Moi, huhuu? Onko siellä ketään. Kirsi täällä!

Tämä blogi on nukkunut talviunta jo muutamankin talven yli. Aina välillä olen yrittänyt  herätellä sitä horroksesta, mutta vanhasta on vaan aina ollut niin vaikeaa jatkaa. Joten kerran vielä pojat - aloitetaanko vaikka vähän niin kuin puhtaalta pöydältä? Tuntuu, että on tarpeen vähän kuin esittäytyä uudestaan. Koska vanhojen tuttujen kanssa aikaa on kulunut välissä ja uusiin tyyppeihin on aina kivaa tutustua.

Moi mää olen Kirsi. 27-vuotias tuoreehko vaimo. Keski-Suomen tyttö, joka on Rooman ja Turun kautta päätynyt asustelemaan Helsinkiin. Viimeistelen viestinnän opintoja, lakkaan kynsiä, hamstraan korkokenkiä, ompelen vaatteita ja leivon melkeinpä mitä tahansa muuta paitsi terveysherkkuja. Vaikka itse en pidäkään yhtään makeasta. Sipseistä pidän siitäkin edestä. Ranch -dipillä tietty.

Rakastan kunnon puujalkavitsejä ja nauran kovaan ääneen omille vitseilleni. Oikeastaan kaikki mikä kimaltaa on musta ihanaa. Ja oikeastaan kaikki mikä on pinkkiä myös. Innostun ihan valtavasti maailman pienimmistäkin asioista, kuten siitä, että oma rakas aviomies tarjoilee mulle jäävettä raidallisen pillin kanssa. Ja välillä taas mun lasi on vähintäänkin puoliksi tyhjä, koska pessimisti ei pety. Niin ja välillä mulle on ihan sama onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä, koska oleellista on, että siihen mahtuu lisää skumppaa!

Tykkään valokuvata (vaikka siinä onkin paljon opeteltavaa) ja tykkään kirjoittaa (vaikka inhoankin oikolukemista). Siksi olen aikanaan blogin perustanut. Jossain vaiheessa kuitenkin hääblogin ahkera naputtaminen hiljensi tämän blogin ja häiden tanssimisen jälkeen väliin astui ihan vaan elämä. Viimeisin vuosi on ollut aika kiireinen ja rankka. Valtavasti töitä, pieleen menneitä graduprojekteja ja vaikka mitä surua ja murhetta.. kiireestä ja stressistä puhumattakaan. Mutta tässä muutama viikko takaperin hyppäsin hetkeksi pois siitä vanhasta ja tutusta oravanpyörästä, jossa joku muu sanelee mun työvuoroni (ja usein vielä sijoittaa ne iltoihin ja viikonloppuihin). Nyt työkuviot on sellaisessa mallissa, että saan tehdä niitä omien aikataulujeni mukaan - ja vieläpä vain sen verran, että vihdoin aion saada myös ne maisterin paperit taskuuni.

Tiedättekö, huhti-toukokuussa oltiin mieheni kanssa maailman huikeimmalla häämatkalla ja tänään, neljä kuukautta reissusta kotiutumisen jälkeen sain vasta aikaiseksi siirtää koneelleni kaikki häämatkakuvat. Jo oli aikakin. Ja jo oli virkistävää! Vanhasta työstäni irtisanoutumisen jälkeen, no ensin sairastin kahden viikon kuumetaudin.... mutta sen jälkeen, on ajatus kulkenut ihan uudella tavalla. On jaksanut siivota kotia, tietokonetta ja omia aivojaan.

On niin paljon asioita, joihin en malttaa odottaa pääseväni tarttumaan. Reissukuvien läpikäyntiin, ensimmäisiin balettitunteihini, uusiin työhaasteisiin. Jopa graduun tarttuminen tuntuu houkuttelevalle. Syytän siitä tätä ihanaa syksyistä aurinkoa. Ja valehtelisin jos väittäisin, etten kaikista eniten ole juuri nyt innostunut siitä, että kahden viikon päästä me suunnataan muutaman päivän lomalle Roomaan - vähänkö en malta odottaa!

Vuodesta 2016 ei tullut meidän perheen uhoamisesta huolimatta meidän elämän parasta vuotta - mutta nyt on sellainen kutina, että syksystä 2016 voisi tulla elämän paras syksy. Toivottavasti viihdyt mun seurassa täällä blogissa, kun yritän tästä sellaista tehdä. Ja kerro ihmeessä kommenttiboksissa mitä sulle kuuluu, oletko täällä ekaa kertaa vai vanha tuttu? Onko sullakin syksy tänä vuonna uusien alkujen aikaa? Mitä sulle kuuluu?