Non-vappu ja pieni haaste

IMG_4223

Moikka vaan! Tänä vuonna vappu ei tunnu yhtään vapulle, kun ei pääse kotikotiin ja tuttuun talviturkinheittopaikkaan uimaan. Ei ole äitin tekemää simaa eikä munkkitalkoita. Sen sijaan oon päivän yksin kotona siivoten ja huomenna teen töitä. Voihan plääh. Sentään vähän vappufiilisä yritän kohottaa tekemällä munkkeja ja simakin on pullotettu. Toivottavasti onnistuisi ja maistuisi yhtä hyvälle, kuin äitin tekemä!

Epävappufiiliksissä vastailen tässä Ninnumaarian haasteeseen ja fiilistellään kuvien lomassa tunnelmia männävuosien vapuilta. Semmoisilta, jotka tuntuivatkin vapulta... kai se talviturkin heitto on ollut eniten vappufiilistä nostattava juttu. Onneksi se on sentään jo tehty varastoon!

IMG_8490


1. Kenen juliste sinulla oli lapsena seinällä?


Kaipa nämä lasketaan, vaikkei menneisyydestä puhutakaan, sillä mullahan on edelleen äitin ja isin luona mun huoneen seinällä Backstreet Boysin, Orlando Bloomin, Suomen jääkiekkomaajoukkueen ja Mika Häkkisen julisteet! Olin kova tyttö ripustelemaan julisteita ja näiden lisäksi ennen vanhaan seinällä oli ainakin myös. TikTakin ja SpiceGirlsin julisteita!

DSCN2122


2. Tärkein / rakkain / ihanin esine tai asia, jonka omistat?


Aika monikin Top10 tärkeiden, rakkaiden ja ihanien esineiden listalla on koruja, mutta kyllä ykkösenä on varmaan tuo oma kihlasormus. Sen perässä tulevat mummulta perintönä saadut kultakorut pinkeillä kivillä. Ja korujen ulkopuolelta yksi rakkaimmista esineistä on eräs pehmolelu nimeltään Sille Nappola!

IMG_8608

3. Tulevan kesän odotetuin suunnitelmasi?


Voi plääh, mulla ei ole yhtään suunnitelmaa tälle kesälle. Mitään kivaa ei ole suunnitteilla, eikä lomaa sen puoleen, joten eniten odotan kesältä jotain pientä. Kuten ihan yllättäen tempaistua, erityistä päivää, jolloin saa lomafiiliksen vaikkei lomaa olekaan.

IMG_8596


4. Mitä haluaisit harrastaa mutta et ole vielä ehtinyt / tohtinut / saanut aikaiseksi?


Tankotanssia.. ja ilmajoogaa! Ja sitten pitsin nypläämisen haluaisin opetella. Mummun perintönä mulla on aiheesta jo kirjoja valmiina, mutta tyynyä ei vielä ole. Täytyisi varmaan pyytää anopilta lainaan, kun sillä ilmeisesti olisi!

IMG_4161

5. Missä kaikkialla olet asunut ja missä vielä haluaisit asua?


Olen asunut Jyväskylässä, Laukaassa, Jyväskylässä, Roomassa, Jyväskylässä ja Turussa. Ja toivon vielä asuvani pysyvästi Jyväskylässä tai jossain sen lähellä. Ja jonkin aikaa haluaisin asua vielä jossain ulkomailla. Jossain ihanassa eurooppalaisessa kaupungissa, mutten yhtään tiedä missä. Maakaan ei ole selvillä.. vaikka tietysti kaikista eniten sydän vetäisi Italiaan, mutta se ei taida olla kovin realistista ainakaan ennen eläkepäiviä!

Sandaalit - check!

IMG_2885

Faktahan on se, että kesä tekee ainakin täällä meidän leveysasteilla tuloaan kovaa vauhtia. Balleriinoilla on tarjennut hipsiä jo pidempäänkin, mutta vähempikin jo riittäisi. Esimerkiksi viikonloppuna oli nimittäin ajoittain jo niin lämmin, että varpaat olisi tehnyt mieli jättää paljaiksi ihan kokonaan.

Olisinkin aika varmasti sen tehnyt, mikäli lauantai-iltana jaloissani ei olisi ollut yhteensä kymmentä rakkoa. Yksi sopivasti vielä pottu- ja etuvarpaan välissä, joten näiden Espritin sandaalien ensimmäinen käyttökerta oli sula mahdottomuus.

IMG_2888IMG_2891

Mun entiset lempisandaalit käytin kirjaimellisesti puhki, joten en tuntenut ollenkaan tunnontuskia, kun jo joskus viime vuoden puolella, syksyn pimeinä iltoina, tilasin Ellokselta -70% alennuksella nämä Espritin mokkasandaalit. Laadukkaat materiaalit ja pinkki väri. Toimii ihan varmasti. Näihin törmätessäni arvelin näiden olevan samaa mallia, kuin nämä erittäin vahvasti mieleeni jääneet Ninnumaarian mielettömän ihanat keltaiset kengät

Rakot jaloissa alkavat pikkuhiljaa parantua, mutta harmikseni kelitkin ovat samalla vähän viilenneet. No, tuskinpa enää tarvitsee kauaa odottaa, että pääsen testaamaan näitä kenkiä ihan tositoimissakin. Vitsit, että oon tyytyväinen tähän löytöön!

IMG_2892

Toistaiseksi ahdistavin hääpainajainen

Hääpainajainen. Rohkenen väittää, että aika iso osa morsiamista näkee sellaisen edes kerran ennen häitään. Näistä aina välillä kirjoitellaankin ja Häähypetys -blogin Amandan sivupalkista löytyi taannoin gallupkin, jossa valtaosa myönsi näkevänsä niitä silloin tällöin. Ja niin näen minäkin. Mun unimaailma on muutenkin ehkä maailman eläväisin ja muistan mun unet poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti. Nään painajaisiakin ihan hirveän usein, mutta hääpainajaisia ehkä vain kerran kuussa.

Toistaiseksi ne pieleen menneet asiat on olleet aika viattomia. Muutaman kerran hääpuku on ollu pielessä. Kerran sen helma oli edestä lyhyt ja jalassa rumat kengät niiden täydellisten sijaan. En tiedä mikä tän astetta ahdistavamman unen tällä kertaa laukaisi. Ehkä se, että luin eilen Korpun hääpainajaisesta... tai se, että Tinkaliinan postaus sai mutkin miettimään "Tahdon" -sanomisen hetkellä silmiin katsomisen tärkeyttä.. mutta oli mikä oli, heräsin tänäaamuna tosi pahalla päällä, koska olin nähnyt niin ahdistavaa unta. Ja itseasiassa edelleen on vähän kurja olo.

No, näin se uni meni: Oli meidän hääpäivä ja kaikki oli ihanaa ja romanttista ja onnellista. Paikalla oli rakkaita ihmisiä, eikä yhtään stressannut tai ahdistanut. Vihkikirkko ei tosiaan ollut se oikea, mutta kaunis tämäkin. Siellä oli paljon ikkunoita, joista näkyi luontoa ja tiesin sen olevan meille tärkeässä paikassa (vaikka oikeasti paikka oli ihan kuvitteellinen). Häämarssi soi ja astelin alttarille täydellisenä. Täydellisessä puvussa ja täydellisissä kengissä. Ja täydellisen miehen luo. Kunnes tuli ensimmäinen ihmetys. Alttarilla papin asussa seisoi mies, joka luultiin varanneemme meidän valokuvaajaksi. Kysyin ja ihmettelin asiaa, kunnes kävi ilmi, että oltiinkin varattu hänet papiksi. Ahaa... selvä homma, pistähän vihkien sitten. Seremonia eteni kauniisti, kunnes tuli papin puhe, jota tiesin seuraavan kysymykset.

Yhtäkkiä mua alkoi huimata. Niin paljon, että en meinannut pysyä jaloillani. Tuntui, että pyörryn tai oksennan tai molempia ja mun oli pakko sanoa se ääneen, ennen kuin niin kävisi. Pappi sanoi, että ei se mitään. Jos heikottaa, niin meillä on täällä kirkossa siihen ratkaisu. Hän otti mut käsikynkkään ja talutti kirkon käytävälle, josta avasi ison metalliristikkoisen luukun. Pappi työnsi mut sinne ja sanoi, että jos kirkossa heikottaa, niin pitää mennä kellariin tokenemaan. Siellä kosteassa maakellarin ilmassa olo kyllä paranee. Ja sinne minä lensin rähmälleni. Oikein painajaismaiseen vankityrmään, jossa muutama kelmeä kynttilä antaa valoa, seinillä roikkuu kahleita ja rottia vilisee nurkassa. Huimasi kuitenkin niin paljon, etten osannut valittaa.

Kunnes kuulin, että pappi johdatti Jonin pois alttarilta kirkon reunalla olleelle nuotiopaikalle (wtf?) ja alkoi kysymään tältä tahtooko Joni ottaa mut puolisokseen. Minä keräsin tahdon voimaa ja karjaisin kalteriluukun takaa, ettei se käy! Ei pappi voi meitä vihkiä niin, että mut on lukittu kellariin. Päästäkää mut pois ja Jonin vierelle katsomaan sitä silmiin. Pappi mylväisi takaisin, että Jumala näkee kyllä kaikkialle ja jos Jumala haluaa, että morsian on kellarissa, niin sitten morsian on. Minä jäin huutaen kellariin, kun pappi vihki meidät.

Kun vihkiminen oli ohitse ja kaikki poistui juhlapaikalle, mutkin päästettiin ulos. Jäin itkien Jonin syliin kirkon eteen ja sanoin, etten kyllä mene juhliin ennen kuin tämä asia on selvitetty papin kanssa. Kun pappi sitten poistui kirkosta, pysäytin hänet ja yritin selittää kantaani. Että halusin vain katsoa mun rakasta silmiin, kun sanotaan tahdon. Halusin olla sen kanssa yhdessä, kun meistä tulee mies ja vaimo. Ei se voi olla väärin. Pappi vaan nauroi pilkallisesti ja sanoi, että oon vaan tyhmä tytönhupakko (kyllä, käytti tätä sanaa!), eikä mun kuuluisi päästä naimisiin ollenkaan, kun en kerran osaa ymmärtää, että näin sen pitikin mennä.

Ja sitten heräsin. Tällaisiin mukaviin tunnelmiin.

Ihan oikeasti! Mistä ihmeestä ihmisen mielikuvitus voi kehittää papin, joka lukitsee mut vihkimisen ajaksi johonkin ihmeen tyrmään? Yleensä, kun nään painajaista, pystyn ihan hyvin järkeilemään, mistä pelosta tai ahdistuksesta se uni kumpuaa. Mutta nyt heräsin vaan hämmentyneenä ja ahdistuneena. Inhottavinta on se, että todentuntuisen unen jälkeen kestää hetki, että ymmärtää, ettei uni ollut totta. Joten hetken aikaa tänä aamuna musta tuntui sille, että no, ehkä mun ei sitten kuulu päästä naimisiin ollenkaan.

Vaikka tietysti kuuluu! Nyt koitan vaan vakuutella itseäni siitä, että Kuokkalan kirkossa tuskin on mitään tyrmää keskikäytävän alapuolella, ja tämä painajainen tuskin tulee toteen.

Huhhuh. Mutta millaisista asioista te näette hääpainajaisia? Tapahtuuko teille lähinnä ulkonäkökatastrofeja vai kellariin joutumisen tyyppisiä mutkia matkaan? 

Meidän väripaletti

Häiden teemavärien valitsemisen lisäksi väripalettien rakentaminen taitaa olla nykyään yhä yleisempää myös suomalaisten morsianten keskuudessa. Enää ei välttämättä riitä se, että valitaan teemaväriksi pinkki, violetti tai vihreä ja toistetaan sitä kutsuissa, koristeissa, lautasliinoissa ja solmioissa. Voihan se olla, että tämäkin on taas yksi niistä ilmiöistä, jotka korostuvat täällä blogimaailmassa, mutta musta tuntuu, että nykyään yhä useammin morsiamet haluavat koota sen perinteisen teemavärin ympärille kokonaisen väripaletin. Muutaman toisiinsa sointuvan ja toisiaan korostavan värin joukon, joiden pohjalta pyritään kokoamaan mahdollisimman suuri osa häiden yksityiskohdista.

Ja mitä isot edellä, sitä minä perässä, vai miten se meni...

Häävärit

Oikeasti me ollaan kyllä puhuttu meidän häiden väripaletista jo pitkälti ennen mun hääblogimaailmaan uppoamista. Tämä keskustelu taisi lähteä siitä, että allekirjoittanut intoili siitä, miten on ihanaa, kun häihin voi käyttää niin paljon pinkkiä kuin haluaa.. ja ainoa ongelma on päättää haluanko enemmän fuksiaa vai perinteistä vaaleanpunaista. Sulho tähän totesi, että hän kyllä toivoisi, ettei meidän häät olisi mikään ihan täysi pinkfest. Ai. Pinkkiä saa kyllä olla, mutta voisiko sen rinnalle ottaa jotain muutakin, vaikka jotain turkoosia.

Joten ei muuta kuin rakentamaan väripalettia, jossa meidän molempien toiveet täyttyy. Tällä hetkellä mun ykkösväri siinä on fuksia. Se saattoikin käydä ilmi jo mm. kaasojen korupostauksesta. Mutta siis toivoisin sen olevan päävärinä ainakin kaasojen asuissa, kukissa ja koristeissa. Sitä raikastamaan ja korostamaan voi kuitenkin käyttää rinnalla myös vaaleampaa pinkkiä. Tällä hetkellä suosikkisävynä on aavistuksen perinteistä possupinkkiä kylmempi ruusukulta. Okei, eihä tuo sävy taida ihan identtinen oikean ruusukullan kanssa olla, mutta kyllä tuokin väriesimerkki ruusukulta -hakusanan takaa löytyi. Vaahtokarkkiövereitä raikastamaan sopii hyvin sulhasen toivoma vaaleahko turkoosi. Sellainen vihreään taittava minttukin olisi aivan ihana sävy, mutta enpä tiedä.. voi olla, että sekin olisi meille vähän liian tyttömäisen hempeä valinta kahden pinkin rinnalle.

Väripaletin alariviltä löytyy hopea. Sen vuoksi, että jos pitäisi valita kulta tai hopea meille mieleisempi sävy olisi ehdottomasti hopea. Ja lisäksi silksi, että haluaisin välttää mm. painotuotteissa mustan käyttämistä, ja harmaa lienee meidän valinta sen sijaan. Lisäksi toivon, että sulhanen valitsisi itselleen puvunkin tästä sävymaailmasta. Hopeinen kimalteleva puku käy sulle oikein hyvin, kultsi! Beige sen sijaan edustaa tässä paletissa sitä luonnollisempaa puolta.. siis sitä, että hääpaikalla on paljon puuta ja sitä hyödynnetään luultavasti koristelussakin. Voipi olla, että jokunen pätkä vaalean ruskeaa juuttinarua tai -kangastakin nähdään meidän hääjuhlaa somistamassa. Viimeisenä paletissa on mukana vielä valkoinen. Se tuskin sen enempää selittelyjä kaipaa.

Niin ja minkä takia kaikki nämä sävyt ovat glitteriversioita? No, ihan oikeasti vaan sen takia, että mun mielestä kimalletta ei voi koskaan olla liikaa. Ei vaan voi, sanonpahan vaan. Mihinkä sitä cheeppari glittereistään pääsisi... enkä kyllä halua päästäkään!

Miltäpä näyttää teidän silmään? Onko liian värikästä tai ällöhempeää? Vai juuri täydellistä? Millä perustein te olette muuten valinneet häidenne värimaailman? Oletteko ottaneet käyttöön ihan vaan lempivärit, vai onko värivalinnat tehty enemmän järkiperustein tai vaikkapa "olosuhteiden pakosta"?

Something pretty

IMG_3491

Mää aina välillä sanon vitsillä Jonille, että sen pitäis lykätä mulle luottokortti käteen ja sanoo niin kuin elokuvissa: "Get yourself something pretty!" ... no sen lisäks, että toisen ihmisen korttia ei luonnollisesti saa käyttää, on meillä muuan projekti johon pyritään ylimääräsiä rahojamme säästämään. Alkuviikosta ruokakaupassa käydessäni ostin kuitenkin itselleni jotain nättiä. No mitäs muuta minä olisin ostanut arkipäivää piristämään kuin kynsilakan.

IMG_3497IMG_3499

Tykkäsin äidiltä lainaamastani Lumene Natural Code -glitterlakasta niin paljon, että suuntasin saman merkin hyllyn eteen Prismassa käydessäni. Siellähän oli Magic Dust pullon vieressä toistakin ihanan näköistä glitteriä. Vaaleanpunaisena ja hopeisena kimalteleva Sparkle Burst oli just eikä melkein mun näköinen lakka! Joten ostin itselleni reilulla neljällä eurolla jotain nättiä. Ensimmäisen testin jälkeen täytyy sanoa, että jotain tosi nättiä!

IMG_3500IMG_3484

Tein tällä Sparkle Burst lakalla saman tyyliset kynnet, kuin olin tehnyt silloin äiskältä Magic Dustia lainatessani. Alle Isa Doran Bridal Pink ja kärkiin kimalletta vähän liukuen. Näistä tuli ihanat. Ei liian överit, mutta silti ihanan kimaltelevat ja näyttävät. Itse asiassa nämä muistuttavat aika paljon mun taannoisia maailman kauneimpia kynsiä. Näissä kimalle on vain vähän näyttävämpää.. ja tällä hetkellä kynnet huomattavasti lyhyemmät.

Mitäs tykkäätte? Mää tykkään itseasiassa niin paljon, että pistin kuvan talteen hääkynsi-inspiraatiota varten. Siihen tarkoitukseen nää on ehkä vähän liian maltilliset, mutta tästä on hyvä lähteä kehittelemään...

IMG_3494

April Kepnerin häätyyli

Greyn anatomia on mun lemppareista lempparein tv-sarja ja vihdoin ehdittiin eilen katsomaan kolme viimeisintä Suomessa esitettyä jaksoa. Viime viikkoisessa jaksossahan oli April Kepnerin ja Matthewn häät. Menemättä tällä kertaa sen syvemmälle juonenkäänteisiin tai mun mielipiteisiin niistä, mun on pakko tulla ihan julkisestikin ihastelemaan April Kepnerin roolihahmon häätyyliä. Oli kyllä just eikä melkeen mun makuun!

AK3

Ensinnäkin - kuinka ajan hermoilla ja ihanalla tavalla olikaan Aprilin hääpuku? Ainakin Pauliina täällä ja Anna täällä ovat kirjoitelleet viime aikoina tulevista morsiuspukutrendeistä ja hihat, peitetyt dekolteet ja ohuet pitsitopit hääpuvun päällä ovat uusinta ja kuuminta hääpukurintamalla juuri nyt. Tämä Aprilin puku toteutti tätä trendiä mielestäni aivan tajuttoman ihanasti. Pienet hihat ja peitetty rintakehä ohuesta kankaasta. Ja pitsikukkia toisella olalla ikäänkuin olkaimena. Oi huokaus! Ja täytyy muuten sanoa vielä eiliseen rusketuskeskusteluun liittyen, että mielestäni tämän puvun yläosa näyttää paljon kauniimmalta kalvakan April Kepnerin kuin valmistajan tuotekuvissa näkyvän mallin päällä. Puku oli siis mitä ilmeisimmin Peter Langnerin Waking up -mekko ja on löydettävissä valmistajan sivuilta täältä.

AK1

Toinen asia, joka oli täydellisesti mun mieleen oli April Kepnerin kampaus! Tällä hetkellä yksi mun lemppareimmista kampausinspiraatiokuvista on kovin saman kaltainen, kuin Aprilin kampaus kyseisessä häälookissa. Hiukset lettipantana päätä kiertämässä ja edessä muutama rento kiharrettu suortuva. Tämä on kyllä ihan överiä hehkutusta, mutta ihan överin hullaantunut oli myös mun suhtautuminen tähän häätyyliin. Voi jestas, enkä vielä edes muistanut mainita siitä, miten tykkäsin tämän häätyylin hunnusta. Pitkä, helmaa pidemmälle ulottuva huntu, jonka alareunassa oli siellä täällä samoja kukkia, jotka muodostivat yläosan "olkaimen"...

AK2

Itse en kyllä pitkästä hunnusta haaveile, enkä sen puoleen hihoista enkä pudotetusta vyötärölinjastakaan. Mutta kaikesta tuosta huolimatta tämä kokonaisuus kyllä sai mut ihan täpinöihini ja vähän herkistymään. Tässä on jotenkin niin oikeaa tunnelmaa.. jotain utuista, hempeää, romanttista.. kaunista, mutta vähän rustiikkista. Juuri täydellistä hääeleganssia maalaistunnelmaan...

Mitäpä tykkäätte? Onko teillä mielessänne joku julkkis-, tv- tai leffamorsian jonka tyyli on kolahtanut erityisesti?

Easter lunch

WP_20140418_14_04_50_Pro

Vaikka pääsiäinen alkaa jo olla selätetty, laitetaan eetteriin kuvia viime perjantailta. Silloinhan oli pitkäperjantai, joten me oltiin molemmat vapaalla. Joni lähti kuitenkin reissuun perjantai-iltana, joten päätettiin ottaa ilo irti yhteisestä vapaailtapäivästä. Silloin oli vieläpä ihana aurinkoinen keli, joten pumpattiin pyöränrenkaat täyteen ja poljettiin Blankoon lounaalle. Kaikissa ravintoloissa oli pyhäpäivänä tietenkin vaan normaalit ruokalistat tarjolla, mutta löytyihän sitä herkkuja ihan vaan listaltakin.

WP_20140418_14_45_46_ProWP_20140418_14_45_28_Pro

Parmesaanikanapappardellet sujahti massuun alta aikayksikön. Annos oli niin ihanan näköinen, että oli pakko napsaista kuvat, vaikka ruuan kuvaaminen onkin mun mielestä jotenkin noloa. Ei muuten ollut valittamista tuossa Jonin lammaspastassakaan.. tai no, korkeintaan sen verran, että pasta tuntui hieman kuivakkaalle, kun tarjoiltiin käytännössä ilman kastiketta.

WP_20140418_14_03_32_Pro

Päälläni mulla oli todellinen löytö. Siitä on kyllä jo aikaa, kun törmäsin Lindexin alerekissä. Tämä mekko on Holly & Whyte -mallistoa, mutta en tiedä olisiko jotain vähän enemmänkin vanhaa, kun en muista tätä kaupoissa nähneeni. Joka tapauksessa mekon hinta oli alennettu 50 eurosta 13 euroon ja tangolta näitä roikkui tosiaan tasan yksi kappale. Kun sovituksessa mekko osoittautui hyväksi, ei tarvinnut paljon pohtia ennen ostopäätöstä. Kauniit paljettikirjailut tuovat perusmekkoon vähän sitä jotain, mutta väri ja malli ovat toimiviksi todettuja.

WP_20140418_14_04_14_Pro

Olipas tuo ihana iltapäivä. Kuvia katsellessa tulee taas uudelleen erityisen hyvä mieli, joten taisi yhteinen vapaa hetki tehdä tehtävänsä mielen virkistämiseksi!

Hääpäivän rusketus

ar3

Kirjoitetaanpa sitten muutama sananen tästä asiasta, joka ah-niin-kivuliaasti taas piti huolen, etten vaan unohda sitä... Nimittäin ruskettumisesta ja palamisesta. Kyllä, minä olen sellainen ihminen, joka touhuaa huhtikuussa pääsiäissunnuntaina ulkohommia mökillä ja toteaa jossain vaiheessa, että vähän kuumottaa poskia. Ja pikainen peilin edessä tehty tarkistus tuottaa myönteisen vastauksen - kyllä, mun naama paloi kunnolla ja kivuliaasti... huhtikuussa.

Rusketus on taas yksi niistä asioista, josta huolehtiminen on varmaan monen mielestä turhaa. Eikös hääpäivänä pidä kuitenkin itselleen näyttää? Mutta kyllä mun tavoitteena ainakin on olla hääpäivänä se paras versio itsestäni. Voi olla, että jonkun korvaan se kuulostaa tyhmälle, mutta kyllä mää haluan näyttää hääpäivänä hyvälle itseäni ja miestäni varten. Kaunis rusketus kuuluisi ideaalitilanteessa pakettiin. Mutta ainakin reunaehto on se, että mun rintakehää, selkää, naamaa tai käsiä ei korista törkeät rusketusrajat. Tai ettei tarvitse kiristellä hampaita kun palanutta ihoa kirvelee.

ar2 ar4

Vaikeaksihan tän mun rusketustavoitteen tekee se, että mää olen kerran elämässäni ruskettunut kauniisti. Arvaatteko mitä se vaati? Ei enempää eikä vähempää kuin puoli vuotta asumista Roomassa. Kuusi kuukautta, joista kahtena viimeisimpänä (kesä- & heinäkuu) ihan omistautunutta auringonottoa. Ja tulos näkyy näissä kuvissa. Vähän huvittaa tuo vaiva, mikä tän rusketuksen eteen tuli nähtyä, mutta täytyy sanoa, että kyllä mun kasvot, kädet ja rintakehä näyttää näissä ihanan sävyisille ja jotenkin.. eläväisille. Mun normaali kalpea iho on aina jotenkin niin elottoman näköinen. Sääret muuten näyttää mielestäni myös hyvälle, mutta ne ei tule hääpuvun alta näkymään kuitenkaan...

Surullinen fakta on se, että en oo vieläkään oppinut suojaamaan ihoani sillä tavalla, että välttyisin palamisilta. Joka perkuleen vuosi se sattuu jossain vaiheessa. Toki suurin riski on näin keväällä, kun iho ei talven jäljiltä ole aurinkoon tottunut, mutta koska Suomessa saan harvoin kunnolla rusketusta pintaan on paloriski olemassa myös myöhemmin kesällä. Viime vuonnahan käräytin ihan huomaamatta myös naamani. Menin eräänä toukokuisena iltana lukemaan kirjaa parvekkeelle puoleksi tunniksi - aurinkolasit päässä tietenkin - ja alla näette lopputuloksen. Voi että oli kivaa lähteä seuraava päivänä cheer-kisoihin edustamaan...

ar1

Toinen syy - esteettinen toki tämäkin - jonka vuoksi toivoisin saavani vuoden päästä päivetysta kasvoille on mun huono ihoni. Mun on tullut kärsittyä huonosta ihosta jo yli vuosikymmen ja näiden vuosien kokemuksella tiedän sen, että päivetys saa myös näppytilanteen parantumaan. En tosiaan haluaisi tilanteeseen, jossa hääpäivän pakkelin on oltava valtavan paksu, jotta kaikki näpyt saadaan piiloon. Eli sen lisäksi, että ruskettuneet kasvot näyttävät jo itsessään mun mielestä paremmille, mahdollistaisi rusketus myös meikin, jossa voi enemmän jättää ihon luonnollista hehkua näkyviin.

Mun olisikin tarkoitus nyt ottaa jo tänä kesänä testiin blogimaailmassa jo useamminkin mainitut aurinkokapselit. Kerran sitä ollaan hääsuunnittelun kanssa hyvissä ajoin liikkeellä, täytyy ottaa tästä ajasta ilo irti. Nyt mulla on mahdollisuus testata vähentääkö aurinkokapselit palamista ja parantavatko rusketusta tai sen pysymistä. En tiedä uskaltaako vuoden päästä enää paljon alkaa testailemaan ihon suhteen. Taidan silloin mieluummin ottaa varman päälle.

Millaisia ajatuksia teillä on rusketuksesta tai sen puutteesta? Rusketutteko luonnostaan vai osaatteko arvostaa suomalaista vaaleaa ihoa sellaisenaan? Oletteko kokeilleet tai meinaanneet kokeilla aurinkokapseleita? Sen verran uskallan veikata, että kaikki haluavat aurinkolasi, t-paita, painijanseljä ja v-kaula-aukkomallin rusketusrajoja vältellä!

Sikke Sumarin sämpyläresepti

IMG_3381

Mun on pakko jakaa teidän kanssa mun uusin suosikkiresepti. Törmäsin näihin sämpylöihin ensimmäistä kertaa miehen siskon tekeminä ja niiden herkullisuutta ihastellessani sain kuulla reseptin olevan Sikke Sumarin peruja - se löytyy täältä. Muutama viikko sitten tein näitä ensimmäistä kertaa kotona ja voin muuten vannoa, että se ei jää viimeiseksi. Tällä ohjeella tulee maailman ihanimpia rapeakuorisia sämpylöitä! Tällä reseptillä voi tehdä myös limppuja ja minä kokeilin jo sitäkin. Paistoin leipäni sillä pahamaineisella pitsakivellä ja siitäkin tuli aivan ihanaa. Meni samana päivänä koko leipä! Sen taikina oli tosin 1/3 tästä ohjeen määrästä...

Mutta tässä ihan suoraan Sikeltä lainattuna, mitä tarvitset:

7,5 dl vettä
25-30g tuorehiivaa (tai puolitoista pussia kuivahiivaa, silloin vesi lämmintä)
1 1/2 rkl suolaa
1,5 dl  ruisjauhoja
1,5 dl  kokojyväjauhoja (niitä mistä pidät)
n. 10 dl vehnäjauhoja

IMG_3370

Ja näin homma etenee: Mittaa reiluun kulhoon vesi ja sekoita joukkoon hiiva ja suola. Mikäli käytät kuivahiivaa, vetesi tulee olla lämmintä ja kuivahiiva olisi hyvä lisätä veteen jauhoihin sekoitettuna. Tämän jälkeen sekoita joukkoon jauhot. Lisää vehnäjauhot viimeisenä ja vähän kerrallaan. Jauhojen kuivuusasteesta riippuen vähän vähäisempikin määrä voi nimittäin riittää.

IMG_3366IMG_3369

Taikinan tulee jäädä löysäksi.. ei siis ole tarkoitus saada aikaan sellaista kiinteää palloa, kuin sämpylätaikinasta yleensä! Peittele seuraavaksi kulho leivinpaperilla ja leivinliinalla ja nosta jääkaappiin kohoamaan yön yli. Minä tein näitä iltapalaksi, joten tein taikinan kulhoon aamulla.

IMG_3372IMG_3373

Kun alat leipomaan sämpylöitä, nostele kahdella lusikalla taikinaa leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kaikista sämpylöistä tulee eri muotoisia, mutta se ei haittaa yhtään! Sämpylätaikinani oli 2/3 alkuperäisestä ohjeesta eli käytin 5dl nestettä, josta sämpylöitä tuli 13 kappaletta. Seuraavaksi ripauta sämpylöiden päälle vähän vehnäjauhoa, tee pintaan ristiviillot ja voit vielä lisätä pinnalle halutessasi esim. jotain siemeniä. Minä laitoin hieman kaurahiutaleita. Ne tarttui hyvin kostean taikinan pintaan.

IMG_3377IMG_3379

Sitten paista sämpylät uunissa 230 asteessa noin puoli tuntia. Kun sämpylät ovat valmiit ja nostat ne uunista, älä missään nimessä peittele niitä liinalla. Jos teet niin, kuori pehmenee. Ja näiden sämpylöiden ehdottomasti paras puoli on se ihanan rapsakka pinta!

Suosittelen testaamaan. Sämpylöiden aineksia voi toki muutella oman maun mukaan, mutta sellainen vinkki tuossa Siken reseptissä oli, että paistoajat ja lämpötilat pysyvät samoina niin kauan, kuin vehnää on vähintään puolet jauhoista!

IMG_3380IMG_3396IMG_3398

Nämä kaksi viimeistä kuvaa ovat siitä mun tällä reseptillä tekemästä leivästä. Alkoiko teidän tehdä tuoreita sämpylöitä mieli? Mun ainakin alkoi!

Mökkimaisemissa

Huh, miten edellisestä postauksesta voi olla noin pitkä aika? Tauko ei ole ollut tarkoituksellinen vaan surkeiden sattumusten summa. Ei anneta sen haitata, vaan laitetaan uutta postausta tulille. Ehdittiin karata lyhyeksi pääsiäisviikonlopuksi mökkimaisemiin Keski-Suomeen. Oikeastaan kaikki aika kului luonnon ihmeellisyyttä ihaillessa, paljussa lojuessa ja isin savustamaa lohta mutustaessa. Käytiin me heittämässä talviturkitkin tuolla jääpalojen seassa. Jos ette usko, niin kuvatodisteita löytyy Instagramista!

IMG_3448IMG_3441IMG_3449IMG_3444IMG_3467

Kylläpä oli ihanaa päästä tutun järven rannalle keräämään vähän voimia. Oon kyllä luontoihmisiä henkeen ja vereen. Tykkään tuijotella järveä, räpellellä rantaan työntyneitä jäitä, kuunnella joutsenten kurnutusta ja istua odottamassa milloin telkkä taas lähtee pöntöstään. Jos voisin paeta arkea ja kaupunkia vaan yhteen paikkaan koko loppu elämäni, se paikka olisi ihan varmasti just tuo vaatimaton mökki tuon järven rannalla.

Pituusero

Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä mun on pakko taas kerran sanoa isot kiitokset teille lukijoille. Ootte kyllä ihan mahtavia tyyppejä! Edelliseen postaukseen oli tullut kasa ihania kommentteja. Kyllä niitä lukemalla oli hyvä aloittaa tää aamu. Toisten kanssa ajatusten jakaminen ja myötäeläminen vaan tuntuu niin kivalle!

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Ajattelin tänään kirjoittaa muutaman sanan pituuserosta. Osaattekin jo varmaan aavistaa miten se liittyy hääblogin aihepiiriin. Tämä aihe tuntuu herättävän aina paljon keskustelua.. olen törmännyt siihen ainakin blogimaailmassa, oikeassa elämässä ja Facebookin Häät 2015 -ryhmässä (josta muuten tänään erosin, kun en kokenut sitä kovin mielekkääksi). Kuinka paljon morsiamella ja sulhasella on pituuseroa ja kuinka paljon korkoa voi pituuseron puitteissa laittaa?

Pituusero

On vaikea sanoa ajattelisinko eri tavalla, jos meillä olisi vähemmän pituuseroa, mutta nyt olen sitä mieltä, että laittaisin häihin joka tapauksessa tismalleen sen verran korkoa, kuin unelmieni kengissä on. Oli miehen pituus mikä tahansa. Minua jotenkin kammoksuttaa se ajatus, että nainen ei saisi olla miestä pidempi. Että sitä pituutta pitäisi jotenkin häpeillä tai pitkien naisten ei sovi käyttää enää korkeita korkoja, koska se herättää liikaa huomiota tai mitä lie. Oon itse niin vahvasti sitä mieltä, että antaa palaa vaan! Pitkät naisethan on upeita! Ja jos yhtään mielii korkoja käyttää, niin on valtava sääli, jos antaa muiden mielipiteiden olla esteenä.

Mulla on mittaa noin 173 senttiä ja Joni on mua 15 senttiä pidempi. Mun yhdeksän sentin koroilla varustetut hääkengät jättää meille siis vielä kuutisen senttiä pituuseroa. Alla olevassa kuvassa mulla on jaloissa saman korkuiset korot. Tuolle näyttää meidän pituusero hääpäivänä. Hääpäivänä en kuitenkaan tallustele pelkästään Jonin käsipuolessa, vaan alttarille mut saattaa tietenkin isukki. Mun hääkengät nähdessään isi kauhistui ensin siitä, että tuleeko musta sitä pidempi. No ei tule, vaan aika tismalleen saman mitainen. Toki isillekin tulee jalkaan vielä juhlakengät, eli himpun pidemmäksi se taitaa loppupeleissä yltää.

IMG_0238

Mutta väliäkö silläkään. Niin me todettiin, kun kokeiltiin marssia käsikynkässä. Eiköhän häämarssin pauhatessa ja meidän tallustellessa alttaria kohti pituusero ole viimeinen asia, jolla on merkitystä. Jos joku silloin ajattelee mielessään, että ompas noloa, kun isä ei ole tytärtään pidempi, niin eiköhä se ole niiden itsensä häpeä. On ihan absurdi ajatus, että kukaan sellaista mielessään pohtisi. Mutta jos pohtii niin se ei takuuvarmasti ole minulta eikä iskältä pois.

Miten te suhtaudutte pituusero- tai korkokenkäasioihin? Mietittekö puolison pituutta kenkiä valitessa? Tai arasteletteko korkeita korkoja oman pituutenne vuoksi?


Vähän reilu vuosi

Mää oon tänään kyllä tosi herkkistuulella, mutta ei se mitään haittaa. Tänään mulla ei oo ollut mielessä, kuin yksi ajatus: mää haluan mennä naimisiin jo nyt heti. Mulla on ollut samanlainen tunne jo aika pitkään ja asiaa ei ainakaan helpottanut eilinen postaus ja teidän siihen jättämät ihanat kommentit. Erityisesti ne kommentit, joissa jo fiilisteltiin mua ja Jonia tulevissa hääkuvissa tuntui oikein sydämessä asti. Niinpä! En millään malttaisi oottaa vielä yli vuotta sitä, että musta tulee ihanan miehen vaimo.

Me ollaan seurusteltu jo aika pitkään ja aika pitkään oon myös sanonut, että mulla ei oo turhaa kiirettä naimisiin. Tai ollut kihloihinkaan. Sanoin aina, että mulla on sitten loppuelämä aikaa olla vaimo, niin voin ihan hyvillä mielillä nauttia siitä, että oon tyttöystävä. Mutta nyt mun kelkka alkaa kääntyä. En enää jaksa olla vaan tyttöystävä, vaan haluan olla jo vaimo. Sekin, että kuvaillaan toisiamme tyttö- tai poikaystäväksi kuulostaa jotenkin väärältä. Me ansaittaisiin jo joku "arvokkaampi" sana. Ja avovaimo ja kihlattu nyt vaan kuulostaa tosi tönköille. Kotona Joni kutsuu mua vaimokkeeksi, mutta mää haluan jo jättää ylimääräiset tavut sen lopusta pois.

IMG_2479

Nyt yritän vaan tolkuttaa itselleni tuota mun vanhaa mantraa. Että ehdin kyllä olla vaimo sitten koko lopun elämää. Ja lisäksi yritän tolkuttaa itselleni, etten halua tehdä kompromisseja. Vaikka oikeasti millään juhlilla ei ole väliä, vain sillä avioliitolla. Mutta koska aiotaan solmia avioliitto vaan kerran, halutaan tehdä se täysillä. Eikä kyllä haluta ottaa lainaa häitä varten. Joten kyllä tässä nyt on vaan odotettava.

Ja jos haetaan vielä jotain positiivista, niin tänään on päivä jota oon kovasti odottanut. Tänää on päivä, jonka jälkeen meidän häihin on enää "vähän reilu vuosi". Meidän hääpäivä kun on 18.7.2015, on huomisesta alkaen hääpäivään vähemmän kuin vuosi ja kolme kuukautta. Tähän asti häihin on ollut vajaa 1,5 vuotta. Mutta tän päivän jälkeen se muuttuu reiluksi vuodeksi. 

Miksi musta tuntuu, että joka postauksessa kerron jotain, jonka julkinen kertominen saa musta tuntumaan sille, että oon ihan hullu. Kai tämäkin laskeminen ja tästä päivästä intoileminen on vähän hullua. Mutta whatever floats my boat, right? Oon myös ihan suunnattoman fiiliksissä kaikkien tän kesän blogimorsianten puolesta. Viime aikoina on paukkunut monen 4kk ja 3kk rajapyykit. Mua jännittää niin paljon ja intoilen teidän puolesta. Ja oon niin kade, määkin tahdon jo stressata siitä, että on niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa!

Hirveästi tsemppiä teidän loppurutistukeen ja meille muille odotteluun. Koitetaa kaikki muistaa, että tämä häiden valmisteleminen ja odottaminen on ihanaa aikaa, jota ei koskaan saada takaisin. Nautitaan tästä nyt, niin sitten voidaan nauttia täysillä siitä, mitä seuraa. Ihanasta elämästä vaimona! Iiks!

Meidän häiden kuvaajavalinta: Jaakko Sorvisto

Nyt on aika korjata se vääryys, etten ole vielä esitellyt teille meidän häiden huikeaa valokuvaajaa, vaikka kuvaajahan me varattiin jo alkuvuodesta. Tämä kuvaajasta kertomatta jättäminen ei ole suinkaan johtunut siitä, ettenkö olisi innoissani. Syy on ollut ihan vaan se, että en ole saanut aikaiseksi kysellä saisinko julkaista joitain kuvia kuvaajavalinnasta postaillessani.

Normaalisti mun tapana on höpötellä sitä sun tätä kuvien välissä. Nämä kuvat on kuitenkin niin upeita, että ne ansaitsee tulla katsotuksi ilman mun välihuomautuksia, joten hoidetaan ensin höpöttelyt alta pois. Meille oli selvää, että valokuvaus on yksi niistä asioista, joihin panostetaan. Suomessa on paljon taitavia valokuvaajia, mutta me lähdettiin etsimään kuvaajaa, jonka tyyli olisi luonnollinen. Siis vailla turhaa jäykkyyttä, ja studiotaustoja. Kenellekään hääblogeja lukeneelle tuskin on yllätys, että vieläpä häiden sijoittuessa Jyväskylään mun mieleen tuli Tuomas Mikkonen. Kyseltiin tarjousta, muttei jouduttu sen enempää miettimään, kun mies oli jo varattu meidän hääpäivänämme.

Sitten mun mieleen tuli vuodenvaihteessa näkemäni Kamerakoulun artikkeli Suomen parhaista hääkuvaajista. Muistelin, että tälle listalle oli mahtunut mukaan joku jyväskyläläinenkin kuvaaja. Ei muuta kuin artikkeli esiin ja sieltähän se nimi löytyi. Jaakko Sorvisto. Me klikkailtiin Jaakon nettisivuille (KLIK!) kurkkiaksemme millaisesta tyypistä on kyse. Ja vakuututtiin välittömästi. Selattiin siltä istumalta koko portfolio huokaillen lävitse.... okei, myönnetään, että minä hoidin valtaosan siitä huokailusta, mutta Joni oli yhtä tykästynyt Jaakon tyyliin. Ihan oikeasti, vähintään kerran kuussa käyn vieläkin selaamassa kaikki portfolion hääkuvat läpi.. ja huokailen edelleen.

Nolottaa myöntää (koska lupasin lähettää Jaakolle linkin blogiin), mutta ennen ensimmäistä yhteydenottoa tehtiin vielä jotain. Koska kyseessä on lähes meidän ikäinen jyväskyläläinen, piti tietenkin facebookstalkata löytyykö yhteisiä kavereita. Facebookstalkkaus saattaa kuulostaa ihan hullulta, ja onhan se. Mutta meille se, että Jonin kanssa yhteisiä kavereita näkyi löytyvän, oli taas yksi rohkaiseva tekijä lisää. Kyllähän yhteiset kaverit antaa edes hieman enemmän osviittaa siihen suuntaan, että luultavasti tullaan tyypin kanssa toimeen. Yhteydenoton ja varauksen tekemisen jälkeen kävi muuten ilmi, että Jaakko on yhden Jonin hyvän ystävän todella hyvä ystävä. Ihan huippua siis.

Yhteydenoton seurauksena varattiin siis Jaakko Sorvisto kuvaamaan meidän häät. Eikä voitaisi enempää olla innoissamme. Jos joku vielä kaipaa dokumentaarista valokuvausta häilleen ja on mielettömän taitavaa valokuvaajaa vailla, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä Jaakkoon. Me ollaan oltu yhteyksissä vain sähköpostitse, mutta yhteydenpito on silti ollut nopeaa, helppoa ja ystävällistä. Siitäkin huolimatta, että molemmilla kerroilla, kun olen ottanut yhteyttä, on Jaakko ollut reissussa. Mulla ei ole pienintäkään valittamisen aihetta yhteydenpidosta.. tai mistään muustakaan!

Tässä vaiheessa ei tunnu enää kovin järkevälle sanoa, että pidemmittä puheitta suunnataan katsomaan muutama maistiainen Jaakko Sorviston ottamista upeista hääkuvista. Vähän pidemmiksihän nuo mun alkulöpinät taas venyi. Mutta nyt suosittelen ottamaan mukavan asennon siinä sohvan nurkassa ja uppoamaan näihin ihaniin häätunnelmiin oikein rauhassa. Here we go...

Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
Kaikki kuvat: Jaakko Sorvisto

Kaikki postauksen kuvat ovat siis tosiaan Jaakon ottamia ja kuvaajan luvalla julkaistuja. Jos teille kävi samoin kuin mulle, ettette saaneet ollenkaan tarpeeksenne näistä maistiaisista, niin suosittelen jatkamaan fiilistelyä kurkkimalla Jaakon portfolioon. Se on täynnä aivan ihania, kauniita rakkaustarinoita!

Mitäpä tykkäsitte näistä maistiaisista? Oletteko ennen törmänneet Jaakko Sorviston kuviin? Millainen homma teillä kuvaajan valinta oli - ison selvityksen takana vai rakkautta ensi silmäyksellä?

Ps. Muistutetaan nyt vielä, että kuten mikään mukaan tässä blogissa, tämäkään ei ollut maksettu mainos. Vaan mitä vilpittömintä fiilistelyä!