Miniloma Roomassa

9.5.19

Voin ilomielin täyttää pyöreitä vähän useamminkin, jos niiden varjolla pääsee jatkossakin Roomaan! Vaikka maaliskuu oli sanalla sanoen haastava, saatiin onneksi pidettyä kiinni edes tästä mun kolmekymppislahjasta, minilomasta Roomaan. Eikä Rooma taaskaan pettänyt, päin vastoin! Otti avosylin vastaan ja piti niin hyvänä, että vannonttiin edelleen ikuista rakkautta ikuista kaupunkia kohtaan.

Loma meni juuri niin kuin miniloman vanhaan kotikaupunkiin pitääkin mennä: lempiravintoloita,  vanhojen muistelua, kuohuvaa, gelatoa, autuasta joutenoloa ja vähintään yksi supplì vielä sen jälkeen, kun pitäisi jo lopettaa.

Toistan itseäni liian monennen kerran, mutta Rooma on ihan paras! Siellä on mun lempparein ravintola koko maailmassa, Formula Uno. Siellä on historiaa ja taidetta enemmän kuin yhtenä elinikänä jaksaisi itseensä imeä. On loputtomia iltoja, halpaa kuohuvaa ja suloisia vanhoja setiä vakikuppiloissaan. Toki siellä on myös sotkua, ryysistä ja hälinää. Mutta Roomassa nekin vaan huvittavat. Niin tekee myös usein ihan luokattoman huonosti toimiva joukkoliikenne.

Sanokaa mun sanoneen, kyllä se bussi sieltä vielä tulee. Ja todennäköisesi tuleekin kolme peräkanaa. Heti kun kuskit ovat juoneet yhdessä kahvinsa päätepysäkillä. Mikäs on odotellessa, kun olet Roomassa. Pitäähän sitä nyt bussikuskeille espressotaukonsa suoda. Ja kuka haluaisi kahvitella yksin, jos voi kahvitella ystävän kanssa?

Tässä pieni kuvapäiväkirja Roomasta. Toivottavasti kuvista välittyy se, miksi kaupungista niin pidän. Ja palaillaan Rooman tarinoilla vielä myöhemmin! Più tardi!

Rooma-210 Rooma-147 Rooma-121 Rooma-49 Rooma-42 Rooma-256 Rooma-128 Rooma-209

Hei muuten! Oletko jo huomannut mun matkavinkit Roomaan? Täällä yleisiä juttuja, täällä ruuasta ja täällä nähtävyyksistä.

HARMAATA ARKEA

20.3.19

Moi, miten sun maaliskuu on menny? Toivottavasti hyvin! Mulla ei ihan niinkään, tämä maaliskuu on kyllä ollut kaikin puolin pettymys. Harmaata arkea ja vastoinkäymisiä. 

Meidän piti alun perin mennä Jonin vanhempien ja sisartusten kanssa Leville, kunnes Jonille tuli kertausharjoitus juuri suunnitellun reissun päälle. Joten ei onnistunut. Mutta onneksi saatiin varattua oma viikko samaisesta mökistä maaliskuun alkupuolelle. Ihanaa, vain meille kahdelle. Mutta sitten taas Jonille sattui ja tapahtui.  Tai oikeastaan toisin päin, ensin tapahtui, sitten sattui. Ja kun piti olla Levillä lomailemassa, oltiinkin siivoamassa sattumusten jälkiä leikkaushoidossa.

Joten loma peruttiin, samoin toinenkin. Mutta lomiahan ne vain on, eikä onneksi mitään sen vakavampaa sattunut. Eikä mitään, mitä ei oltaisi ennenkin kohdattu ja hoidettu kuntoon.

Mutta ei todellakaan tiedetty kuinka kipeästi oltiin loman tarpeessa ennen kuin tuo loma peruuntui. Oltiin molemmat kuin meiltä olisi lyöty ilmat pihalle. Ihan voimattomia, ihan poikki. Tuntui ihan mahdottomalle marssia toimistolle normaalisti, kantaa yksin ensin ostokset kaupasta kotiin ja sitten valmiit ruuat ja juomat potilaan eteen. Ja toiselle tuntui ihan mahdottomalle olla olkkarin lattialla passattavana päivästä toiseen.

Samalla töisttä tuntui, että päivästä toiseen vaan selviydyn enkä saa hoidettua mitään kunnolla. Työkonekin meni rikki pari viikkoa sitten ja arvatkaa oliko varmuuskopiot kunnossa. Myöskään opiskeluita en ole saanut edistettyä lainkaan tarpeeksi. Ja syyllisyys huonosta suoriutumisesta (oman arvion mukaan) tuntui myös raskaalle.

Nyt alkaa arki olla taas palautunut  lähes normaaleihin uomiinsa. Mulla tulee ensi viikolla mittariin 30-vuotta ja synttäriyllätukseksi lähdetään juhlistamaan sitä Roomaan. Joni joutui sen mulle paljastamaan ennakkoon, ja pelättiin yhdessä myös, että päästäänkö sinnekään. Mutta kyllä me aiotaan päästä. Pidetään kaikki raajat pystyssä.

Suoraan sanottuna ei kyllä ole yhtään juhlan tunnelmaa. Jossain vaiheessa tuntui kivalle, että on pyöreät synttärit, mutta plääh. Mietin ensin, että pitäisin kunnon synttärijuhlat. Sitten päätin, etten pidäkään, vaan käytän ne rahat meidän kahden Levin lomaan. Rentoudun ja juhlin siellä. Käyn hieronnoissa ja after skissä, ai että! Mutta lopulta se osa meidän hupikassasta menikin Terveystalon kassaan. Kuinkas muutenkaan.

Ja kyllä. Tiedän, että nämä on todellakin ensimmäisen maailman ongelmia. Niin monella on asiat niin paljon huonommin. Ja itselläkin voisi asiat olla paljon, paljon huonomminkin. Mutta kyllä silti ottaa päähän. Ja kyllä myös saa jonkin verran ottaa.

Vatutus ei poista sitä, ettenkö samalla olisi tosi kiitollinen, tosi monesta asiasta. Olen kiitollinen omasta terveydestä, hyvästä terveydenhuollosta ja siitä, että meillä on siihen varaa. Siitä, että mulla on ihana puoliso, josta saan kantaa huolta. Ystävistä ja perheestä, jotka on aina olemassa. Silloinkin kun itse ei jaksa olla läsnä. Olen ollut tosi kiitollinen myös mun työkavereista, jotka on olleet tosi myötätuntoisia mua ja meitä kohtaan. Jopa niin myötätuntoisia, että mua alkoi suorastaan nolottamaan, koska eihän tämä nyt oikeasti niin vakava juttu ole... Mutta kiitos!

Joten ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Ei vaan. Oikeasti päätettiin kaiken tän sonnan keskellä, että tehdään tästä maailman paras kevät. Nautitaan ensin Roomasta, nautitaan toisistamme, rentoudutaan saunavuorolla, käydään kaikkialla missä mieli tekee, nukutaan pitkiä yöunia ja pidempiä päiväunia. Juodaan skumppaa aina, kun mieli tekee. Liikutaan hyvin ja syödään hyvin. Otetaan elämästä ilo irti. Kaikista pienistä asioista, mistä vaan voi.

Eihän tässä muutakaan voi, koska ei auta itku markkinoilla!

Niin sitä minä tässä kai vaan koitan sanoa, että kun elämä tarjoilee sitruunoita, niin pistä ne viipaleiksi ja kaiva tequila-pullo esiin! Kippis!

Ps. Postauksen kuva: Jaakko Perälä - www.jaakkoperala.com - Instagramissa @japerala
Mene ihmeessä seuraamaan, jos et jo seuraa!

VEGAANINEN UUNIFETAPASTA (MANTELIFETA)

10.2.19

Joko olette kuulleet viimeisimmästä ruokahitistä, Liemessä-blogin uunifetapastasta? Valtavan moni on tainnut kyseistä reseptiä jo testatakin. Minä olen vain kuola suupielestä valuen kironnut vegaanista ruokavaliotani. Ja sitä, ettei Violifen fetankorvike ole yhtään minun makuuni.

Mutta nyt loppui surkuttelu! Pitäähän sitä vegaaninkin herkullisen näköistä uunifetapastaa saada!

Onneksi olen mestariluokan googlaaja (ihan oikeasti, löydän faktat, julkkisjuorut, paikat ja kavereita kiinnostavien miesten nimet alta aikayksikön). Ei kyllä vaatinut kovinkaan montaa hakua löytää Viimeistä murua myöten-blogin mantelifeta. Täydellistä - se paistetaan uunissa joka tapauksessa!

Joten tänään laitettiin heti testiin vegaanin uunifetapasta ja se oli niin hyvää! Mantelifetan tekeminen vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa kuin normifetan hakeminen kaupasta ja paketista kuoriminen. Mutta lopputulos on kyllä vaivan arvoinen! Uskokaa, kun sanon. Ja testatkaa itse, hyvät toverit.

Resepti kuvan jälkeen.

Liemessä uunifetapasta - vegaaninen - Pitsiniekka-2

VEGAANINEN UUNIFETAPASTA MANTELIFETASTA

Kahdelle

Mitä tarvitset?
Mantelifetaan
  • 100 g kuorittuja manteleita
  • 1,75 dl vettä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 1 tl suolaa
Uunifetapastaan
  • Annos mantelifetaa
  • Spagettia tai muuta mieleistä pastaa kahdelle
  • 500 g kirsikkatomaatteja
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 1 chili
  • 2 valkosipulinkynttä
  • Mustapippuria
  • Tuoretta basilikaa
Päälle
  • Pähkinäparmesaania tai pari reilua ripausta ravintohiivahiutaleita

Tee näin:
  1. Laita kuoritut mantelit veteen likoamaan yön yli
  2. Kaada vesi pois ja laita kaikki mantelifetan ainekset tehosekoittimeen
  3. Surauta ainekset mahdollisimman sileäksi massaksi
  4. Laita lavuaarin päälle siivilä tai lävikkö ja siivilään puhdas keittiöpyyhe
  5. Kaada mantelifetamassa liinan sisään. Kokoa reunat nyytiksi ja väännä massasta liinan läpi niin paljon nestettä kuin suinkin saat. Kun olet saanut fetamassan puristettua palloksi, jätä pallo vielä hetkeksi liinan sisään siivilään valumaan.

  6. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  7. Kun uuni on kuuma, laita uunivuuan pohjalle hieman oliiviöljyä. Laita fetapallo öljytilkan päälle. Voit halutessasi painella fetapalloa hieman litteämmäksi kiekoksi.
  8. Viipaloi chili. Kuori ja litistä veitsellä murskaksi valkosipulinkynnet. Ripottele chilit fetakiekon päälle ja lisää valkosipulit uunivuokaan.
  9. Lisää uunivuokaan kirsikkatomaatit ja öljy. Pyörittele tomaatteja öljyssä ja rouhi päälle mustapippuria.

  10. Nosta vuoka uuniin noin 30 minuutiksi. Laita viimeisen 5 minuutin ajaksi päälle grillivastus.
  11. Keitä puolituntisen loppupuolella spagetti kypsäksi. Valuta pasta!
  12. Nosta puolen tunnin paistumisen jälkeen vuoka pois uunista. Poista tomaattien oksat ja kannat, jos olet käyttänyt terttutomaatteja. Murskaa fetakiekkoa hieman ja painele tomaatteja kevyesti.
  13. Sekoita pasta ja koko uunivuuan sisältö sekä iso kasa tuoretta basilikaa keskenään.
  14. Ripottele päälle pähkinäparmesaania tai lisää pastan joukkoon pari reilua ripausta ravintohiivahiutaleita ja sekoita hiutaleet pastan joukkoon.

Nauti! Ja muista santsata. Ja nauti taas!

Miltäs tämä pasta kuulostaa sun mielestä? Aiotko testata vai oletko jo ehtinyt ennen mua? Herkullista viikonloppua just sulle 

Liemessä uunifetapasta - vegaaninen - Pitsiniekka-3

SAAKO MENOJA PERUA, JOS EI JAKSA MENNÄ?

8.2.19

En haluaisi puhua uudenvuodenlupauksista, mutta vuoden alkaessa oli mielessä muutamia asioita, joita tähän vuoteeni toivoin. Yksi iso asia - yhteinen molemmille meidän katon alla asuville - oli halu jaksaa tänä vuonna paremmin.

Enemmän unta, hyvää ruokaa, sopivasti liikuntaa ja tiukempi ote vapaa-ajasta kiinni pitämiseen. Toki on myös ihanaa tehdä kaikkea, mennä kaikkialle ja nähdä kaikkia, mutta aina ei vaan voi. Parasta olisi, jos osaisi suunnitella menonsa omien resurssiensa mukaan. Ei sopisi menoja ja tapahtumia sellaisille viikoille ja viikonlopuille, jolloin ennemmin vain olisi tekemättä mitään.

Jotenkin se vain on helpommin sanottu kuin tehty. Tai ehkä sitä vain luulee jaksavansa enemmän kuin oikeasti sitten jaksaakaan. Bileet, tapahtumat, projektit ja reissut tuntuvat huikeille ideoille, kun niitä suunniteelee. Kun päivä sitten oikeasti koittaakin niin huomaa, että koko viikkohan on ollut jo muutenkin täynnä tapahtumia, projekteja ja velvollisuuksia. Ja niin aiemmin kiva bileidea onkin vain yksi velvollisuus lisää listan jatkoksi.

Varsinkin, silloin, kun on mennyt suunnittelemaan jo seuraavia bileitä pienessä skumppahiprakassa uudenvuoden aattona...

Tällä viikolla mulle kävi niin, että olin sopinut ystäväni kanssa meneväni torstai-iltana Oodin Harry Potter-iltaan. Sehän oli kuin luotu meille Potterpäille ja olin jo ennalta tihkunut intoa, kun pääsisin väläyttelemään Harry Potter-knoppitietoa visassa. Aioin ottaa taikasauvanikin mukaan!

Ja sitten tuli torstai. Oli mennyt pari edellistä viikkoa sekä kyläilijöitä majoittaen, että itse kyläillen. Ja tämä alkuviikko erittäin intensiivisesti  opiskellen. Lisäksi oli ollut normaalisti töitä ja pari muuta projektia vielä kaupan päälle. Kalenterissa oli torstaille ennen Oodia graduohjaus ja iltapäivä töissä eikä mulla ollut yhtään ylimääräistä energiaa. Sen tajusin heti, kun olin pillahtanut lohduttomaan itkuun kesken  gradun ohjaustapaamisen.

P2101023 P2101035

Joten ei auttanut muu kuin rohkaistua laittamaan ystävälleni viestiä, että en jaksa. Ja se ei muuten ollut helppo päätös tehdä. En todellakaan mielelläni peru mitään tai kieltäydy alkujakaan huonon syyn varjolla. Jos olen jotain luvannut niin se pitää. Ellei eteen tule joku oikea este, kuten sairastuminen. Tunnustan, että olen tässä mielessä vähän turhankin tunnollinen.

Toisinaan mietin, että mitä jos vain sanon tulleeni kipeäksi. Tai sanon, että Jonilla on joku hätätilanne. Tai joku on kaivannut akuutisti lastenvahtia. Kaikki syitä, joiden oikeasti tapahtuessa olen myös joskus joitain juttuja perunut. Mutta mitä tehdä, kun en halua valehdella, mutta en haluaisi myöskään tunnustaa, etten jaksa?

Normaalisti silloin vain menen. Ja olen sen jälkeen vielä enemmän uupunut.

Mutta tällä viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin, etten kertakaikkiaan jaksa. Ja tiedättekö mitä? Ei käynyt kuinkaan! En saanut vastaukseksi suuttumusta tai pettymystä. Päin vastoin, sain ymmärrystä ja myötätuntoa. Ja kaiken lisäksi ystävänikin oli pohtinut jaksamistaan orastavan flunssan takia.

Tällainen pohdiskelu on varmaan monille ihan absurdia. Tiedän itsekin paljon ihmisiä, jotka tekevät just niin kuin haluavat ja menevät tasan silloin kuin jaksavat. Ja suunnittelevat elämänsä alun alkaen kinjärkevämmin. Mutta mulle se vaatii edelleen työtä ja opettelua. Sekä omien rajojen asettaminen sille, mitä ylipäänsä uskon jaksavani että sen tunnustaminen silloin, kun en vain jaksa.

Pohdin tuota rehellistä perumista paljonkin ennen ja jälkeen sen tekemisen. Olisiko kohteliaampaa vain valehdella joku tekosyy? Olisiko kohteliaampaa vain mennä kuitenkin? Mutta ei kyllä olisi. Itse ainakin tulin siihen tulokseen, että itse arvostaisin eniten ihan puhdasta rehellisyyttä. Kyllä mulle ainakin voi sanoa suoraan silloin, kun ei jaksa. Ja eihän kukaan ole edes kovin hyvää seuraa silloin, kun olisi mieluummin jossain muualla. Joten päätin tehdä niin kuin haluaisin itselleni tehtävän. Rohkaistuin perumaan ja olin rehellinen syystä.

Siksipä tuleva viikonloppu on omistettu vain ja ainoastaan levolle. Aikaisin nukkumaan, myöhään ylös. Vain asioita, jotka oikeasti lataavat akkuja. Ja toivon sitä samaa myös sun viikonloppuun!

Olisi kiva kuulla teidän kommentteja aiheesta. Onko sulle helppoa perua sovittuja menoja? Onko sulle vaikeaa tunnustaa, että nyt en kyllä jaksa? Ja miten sinä teet silloin, kun joudut jotain perumaan? Oletko rehellinen, vaikka se nolottaisi vai onko valkoinen valhe sinusta parempi vaihtoehto?

Ps. Postauksen kuvat eivät ole tältä viikolta vaan vanhoja kuvia yhdestä työasulempparistani eli kuvissa näkyvä hymy on kyllä ihan aito!

P2101015

VEGAANINEN VISPIPUURO

8.2.19

Vispipuuro, tuo lapsuuden vakiovälipala! Miten se olikaan unohtunut näin moneksi vuodeksi? Vaikka meillä oli sitä kotona tosi usein, ja vieläpä tykkäsin siitä. Toisin kuin melkein kaikista muista puuroista.

Mun alkoi tehdä sitä ihan tosissaan mieli, hämmentävää kyllä, kun yksi ystäväni kertoi kimppakämpässään käydyistä keskusteluista, kun yhteisten sähkövatkaimen vispilöiden tiskaus vispipuuron teon jälkeen aiheutti onglmia.

Joten lonnollistahan se vain on, että kuivat vispipuuronkököt vispilöissä sai veden herahtamaan kielelle.

En muista, että olisin koskaan omillani asuessani (siis lähes vuosikymmenen aikana) tehnyt vispipuuroa. Joni muisteli, että ehkä yhden kerran. Joten googlailemaan jouduin, kun aloin reseptiä etsiä. Kävi ilmi, että sen tekeminen on todella helppoa, ja jos olet kerännyt marjoja pakkaseen itse niin käytännössä ilmaista.

Siksipä halusin tietenkin laittaa meidän herkullisen reseptin jakoon (kuvan jälkeen)!

Vispipuuro vegaaninen välipala - Pitsiniekka-3

VEGAANINEN VISPIPUURO (PUOLUKASTA + HERUKASTA)


Mitä tarvitset?
6 dl pakastettuja marjoja (mulla oli 3dl puolukkaa + 3dl mustaherukkaa ja se oli ihan parasta!)
1 litra vettä
2 dl mannasuurimoita
½-1 dl sokeria
ripaus suolaa
valitsemaasi kasvimaitoa tarjoiluun

Tee näin:
  1. Laita pinnoitettuun kattilaan vesi ja jäiset marjat. Kuumenna ja anna kiehua noin 10 minuuttia.
  2. Jos haluat sileämpää puuroa, valuta ja painele marjaliemi siivilän läpi. Itse en muuten kaipaisi kuoria puurosta pois, mutta näkyi olleen puolukoiden siivous sen verta suuripiirteitä, että aika paljon kiehui liemessä roskiakin. Siksi päädyin itse siivilöimään.
  3. Pidä marjaliemikattila hellalla, mutta pienennä lämpöä! Kaada mannasuurimot liemeen, mutta älä löräytä kaikkea kerralla vaan kaada rauhssa. Sekoita koko ajan vispilällä!
  4. Lisää suolaripaus ja sokeri ja sekoita. Ohjeessani on vähemmän sokeria, kun monissa muissa ohjeissa, mutta mielestäni tämä sokerin määrä oli sopiva, kun koko marjamäärä ei muodostunut happamista puolikoista.
  5. Anna kiehua hiljaa 10 minuutin ajan. Sekoittele välillä.
  6. Jäähdytä puuro kunnolla ennen vaahdottamista! Lämmin puuro ei vaahtoudu kuohkeaksi. Kun puuro on kylmää, vaahdota puuroa sähkövatkaimella, isolla teholla kunnes puuro on kauniin kuohkeaa.

Tarjoile vispipuuro kylmän kasvimaidon kera ja nauti! Pakko sanoa, että iKaffe toimi vispipuuron päällä vielä paljon paremmin kuin lehmänmaito mun muistikuvissa. Aavistuksen makeampi ja kermaisempi maito oli omiaan tämän kaverina.

Meneekö testiin vai kuuluuko jo vakkareihin?

Kirsi, 30

Pinnallisia pulinoita pukeutumisesta, leipomisesta ja tavallisesta elämästä. Pintaa syvempiä pohdintoja ekologisemmasta elämästä, tasa-arvosta ja rakkaudesta.

Pidän: Pizzasta, musikaaleista, pupuista, skumpasta, villasukista, tasa-arvosta ja Roomasta.

En pidä: Märistä sukista, suklaasta, puhelimessa puhumisesta, parturissa käymisestä ja aikaisista aamuista.

Instagram @Pitsiniekka