Kuva: Jaakko Perälä www.jaakkoperala.com

Ennen varsinaista postausta mun on pakko kertoa, että meidän hääkuvat tuli eilen! Ja ne on ihania! En haluaisi tehdä enää mitään muuta kuin tuijotella niitä. Ei pienintäkään valituksen aihetta ihan oikeasti. Mutta ennen kuin päästään itse hääpäivään on vielä paljon muutakin kirjoiteltavaa. Tänään ajattelin kirjoittaa viimeisistä hetkistä ennen häitä täällä Helsingissä. Ne oli sanalla sanoen hektisiä.

Mehän tosiaan muutettiin Turusta Helsinkiin kuun vaihteessa ja ehdittiin asua tässä uudessa kodissa vain noin viikon ajan ennen kuin lähdettiin Keski-Suomeen viimeiseksi reiluksi viikoksi ennen häitä. Sen lisäksi, että piti purkaa muuttolaatikot ja jätesäkit ja laitella uutta kotia kuntoon, alkoi häästressikin hiipiä kuvioon. Häitä edeltävän viikon maanantaina katsottiin illalla leffaa, kun yhtäkkiä mää sanoin Jonille, että mää en pysty kattomaan elokuvaa, kun mua ahdistaa kaikki mikä on tekemättä ja se, etten edes tiedä mikä kaikki on. Joten Joni kärsivällisenä miehenä laittoi leffan pauselle ja totesi, että no tehdään sitten päivitetty lista nyt niin tiedetään ainakin mihin hommiin pitää vielä ryhtyä.

Haluatteko tietää montako asiaa tolle listalle tuli? Vähän yli 50! Siis ihan järkyttävä määrä. En tiedä oliko se onni vai kamaluus, että osa niistä jutuista oli sellaisia, joita ei voitu täällä etukäteen tehdä. Kakkujen ja pikkuleipien leipomiset, valokuvaajan tapaamiset ja juhlapaikalla käymiset ja siellä hoidettavat asiat oli vaan pakko jättää hääviikolle. Näistä asioista tehtiin myös pikkulista, jolla oli asiat, jotka piti hoitaa ennen Helsingistä lähtemistä. Niitäkin oli kuitenkin toista kymmentä. Jonin ollessa töissä minä laitoin kotia ja tein viimeisiä askarteluita. Ja illat sitten tehtiin yhdessä suunnitelmia, listoja, vähän askarruksiakin ja ostosreissuja.

Viime tippaan oli jostain syystä tullut jätettyä älyttömästi pientä ja ärsyttävää osteltavaa. Jonille sukat, molemmille alushousut, mulle joku pitkähihainen, vähän vielä kuppia ja muuta Ikeasta, sateenvarjot, ja mitä vielä. Valtaosa sellaisia asioita, jotka olisi voinut ihan hyvin hoitaa jo aikaisemmin. Mutta ei jotenkin vaan tullut hoidettua. Isolta osalta siksi, ettei oikein tiennyt itsekään mitä halusi. Mun pitkähihaisen suhteen mulla oli tosi tarkat kriteerit ja eihän niitä meinannut saada täytettyä millään. Joni ei osannut päättää haluaako asialliset (mustat) vai hauskat (eli värikkäät ja kuviolliset) sukat. Lopulta ostettiin molemmat ja päätöksen sulhanen teki hääpäivän aamuna fiiliksensä mukaan.

Ja kun oli saatu muuton alta tavarat purettua alkoikin armoton tavaroiden pakkaaminen. Meillä lähti mukaan ihan hillitön määrä tavaraa, vaikka hääkampetta oli viety meidän ja vanhempienkin kyydissä Keski-Suomeen jo monen monta lastia aiemminkin. Henkilöauto tuli ihan tupaten täyteen askarteluja, ompelukoneita, kitaroita ja normaaleita vaatteita ja yöpymiskamppeita. Kehä kolmoselle päästiin, kun tajusin, että mun jo melkein vuosi sitten ostama häähuulipuna jäi kotiin. Vitsit, että mua sapetti.. varsinkin kun koekampaus ja meikki oli luvassa samana iltana. Ei kuitenkaan käännytty enää hakemaan, koska tiedettiin, että Joni tulee vielä päiväseltään työasioissa Helsinkiin seuraavalla viikolla. Ja koska meillä oli pitkä matka edessä muutenkin.. piti ajaa Jyväskylään nimittäin Tampereen kautta, jotta yhtä kaasonmekkoa ei jouduttaisi sovittamaan ensimmäistä kertaa hääpäivän aattona. Onneksi mekko oli tosi hyvällä mallilla ja vaati vain ihan pikkiriikkisiä muutoksia. Edellinen samalle neidille ompelemani mekko kun oli ollut vaikeuksien multihuipentuma, niin olin "vähän" ehtinyt jännittää.

Mutta sellainen oli viimeinen viikko omassa rauhassa ennen häitä. Tai no, rauha oli kyllä niistä päivistä aika kaukana. Ei sillä, että olisi ollut mitenkään kummaa murhetta tai ongelmaa. Kiirettä vaan. Joka yö mietittiin tai tehtiin tai pakattiin tai siivottiin jotain pikkutunneille ja aamulla herätys odotti taas ihan liian aikaisin. 

Väsymys, siinäpä taisi olla häiden alus- ja jälkiviikon teema. Onneksi se ei vaivannut yhtään itse hääpäivänä!