Myönnän kyllä, että on outoa sanoa päässeensä vihdoin hajoilemaan alustavan vieraslistan teossa. Mutta silloin sitä alkaa jo odottaa, kun on asettanut alustavan vieraslistan valmistumiselle deadlinen 1,5 viikon päähän ja ensimmäisen viikon aikana edes sitä sanaa vieraslista, ei mainittu tässä taloudessa kertaakaan. Kunnes koitti sunnuntai-ilta.. ja uskokaa tai älkää, me reippailtiin kerralla koko alustavan vieraslistan kasaaminen, lisäksi laskettiin vielä alustavat kutsukorttien määrät ja tehtiinpä vielä Save the Date -korttien toinenkin puoli lähes valmiiksi asti.

VL

Alku oli hieman tahmea, kun ensimmäinen vajaa puolituntinen meni Excelin kanssa taistellessa. Mutta niin vaan mies sai koodit paikoilleen ja meillä oli valmiina eri kiintiöiden summia automaattisesti laskeva vieraslista. Alustavaan vieraslistaan lisättiin kaikki ne ihmiset, jotka edes ehkä haluttaisiin kutusua resurssien niin salliessa. Todettiin, että ennemmin kirjoitetaan aluksi kaikki ja lähdetään sitten karsimaan. Siis vaihtoehtona sille, että "pihistellään" ihmisten suhteen listaa tehdessä ja sitten jätetään listan ulkopuolelle ihmisiä, joita oikeasti haluttaisiin kutsua.

VL2

Selkeyden vuoksi jaoteltiin vieraat mun sukulaisiin, mun kavereihin, Jonin sukulaisiin ja Jonin kavereihin. Mun puolelta tällä hetkellä on vieraslistalla 69 henkeä ja Jonin puolelta 39. Ero kuulostaa tosi isolle, mutta toisaalta Jonin puolella ei ole muutenkaan enää tarvetta karsimiselle. Mun sukulaisista ja kavereista tullaan varmasti vielä karsimaan. Tällä hetkellä (meidät mukaan lukien) listoilla on 111 ihmistä, joista 15 on alle 15 -vuotiaita. Toiveissa olisi, että loppupeleissä hääpäivänä paikalla olisi 80-90 henkilöä.

VL3

Jos kaikki tällä hetkellä listatut ihmiset kutsuttaisiin häihin, tarvittaisiin 58 kutsukorttia. Koska lista ei kuitenkaan vielä ole viimeistelty, eikä varmasti tule sitä olemaankaan ennen ensi kevättä, tehtiin myös lista niistä ihmisistä, joille voidaan ensi syksynä Save the Date -kortti lähettää. Koska luonnollisesti Save the Date -kortti tarkoittaa myös hääkutsua, ei niitä voi lähettää kuin takuuvarmasti kutsuttaville. Tällä hetkellä satavarmasti kutsuttavien listoilla on 44 -taloutta.

Yhteenvetona siis - tämä vaihe meni yllättävän vaivattomasti! Jottei tämä postaus venyisi ihan tolkuttoman pitkäksi, kirjoittelen vielä erikseen ajatuksiani tästä vieraslistan tiivistämisestä, vaikeista ihmisryhmistä (siis kutsumisen tai osallistumisen osalta) ja muusta mukavasta.

Mutta kommenttia saa heittää jo nyt! Onko teillä iso jakauma "omien" ja "puolison vieraiden" määrissä? Onko vieraslistan rakentaminen aiheuttanut teille harmaita hiuksia? Mikä on ollut kaikkein vaikeinta vieraslistan tekemisessä? Sana on vapaa!