Olen sitä mieltä, että kauneus ja siisteys tekee kodista viihtyisämmän paikan asua. Ja yleensäkin elämässä saan paljon iloa kauniista asioista ja esineistäkin. Silti olen ihan uskomattoman laiska sisustaja. Tai siis - en voi sanoa olevani sisustaja ollenkaan. Joskus aiemmin olin vähän enemmän innostunut kodin laittamisesta. Silloin kotoa muuttamisen alkuvuosina, kun kotia oli pakko laittaa, kun mitään ei vielä ollut. Mutta sitten se vähäinenkin into on laantunut.

Se johtuu ihan varmasti siitä, että mikään meidän koti ei ole ollut meidän oma. Ja tiedetään, ettei vielä hetkeen tule olemaankaan. Ainoa mikä on meidän elämässä ollut varmaa, on se, että kaikki on vähän epävarmaa. Nytkään en yhtään osaa arvella kauanko me tullaan vielä asumaan Helsingissä. Viime vuosina olen tiennyt aina noin vuoden kerrallaan, että täällä me pysytään, mutta nyt en sitäkään.

Meillä on kotona mielestäni ihan ok nättiä. Kotoisaa ja viihtyisää ainakin on. Mutta onko meillä kauniita mattoja, huolella harkittuja valaisimia ja täydellisiä ruokailuryhmiä? No ei ole. Kun on ihan turhaa panostaa mattoon, kun ei tiedä kauanko se mahtuu meidän olohuoneeseen vai eikö se mahdu ollenkaan seuraavaan tai siihen joskus omaan kotiin. Ollaan molemmat niin kyllästyneitä meidän sohvaan, mutta hitsi vieköön ei vaan viitsi panostaa uuteenkaan tässä elämänvaiheessa. Kun jos lähivuosina asetuttaisiin aloillemme ja se uusi ei sopisikaan sinne pysyvämpään kotiin.

Joten nautin sitten täysillä kaikista pienistä asioista, joihin nyt voidaan panostaa. Nautin kivoista tyynyistä meidän sängyn päällä, mun kauneuspöydästä ja sen edessä seinällä olevasta maailman ihanimmasta peilistä, meidän parvekkeen pesästä, vilteistä ja tuoksukynttilöistä. Astioista ja kauniista kattauksista sillä liian pienellä ruokapöydällä.

Ja sitten nautin ihan erityisesti aina kun silmäni osuvat tähän nurkkaan meidän keittiön tasolla. Nautin jo aina ennenkin valkosipulista suolapurkin päällä, oliiviöljystä ja balsamiviinietikasta tuossa kauniissa Roomasta tuomassani lasipullossa, puisesta leikkuulaudasta, raidallisista pilleistä ja siitä, että pidetään melkein aina tuossa purkissa myös tuoretta ruukkua basilikaa. Se tuoksuukin niin kotoisalle.

Mutta viimeinen silaus tuon nurkan kauneuteen, kotoisuuteen ja ilahduttavuuteen on kyllä tuo meidän uusi Smegin vedenkeitin! Syötävän suloinen vai mitä? Viime viikolla meidän alkuperäinen (eli seitsemän vuotta vanha) vedenkeitin vaan lakkasi toimimasta. Virtavalo paloi kun sen käynnisti, muta mitään ei tapahtunut. Meillä kun vedenkeitin on oikeasti päivittäin käytössä, niin pakko oli lähteä kaupoille uutta hakemaan. Kodin pienkoneiden osastoilla pyörittiin melkein kaksi tuntia ja minä olin jo ihan totaalisen hermona ja valmis elämään lopun ikääni ilman moista kapistusta. Mikään muu ei okein napannut luonnossa paitsi nämä Smegit. Ainoa vaan, että Stockmannilla kuudesta näytekappaleesta kolmessa tuo päällä oleva nappi, josta kansi avataan, oli rikki. Ja tuntui ihan uskomattoman typerälle idealle ostaa 140 euron vesipannu, jos ne kerta menevät heti rikki. Mutta Joni hermostui mun jahkaamiseen ja totesi, että onhan siinä takuu sitten, jos se rikki menee.

Joten ostettiin sitten Smegin keitin. Yllätin vähän itsenikin valitsemalla väriksi mintunvihreän. Olisihan se vaaleanpunainen nyt aivan syötävän söpö ja niin mua. Mutta ei kuitenkaan niin meitä. Vaikka sain kyllä vapaat kädet värin valinnassa. Jonin miehisyyttä ei vaaleanpunainen vedenkeitin olisi uhannut. Mutta minttu tuntui kuitenkin enemmän meille sopivalle minusta! Eikä tämä kyllä söpöydessä pinkille häviä. Ällösöpöydessä ehkä vähän, mutta sen kestän minä. Heh.

Keittiö_2Keittiö_3Keittiö4

Ja hei, jos joku siellä nyt miettii, että kyllä 140 euroa on ihan tolkuton summa vedenkeittimestä, vaikkei rikki menisikään niin I feel you. Olen kyllä samaa mieltä... Mutta nyt kävi näin ja täytyy kyllä myöntää, että kyllä tämän suloisuudesta sen verran iloa saa, että siitä oli vähän valmis maksamaankin. Osittain tämä oli kyllä meille vielä lahja, sillä käytettiin tähän loput meidän häälahjaksi saamasta Stockan lahjakortista. Että kiitos tästä ilosta kuuluu myös lahjan antajille 

Ja lienee muuten sanomattakin selvää, että kirjoittelen tätä postausta teetä lipitellen.