Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
Meikki ja kampaus tulivat valmiiksi kolmen tunnin aherruksen jälkeen yhdeltätoista. Muutama tulostus, vähän pakkaamista. Sen huomaaminen, että mun dödö on yökassissa hotellilla, joten ei muuta kuin joltain muulta kinuamaan lainaan. Ja sitten olikin aika alkaa pukeutumaan. Koska home is where the bra is not, aloitin kaivelemalla alusvaatteet kasseistani ja sitten olin valmis sukeltamaan hääpukuun!
Koska tapoihini kuuluu pohtia ja stressatakin ihan turhista ja typeristäkin asioista, olin jossain vaiheessa kauan aikaa sitten miettinyt hartaasti myös sitä, miten toimitaan hääpuvun pukemisen kanssa, kun paikalla on myös valokuvaaja. Hääpäivään mennessä olin kyllä jo ehtinyt tämän huolenaiheeni unohtaa ja kun tuli aika heittäytyä alusvaatteisilleen ja oikeasti sukeltaa pukuun, Jaakko vain sanoi poistuvansa hetkeksi ulos ja kehotti huikkaamaan sitten, kun mulle sopii taas, että hän tulee sisään. Eli erittäin luontevasti sujui "vieraan" ihmisen läsnäollesakin, jos joku muu on samaa pohtinut!
Joten ei muuta kuin kangaskassi morsiamelle päähän (ihan oikeasti, niin me tehtiin) ja pukuun sukeltamaan. Sitten alkoikin se hikisempi osuus. Tuo hääpäivän aamu oli aika lämmin, hääpuku oli aika lämmin ja jännityskin alkoi lisääntymään. Joten oli aika lämmin. Alkoi pelottaa, että hikoan naamani irti tunnin sisällä siitä, kun se on saatu meikattua. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen. Tarinan sankari, aikuismainen ja kypsä morsian, kun oli ennakoinut tilanteen jo kotona Helsingissä ja pakannut mukaansa Hello Kitty tikkarinsa, jonka toisessa päässä on Hello Kitty lentokoneessa, jonka propelli pyörii tuulettimena nappia painamalla. Sanokaa mun sanoneen, tuo tuuletin oli mun hääaamun pelastus. Helpotti oloa ihan huomattavasti!
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
Puvun nyöritys hoitui sujuvasti kaasoltani Kristalta. Me oltiin toistemme nyöritystiimi, kun paria kuukautta aikaisemmin roolit oli olleet toisin päin. Meidän puvut vielä korjasi sama ompelija ja molemmat käytiin ompelijan luona ottamassa oppia nyörittämiseen. Kun mun puvun nyöritystä treenailtiin, ompelija kehotti myös painamaan käsillä pukua etumuksen yläreunasta. Tuo sydänpääntien yläreuna ei meinannut aina oikein asettua, jos ei sitä edestä käsillä vähän avustettu paikalleen samalla, kun takaosaa kiristettiin. Joten hääpuvun pukeminen vaati ajoittain kaikkia kolmea kaasoa hommiin. Yksi kiristi nyörejä, yksi painoi tissejä ja yksi piti Hello Kitty - tuuletinta.
Kun puku oli päällä Aliisa asensi mun hunnun paikoilleen ja morsian olikin valmis. Tai taidettiin me vielä kerran kiristää pukua, koska niin kannattaa vielä tehdä sen jälkeen, kun puku on hetken ollut päällä. Nostettiin vähän kuohuvaa. Pakkailtiin vielä kerran kamppeita ja alettiin hipsiä ovesta ulos. Tosin ennen kirkolle lähtöä hipsittiin vielä vanhempieni takapihalta metsän puolelle nappaamaan muutama kuva minusta.
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
Huomnna pääsette siellä metsässä napatun kuvan kautta kurkkaamaan kokonaan mun morsiustyyliä! Miten mua voi taas jännittää näin paljon?!
Oioi, näyttää ihanalta! <3
VastaaPoistaKiitos! :) ihan mahanpohjasta ottaa itseäkin näitä fiiliksiä muistellessa!
PoistaMä taas ihastelen sun huulipunan väriä ! Se on niin nätti! Ja mullakin taisi olla varalta Tigerin minituuletin lähettyvillä hääaamuna, jokaisen morsiamen must have -tuote :D
VastaaPoistaKiitos! Se oli kyllä livenä paljon pinkimpi kuin näissä kuvissa, mutta paras huulipuna ikinä se on kyllä! :D
PoistaHaha, no älä! Pitäis olla mukana kaikilla häiden järjestäjille suunnatuissa listoissa - viikkoa ennen häitä hanki tuuletin :D
Ymmärrän jännityksesi, sillä ihan sama tunne täällä! Kai sitä taas niin eläydytään noihin ihaniin tunnelmiin. Sinä varsinkin, kun kirjoittaessasi yrität miettiä jokaisen käänteen, ajatuksen ja ympärillä olevat läheisetkin ajatuksineen! Hiukset on niin kauniisti, sun näköisesti! Meikki myös upea. Mutta mahtava on myös Kitty!!!!
VastaaPoistaKaikki oli kyllä niin ihanasti! Ja tietty Hello Kitty kuuluu siihen joukkoon :D
PoistaNiin tunnelmallisia kuvia!
VastaaPoistaMekkosi näytti ihanalta edellisen postauksen metsäkuvassa(olipa muuten ihana idea käydä kuvaamassa se metsässä; vihreä-valkoinen oli vaikuttava kontrasti!)
Tuuletin-vinkki täytyy ehdottomasti pistää korvan taa :)
-J
Kiitos tosi paljon! Se oli ihana idea Jaakolta. Olin itse vähän ennalta harmitellutkin sitä, ettei meillä oikein ollut mitään sopivaa ikkunaa, jossa pukua roikuttaa. On nimittäin tullut ihasteltua kymmeniä kuvia ikkunassa roikkuvasta hääpuvusta. Mutta onneksi kuvaajana oli niin rautainen ammattilainen, että keksi vielä jotain paljon ihanampaa :)
PoistaSuosittelen todellakin - mun aamussa se oli tosi suuri helpotus. Hääpuvun pukeminen ja kiskominen ja samalla jännittäminen alkoi olla aika kuumaa puuhaa!
Juku, ihania kuvia ja kaunis olet! <3
VastaaPoistaVoi kiitos, olipa ihanasti sanottu! :)
PoistaOi! Kylmät väreet nousee iholle, niin upeasti välittyy tunnelma kuvista.
VastaaPoistaIhanasti sanottu! :) Ja ihana kuulla, että tunnelma välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle! Kiitos!
PoistaKiitos tosi paljon! Oli kyllä paras päätös ikinä ottaa kuvaaja koko päiväksi ja mikä onni, että valittiin Jaakko, josta ei ole muuta kuin kehuja sanottavana :)
VastaaPoistaEi sitten kukaan sanonut sulle ennen häitä, että tuo puku on sulle ihan liian pieni. Nuo tissithän on ihan törkeän näköiset kun eivät mahdu kunnolla pukuun ja kainaloläskit - ei ollenkaan tyylikkään naisen häälookiin sopivaa! Ehkä tässä on syy miksi Niinatar vetkutti puvun toimittamista sulle - toivoivat salaa että tajuaisit etsiä jonkun sopivamman.
VastaaPoistaEi sanonut, kiitos kysymästä! Ei sitten sulle kukaan sanonut, että ruma käytös on paljon kainaloläskiä kuvottavampaa?
PoistaMinä tunsin oloni kauniiksi hääpäivänäni ja kauniina minua piti myös mieheni. Se riittää mulle oikein hyvin. Satun olemaan ihminen, joka uskoo siihen, että tärkeintä on se mille tuntuu. Mulla on läskiä paljon muuallakin kuin kainaloissa ja ihan jokainen kilo oli mukana hääpäivänäkin! En todellakaan ala verhoamaan itseäni sen pelossa mitä muut mun makkaroistani ajattelevat :)
Mutta jos noin yököttää katsoa niin tee meille molemmille palvelus ja pysy jatkossa kaukana tästä blogista. Läskejä kainaloitani ja isoja tissejäni tulee nimittäin näkymään vielä PALJON!
En voi käsittää että kukaan voi jättää tällaisen kommentin toisen häälookista! Tai yhtään mistään! Toivottavasti tämä ihminen menee nyt oikeasti peilin eteen ajattelemaan että missä kohtaa oma elämä meni pieleen ja mitä asialle voisi tehdä. Nettiin huutelu kun harvemmin on ketään auttanut.
PoistaJa sä olet Kirsi UPEA!
Jep.. Ei tuollaiset ilkeilyt mua onnistu loukkaamaan, mutta suututtaa kyllä ihan tosissaan. En vaan ymmärrä mikä tän kommentin funktio oli? Sekö, että nyt yhtäkkiä huomaisin näyttäneeni hääpäivänäni ihan törkeälle ja sitten katuisin asiaa koko loppuelämän hääkuvia katsoessani? Koska eihän sille asialle enää mitään voisi tehdä! Siksi mua tämä niin ihmetyttää.
PoistaMutta onneksi olen itse tyytyväinen lookiini eikä ilkeilyt sitä miksikn muuta! Kiitos Eve, sää olet ihana <3