Aloitan tän postauksen heti koputtamalla puuta. *Kop kop kop kop!* Nimittäin seuraava lauseeni kuuluu: meidän häiden järjestelyissä ei olla kohdattu kuin pieniä vastoinkäymisiä. Ja sellaisena haluttaisiin tilanne pitääkin. Siksi koputtelut.

Ajattelin käydä pikaisesti läpi muutamat jutut, jotka täällä on eniten hermoja kiristäneet. Viimeinen niistä on viime viikkojen kamppailu, joka sekin saatiin eilen hoidettua kuntoon. Mutta tässäpä Top Kolme hermonkiristäjät meidän hääjutuissa toistaiseksi:

1. Pitopalveluasiat - siis ihan uskomaton tuskien taival. Heinäkuun alussa laitoin ensimmäiset tarjouspyynnöt pitopalveluista menemään ja arvaatteko milloin saatiin maksuohjeet pitopalvelun varausmaksun maksamiseen? No heti perään helmikuun alussa. Tokihan jos hoppu olisi ollut niin olisi tämäkin homma saadettu varmaan nopeammin kuntoon. Mutta ihan rehellisesti sanottuna ollaan kohdattu tässä prosessissa sekä huonoa tuuria, yrittäjien lomia, ongelmallisia sähköposteja että ihan vaan puhdasta hitautta. Mutta pitopalvelu on ja varausmaksu maksettu - wuhuu!

2. Bändin peruminen - sillä hetkellä raivostutti ja tuntui pieneltä maailmanlopulta.. lähinnä siksi, että en todellakaan ollut kiinnostunut alkamaan uudelleen bändin etsintään. Mutta onneksi sekin homma hoitui ketutuksesta toivuttuamme aikas kätevästi. Ehdottomat plussat siitä peruneelle bändille, että meille ehdotettiin muutamaa muuta samankaltaista ja heidän mielestään hyvää bändiä. Ja ennen ehdotusta olivat vielä varmistaneet, että nämä ehdottamansa ovat hääpäivänämme vapaana. Joten uusi bändi löytyi helposti, mutta jestas, että harmitti silloin.

3. Tulostimen hajoaminen - tämä on se uusin juttu. Meillä tulostin oli kyllä jo muutaman vuoden vanha eikä mikään maailman paras peli niidenkään aikana. Mutta nyt hääjuttujen yhteydessä sillä oli saanut tulostettua erinäisiä juttuja ihan vaivattomasti - mitä nyt mustekasetit tuntuivat kuivuvan/kuluvan tosi nopeasti, vaikka tulosteltiin säännöllisen epäsäännöllisesti. No, sitten tulostin ilmoitti jälleen, että musteet on lopussa, joten Jonihan kävi ostamassa koko setin uusia (hintaa noin 60€). Eiköhän sitten mustekasettien vaihdon yhteydessä tulostin hajonnut niin, ettei se suostunut tulostamaan mustaa mustetta enää ollenkaan! Kaikista kikoista, puhdistuksista ja uusista mustekasetin vaihdoista huolimatta. Ja muutaman testiprintin jälkeen tulostin sanoi myös, että keltainen ja punainen muste ovat lopussa. Vaikka oikeasti keltainen oli enää ainut, jota se suostui tulostamaan.

Ja siitähän riemu repesi, koska eihän meidän ollutkaan tarkoitus tässä tulevina kuukausina tulostaa kuin varmaan satoja sivuja! Juttuja kutsuihin, kirkko-ohjelmia ja ties mitä muuta. Kyllä me jahkattiin pitkään, että mitä tehdään, mutta päädyttiin sitten siihen, että kaivetaan suosiolla kuvetta ja ostetaan uusi värilasermonitoimikone. Auts. Mutta eilen sitten käytiin se Expertiltä nappaamassa ja vaikka edellisen totaalinen kuolema kiukuttaa, niin eipähän nyt tarvitse murehtia tulostimen toimivuudesta tai tulostuslaadusta. Molemmat ovat nimittäin ihan priimaa!

IMG_8372 IMG_8375 IMG_8377

Mutta vastoinkäymisistä puheenollen - nyt olen alkanut pelkäämään niitä sen verran, että olen alkanut myös varmistelemaan asioiden olevan kunnossa. Esimerkiksi mulla oli hirveä pelko, että meidän vihkiaika olisikin hävinnyt järjestelmistä. Mehän varattiin se silloin, kun varata sai vasta Jyväskylän seurakunnan jäsenet. Ja kotiseurakuntamme kuitenkin muuttui Turkuun ennen "normaalien ihmisten" varauksen alkamista. Joten pelkäsin sitä, ettei meidän varaus enää olisikaan voimassa, kun ei enää oltukaan sitä mitä oltiin luvattu varatessa. Mutta soitin kirkkoherranvirastoon ja homma oli kunnossa. Ja puhelimeen vastannut henkilö ystävällinen. Huh ja kiitos sinne!

Toinen varmistelu johon taivuin liittyy mun hääpukuun. Hääpuvun arvioitu toimitusaikahan oli 4,5 -5,5 kuukautta, mutta nyt mun puvun tilaamisesta on jo 6,5 kuukautta. Mulle sanottiin, ettei kannata panikoida jos se menee vähän arvion yli, mutta nyt kun aikahaarukan maksimiarvioista on menty jo kuukausi yli enkä ole kuullut mitään alkaa mua vähän huolettamaan. Varsinkin kun häihin on enää alle 4 kuukautta ja jos jotain kävisi voisi uuden puvun saaminen olla tiukilla. Itku meinaa tulla ajatellessakin. Sähköpostiini ei vaan ole vielä vastattu, mutta huomenna soitan kyllä perään, jos aamusta ei vastausta ala kuulua. Pakkohan tähän on joku mielenrauha saada. Jos ohje on tilata puku vähintään 7kk ennen häitä, jotta ehditään myös tehdä korjaukset... ja tilausta on odoteltu tuosta jo se 6,5 kk niin huoli alkaa kyllä painaa, vaikken hysteerinen perään soitteleva morsian haluaisikaan olla.

Mutta tällaista täällä. Toivottavasti saan huomenna selvyyden pukuasiaan niin voin lähteä rauhallisin mielin viikonlopun viettoon. Eli siis dataamaan hääprinttejä koneella, jotta pääsee nyt tulostelemaan kaikkea kun on kerta uusi tulostinkin. Mitäs teille kuuluu?