"Anna tuulen puhdistaa,
nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin,
kevätmyrskyn kastella, mekko liimata kiinni vartaloosi,
olet kaunis, kaunis, ja maailma on sun."
Ylläolevat sanat on Tehosekottimen Maailma on sun-kappaleesta ja ihan mun suosikit. Tiedättekö, ne vaan on ihan oikeassa! Viimeisin vuosi on ollut ehkä mun aikuiselämän innostavin. Oon päässyt opiskelemaan alaa, josta oon ihan aikuisten oikeasti innoissani, ja tehnyt ihanassa porukassa vastuullista työtä, jolla on oikeasti merkitys. Mutta samalla mun aivot on olleet kovemmassa käytössä kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Siksi niitä on tarvinnut myös tuulettaa!
Helsingissä on eilen ja tänään satanut kaatamalla vettä, joten en voinut vastustaa tästä aiheesta kirjoittamista. Koska mun mielestä ihan paras keino tuulettaa aivoja, on oikeasti tuulettaa niitä! Kokeilepa joskus, kun aivot on tukossa. Seiso silmät kiinni raittiissa ilmassa ja anna tuulen puhdistaa. Sen voi melkein tuntea, kun tuuli menee toisesta korvasta sisään, myllertää ajatukset raikkaiksi ja kaikki se myllerrys puhaltaa toisesta korvasta ulos. Mitä tuulisempi keli sen parempi.
Pari viikkoa sitten viikonloppuna mulla oli ihan mahdottoman uuvahtanut olo, henkisesti siis. Mutta onneksi ihan kuin olis tilattu, tuli oikein kunnon sade ja myrsky. Menin ensin seisomaan parvekkeelle sateeseen - kerrankin lasiton parveke oli positiivinen asia! Mutta vielä muuttui paremmaksi! Nimittäin Joni ehdotti, että eiköhän lähdetä kunnolla ulos.
Me asuttiin Jyväskylässä Lutakossa, ihan lähellä oli sekä uimaranta että Aaltopuisto. Se on sellainen nurmialue, joka on muotoiltu kumpuilevaksi. Silloin meillä oli tapana lähteä monesti kaatosateella uimaan ja yleensä jatkettiin uinnin jälkeen vielä Aaltopuistoon juoksentelemaan. Otettiin täysiä vauhtia ja liu'uttiin alamäkeen kunnon liukkareilla.
Joten joko arvaatte mitä tehtiin pari viikkoa sitten? Tietenkin. Lähdettiin läheiseen rantaan juoksemaan sateessa. Juostiin liukuja nurmikolle, heitettiin kuperkeikkoja ja tehtiin vesisade-enkeleitä. Hitto vie, se oli parasta!
Väitän kyllä, ettei oo olemassa mitään parempaa tapaa nollata ajatuksia kuin heittäytyä luonnonvoimien virkistettäväksi. Ehkä se johtuu osin siitä, että se muistuttaa hyvin siitä kuinka pieni osanen itse on tätä maailmaa. Kuinka pieniä omat murheet on. Tai ehkä se vaan oikeasti tuulettaa aivoja ja pesee kuonaa pois. En tiedä. Joka tapauksessa toimii. Suosittelen.
Nää kuvat ei ole viime viikkojen tuulista vaan oikeasti jo keväiseltä Dublinin reissulta. Silloin tehtiin päiväretki lähellä sijaitsevaan Howthiin. Käytiin kävelemässä rantakallioilla kulkevaa maisemareittiä pitkin. Istuttiin kallioilla ja nähtiin pyöriäisiä. Ja annettiin tuulen puhdistaa. Ihan paras päivä! Suosittelen sitäkin!
Kuulostaako ihan hullulle? Miten sää tykkäät tuulettua? Saa kommentoida!
Kuulostaako ihan hullulle? Miten sää tykkäät tuulettua? Saa kommentoida!
Onpas ihania kuvia!
VastaaPoistaMä en ole noin konkreettisesti kokeillut tuulettaa päätäni, mutta varmasti olisi aiheellista kokeilla ja samalla myös vähän kuin antautua niille säille, jotka joskus saavat mut kiristelemään hammasta.
Tehiksen Maailma on sun on minunkin suosikkibiisini. <3
Kiitos! Ihana kommentti! :)
PoistaJa hei suosittelen! Koska säille ei kuitenkaan voi mitään, niin niistä ei auta turhaan kiristellä :) niin kuin sanotaan, elämässä ei pitäisi odottaa myrskyn loppumista vaan opetella tanssimaan sateessa! Erittäin terapeuttista :D
Se on niin ihana <3
Oisko tää sitä alintajunnassa tapahtuvaa...Tuuliset (myrskyiset) kelit etenkin mökkirannassa on ihanat. Jo lapsen taisin siellä kallioilla seisoskella tukka tuulesta sekaisin. Ja voin tehdä sitä vieläkin, kun vaan puen sopivasti lämmintä päälle. Voin kuvitella teidät nurtseilla liukumassa. Ootte just sellasia! Ei saakaan kasvaa liian aikuiseksi, jos se tarkoittaa tylsäksi. Pitää tarttua hetkeen ja kokea hauskoja juttuja. Niitä ikävämpiäkin kohtia osuu ihan jokaiselle matkan varrelle riittävästi kuitenkin.
VastaaPoistaVarmaan! Ja siellä se tuuli on kyllä erityisen ihanaa :) Määkin voin kuvitella sut seisomassa siellä, ertyisesti lämpimästi pukeutuneena :D
PoistaToi on kyllä ihan totta. Tylsiä ja kurjia asioita kohtaa kyllä, halusi tai ei. Joten kannattaa nauttia ihanista hetkistä silloin kun voi :)