Jotain vanhaa, uutta, sinistä ja lainattua. Aika moni morsian taitaa nykyäänkin kantaa hääpäivänään jotain jokaisesta noista kategorioista. Ja miksipä ei, perinteet on kivoja, enkä itse ainakaan uskalla tässä asiassa poiketa. Uusi ja sininen ovat näistä kategorioista helpoimmat. Uutta tulee mukana olemaan varmasti paljonkin. Sinistä on helppo ujuttaa mihin vain.. vaikka sukkanauhaan, kynsiin, kenkiin tai kimppuun. Huomattavasti enemmän vaikeuksia tuottava jokin vanha ja jokin lainattu. Piru vie, ne kun olisi jo kaiken järjen mukaan olemassakin - kun vaan valitsisin niin voisin vetää listalta yli taas yhden tehtävän homman.

Mulla on aina ollut sellainen ajatus, että mitä tahansa lainattua mulla onkin mukana, on se lainassa omalta äiskältä. En oikein keksi mitä haluaisin lainata.. todennäköisimmältä tuntuu korut. Mutta piru vie, kun meikäläinen on niin kriittinen korujen suhteen. Kaulakorua ei mulle tule, se on ihan varma! Äidin varastoista löytyisi kyllä ihan varmasti jotkut mieleiset korvikset lainalle, mutta toisaalta haluaisin voida laittaa hääkorut korviin aina jatkossakin, kun sille tuntuu. Oon jo keksinyt yhden vaihtoehdon, joka olisi lähes täydellinen. Paino sanalla lähes.

IMG_3560 IMG_3569

Mun korurasiasta nimittäin löytyy jotain aivan ihanaa vanhaa, jota mielelläni kantaisin hääpäivänäni. Nimittäin nämä kuvissa näkyvät korut. Kun äitini äiti nukkui pois muutama vuosi sitten, äiti kertoi muulle lähisuvulle toivovansa, että minä saisin perinnöksi nämä mummun vanhat korut. Muut olivat samaa mieltä, että kirkkaan pinkeillä kivillä varustetut kultakorut kuuluvat juurikin mulle. Sen tiedän, että kulta on ihan ehtaa tavaraa, mutta en tiedä ovatko kivet mitään vähänkään arvokasta. Tuskin rahallisesti, mutta tunnearvoa niillä on sitäkin enemmän. Kukaan ei muista tarkalleen, milloin nämä on hankittu. Tätini muisti kuitenkin sen verran, että pappa oli hankkinut kaulakorun, korvikset ja sormuksen kolmena peräkkäisenä vuotena mummuni syntymäpäivälahjaksi. Sen verran kalliit ne silloin olivat, ettei niihin kerralla ollut varaa, mutta pitkäpinnaisella säästämisellä pappa sai koko setin hankittua vaimolleen.

Jos laittaisin hääpäivänä korviini nämä korvakorut, voisin laittaa vasemmassa korvanlehdessä oleviin kahteen muuhun reikään äidin korurasiasta pienet kultaiset apilakorut. Ne on pienet ja sirot ja aivan ihanat. Ja vieläpä äitin ensimmäiset korvikset! Apilanlehdet sopisivat hyvin näiden korvisten pyöreisiin muotoihin.

IMG_3563 IMG_3562

Mutta. Se iso paha mutta. Sekä nämä mummun korut, että äiskän apilakorut ovat keltakultaa. Kun taas meidän väripaletissa komeilee hopea. Mun hääkengät kimaltavat hopeisina. Ja meidän sormukset on valkokultaa. Ja korvakorujen lisäksi haaveilen laittavani hääpäivänä rannekorun. Aivan täydellinen valinta ranteeseen olisi Jonilta ylioppilaslahjaksi saatu Kalevala Korun Kielo -rannekoru. Hopeinen tietenkin.

IMG_8442

Joten en tiedä yhtään mitä tekisin! Veisaisinko keltakultaisten korujen sopimattomuudesta viis? Laittaisin haaveilemani korvikset siitä huolimatta, ettei ne sovi mihinkään muuhun? Edes ranteessa roikkuvaan rannekoruun? Vai luovunko mulle tärkeistä korvakoruista ja valitsen jotkut virallisesti sopivammat, mutta vähemmän tunteikkaat korvikset? Vai laitanko keltakultaiset korvikset ja heivaan rakkaan rannekorun?

Plääh, tällä hetkellä parhaalta kuulostava idea on rakkaat korut, vaikkeivat sopisikaan muuhun. Mutta sitten taas pelkään, että piinaako mua se sopimattomuus kuitenkin? Jos päätän nyt niin, niin osaanko lopettaa vatvomisen?

Mitä te olette mieltä? Tiedän, ettei kukaan voi päättää mun puolesta, mutta viisaita sanoja otetaan vastaan! Ja hei, saa kertoa myös mitä uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua te kannatte hääpäivänänne? Vai veisaatteko vatvomisesta viis ja unohdatte koko perinteen?