Hei vaan ihanat! Ensinnäkin iso kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen, jonka Joni oli kirjoittanut. Oon teidän kanssa ihan täysin samaa mietä, aika kelpoisa sulhanen mulla oli! Mun oli tarkoitus tulla tänään julkaisemaan muuta, mutta hukuin katselemaan meidän hääkuvia. Viikon päästä tulee täyteen jo puoli vuotta hääpäivästä, mutta se on edelleen niin elävästi mielessä, kun on niin paljon ihanaa materiaalia, jonka kautta tuota päivää fiilsitellä. Saatiin joulun alla käsiimme Jaakko Perälän ottamat kuvat meidän häistä, ja ei vitsit nekin on ihania! Nehän oli meidän hääkuvakokoelmaan ihan täyttä bonusta, eikä meillä ollut mitään odotuksia lopputuloksen suhteen.. mutta ihania on koko tuokin sarja täynnä!
Perälän Jaakkohan on siis meidän ystävä ihan oikeassa elämässä häiden ja valokuvaamisen ulkopuolella, joten Jaakko oli jättänyt meidän kuvasarjaan myös ihan huikeita helmiä, joita ei kuulemma tavalliselle asiakkaalle viitsisi jättää. Vaikka nämä nimenomaiset helmet on täysin julkaisukelvotonta materiaalia, tulette näkemään muita tämänkin Jaakon ottamia kuvia varmasti vielä enemmänkin, mutta tähän hätään on pakko jakaa yksi mun suosikeista.
Perälän Jaakkohan on siis meidän ystävä ihan oikeassa elämässä häiden ja valokuvaamisen ulkopuolella, joten Jaakko oli jättänyt meidän kuvasarjaan myös ihan huikeita helmiä, joita ei kuulemma tavalliselle asiakkaalle viitsisi jättää. Vaikka nämä nimenomaiset helmet on täysin julkaisukelvotonta materiaalia, tulette näkemään muita tämänkin Jaakon ottamia kuvia varmasti vielä enemmänkin, mutta tähän hätään on pakko jakaa yksi mun suosikeista.
Kuva: Jaakko Perälä www.jaakkoperala.com
Mää olen aina sanonut, etten tykkää sellaisista hääkuvista, joissa hääpari on jotenkin etäällä toisistaan, mutta mun kelkka on kyllä kääntynyt ihan täysin. Ei me näytetä mitenkään kaukaisille, vaikkei ollakkaan toisiimme liimattuina. Tähänkin kuvaan on tallentunut jotenkin aito tunnelma, josta tykkään niin paljon. Ja valehtelisin, jos väittäisin, ettei yksi syy, miksi tykkään tästä kuvasta niin paljon ole se, että näytän mielestäni tässä ihan täydelliselle kakunkoristemorsiamelle. Ah tuota mekkoa ja sen muhkeaa tyllihelmaa! Tykkään!
Mutta hei - nyt asiaan. Arvatkaas mikä postaus on ajastettu huomisaamulle valmiiksi? Voi kyllä - meidän häävideon traileri ja muutenkin juttua kokemuksestamme meidän häät videoineesta Vuolas Median Juhosta!
Heippa Kirsi!
VastaaPoistaKiitos blogistasi, mukava käydä lukemassa ja fiilistelemässä muiden hääjuttuja! Mietin semmoista, kun näitä kuvia katselen: minä päivinä otitte potrettikuvia? Onko tämä trash the dress -kuvauksesta? Mietin siis itse, kun häät ensi kesänä ovat, että olisi kiva omistaa oma päivä potrettien ottamiselle, että onko sen toteuttaminen helppoa häiden jälkeen... Että miten esimerkiksi kukat säilyvät, kuka laittaisi tukan jne. :)
- Hyppyrotta
Me otettiin kaikki varsinaiset hääpotretit ihan häivänä! Tämäkin kuva on silloin otettu. Trash the dress - kuviinhan halusin ihan tarkotuksella vähän erilaisen lookin eli hiukset auki rennoille kiharoille. Silloin tein myös harsokukasta itse seppeleen ja tosiaan kampaus ja meikki omaa käsialaa.
PoistaHmm, hankala sanoa, miten sitten, jos kuitennin ammattilainen hoitaa noi jutut sulle hääpäiväksi.. Ehkä voisit kysellä tarjouksia niiltä aun palveluntarjoajilta, että saisiko potrettipäivän uudesta laittautumisesta jotain diiliä.. Mulla ei ainakaan olisi kukkakimppu ollut edustuskunnossa edes seuraavana päivänä :/
Jos et ole niin nuuka siitä, että onko kaikki potreteissa samalla lailla kun hääpäivänä niin sitten se on helpompaa. Rauhassa potrettien ottaminen on kyllä hyvä idea, tuolloin TTD - päivänämme oli ihanaa kyllä rauhassa räpsiä ja vaihtaa paikkaa. Myös meidän hääkuvaaja Jaakko Sorvisto kirjoitteli tässä taannoin fb:ssä yhden parin kanssa eri päivänä otetuista potreteista, hänestäkin kokemus oli hyvä ja kuvat mitä olen nähnyt oli ihan mielettömän upeita!! Kun on voinut rauhassa mennä hankalampaankin paikkaan ja napsia kuvia just täydellisen valon hetkellä jne..
Tuokin kuva on niin hieno; karu ympäristö ja te kaksi kaunista parhaimpiinne pukeutuneina. Ehkä sekin tuo oman mielenkiinnon tällaisiin kuviin, että nimenomaan ette ole kiinni toisissanne eli ollaan just eri lailla kuin normikuvissa. Ihanaa!
VastaaPoistaJep, samaa mieltä, että paikan ja meidän kontrasti toimii tosi hyvin! Mielenkiintoinen tausta, mutta ei liian, että veisi meiltä huomion! Samaa mieltä myös asettelusta, kaipa se just ton takka on mielenkiintoinen :)
Poista