Oi että täällä ollaan innoissaan! Me lähdetään kesäkuussa viikoksi Kroatiaan! Täytyy kyllä sanoa, että jo oli aikakin. Kroatia on viime vuosina noussut tosi suosituksi matkakohteeksi ja tuntuu, että kaikki ovat viime aikoina lomailleet siellä. On aika noloa, ettei olla sinne vielä kertaakaan ehditty suuntaamaan, mutta ei siis sen trendikkyyden takia. Vaan siksi, että jo vuosikymmenen ajan mullakin on ollut Kroatialainen perheenjäsen. Mun miehen siskon mies eli meikäläisten lanko kun on kroatialainen.
Tän reissun olisi kyllä suonut tapahtua jo hyvän aikaa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kesällä suunnataan koko mieheni perheen kanssa Adrianmeren rannalle synttäreitä juhlimaan. Niin kivaa! Reissun varaamisen jälkeen Google on jo laulanut ihan mukavasti parhaita reissuvinkkejä etsien. Vähän turhaa työtä se kyllä siinä mielessä on, kun mukaan lähtee pari tyyppiä, joilta saa varmasti paremmat vinkit kuin yhdeltäkään hakukoneelta. Mutta eihän sitä malta olla fiilistelemättäkään.
Myös reissupukeutuminen on jo mulla kovasti mielessä. Näen valkoista ja vaaleansinistä, olkihattuja, narusandaaleita ja merivedestä karheita hiuksia. Joko mennään?
Oletko sinä koskaan käynyt Kroatiassa? Oletko haaveillut pääseväsi? Entäpä onko sulla jotain reissusuunnitelmia tälle vuodelle? Meillä on pienoinen haave päästä joka vuosi käymään jossain uudessa paikassa ja näyttäisi sille, että tänäkin vuonna onnistutaan siinä! Mahtavaa!
Ps. Jacek Abramowiczin kuva lainattu täältä - vaikkei tekijätietoja tarvinnutkaan julkaista, ajattelin linkata muistuttaakseni teitä muitakin Creative Commons -lisensoitujen kuvien hienoudesta!
Ps. Jacek Abramowiczin kuva lainattu täältä - vaikkei tekijätietoja tarvinnutkaan julkaista, ajattelin linkata muistuttaakseni teitä muitakin Creative Commons -lisensoitujen kuvien hienoudesta!
Näyttääpä ihanalta! Kroatia on ollut toivematkakohteiden listalla jo useamman vuoden, myös Montenegro ja Albania kiinnostavat kovasti.
VastaaPoistaPs. Kiva tämä uusi domainisi :)
No eikö vaan näytäkin? Niin kirkkaat vedetkin, voi että! Oi mitä muitakin ihania kohdehaaveita sulla on. Musta on kova, että ihmiset vähän avartaa maailmaansa lomakohteiden suhteen :)
PoistaJa kiitos! Mulla on täällä tämä hääblogi (joka vieläkin on tuossa välilehdellä) mutta omastakin mielestä on ollut ihanaa siirtyä kokonaan tänne yhden katon alle :)
Oi, kuulosta ihanalta! ♥ Itseasiassa meilläkin oli Kroatia yksi vaihtoehto, mutta päädyttiin sitten lopulta Rodoksen matkaan tälle keväälle :) Ja miten ihanaa, että sielläkin päästään juhlimaan synttäreitä ulkomailla! ♥ Itsekään en ole koskaan käynyt Kroatiassa, mutta se on ehdottomasti joskus koettava!
VastaaPoistaTeille tulee kyllä varmasti kiva loma Kreikassa, kuulostaa ainakin ihanalle :)
PoistaJoo, tosin ei meidän omia synttäreitä vaan juurikin noiden "paikallisten", eli Jonin siskon ja miehensä :)
Mää en kanssa meinaa malttaa odottaa, että pääsen tuonne Kroatiaan. Olen ollut niin paljon italiassa, että on kiva päästä vähän toisenlaisiinkin maisemiin :)
Mä oon ollut Kroatiassa ja se on kyllä mun lempparipaikkoja koko maailmassa <3 Oltiin Splitissä viikko ja nyt kaipailen takaisin Kroatiaan. Mihinpäin Kroatiaan ootte menossa? Krkan puistossa kannattaa käydä, siellä on niin kauniita vesiputouksia :) Myös ruoka on Kroatiassa todella hyvää! ;)
VastaaPoistaIhana kuulla! Tosi moni tuntuu ihastuneen ensimmäisellä käynnillä ihan tosissaan :) Me majoitutaan Hvarilla, joka on noiden perheenjäsenten "kotipaikka". Siellä he paljon ovat, kun omistavat sieltä talonkin. Tosin lankoni vanhemmat asuvat mantereen puolella :) Meidän suunnitelmissa olisi kyllä varmaan vuokrata auto ja ajella vähän ympäriinsä. Viikossa kuitenkin ehtii muutakin kuin olla Hvarilla :) Tuolta Krkan puistosta oonkin nähnyt mm. mieheni vanhempien lomakuvia ja maisemat on näyttänyt kyllä ihan henkeäsalpaavan huikeille! :)
PoistaOi vitsit, Kroatia olisi ihan unelmamatkakohde<3 Mulla on muutenkin kamala matkakuume eikä tällaisten postausten lukeminen kyllä helpota sitä yhtään :D Teidän reissusta tulee varmasti aivan ihana!
VastaaPoistaHaha voi ei, pahoittelen! Tiedän kyllä niin tunteen, kun viime vuonna tuntui että KAIKKI blogimaailmassa oli just tuolla Kroatiassa, minne oltiin haluttu jo pitkään. Ja itsellä ei ollut mitään reissuja tiedossa :D
PoistaToivottavasti pääset kanssa joskus, onneksi sinne ehtii myöhemminkin :) uskon kanssa, että ihana reissu on tulossa :)
Oi jee ihanaa!! Mekin varattiin eilen V I H D O I N loma! Luultiin, ettei päästäisi ollenkaan ennen ehkä ensi syksyä minnekään, joten tuntuu extra-extra ihanalta <3 Mä yritin just houkutella ystävää kesällä pitkäksi viikonlopuksi jonnekin Kroatian rannoille, mutta sillä ei ole lomaa, buhuu.
VastaaPoistaHih, luin muuten ton lankotarinan pariin kertaan uudelleen, kun täl varsnaissuamalaisel murttel "meikäläiset" tarkoittaa omia vanhempia. "Teikäläiset" sinun vanhempia, "heikäläiset" jonkun muun vanhempia jne. Eli luin tuon niin että Jonin siskon mies on sun vanhempien lanko :D Että öh mitä :D Mutta tarkoitit siis että sinun ja Jonin, eikö! :D Ihanaa reissun odotusta!
Haha joo, siis mun keskisuomalaisella sanavarastolla meikäläinen on minä eli meikäläiset on me ja meikäläisittäin on meidän tyyliin. Ja teikäläinen on sinä, teikäläiset te jne :D pitääkin jatkossa varoa sanojaan, koska en kyllä osannut aavistakaan, että sillä toinenkin merkitys voi olla :D ihania nämä murre asiat, tykkään suomen murteista ja on aina hauska oppia uutta.. Ei muuten tullut tämä sana ja sen merkitysero vastaan Turussa asuessa :)
PoistaTeille tulee varmasti niiin ihana loma ja niin ansaittu! Toi tuo kyllä vielä oma kivan lisänsä, että ei uskonut pääsevänsä, mutta pääseekin :)
Ja hei, Kroatiaan sitten joku toinen kerta kun ystävällä on lomaa :) se ei onneksi mihinkään kato ja sinne on lyhyet lennot niin helppo lähteä vaikkei tolkuttomasti olisi aikaa :)
Oi kuulostaa hyvältä!! Me oltiin juurikin viime kesänä Kroatiassa, pakettimatkalla Makarskan rannalla. Tykättiin kyllä, hotellimme sijaitsi vähän erillään muusta maailmasta ja siinä tuli vietettyä suurin osa viikosta mutta rentoa allas- ja rantaoleilusta sai nauttia taustamaisemana kaunis Biokovin vuoristo. Tehtiin päiväretket Krkan kansallispuistoon sekä Dubrovnikiin ja molemmat olivat mieluisia. Dubrovnikissa ehti viettää vain liian vähän aikaa, siitä jäi parin tunnin jälkeen sellainen vaikutelma että sinne voisi joskus lähteä uudemman kerran useammaksikin päiväksi ellei jopa viikoksi. :)
VastaaPoistaSamanlaiset haaveet on meilläkin, vähän sivussa oleminen ja rentoilusta ja rantaelämästä rauhassa nauttiminen kuulostaa paremmalle kuin hyvälle :D Kuulostaa aivan ihanalle teidän lomakokemukset! :) Saas ähdä päästäänkö me Dubrovnikin suunnille ollenkaan, kun lennetään Splitiin, mutta sunkin suosituksen jälkeen tekisi kyllä mieli ehtiä sinnekin suunnalle :)
PoistaMeillä oli lennot myös Splitiin ja hotelli sijaitsi suurinpiirtein Splitin ja Dubrovnikin puolivälissä. Eli sai siinä kenttäkuljetuksessa sekä Dubrovnik-reissulla hetken istua bussissa, mutta onneksi ajomatkalla oli hyvinkin kaunista rantamaisemaa ihailtavissa. Muutamaa tuntia en Dubrovnikiin suosittele, mutta jos on mahdollista viettää kokonaista päivää niin sitten se menee jo suositeltavan puolelle. :)
PoistaKiitos vinkeistä! Laitetaan kosvan taakse ehdottomasti :)
PoistaVautsi, ihanat lomasuunnitelmat taas kerran! Sukujuhlia, hyvää ruokaa ja juomaa, aurinkoa, merta ja lämmintä... Kateeksi käy!
VastaaPoistaEikös van, kuulostaa ihanalle ja toivottavasti tulee sitä myös olemaan :)
Poista