Jipii, nyt se on virallista, että me saadaan mennä naimisiin. Juhannuksenvietosta kotiin palattuamme eteisen lattialla odotteli kirje maistraatilta, jossa vahvistettiin, ettei kumpikaan meistä ole onnistunut suorittamaan vuosikymmenen huijausta olemalla naimisissa jonkun muun kanssa tässä ohessa.

Esteettömyystodistuksen hankkiminen ei ollut kyllä mikään maailman historian romanttisin juttu. Mentiin maistraattiin, otettiin vuoronumero, päästiin heti sisään, ojensin laput virkailijalle, Joni ehti istua puoliksi tuoliin ja minä en alkuunkaan ja sitten se olikin jo kiitos hei, todistus tulee postissa viikon päästä. Me oltiin vähän öönä, että tässäkö se nyt oli. Mutta olihan se. Kun paperit oli oikein täytetty ja todistajien nimmarit kunnossa niin eihän siinä ollut sitten mitään syytä jäädä hengailemaan.

WP_20150521_21_20_58_Pro

Onneksi sentään tuo todistajien nimmarinhankintapäivä oli vähän ikimuistoisempi. Tämä postauksen kuva on kännykkäräpsy siltä illalta. Mentiin kahden ystävän kanssa grillailemaan (kertakäyttögrilleillä) Ruissaloon. Paahdettiin vaahtiksia ja syötettiin Jonille nakkeja samalla kun toiselle soitettiin ulkomailta sopimusneuvotteluiden merkeissä. Loppuillasta kun nimmareiden vuoro tuli kaikkien sormet oli jo niin jäässä, että ei irronnut todistajilta kovin sutjakkaita nimmareita - mutta näköjään kelpasi kuitenkin!

Niin ja tehtiinhän me tosta maistraattikäynnistäkin huomattavasti tunnelmallisempi, kun hilpaistiin sen jälkeen Turun Sokokselle ostamaan mulle häärintsikoita. Oli pakko vähän multitaskata, kun siitä reilun vuorokauden päästä olin menossa noutamaan hääpukuani. Muistatteko vielä ne kerrat, kun olen ylpeillyt sillä miten aion olla kaikessa mahdollisessa hyvissä ajoin liikkeellä.. just joo.. saan kyllä taas kerran niellä ylpeyteni! Mutta vanha totuus on se, että paljon jäisi tekemättä, jos viime tippaa ei olisi olemassa!