Aloitetaan itse asialla - tällä parin minuutin mittaisella koostevideolla meidän hääpäivästä. Painahan playta ja nauti sormeen menemättömistä sormuksista ja pöydälle lentävistä kakuista! Mielellään äänien kanssa, niin suosittelen.. tuo biisi kun on niin piste i:n päällä!
Huh - mitäs tykkäsitte? Mulla nousee edelleen aivan valtava hymy kasvoille, kun tän katson. Joka ikinen kerta - ihan oikeasti. Ja rehellisyyden nimissä edelleenkin melkein joka kerta myös pieni kyynel alkaa kimmeltää silmäkulmassa tämän videon myötä.
Meidän häät siis videoi Juho Vuolas / Vuolas media. Heti alkuun mun täytyy tiivistää meidän fiilikset yhteen virkkeeseen: Ei voitaisi olla tyytyväisempiä päätökseen videoinnista, Juhon työskentelyyn tai lopputulokseen. Siinäpä se kokemus tiivistetysti on kaikessa rehellisyydessään.
Jos kuitenkin käydään häävideoprosessiä vähän pidemminkin läpi, niin täytyy aloittaa kertomalla, että me oltiin pitkään harkittu häiden videointia, katseltu koostevideoita netistä, ihasteltu ja kuitenkin todettu, että tässä asiassa me nyt säästetään. Upeat valokuvat riittää. Mutta sitten Vuolas Mediaa pyörittävä Juho Vuolas laittoi mulle mailia ja kertoi palveluistaan. Vastasin, että kiitos tarjouksesta, upeita on videot, mutta ollaan tultu siihen tulokseen, että tässä säästetään. Juho sitten vastasi, että mitäpä jos tehtäisiin yhteistyötä ja me saataisiin hieman alennusta hinnasta ja minä näyttäisin sitten traileria täällä blogissani. Ajattelin edelleen, että ei me nyt törsätä ylimääräistä videoon, mutta kerroin tästä keskustelusta kuitenkin Jonille, joka tuumasi, että no hitto, mitä jos vaan otetaan se videointikin, kun sitä on niin kauan jahkattu muutenkin. Minä vähän vastustelin edelleen, mutta niin vaan kävi, että vastasin vielä Juholle häntä koipien välissä, että noh, ei me nyt sitten säästetäkään vaan mielellään otettaisiin sut meidän häitä kuvaamaan.
Koska Juho tulloin vaikutti Oulun seutuvilla (nykyään hän tekee keikkaa Pyhäjärveltä käsin) , ei meillä ollut mahdollisuutta tavata ennen hääpäivää. Ennakkopalaveri hoitui kuitenkin ihan yhtä helposti myös Skypen välityksellä. Juho kyseli meistä, meidän hääpäivästä ja toiveistamme videon suhteen. Meillä ei ollut hirveästi toiveita, tosin sen verran sanottiin, että tykätään ennemmin fiilistelystä kuin kankeasta dokumentoinnista. Tykättäisiin, että videolle tallentuisi pieniä tunnelmakuvia ja sellaisista hetkiä, ilmeitä ja eleitä, jotka saattavat muuten jäädä huomaamatta. Jo Skypessä huomattiin, että Juho oli oikein mukava tyyppi ja jutteleminen omista toiveista oli helppoa. Homma hoitui myös tosi ammattimaisesti ja Juho osasi ottaa huomioon sellaisiakin juttuja joita ei itse oltaisi tajuttu. Hän nimittäin pyysi vielä kaasoa / bestmania laittamaan sähköpostilla infoa sellaisista hääpäivän yksityiskohdista tai tapahtumista, joista me emme tietenkään osanneet kertoa. Esimerkiksi morsiamen ryöstö tai vastaava tulee luultavasti hääparille yllätyksenä ainakin ajankohdan suhteen, ja on hellpo missata, jos kuvaaja ei ol tietoinen sen ajankohdasta. Joten kaasot laittelivat Juholle sitten tarvittavat tiedot vielä ennen häitä!
Itse hääpäivänä Juhon toiminta oli äärimmäisen huomaamatonta. Vihkimisen aikana en huomannut Juhoa ollenkaan ja sama päti kyllä oikeastaan koko loppupäiväänkin! Jossain vaiheessa muistaakseni esittäydyttiin, mutta en edes ole varma, että milloin. Ja illan lopussa juteltiin hetki, kun Juhon päivä oli pulkassa. Videokuvaaja ei todellakaan ollut yhtään kenenkään tiellä, missään vaiheessa päivää!
Ja mitä lopputulokseen tulee? Kuten jo sanoin, ei voitaisi tyytyväisempiä olla! Juhon häävideopaketteja voi kurkkia tarkemmin täältä - meillä oli valittuna mielestäni tuo Kulta - paketti, eli kuvausta yhdeksän tuntia (jota Juho muuten superystävällisesti vähän venytti aikataulun venyttyä) ja käteen saatiin tämä muutaman minuutin traileri -video sekä reilun tunnin mittainen häävideo, jossa sitten oli mukana myös lähes koko vihkiminen ja paljon puheitakin! Molemmat olivat todella hyvin toteutettuja ja videolle oli tallentunut juuri sellaisia juttuja, kun toivottiinkin. Esimerkiksi papin puhe vihkimisessä oli todella kiva kuunnella jälkikäteen videolta. En todellakaan muistanut siitä kuin muutamia pieniä kohtia. Mutta nyt on helppo palata kaikkiin meille osoitettuihin sanoihin aina, kun sille tuntuu.
Kaikista suurinta ihastusta meissä kuitenkin on herättänyt juurikin tämä traileri ja sen editointi. Me ollaan Jonin kanssa molemmat ihmisiä, jotka osaavat tehdä kohtuullisen paljon tietokoneella. Osataan käsitellä kuvia ja ollaan editoitu kasapäin videoitakin esimerkiksi laskettelureissuilla GoProlla kuvatuista klipeistä. Mutta se taito, mitä kummallakaan meistä ei ole on tuollainen ammattilaisen silmä ja luovuus, joka tuon trailerin editoinnissa näkyy. Se, miten pieniä juttuja koostamalla oikein voi luoda niin vahvoja tunteita. Miten yhdeksän tunnin materiaalista osaa koostaa parin minuutin setin, joka tiivistää niin paljon ja niin kauniisti. Ja miten osuvalla musiikilla ja kappaleen eri osioita hyödyntämällä voi vahvistaa videon tarinaa niin paljon! Tuo kappale on siis Juhon valitsema, meille täysi yllätys, mutta jestas, että se toimiikin hyvin! Ja tykästyin siihen niin paljon, että oli pakko shazamittaa se kappale, jotta sen saisi napattua muutenkin kuunteluun.
Tulen kyllä sanomaan tämän kaikesta muustakin meidän häihin liittyvästä, mutta rahan käyttäminen häävideoon ei ole kadutanut heteäkään. Ei hetkeäkään. Jo tämän trailerin nähtyäni sanoin, että olisi todellakin ollut sen rahan väärti, vaikkei edes pitkää videota saataisi. Kyllä hääpäivän ikuistaminen on osoittautunut ainakin itselle kaikista arvokkaimmaksi asiaksi. Se tunne, kun voi oikeasti palata näihin hetkiin ja tunnelmiin, on ihan sanoinkuvaamattoman ihana. Hääpäivä tuli ja meni niin nopeasti, mutta kun se on ikuistettu kunnolla, on niin ihanan helppoa palata niihin tunnelmiin. Muutenkin kuin oman hataran muistin varassa!
Juhoa eli Vuolas Mediaa me voidaan omalla kokemuksellamme suositella täysin vilpittömästi. Kannattaa ainakin kysäistä, jos yhtään tuntuu sille, että oman hääpäivän fiilikset olisi kiva saada tallennettua videollekin. Meidän mielestä, kaiken jahkaamisenkin jälkeen, se enemmän kuin kannatti!
Ja jos ihastuitte videoon yhtä paljon kuin mekin, saa jättää kommenttia.. kuten aina - ne niin mua ilahduttaa!
Ja jos ihastuitte videoon yhtä paljon kuin mekin, saa jättää kommenttia.. kuten aina - ne niin mua ilahduttaa!
Silmät kyyneltyivät täälläkin. Voi että olen tyytyväinen, että mekin päädyimme ottamaan videokuvaajan häihin, eihän se ilmaista ole, mutta uskon sen olevan meidänkin kohdalla joka euron arvoista ja paljon enemmän!
VastaaPoistaIhan varmasti on, en kyllä voi mitenkään uskoa, että tulisitte tuota päätöstä katumaan :)
PoistaOi, on kyllä ihana ja tunnelmallinen traileri! Huomaa hyvin, että kuvaaja on juhlissa ollut melko huomaamaton; kukaan ei ainakaan vaikuta yhtään vaivaantuneelta.
VastaaPoistaMeillä on myös ollut samat sävelet - videoinnista säästetään. Mutta kieltämättä alkoi just houkuttaa videointi sittenkin... :-D Kun vaan tietäisi, että sais yhtä ammattimaista jälkeä (meidän häitä kun juhlitaan Etelä-Suomessa).
Olipa muuten ihana tuo kunniakuja! Hauskasti siinä yhdistyi ilmeisesti teidän kummankin harrastukset :-)
Joo sama juttu oli myös pitkän videon suhteen, ei sielläkään huomannut yhtään kiusaantuneita katseita tai yrityksiä vältellä kuvattavaksi tulemista! Todella huomaamaton ja ammattimainen Juho tosiaan oli :)
PoistaVoi kuule, kannattaa ainakin kysyä tarjousta! Se ei vielä ainakaan maksa mitään! Ja lisää työnäytteitäkin kannattaa kurkkia, jos yhtään sille tuntuu :) Ja tosiaan, olihan Juho meidänkin häissä myös pitkässä matkassa, kuvaajat ovat varmasti valmiita matkustamaan pidemmällekin, joten kysyä ainakin kannattaa, jos yhtään kaihertaa! Tosiaan, ihan mieletön muisto häävideo on <3
Kiitos, mustakin siitä tuli tosi hauska, vaikka mun lajin edustajista muutama ei päässytkään häihin paikalle niin onneksi saatiin silti ihan kelpoisa kuja! :)
Ihana ihana ihana video! Voi elämä...! Välittyy niin sen päivän fiilis, jonka olen tuhanteen kertaan sanonut: ilo, onni ja rentous, niitä teidän hääpäivä oli täynnä! <3 Olen joskus ollut nuorena kaukaisen sukulaisen häissä, joista muistan heinäseivästunnelman, morsian oli jäykkä ja vihainen ja pelokas ja ahdistunut kaikesta, stressi ilmassa kaikilla ja kellään ei kivaa. Kerran taas supertyylikkäissä, viimeisen päälle eleganteiksi hiotuissa häissä, joissa ei saanut olla leikkejä, ei bilemusiikkia eikä ainakaan humaltumista, mikä johti tuntikausien puheisiin, iloisen puheensorinan hyssyttelyyn ja vain tarkkaan valittua lounge-musiikkia soittamaan kutsutun dj:n tuskastumiseen kun ihmiset kävi pyytelemässä että voisiko jotain tanssittavampaa... Morsian oli sanonut että EI niin sitten ei, käytiin tylsistyneinä istumaan vaan seinänvierille juomaan shampanjaa, ei jestas sentään mitään siideriä ainakaan. Ihan varmasti niistäkin häistä oli hääpari tottakai halunnut tehdä parhaat mahdolliset häät itselleen, mutta siinä valitettavasti luultavasti onnistumatta siksi kun kaikki oli niin stressattua. Teidän häiden tunnelma oli (omia lukuunottamatta tietty :D) ihan paras!! Ja muistan painaneeni mieleeni teidän häissä että tämän mä muistan omissani: MIKÄÄN ei haittaa, KAIKKI on hyvin, NAUTI päivästä ja NAURA, ihan vapaasti, koska kaikki on vain MAHTAVAA! Ja väitän että paljon sen ansiosta meidänkin päivä oli niin ihana kuin oli, ja mun olotila niin rento ja onnellinen kuin oli. Jos yhtään osaan asiaa sanoiksi pukea :)
VastaaPoistaVoi Eveliina <3 Kiitos! Osasit kyllä pukea sanoiksi, tai uskon saaneeni sun ajatuksesta kiinni ja huh, olipa siinä kyllä aivan valtavan ihana kehu, jota arvostan niin paljon! Ihan meinaa silmäkulmat tässä kostua noin ihania sanoja lukiessa <3
PoistaKiitos! Juuri siihen me pyrittiinkin, että me nautittaisiin päivästä ja toivottavasti vieraat siinä meidän mukana! Se oli ihan tietoinen valinta siinä mielessä, että olin ennakkoon sen ihan ääneenkin sanonut, että minä en todellakaan aio olla sellainen morsian, joka harmittelee jotain vaikkapa perunoiden jäähtymistä ja on sen takia harmissaan tai antaa jonkun muun vastaavan pienen latistaa muistoja häiden jälkeenkin. Mutta sitten kun sen oli kerran päättänyt niin hääpäivänä se rentous ja nauttiminen tuli kyllä ihan luonnostaan :) Nautittiin vaan niin täysillä ihan kaikesta, vaikka toki kommelluksiakin matkaan saattui!
Ja just noinhan se oli! Kaikki oli mahtavaa <3 Niin kuin varmasti teilläkin <3 Ja hei - tottakai teidän omat oli vielä parhaimmat. Sehän nyt on itsestäänselvää <3
(Ps. tulipa paljon sydämiä tähän kommenttiin :D)
Ihana video!!! Ihan liikutuin katsellessani valloittavaa paria ja vieraita. <3 Hienosti tehty kooste!
VastaaPoistaVoi kiitos kaunis Saara! Olipa ihanasti sanottu :) Kooste on kyllä niin taidolla tehty!
Poistaps. mulla on wedding week -postausten sarja luonnoksissa nyt valmiina, ja loman jälkeen sen laitan blogiin ulos! Iik :) Jotenkin mullakin kynnys kasvanut blogata häistä, mutta sen kuitenkin haluan tehdä. Yhden viikon siis joku postaus häihin liittyen... Tosin ei ehkä näin ihanan avoimesti kuin sulla, koska Antin kasvot ei blogissa, eikä oikein vieraidenkaan. Ja videon julkaisu vasta onkin rohkeaa, joten pointsit siitä - mutta niin ihanaa kuin julkaiset!! Näissä pääsee niin eri tavalla tunnelmaan mukaan! :)
VastaaPoistaVoi kuule, tunnen ton kynnyksen niin! Varsinkin nyt kun olen tässä saanut vähän vanhempiin postauksiin muutaman vähän enemmän kuin vähän nihkeän kommentin niin kyllä se taas on pistänyt miettimään mitä sitä haluaa ihmisille jakaa... mutta no, tulin silloinkin lopulta siihen tulokseen, että ei se tee musta yhtään huonompaa tai rumempaa morsianta, vaikka joku muu mua haukkuisikin. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä itse ajattelen ja tiedän ja muiden mielipiteet ei sitä kyllä pääse muuttamaan :)
PoistaMutta todellakin ymmärrän, että jännittää! Suosittelenkin just tota, että julkaiset vaan siinä mittakaavassa kun itsestä tuntuu sopivalle. Jos joku tuntuu liian herkälle jakaa muille niin sitten sitä ei kannatakaan. Just se avoimuus mikä itselle sopii on hyvä :) Mutta ihanaa päästä lukemaan vielä teidän ihanasta päivästä <3 ah, teillä oli kyllä kaikki puitteet niin upeat että on ollut aivan ihanaa fiilistellä mukana! :) Ihan yhtä helppoa on ollut päästä teidän ihanan matkan tunnelmiin mukaan, sinä kun osaat kirjoittaa niin ihanan elävästi! :)
Olipas kiva video! Nähtävästi häiden dokumentointiin kannattaa panostaa!
VastaaPoistaNo todellakin! Jos näin jälkiviisaana pistäisin järjestykseen asioita, joihin ensisijaisesti panostaisin, niin häiden dokumentointi on todellakin kyllä ihan kärjessä :)
PoistaVoi vitsit! Nyt oon epävarma hävisikö mun kommentti bittiavaruuteen. Kirjotan sen uudestaan... Poista jos tulee kaks :)
VastaaPoistaIhana video! <3 välittyy niin hyvin se fiilis minkä on tullut kuvista. Ilo, onnellisuus ja rentous! :) jotenkin niin ihana fiilis!
Ja toi high five kakun yhteydessä oli tosi huippu! Näytin sen jopa poikkikselle joka sitä ei kuitenkaan tajunnut kun Ruotsissa ei oo samoja traditioita.... :D
Ihana video! Voin vain kuvitella kuinka ihana se pitkä video on....! :) onneksi kaverin mies tulee kuvaamaan meidän häitä, vaik ei todennäköisesti näin ammattilaiskamaa tulekaan, niin kiva saada jotain nauhalle :)
Oli se ensimmäinenkin tullut perille, mutta julkaisin nyt sit tosiaan vain tän :)
PoistaKiitos Suvi, ihanasti sanottu! <3 Ilo, onnellisuus ja rentous oli kyllä omat päällimmäiset fiilikset päivän aikana, joten onneksi se välittyy!
Haha, joo.. mää olen sen verran huono häviäjä, että järkeiltiin, että parempi aloittaa avioelämä ilman, että toinen joutuu häviämään :P Ainoa vaan, ettei osattu ottaa huomioon, että pitäisi ehkä koittaa hallita sitä kakkulapiokättäkin siinä samalla, ettei kakku lentäisi pöydälle, mutta mitäs pienistä :D
Ihan varmasti teidän video on ihan yhtä tunteellinen muisto! Vaikka valokuvat oli meilläkin se prioriteetti niin kyllä todellakin on ihanaa päästä fiilistelemään myös videokuvan kanssa. Siihen kun tallentuu kaikkia ilmeitä ja eleitä, joita yksi still-kuva ei voi tallentaa.. vaikka eipä sillä, kyllä sielläkin aikamoisia helmiä on joukossa :D
Tuosta ihanasta videosta välittyy minun mielestä ennen kaikkea onni ja ilo! Ja se, että oli hauskaa ja kaikki oltiin hyvällä, iloisella mielellä liikkeellä!
VastaaPoistaKuten joskus aikoja sitten (kun pohditte videointia) sanoin, että valokuvat on ihana muisto, mutta videolta välittyy taas aivan toisenlaiset fiilikset ja mm. papin puhe. Ja niitä molempia, kuvia ja filmiä, on mahtava katsella ja fiilistellä kaikkea. Mielettömän upeita muistoja!
Täytyy sanoa sekä videokuvaajan että molempien valokuvaajien kunniaksi, että he kaikki osasivat hyvin maastoutua joukkoomme eikä kukaan heistä erottunut jännitettäväksi kuvaajaksi.
Jep, sama juttu mun mielestä! Hyvin osasivat kaikki maastoutua eikä ollut kukaan tiellä tai muutenkaan painostamassa :)
PoistaMolemmissa on ehdottomasti puolensa, eikä kyllä kaduta pätkääkään kumpaankaan panostaminen :)
Ja niinpä, ihana tunnelma välittyy videosta ja sellainen mielestäni päivässä olikin!
Ihana video ja mahtava läpsy kakkua leikatessa! Tällainen toteutus sopisi myös meille, kun en halua sitä "hellan ja nyrkin välissä" tai "tossun alla" -asetelmaa kakun leikkuuseen. :)
VastaaPoistaTodellakin suosittelen :D meillä oli sama, että se ei tuntunut hyvälle alulle avioliittoon, joten päätettiin ennemmin heittää vitoset :)
PoistaIhana, hymyilin alusta loppuun asti tätä katsoessa! :) Ja voi että, olet ollut niiiin kaunis! <3
VastaaPoistaVoi kiitos <3 ihanaa, että tunnelma välittyy! Ja kiitos tosi paljon, ihanasti sanottu :)
PoistaHei!
VastaaPoistaSatutko muistamaan mitä fontteja käytitte kutsuissa? Varsinkin isojen otsikoiden (esim tervetuloa) fontti kiinnostaisi kun olisi just eikä melkein täydellien meille! :)
Moikka! Tuo fontti on kyl tosi ihana! Se on nimeltään Carolyna Pro, mutta ei tosiaan ole ilmaiseksi ladattavissa vaan siihen pitää ostaa lisenssi :)
PoistaVoi vehnä mikä tunnekuohu meni läpi kun katsoin tätä videota. Niin tunteikasta, niin hauskaa, niin onnellista, niin kaunista. Pyyhkäisin jopa silmäkulmasta kyyneleen lähes samalla hetkellä ku Joni teki niin videolla :D Onneks otitte videokuvauksen, onhan tuo ihan omaa luokkaansa <3
VastaaPoistaP.S. Shazamittaa! *yläfemma*
Voi ei, ihana :D täyddllinen ajoitus siis!
PoistaKiitoa tosi paljon, ihanasti sanottu <3 todellakin, onneksi otettiin!
Haha, se on ihan selvästi sana eikö vaan?!
Ihana video! Harmi, että me ollaan päätetty ottaa vain kuvaaja. :D Eikä varmaan enää saiskaan videokuvaajaa, kun häät on jo 6.8.
VastaaPoistaKiitos! Kuule ei mekään oltu todellakaan sitten liikkeellä ajoissa vaan joskus viime keväänä se taisi olla kun tähän päätökseen tultiin! Että kannattaa todellakin kysellä jos yhtään mietityttää :)
PoistaVoi rakkaus. Tyrmistyttävän ihana video. Käsin kosketeltavissa tuo onni, rakkaus, ilo, jännitys ja ainutlaatuisuus. Aivan kuin olisin ollut pienen hetken häissänne!!! <3 Ihan liikutuin. Tällanen video olis kyllä aivan täydellinen päivän hetkie taltioimiseen! :)
VastaaPoistaHei ääks, miten multa oli jäänyt välistä sun kommenttiin vastaamatta, anteeksi!
PoistaJa niinpä. Tämä on kyllä ihana ja jotenkin onnistuu taltioimaan niin hyvin noita hääpäivän tunnelmia. Ihana kuulla, että ne välittyi sulle asti! Onni, rakkaus, ilo ja jännitys olivat kyllä kaikki päivässä mukana <3
Ohh, oon niin tyytyväinen, että ollaan myös varattu videokuvaus! Aivan mahtava video! Ihan herkistyin :) Kauneinta videossa oli se, miten toisianne katsotte <3
VastaaPoistaKiitos Cecce! Ihanasti sanottu :) Todellakin, videoon panostaminen kyllä kannatti ainakin meidän mielestä. Juuri nuo pienet katseet ja sanat ja ilmeet on niitä, joita ei sellaisenaan saa vain valokuviin tallentumaan :)
PoistaTää video on kyllä huippu! Sitä porukalla täällä katseltiin lasten kanssa. Ja monta tuttua sieltä bongasi!
VastaaPoistaKiitos, niin meidänkin mielestä! Ihania tyyppejä video täynnä <3
PoistaApua, miten ihana video! Nieleskelin kyyneleitä täällä, herkkis kun olen. Mikä toi biisi tuossa videolla on?
VastaaPoistaKiitoa Jaana! Herkistely on hyvästä :)
PoistaBiisi on sellainen kuin Marie Hines - My love will never fail you. Se oli meillekin uusi tuttavuus, Juhon valinta tähän videoon, mutta aivan ihana kappale! Jouduin itsekin hakemaan Shazam sovelluksella tuota biisiä, jotta sain esittäjän ja nimen tietooni :D
Toi video on aivan täydellinen!! Juuri kirjoitin omaan hääblogiini että aion luopua häävideokuvaajasta sen hinnan takia, mutta tämä taisi muuttaa mieleni :D
VastaaPoistaHeh, kuule kannattaa ainakin vielä harkita! Tarjousten pyytäminen ei vielä kustanna mitään ja onhan tuo nyt aivan mieletön muisto :) Kuten sanoin, olin tyytyväinen sen suhteen, että saatiin rahoille vastinetta jo pelkästään tämän lyhyen videon osalta. Mutta tämän lisäksi on sitten olemassa vielä se pitkä versio, missä näkyy paljon enemmän ja on puheet ja muut tallessa :)
PoistaMinkä hintainen tuollainen videokuvaus on? :)
VastaaPoistaSe riippuu ihan siitä minkä paketin ottaa. Tällä hetkellä Juhon hinnastoa näet täällä: http://www.vuolasmedia.com/haavideopaketit/ :)
Poista