Levi_2 Levi_3 Levi_4 Levi_5 Levi_6 Levi_7 Levi_8 Levi_9 Levi_10

Kolme päivää kotona ja jo voisi lähteä takaisin Leville. Viikon loma piti mun osalta sisällään viisi rinnepäivää, kaksi hiihtolenkkiä, kaksi juoksulenkkiä, kolmet pitkät venyttelyt, päivittäisen saunomisen ja kerrat aamujoogaa, pulkkamäkeä ja keilailua. Uskotteko, jos sanon, ettei unta tarvinnut iltaisin kauaa odotella?

Hitto vieköön muuten sitä lumilautailua taas. Onko siellä ruudun takana ketään, joka lautailee tai on moista lystiä koittanut. Sanokaa mun sanoneen: lumilaudalla laskeminen ei ole niin kuin pyörällä ajaminen. Ainakaan mulle se ei koskaan tule varmasti ja luonnostaan, kun pitkän tauon jälkeen laudalle hyppään. Ja kun ensimmäisenä laskupäivänä homma alkaa taas sujua niin seuraavana olen taas ihan yhtä kauhuissani ja epävarma. Oikeastaan jokaisen hissimatkankin jälkeen tuntuu sille, etten kertakaikkiaan saa sitä vehjettä kääntymään etukantille. Mutta hauskaa oli silti laskeminen taas. On se niin siisti fiilis, kun saa lumella viilettää.

Tosi vahvasti reissusta jäi mieleen se, että kyllä tämä meidän Suomi vaan on tajuttoman kaunis maa. Ei ollut kerta eikä kaksikaan, kun joutui ihan pysähtymään, jotta ehtisi sisäistää kaiken silmiensä edessä aukeavan. Metsien ja lunten maalaamat maisemat ja kaikki ne sinisen sävyt. Niin kaunista. Me ollaan hulluja, jos ei pidetä tästä meidän luonnosta hyvää huolta.

Eikö olekin komeat maisemat olleet Levillä? Oletteko käyneet tänä talvena Lapissa? Tai etelämmässä laskemassa? Ja hei kerro ihmeessä, jos sinäkin lasket laudalla tai yrität edes!