3

Muistatteko, kun kirjoittelin ensimmäisessä Rooman asupostauksessa, että Roomassa ei ole helppoa ottaa kuvia,  joissa taustalle ei tulisi autoja tai muita ihmisiä? Tässä todistusaineistoa. Eipä sillä, tälläkään kertaa ei oltu liikkeellä asukuvaustarkoituksessa vaan nämäkin kuvat napsaistiin nopeasti muun turreilun ohessa, joten epätäydelliset kuvat saavat luvan kelvata!

Tällä kertaa suunnattiin mun suosikkisuihkulähteelle Roomassa. Sellainen tuntui muodostuvan jokaiselle Roomaan asustelemaan muuttaneelle tutullekin. Mun tapauksessa kyseessä on Piazza Barberinilla sijaitseva Fontana del Tritone. Mikä siinä sitten oikein viehättää? En oikeastaan tiedä. Jonin kysyessä sanoin, että nuo vihaiset kalat! Kyse kun ei ole ollenkaan siitä, että suosikkisuihkulähde olisi välttämättä esteettisesti miellyttävin tai suosikkitaiteilijan merkittävä teos (tämä on muuten Berninin kätten jälkeä). Kyse on vaan siitä fiiliksestä. Jostain selittämättömästä tunnesiteestä. Mulla se on kai muodostunut siitä, että melkein aina kaupungilla pyörimisen jälkeen suuntasin kotiin bussilla, joka körötteli tästä ohitse. Kun monta kertaa viikossa hikoilee ääriään myöten täynnä olevassa bussissa, niin kyllä siinä alkaa ihminen yllättäen ilahtumaan vihaisista kalapatsaista. Sanokaa mun sanoneen. Tuo suihkulähde vaan ilahduttaa mua.

Roomassahan on yli 2000 suihkulähdettä, mutta oletteko koskaan kuulleet syytä niiden runsaalle määrälle? No kohta olette! Roomahan on kuuluisa akvedukteistaan, siis niistä valtavista, taidokkaasti rakennetuista sillalta näyttävistä vesijohdoista. Sellaisiahan on Roomassa rakennettu jo vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua. Nehän toivat vettä kaupunkiin painovoiman avulla (idea, jota nykypäivänäkin hyödynnetään muuten vesitorneissa) ja pitihän sitä vettä saada jollain konstin myös kaupungin asukkaille juotavaksi - siispä rakennettiin suihkulähteitä, jotta kansa pääsi juomaan!

Tuossa Piazza Barberinin reunalla on toinenkin Berninin veistämä suihkulähde - merkittävästi pienempi sellainen - ja olen siinä käsityksessä, että se oli ennen vanhaan hevosten juomapaikaksi tarkoitettu Fontana delle Api (mehiläisten suihkulähde). Ah, voisin jatkaa suihkulähteistä ja niiden teknisestä puolesta vielä vaikka kuinka, mutta jätetäänkö tällä kertaa tähän, heh?
14576
| HAME - LIDEX | PAITA - H&M | SANDAALIT - ESPRIT | LAUKKU - FIRENZESTÄ |

Suihkulähteistä takaisin asuun, josta täytyy sanoa vielä sen verran, että tässä on muuten meikäläisen suosikki kaikista niistä, joita tuolla reissussa päälleni vetelin. Tuo hame on parhaiten edukseen luonnossa, jossa se pääsee hulmuamaan rauhassa (tuossa kohdassa kävi muuten sellainen tuuli, että välillä sai pidellä helmoista kiinni, ettei kävisi Marilynit). Kaiken lisäksi se on vieläpä niin mukava, ja helman mitaltaan käytännöllinen, että lensin molemmat matkat tässä asussa.

Menomatkalla jalassa oli kyllä toiset kengät - mustat sirot balleriinat, jotka tähänkin asuun noita sandaaleita paremmin sopivat. Ne vaan kävivät vähän puristaviksi lennon ja kuumuuden seurauksena, joten tallustelin menemään mukavuus edellä. Oikeastaan parhaimmillaan tämä asu olisi kyllä korkojen kanssa. Niin se aina taitaa midimitan kanssa olla, mutta toistan taas itseäni - sellaista se arki on, kompromisseja.

Mitä piditte asusta? Vai turtuiko aivot suihkulähdetarinoista niin, ettei jaksanut enää keskittyä mihinkään? Kommenttia saa jättää ja kysymyksiä aina heitellä - teidän kanssa on niin kiva turista kommenteissa!