Voitteko uskoa, että ilmoille tärähtää Perinneperjantai -postaus? No en minäkään! Sen verran harvinaista herkkua se on viime viikkoina ollut. Mutta härkää sarvista kiinni vaan! Muutama seuraava käsittelyyn tuleva perinnejuttu on perinteisiä ohjelmanumeroita. Tänään aloitetaan hääkakun leikkaamisella.

Perinnehän on se, että hääpari leikkaa yhdessä hääkakun niin, että molemmat pitävät kakkulapiosta kiinni. Ja sitten kisaillaan siitä kumpi polkaisee ensimmäisenä sen jälkeen, kun lapio on osunut lautaseen. Voittaja tietenkin voittaa koko parisuhteen ajan ja saa pomottaa toista koko loppu elämän. Jotenkin noinhan se meni? Ei vaineskaan, eiköhän se voittaja vaan määrää kaapin paikan.

IMG_5059

Niin kuin varmaan olette huomanneet niin minä tykkään perinteistä ja me halutaan ottaa niitä osaksi meidän häitä, mutta tämä kakun leikkaaminen ja polkaiseminen on sellainen juttu, josta en ole niinkään varma. Isoin syy siihen on se, että mää oon maailman huonoin häviäjä. Siis ihan oikeasti. Vaikkei kisa olisi vakava niin mua silti harmittaa, jos mää häviän. Jonikin sanoi tässä taannoin, että kyllä kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen hän tietää, että aiheuttaa vain harmia itselleen jos mut menee voittamaan lautapelissä.

Joten haluanko sitten kisailla jossain polkaisemisessa? Ehkäpä en. Koska en halua hävitä. Ja en myöskään halua, että Joni häviää. Enkä oikeastaan halua, että kummankaan tarvitsee voittaa tai hävitä tollaisessa kisassa, jossa yhdessä kisaillaan toisiamme vastaan. Ei kai kummankaan ole pakko voittaa heti? Eikö me vaan voitais olla polkaisematta ja olla tasoissa. Molemmat sitä kakkua saa kuitenkin.

Mites teillä? Polkaistaanko vai jätetäänkö polkematta? Sanomattakin selvää on varmaan se, että kakkua ei todellakaan sotketa kenenkään naamaan niin kuin Jenkki-kotivideoissa. Jos Joni tekisi niin, niin saatettaisiin joutua samaan pisteeseen kuin muuan pari, joka taannoin oli Dr. Philissä selvittelemässä parisuhdettaan, kun vaimoa kaiversi edelleen naamaan sotkettu hääkakku. Heh.