Moikka! Viikonloppu meni ihanissa merkeissä, kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni toimia kaason kunniatehtävässä rakkaan ystävän häissä. Päivä oli ihan mielettömän ihana ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Luonnollisestikaan en ala blogissani ruotimaan ystäväni häitä missään määrin, mutta sen vaan sanon (ja olen sanonut jo monta kertaa ääneenkin), että toivottavasti meidän hääpäivän aamu menee yhtä mukavasti ja rauhallisesti kuin tuo aamu meni. Kaikki sujui niin hyvin (vaikka juusto olikin loppunut, hehe)! Edes mun kädet ei tärisseet kampausta tehdessä ja siitä tuli paras kaikista meidän kokeiluista. Aikaakin jäi vaikka kuinka paljon, niin pelailtiin sitten Trivistä ajan kuluksi. Ihan mahtava aamu - niin toivon, että oma hääamu menee yhtä mukavasti.
Mutta nyt kun on edelliset kaasonmekot saatu (enemmän tai vähemmän) kunnialla hoidettua, voikin kääntää ajatuksia mm. seuraavaan kaasonmekkokolmikkoon.. Vähän kyllä jo hengästyttää pelkkä ajatuskin!
Kaikkea muutakin ihanaa on tässä tapahtunut. Esimerkiksi noudettiin meidän vihkisormukset ja ne on ihan mielettömän ihanat! Lisäksi ollaan tavattu pitopalvelua ja saatu vastauksia kutsuihin, jipii! 12 vierasta tulossa tällä hetkellä.. Ja tänään on muuten tasan kaksi kuukautta meidän häihin! Hui miten jännää! Ennen kuin päästään kääntämään katseet vain ja ainoastaan niihin, olisi vielä ensi viikonloppuna yhdet häät juhlittavana. Rakkautta ilmassa!
Voi näytätte niin hyvältä! <3 Ihan mielettömän kaunis mekko, ja mikä väri! Ooh! Oletko siis tehnyt nuo itse?!
VastaaPoistaKiitos ihana! <3 Väri oli ihan mielettömän kaunis, etsittiin kaupasta jotain tän sävyistä ja oltiin jo valittu muuta kunnes leikkauspöydälle mentäessä huomattiin siinä tämä ja vaihdettiin valintamme heti! Juu, minä tosiaan ompelin näihinkin häihin mekot meille kaasoille (tai yhdessä kyllä pidettiin yksi talkoopäivä, jolloin porukalla leikattiin kankaat ja aloiteltiin ompelua) ja nyt olisi vielä omille kaasoille samanmoinen urakka edessä :)
PoistaHauskaa päästä kokemaan eri rooleissa tuota häähumua tänä vuonna: kaasona, vieraana ja ihan pääosassakin!
VastaaPoistaYritetäänpä sitten aikanaan viettää rauhallinen ja mukava kotiaamu tuona heinäkuisena lauantaiaamuna. Hyvää musiikkiakin on kuulemma luvassa taustalle! Ja olen vieläkin helpottunut, kun sanoit olevasi meillä kotona häitä edeltävän yön. Yritetään muistaa myös juusto (vaikken tiedä stooria juuston takana). Mikähän tuolloin voisi maittaa aamupalalla? Muistan oman hääpäiväni, kun jännitti niin että oksetti muiden tehdessä herkkuvoileipiä (ei ollut ruokahäät, vaan voileipiä ja kakkua kahveitten kanssa, se oli silloin sellaista...). Lymyilin mummulan kellarin rapussa, missä oli hiukan viileämpää eikä leikkeleiden ym. tuoksut tuntuneet nenässä. Kävin myös hipelöimässä kellarissa ollutta häälahjaamme: ensimmäinen oma pyykkikone! Tällaisiin sitä oltiin silloin tyytyväisiä!
Oli kyllä mukavaa :) En tiedä, varmaan jotain sellaista missä olisi just vähän vaihtoehtoja ja myös jotain mitä voi syödä myös sitten just ennen lähtöä... koska ihan aikainen aamupala ei varmaan riitä.. niin ja jotain sokerista mehua! Sen huomasin tässä viime viikonloppuna, että onneksi meidän morsiamella oli sitä kotona, koska aamulla en saanut oikein muuta alas! :D vähän päivemmällä sitten vasta! :)
PoistaJa kuule, kyllä mekin oltaisiin ihan tyytyväisiä paljon vähempäänkin :)
Kuinka mukavan kuuloiset häät! Ja upea tuo sun mekko, oot kyllä taitava!
VastaaPoistaTodellakin olivat! :) Ja kiitos paljon kehuista :)
Poista