Meidän häät: Vihkiminen

Ah vihkiminen! Se hääpäivän tärkein osio. En todellakaan osaa kirjoittaa siitä lyhyesti, joten suosittelen varautumaan pitkään teksiin ja moneen kuvaan. Joni oli sanonut monesti ennen häitä, että jos päivän päätteeksi ollaan naimisissa niin meidän hääpäivä oli onnistunut. Voin jo postauksen alkuun paljastaa, että naimisiin päästiin. Vihkimisetä jäi muutenkin tosi hyvät muistot. Ja nyt pääsen jakamaan niitä muistoja teidänkin kanssa.

Vihkiminen_1
Vihkiminen_2 Vihkiminen_3
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Meidät vihittiin siis Jyväskylässä Kuokkalan kirkossa ja täytyy sanoa, ettei voitaisi enemmän tyytyväisiä kirkkovalintaamme olla. Jyväskylän suosituimmat vihkikirkot ovat Jyväskylän Kaupunginkirkko ja Taulumäen kirkko (nimissä linkit Googlen kuvahakutuloksiin). Kauniita ja perinteikkäitä kirkkoja molemmat. Silti uusi, valoisa, raikas ja pienempi Kuokkalan kirkko oli paljon meidän näköisempi valinta.

Joni odotti vihkimisen alkua kirkon pääsisäänkäynnin vieressä olevassa sakastissa. Minä morsiamena pääsin saapumaan sisään eri ovesta ja hurautin hissillä kerroksen ylöspäin kirkkosalin tasolla olevaan "morsiushuoneeseen" vihkimistä odottelemaan. Siellä oli valmiina nojatuolit ja vesikannu laseineen ja hyvä odotella piilossa.

Noin viisi minuuttia ennen vihkimistä asetuttiin valmiiksi seisomaan kirkkosalin ovien taakse. Ensin sanoin, ettei jännitä yhtään ja iskä sanoi, ettei häntäkään. Noin minuutti meni, kun sanoin, että nyt mua sittenkin jännittää aika paljon. Ja iskä sanoi, että niin häntäkin. Kaasot olivat jo menneet valmiiksi alttarin viereen seisomaan ja täytyy myöntää, että odottavan aika oli erittäin pitkä niiden muutaman minuutin aikana, jolloin seistiin siinä lähes hiljaa parijonossa - neljä morsiuslasta ja minä isin kanssa. En tiedä olenko koskaan kokenut sellaista tunnevyöryä kuin sillä hetkellä, kun suntio vihdoin avasi pariovet kirkkosaliin ja Prinsessa Ruususen juhlamarssin ensimmäiset sävelet kaikuivat urkuparvelta. Sitä oltiin odotettu ja nyt se oli menoa!

(Klikkaa Play, jos haluat fiilistellä!)
Vihkiminen_5 Vihkiminen_6 Vihkiminen_7 Vihkiminen_8
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Heti ensimmäisenä ovien auettua katseeni osui ystävääni Saaraan, jonka reaktio mun näkemiseen oli läimäistä molemmat kätensä (ihastuksesta!) kasvoilleen. Sanoin isille ääneen: "Apua, Saara alkaa itkemään, mun täytyy katsoa pois!", jonka jälkeen tuijotin ensin kirkon alttaritauluun kunnes tajusin, että voin myös katsoa Jonia. Matka Jonin luo meni nopeasti, vaikka käveltiinkin juuri sopivan rauhallista tahtia. Tahtia pitäneet morsiuslapset hoitivat tehtävänsä ihan täydellisen hienosti ♥ Kun oli aika luovuttaa mut Jonin käsipuoleen, isi ja Joni heittivät tietysti kehiin "salaisen kättelynsä", joka päättyi mihinkäs muuhun kuin otsien kolauttamiseen yhteen. Kun asetuttiin alttarille Jonin perheen vihkiryijyn päälle seisomaan kaasoni Alma tuli asettelemaan laahukseni ja huntuni kauniisti. Oltiin sovittu, että kun helmat on kunnossa Alma ottaa kimppuni myös, mutta mulle tuli paniikki, että en voi odottaa niin kauan ja päätin vain ojentaa sen kahta muuta kaasoa kohden. Milla -kaaso sen sitten multa nappasi, vaikka olisin kyllä ihan hyvin voinut Almaakin odottaa. Ehdin vain hätääntyä ihan suotta.

Vihkiminen_9 Vihkiminen_4
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Itse vihkitoimitus sujui kaikkinensa mielestäni todella nopeasti. Heti alkuun vihkipappimme puheen aikana pelkäsin pyörtyväni enkä suoraan sanoen muistanut kovinkaan paljon siitä, mitä hän puheessaan sanoi. Onneksi on häävideo, joten nyt on papin sanatkin palautuneet mieleen! Onneksi huimauskin häipyi tiehensä muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen. Kyyneleet polttelivat silmien takana lähes koko vihkimisen ajan, mutta muuten oli helppo olla ja hymyillä. Krista -kaaso oli sanonut omien häidensä jälkeen, että alttarilla oli helppoa olla koska ei nähnyt muuta kuin papin ja se kyllä piti paikkansa. Oli helppo katsoa pappia ja kuunnella ja välillä vaihtaa katseita Jonin kanssa.

Jonin sisko luki Raamatusta Korinttolaiskirjeen pätkän. Me vaihdettiin sormuksia. Kun sain Jonin sormuksen käteeni, tyyppi sanoi mulle, että ei tule menemään. Eikä muuten mennytkään! Tai siis meni sitten, kun Joni itse auttoi myös! Sitten olikin aika pussata. Ja heti sen jälkeen oli aika pyyhkiä Jonin naamasta pois ne kirkkaan fuksiat huulipunajäljet! Hääväki repesi nauramaan, mutta nauruhan on vain hyvästä!

Vihkiminen_11
Kuvat: Jaakko Sorvisto 
www.jaakkosorvisto.com
(Klikkaa tästä loppupostauksen ajaksi biisi soimaan!)

Valehtelematta vihkimisen liikuttavimmat minuutit koettiin toimituksen loppupuolella, kun oli musiikkiesityksen vuoro. Laulajan löytäminenkin oli usemman mutkan takana, mutta lopulta saimme vihkimiseemme esiintymään meille ennalta tuntemattoman Noora Kuusikon. Olin toivonut laulajaa pianosäestyksellä, mutta sellaista ei sitten lopulta löytynytkään, joten otimme itseään kitaralla säestäneen Nooran. Olin ollut hetken pettynty kitarasta, mutta nyt mua vain nolottaa, että miksi edes epäilin. Noora lauloi ja soitti Johanna Kurkelan kappaleen Oothan tässä vielä huomenna. Se esitys oli ihan käsittämättömän liikuttava. Noora lauloi uskomattoman kauniisti ja akustinen kitara oli täydellinen pari niin kaunisääniselle laulajalle. Mitään Johanna Kurkelalta pois ottamatta, menisi sanomaan, että Noora lauloi vielä alkuperäistäkin versiota kauniimmin. Mitään äänentoistolaitteita ei tarvittu, vaan päästiin kuulemaan esitys ihan sellaisenaan ja voin muuten vannoa, että montaa kuivaa silmää ei tainnut silloin kirkossa olla! Jopa aikuiset miehet tunnustivat itkeneensä kuunnellessaan laulua (ja kuulemma viimeistään katoessaan kyynelehtivää Jonia, hehe). Muakin kyllä itketti, mutta myös hymyilytti, kun huomasin, että siinä on mun hetkeni katsella kaikkia meidän läheisiä kirkon penkissä ilman, että kukaan katsoo mua. Tuo esitys - se oli niin täydellinen huipennus ihanalle vihkiseremonialle!

Vihkiminen_12 kirsi-joni-v+ñri-2048px-212
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Sen jälkeen ei ollutkaan luvassa paljoa muuta kuin pois lähettäminen. Joni sai vihkiraamatun käteensä ja pappimme toivotti onnea sekä virkansa puolesta, että entiseltä norssilaiselta kahdelle entiselle norssilaiselle. Mendelssohnin vihkimarssin tahtiin lähdettiin astelemaan pois kirkkokäytävää pitkin. Morsiuslapset taas mallikkaasti johdattivat juhlaväen kirkosta ulos, kun me Jonin kanssa paineltiin käytävä loppuun asti ja morsiushuoneeseen hihkumaan, että naimisissa ollaan! Jes! Tavoite saavutettu ja nyt voidaan juhlia!

Huh. Vieläkin saan perhosia vatsaani tuota puolituntista miettiessäni. Niin tunteikasta ja niin ihanaa. Miltä kuulosti teidän korvaan? Ja hei - oletteko valmiita huomenna näkemään millaisen sormuksen vihkimisessä sormeeni sain?

Ps. Jos joku siellä kotona miettii, että erikoinen kappalevalinta vihkimisessä esitettäväksi, niin tulette vielä huomaamaan meidän hääpäivän myöhemmissäkin vaiheissa, että meitä ei pieni synkistely haittaa ja synkähköt rakkauslaulut on meidän mieleen enemmän kuin pelkkää siirappia olevat!

14 Kommenttia

  1. Tuo biisi on niin ihana <3 haluaisin sen myös meidän häihin! Ja mahtava tuo "salainen kättely" :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Saa kyllä kyyneleet nousemaan silmiin jokaisella kuuntelukerralla <3

      Haha joo, onneksi ei kolahtanut liian kovaa ja sattunut :P

      Poista
  2. Mä täällä kyynelehdin. Huh miten ihanalta kuulostaa ja varmasti sitä olikin. Ihana biisi valinta ja itse rakastan akustisella kitaralla säestettyä laulua <3 Tuo Kuokkalan kirkko on ihan uskomattoman kaunis, jos meidät vihittäisiin kirkossa, tämä olisi varmasti ykkös vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ihana <3 Ihanaa se kyllä olikin! Niin hyvät muistot jäi!

      Ja joo, määkin tykkään akustisesta kitarasta oikeasti tosi paljon. Olin vaan ehtinyt saada päähän, että haluan pianon ja siksi se harmitus tuli. Kitara oli kuitenkin ihan älyttömän hyvä.. ja päästiin muuten vielä myöhemmin illalla kuuntelemaan akustista kitaraa uudelleen ja vielä koskettavamman esityksen merkeissä <3 siitä lisää myöhemmin!

      Se on jotenkin niin kaunis ja raikas! Tosin ihanalle kuulostaa teidänkin ulkosuunnitelmat, Suomen luonto on niin kaunista :) pidän peukkuja hyvän sään puolesta!

      Poista
  3. Alkaa jännittämään jo nyt oma vihkiminen, vaikka siihen on aikaa melkein puoli vuotta. Huhhuh. Kiva lukea myös tuosta musiikkiesityksestä, sillä meille tulee myös paras ystäväni laulamaan kirkkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah musiikkiesitys oli kyllä vihkimisen viimeinen silaus! :)

      Hih, ei muuta kuin fiilistelemään! Tuo on niin ihanaa aikaa, kun saa jännittää, odottaa ja fiilistellä!

      Poista
    2. Huh huh kun taas on kyynel silmäkulmassa! Ja pakko kommentoida meikein kaikkea...
      Kirkko. Ulkoa niin moderni (ehkä liikaakin minun makuuni), mutta sisältä mielettömän kaunis ja varmasti paras valinta! Vaikka muita itse ehdottelinkin!
      Vai oli teillä noinkin kehittävää keskustelua isäsi kanssa, heh...
      Vähän kauhun sekaisin tunnelmin olin odottanut ovien aukeamista ja Prinsessa Ruususta, sillä tiesin, että silloin tulee kyyneleet. Enkä erehtynyt...meidän kahden suvun parhaan pillittäjän katseet kohtasi saman tien, kun kumpikin jo itki vuolaasti. Terkkuja vaan Teijalle!
      Tuota vävyn ja appiukon kohtaamistahan he kehittelivät ja harjoittelivat jo edellisenä talvena. Ensin vähän vitsailtiin, että kirkossa sitten. Mutta kuukausien kuluessa muuttui todeksi, että KYLLÄ TEHDÄÄN. Ja se oli hyvä juttu, sillä pieni nauru tuossa kohden kevensi ja rentoutti kovastikin meitä kaikkia. Kuin myös sormuksen laitto tai huulipunan pyyhkiminen!
      Kaikki hoiti hommansa hienosti, niin kaasot kuin bestman ja ihanat, suloiset ja esimerkillisesti käyttäytyneet morsiuslapsetkin! Lauluesitys oli niin sydämeenkäyvä...Kappale on koskettava ja todellakin olen samaa mieltä laulajasta!
      Kumma juttu tuo norssilaisten yhteenkuuluvuuden tunne. Olen tuon tyyppisestä kuullut ennenkin. Myös Lyseolaisilla oli ainakin ennen vanhaan sama meininki.

      Poista
    3. Kirkko oli kyllä meille just oikea valinta :)

      Kyllä siellä taisi olla kyyneleet herkässä aika monella muullakin! Ainakin mun katse osui toimituksen aikana aika moniin kimmeltäviin silmiin!

      Ja samaa mieltä, pieni nauru on vaan hyväksi, koska iloisella asiallahan siellä oltiin :)

      Ja tietty - Norssihan on kaupungin paras lukio ;P

      Poista
  4. Apua! Tää teksti sai mun vatsassa lentelevät perhoset heräämään päiväuniltaan! <3

    Vihkiminen on varmasti niin sellanen jännittyneisyyden ja tunteiden kirjo, ettei sitten toista! En tiedä, miten kokoan itseni...

    Huvittavaa, että kun ensikertoja kurkkasin tänne blogiin ajattelin, että noh sitten joskus mekin...Ja häihin on enää puolisen vuotta! <3 Välillä elämä osaa todellakin yllättää ja iloisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tiedän ton ihanan kutkutuksen tunteen! Se on parasta, nauti! Vaikka eipä sillä, ihana se on tämäkin kutkutus mikä mahan pohjalle tulee nyt muistellessa. Erilainen, mutta aivan yhtä ihana <3

      Luulen, että siinä hetkessä huomaatkin, että itsensä kokoaminen onnistuu helposti. Odottaessa muakin jännitti niin paljon, mutta pian huomasin, että tässä on hyvä olla ja minä just siinä (tilanteessa) kun pitääkin!

      Elämä todellakin osaa! Ja rakkaus on kyllä paras asia <3

      Poista
  5. Hitsi, mulla on ollut kuvat wedding week -postauksille valmiina jo vaikka kuinka kauan, mutta jotenkin tunnelmat kirjoittelulle on olleet kadoksissa. Tai siis ei tunnelmat itsessään, vaan se mitä niistä kirjoittaisi ja jakaisi.. Mutta just näin, suoraan ja siltä miltä se tuntui, sä osaat niin hyvin pukea kaiken sanoiksi, että täältä onkin hyvä ollut hakea inspistä <3 Ja nyt mä alan kirjoittamaan...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta oottaa, että pääsen huomenna teidän hääpostausten matkaan! Mutta tosiaan, ymmärrän paremmin kuin hyvin nuo sun ajatukset.. Mulla on ollut vähän samoja ajatuksia. Mitä sitä haluaa jakaa ja miten. Itse ainakin joudun myöntämään pelkääväni reaktioita. Tiedän, ettei kaikki voi miellyttää kaikkia, mutta on inhottava ajatus, että asettaa jotain omaa ja nikn rakasta muiden eteen ja mitä jos joku päättääkin sen repiä riekaleiksi. Inhottava ajatus, vaikkei se tietysti omia ajatuksia kyseisestä asiasta muuttaisikaan...

      Ja hei kiitos ihana <3 kiva kuulla, että tykkäät! Mää nimittäin olen itse ajatellut, että onkohan tää mun tapa kirjoittaa ihan outo ja tönkkö, kun nimen omaan kerron vain tuntemuksista ja siitä mitä tapahtui. Mutta toisaalta en muutenkaan osaa! Esimerkiksi sulla on aivan ihana tyyli kirjoittaa. Osaat jotenkin luoda tekstiin ihanan tunnelman ja maalta tunnelmia ja tarinoita jotenkin tosi ainutlaatuisella ja aidolla tavalla! Ja mun oma teksti on taas jotenkin tuntunut niin tönköltä ja välillä mietin, että välittyykö tästä pätkääkään se ihana tunne, jota koin sillä hetkellä, josta yritän kertoa...

      Poista
  6. Vielä sanottava: Jos joku huolehtii, että asiat jää viime tinkaan peruuntumisten tms. johdosta, niin onni voi olla matkassa silloinkin. Eihän näissäkään häissä kuukausi ennen H-hetkeä ollut laulajasta tietoakaan, mutta miten onnellisesti se päättyikään! Ei olisi voinut paremmin mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, asioilla on tapana järjestyä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!