|| Tämän postauksen hääpäivän aikaisesta aamusta on kirjoittanut äitini!
Jättäkäähän kommenttia, ja nauttikaa tunnelmista niin aikaisesta
aamusta, ettei morsiankaan ollut vielä hereillä. ||

Vihdoinkin SE lauantai – päivä, jota oltiin ilolla odotettu! Työntäyteisen, mutta hauskan ja mukavan perjantain ja myöhäisen nukkumaanmenon jälkeen herätyskello soi 5.30, sillä halusimme, Kirsin isä ja minä, käydä vielä aamulla hääpaikalla katsomassa, että kaikki on kunnossa.
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Epävakaan kesän aikana yksi isoimpia hääjännityksen aiheita oli kenties ollut säätila. Viikolla ei meinattu uskaltaa säätiedotuksia katsoa, mutta lopulta niitä kuitenkin tohdittiin tutkailla. Aamu oli juuri sellainen kuin kaunis kesäaamu parhaimmillaan voikaan olla: aurinko paistoi, linnut lauloivat, nurmikot yön jäljiltä kasteesta märkiä, ilma vielä viileä.

Jääkaappi tyhjennettiin taas kerran; sehän oli illalla täytetty yö- ja aamupalatarvikkeilla. Kellarille tehtiin sama juttu. Jälleen siis auto täynnä tavaraa ja niin päästiin liikkeelle! Liikenne oli hiljaista tuohon aikaan: yksi peura nähtiin tien varressa ennen ensimmäistä liikenneympyrää, sumuakin oli hieman. Tuntui, että ei ole muita liikkeellä kuin me kaksi hiljaista matkaajaa. Kovin taidettiin olla mietteissämme molemmat!

Aamu_2
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Majakoskella oli ihana rauha. Vain me ja linnut, aurinko alkoi jo lämmittää. Ensin tuttuun tapaan siirrettiin eväät kylmiöihin ja jääkaappiin. Nurmikoille ”istutimme” sydäntikkuja pieniin ryppäisiin; niitä ei haluttu jättää yön kasteeseen kostumaan, joten se oli tarkoituksella aamun pieniä hommia. Siinäpä varpaat saivatkin raikkaan kasteen! Sitten oli vielä ihana kierrellä ja katsoa paikat läpi: kävellä edelleen sandaalit jalassa märillä nurmikoilla, ihailla koristeluita ja kauniiksi laitettuja paikkoja, kuvitella jo mielessä piha täynnä juhlavieraita jne. Ovatko navetalla koristeet ja tavarat paikallaan? Ovatko päätalon kukka-asetelmat pöydissä säilyneet hyvinä? Mitäpä kakuille kuuluu? Ovatko koristeet pysyneet katoissa tai seinissä kiinni? Tai riihen bonboneille? Tai kaikille lukuisille kukka-asetelmille, joita oli neljässä rakennuksessa jokaisessa tilassa vessat mukaan lukien sekä siellä täällä (= joka puolella) pitkin pihoja? Kuka nostaa Suomen lipun salkoon, mietimme. Pakko tunnustaa, että pientä säätöä jouduimme tekemään, sillä joku kukka olikin yön aikana nuukahtanut (ehkä kukka oli ollut kovin janoisena) ja joku koristekin oli irronnut. Siispä siirreltiin kauniita kukkia tilalle; nuutuneet huiskis vaan, pois näkyvistä ja muutkin koristelut viimeisteltiin. Juuri tästä syystä olin halunnutkin käydä aamulla vielä paikan päällä! Vasta nyt sain mielenrauhan! Oli helpottavaa katsella pihapiiriä ja todeta, että kaikki on kunnossa ja voimme lähteä kotiin valmistautumaan yhteen elämämme merkittävimmistä päivistä.

Aamu_5
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Koska ilman kommelluksia emme mistään taida selvitä, niin tietenkin lähtöä tehdessämme päätalon ulko-oven lukko jumiutui eikä suostunut yhteistyöhön. Totesimme, että ovi menee lukkoon, jos Kari menee sisälle ja vetää sen kiinni. Ihan kiva, mutta sittenhän mies on sisällä ja pitäisi lähteä… Tästä saimme kuitenkin sen idean, että lopulta kunnon paiskaamisella ulkoapäin lukko toimi!

Viimeiset silmäykset kauniiseen, rauhalliseen ympäristöön ja lähdimme kotia kohti. Ajelimme rauhassa ”vastakarvaan” kohti hääkirkkoa. Tarkistimme samalla, että opaskyltit ovat paikoillaan. Kirkkokin oli tutulla paikallaan, joten kaikki hyvin! Vielä pikainen hääpaikan avainten toimitus keskikaupungille, sillä avulias kälyni puolisoineen oli luvannut toimittaa avaimet juhlapaikalle pitopalvelua varten. Kotitiellämme totesimme, että nyt alkaa tapahtua: kaasojen autoja oli ilmaantunut pihaamme ja tiesimme, että hääkampaaja tuli samalla kyydillä. Mistä ne kaikki perhoset lehahtikaan vatsoihimme?!