Häitä edeltävä päivä oli kyllä kiireisen hääviikon kaikista kiireisin päivä. Aamulla Joni lähti kauppaan ja hoitamaan viimeisiä asoita kaupungille. Tehtävälistalla oli mm. hankkia mulle hääpäivän aamupalaksi karjalanpiirakoita, hehe. Minä lähdin äitini ja tätini kanssa ensin puutarhaan leikkaamaan kukkia ja sitten pienelle ojanvarsien ja metsänreunojen kierrokselle luonnonkukkia keräilemään. Kerron vielä meidän kukkienkasvatusprojektista myöhemmin lisää. Se ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta kukkia oli silti hääpaikalla enemmän kuin tarpeeksi!

Kotosalla valtaosa nyssäköistä oli jo valmiiksi pakattuna hääpaikalle lähtöä varten. Minä vielä tulostelin ja leikkelin ja mitä lie askartelin viimeisiä pieniä lippulappusia, jotka oli aikaisemmin unohtuneet tulostaa ja viimeistellä. Nyssyköitä pakattiin autoo ja peräkärryyn, eikä yhteen kyytiin todellakaan mahtunut kaikki mukaan tuleva. Jos jotain tekisin toisin, niin miettisin vielä tarkemmin käyttöjärjestyksen suhteen pakkausjärjestystä. Osa tavaroista, joita oltaisiin tarvittu heti ei ollutkaan ensimmäisessä kuormassa. Osa oli pakattu meidän autoon, vaikka luultiin niiden olevan vielä vanhempien luona, joten turhaa odottelua tästä säädöstä seurasi.

Hääpaikalla meillä oli väkeä ihanasti valtavan paljon apukäsiä. Mua harmitti koko päivän se, että en ollut ehtinyt tehdä riittävän hyviä ohjeita. Olin niin vannonut, että teen täsmälliset ohjeet ja hyvän työnjaon valmiiksi, ettei hääpaikalla tarvitse ihmetellä ja kysellä mikä menee minnekin ja mitä voisi tehdä. No, en vaan ehtinyt. Ehdin kyllä tehdä koristeluohjeista neljän sivun mittaiset ohjeet, mutten tiedä huomasiko kukaan niitä edes lukea. Joten vähän tuli säätöä ja sehän mua vähän otti päähän, kun olisin itse voinut sen välttää... niin kuin vakaasti olin aikonutkin. No, jokainen löysi lopulta itselleen tehtävää.

Homma ei todellakaan olisi sujunut noin helposti, jos apujoukoissa ei olisi ollut niin ihanaa porukkaa, joille uskalsin antaa vapaat kädet. Päätalon ruokapöytien laittamiseen annoin vapaat kädet sitä tehneelle poppoolle, äiti ja tätini tekivät kukka-asetelmat ilman mitään tarvetta mun valvomiselle, serkkuni laitteli karkkibuffan ilman sen kummempia ohjeita ja niin pois päin. Ja kaikista tuli enemmän kuin hyviä. Ihan huippua. Yksi kaasoista organiseerasi vaikka sun mitä, lämmitteli talkoosopat ja piti huolen, että lapsukaiset sai syödäkseen ja siinä toisella kädellä rauhoitteli mua aina kun meinasin romahtaa. Lisäksi yksi joukko ei-niin-askarteluintoisia apujoukkoja - mun isoveli ja setä muun muassa - hoitivat kymmenien silkkipaperipompomien avaamiset.

Kun perjantai-iltana kello kahdeksan aikaan vielä kuorrutettin serkkuni kanssa hääkakkuja, meinasi kyllä pieni uuvahdus ja romahduskin tulla. Kun vielä loppuhuipennukseksi rikoin pitopalvelun maitokannun ja vatkasin kermat voiksi. No, sirpaleet tuo onnea vai miten se meni. Pelasin vain varman päälle hoitamalla ne sirpaleet jo edellisenä iltana. Ja arvatkaapa olinko hiilenä itselleni, kun huomasin, että annoin pitopalvelulle väärät avaimet, eikä pitopalvelu pääsisikään hääpaikalle sisälle. Eikä pitopalvelun setä vastannut mun puheluihin. Sekin homma hoitui, kun tätini ja setäni lupasivat käydä hääpäivän aamuna tuomassa avaimet hääpaikalle siihen kellonaikaan, kun pitopalvelu oli paikalle saapumassa.

Perjantai_2

Kaikkinensa siis hääpaikan koristelupäivästä jäi itselleni vähän nihkeät fiilikset. Olin niin harmissani siitä, että olin hoitanut niin monta asiaa niin paljon huonommin kuin mun piti. Mun möhläilyn seurauksena päivä venyi ja niin monta mutkaa tuli matkaan. Tyhmä minä. Tätä kirjoittaessakin vielä oikein ärsyttää. Minä itse vain, ei kukaan muu. Nimittäin meidän apujoukot oli maailman ihanimmat, hoitivat sen kaaoksenkin kuntoon. Kukaan ei ollut yhtään hermostunut mulle, vaikka minä mokailin ja hoidin hommia huonosti. Päin vastoin. Ja juhlapaikasta tuli aivan ihana! Siitä en voisi kiitollisempi olla. Toivon vaan, ettei apujoukoille jäänyt traumoja!

Tosiaan, siinä puolen yhdeksän aikaan saatiin itsemme pakattua autoon ja lähdettiin huristelemaan "kotia" kohti. Mutta eipä silloinkaan vielä ollut kaikki hommat kunnossa, mutta palataan hääpäivän aattoiltaan seuraavassa postauksessa! Ja sen jälkeen herätäänkin jo hääpäivään, iiiiks! Joko teitä jännittää? Mua ainakin jännittää kirjoittaa siitä, mutta kivalla tavalla onneksi!