Perinneperjantai: tyttären luovuttaminen

Eilen jo paljastinkin tän päiväisen Perinneperjantain -aiheen. Tänään luvassa mun ajatuksia tyttären luovuttamisesta sulhaselleen. Ei liene mikään suuri yllätys, jos sanon heti alkuun, että mää kyllä haluan, että isi kulkee mun kanssa kirkon käytävää ja luovuttaa mut alttarilla Jonille. Musta tuntuisi ihan hullulle ajatella, että tulisin kirkon käytävää yksin, kun oon niin onnekas, että isikin on olemassa.

Sen lisäksi, että koko ajatus tyttären luovuttamisesta on jotenkin hellyyttävä, on isi varmasti hyvin tarpeellinen henkinen tuki niillä viimeisillä hetkillä, kun odotetaan ovien aukeamista. Oon niin hirveä jännittäjä, että siinä hetkessä tarvitaan varmasti vähän järjen ääntä. Tosin luulenpa kyllä, että saattaa isiäkin vähän jännittää. Mää oon kuitenkin sen ainoa tyttö.

luovutus
Tämä ja muita koskettavia luovutuskuvia täältä - Rebekah Hoyt Photography

Tässä joulun alla vitsailtiin siitä, että mitä jos iskä ei suostukaan antamaan mua Jonille sitten kun käytävän päähän ollaan saavuttu. Joidenkin mutkien kauta se kuitenkin kääntyi siihen, että kyllähän se mut luovuttaa, mutta vasta sen jälkeen kun Joni ja iskä on tehneet niiden salaisen ja erittäin coolin -kättelyrituaalin. Joka keksittiin siinä hetkessä olutlasien äärellä. Ja se tietenkin päättyy siihen, että ne kolauttavat päät yhteen...

Että eipä siihen taida olla paljoa lisättävää. Paitsi, että olihan se huumoria, olihan?

14 Kommenttia

  1. Vaikka olen muka niin edistyksellinen ja koko vanhaa avioliiton perusajatusta vastaan, että tytär -holhotti- siirtyy miehelään -holhottavaksi- ja siksi isä luovuttaa tyttären miehelle (ennenhän lähdettiin lähes koko suvun kanssa saattamaan tytär miehelään, miehen sukutilalle, joko häiden jälkeen tai välillä häät vietettiin kokonaan miehen tilalla), niin haluan kuitenkin isän saattavan minut A:n luo vihittäväksi. Olin ajatellut ensin, että molemmat vanhempani saattelisivat minut, mutta koska äitini on muutenkin yksi vesiputous, ei siitä tulisi mitään :D

    Kiva perinne, juuri tuon tuki ja turva -aspektin kautta, jos pystyy unohtamaan sen muun symboliikan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en minäkään tosiaan tuon perinteen vuoksi halua mua luovutettaan.. vaan ihan vaan siksi, että haluan iskän kanssa tuon matkan tallustaa. Tai no, ehkä pikkaisen tykkään kyllä siitä vanhasta symboliikastakin, että musta on jotenkin kiva ajatus, ettei mua ns. "jätetä yksin", vaan meen suoraan iskän käsipuolesta Jonin käsipuoleen. Holhottavaksi en tosin siihen mene, tai omaisuudeksi, kuten en ole ollut aiemminkaan :D

      Poista
  2. Hahaa! Se varmasti rentouttaisi tunnelmaa, kun isä ja sulhanen kumauttelisivat otsat yhtään :D Ainakin itse siinä vaiheessa varmaan alkaisin nauraa ja miettisin, että "ette ole tosissanne". :D Noh, toivon kuiteknin, että luovutus sujuu teillä vähän perinteisemmän kaavan mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläs! En vaan osaa ihan sanoa naurattaisiko vai hermostuttaisiko se enemmän :D jospa ne kuitenkin selviäisivät ilman kallojen kolautteluita!

      Poista
  3. Oliko se huumoria; luulin, että.... Sehän sitten selviää kesällä! Muuten luulen että tämä on aina kaikille isille kunniatehtävä, jos tytär tätä pyytää. Jaa, onkos sitä pyydetty vai ollaanko me vaan pidetty niin itsestään selvänä asiana?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, jännityksessä täällä saa oottaa! Ja ei mun oo tullut mitenkään virallisesti pyydettyä, mutta on siitä mielestäni ollut puhetta? Ja niinpä, tolta kantilta sen voi myös aatella, että isukit varmasti pitää sitä kunniatehtävänä, että saa olla saattamassa. Nykyään se ei enää taida olla niinkään "omaisuuden" luovuttamista eteenpäin..!

      Poista
    2. Eipä meillä "sellaista" omaisuutta ole! Minä kyllä haluan unohtaa nuo vanhat symbolikat ja ajattelen sitä vaan simppelimmin saattamisena, ettei morsianta ole jätetty yksin. Tai siis vaihtoehtohan oikeasti on kai se, miten meidän häitten aikaan 1980- luvulla mentiin elikkäs hääpari käveli kahdestaan koko kirkkokäytävän. Ja onkohan tämäkin symboliikka tullut Amerikasta? Tämä saattamistapa on kai sieltä?
      Eikä siis mitään virallisia pyytäjäisiä ole tarve pitää! Tämä saattaminen on ollut alusta asti itsestään selvää eikä muu ole tullut kenellekään mieleenkään!

      Poista
    3. Niin no eipä tuo yhdessä käveleminenkään mikään huono vaihtoehto olisi. Niissä häissä joissa oltiin joulun alla, hääpari tuli juurikin yhdessä ja sopi heille oikein hyvin sekin :)

      Poista
  4. Meijän iskä kuulemma nimenomaan haluaa luovuttaa mut Tommille, eikä mulla tälleen isintyttönä ole mitään sitä vastaan (: Meidän perheessä ei olla turhan jäykkiä, niin varmaan ihan halataan siinä luovutushetkellä, onhan iskä mun elämäni mies Tommin lisäksi ;)

    Hihii, toivon todella että salainen ja erittäin cool -kättely toteutuu! Olis ihan mahtava jännityksen hälventäjä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halaaminen kuulostaa oikeen hyvälle. Joku vähän lämpimämpi juttu kuin vaan "Tossa, se on moro!" :D Mukavaahan se vaan on jos isi lähtee saattamaan ja luovuttamaan :)

      Mää en oo niin varma tosta kättelystä :'D

      Poista
  5. Meillä isoveli hoitaa tämän saattelun käytävää pitkin, sillä halusin jonkun turvallisen ihmisen siihen vierelleni, jonka käsivartta voin hermostuksissani puristaa rystyset valkoisena ja kun isäni on 15v sitten nukkunut pois, niin rakas isoveljeni oli tähän selvä valinta ja hän koki tämän kunniatehtävänä, samoin äitini oli sitä mieltä, että veli on hyvä valinta! :) että näin meillä..mutta siis ihana perinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoveli on varmasti just täydellinen valinta sua saattamaan! Niin kun sanoit, joku turvallinen ihminen siihen viereen sun käsipuoleen :) Jos mulla olisi sellainen tilanne, ettei isi olisi saatavilla (*koputtaa puuta*) niin minäkin pyytäisin varmasti isoveljeäni mua saattamaan! :)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen blogi ja hauskaa, että kirjoitat näistä perinteistä viikottain!
    Mä lainasin äskettäin muuten oikein hyvin kootun tuoreehkon hääperinnekirjan kirjastosta. Teos oli Tiina-Emilia Kauniston Siksi tahdot –hääkirja, joka kertoo varsin kattavasti suomalaisten häiden historiasta. Suosittelen sitä, sain ainakin itse hyviä ideoita! http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/s2012/haakirja.html

    -morsian itsekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyykin vilkaista seuraavalla kirjastoreissullaa olisiko tuota täälläkin kirjaston hyllyssä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!