Nyt on aika korjata se vääryys, etten ole vielä esitellyt teille meidän häiden huikeaa valokuvaajaa, vaikka kuvaajahan me varattiin jo alkuvuodesta. Tämä kuvaajasta kertomatta jättäminen ei ole suinkaan johtunut siitä, ettenkö olisi innoissani. Syy on ollut ihan vaan se, että en ole saanut aikaiseksi kysellä saisinko julkaista joitain kuvia kuvaajavalinnasta postaillessani.
Normaalisti mun tapana on höpötellä sitä sun tätä kuvien välissä. Nämä kuvat on kuitenkin niin upeita, että ne ansaitsee tulla katsotuksi ilman mun välihuomautuksia, joten hoidetaan ensin höpöttelyt alta pois. Meille oli selvää, että valokuvaus on yksi niistä asioista, joihin panostetaan. Suomessa on paljon taitavia valokuvaajia, mutta me lähdettiin etsimään kuvaajaa, jonka tyyli olisi luonnollinen. Siis vailla turhaa jäykkyyttä, ja studiotaustoja. Kenellekään hääblogeja lukeneelle tuskin on yllätys, että vieläpä häiden sijoittuessa Jyväskylään mun mieleen tuli Tuomas Mikkonen. Kyseltiin tarjousta, muttei jouduttu sen enempää miettimään, kun mies oli jo varattu meidän hääpäivänämme.
Sitten mun mieleen tuli vuodenvaihteessa näkemäni Kamerakoulun artikkeli Suomen parhaista hääkuvaajista. Muistelin, että tälle listalle oli mahtunut mukaan joku jyväskyläläinenkin kuvaaja. Ei muuta kuin artikkeli esiin ja sieltähän se nimi löytyi. Jaakko Sorvisto. Me klikkailtiin Jaakon nettisivuille (KLIK!) kurkkiaksemme millaisesta tyypistä on kyse. Ja vakuututtiin välittömästi. Selattiin siltä istumalta koko portfolio huokaillen lävitse.... okei, myönnetään, että minä hoidin valtaosan siitä huokailusta, mutta Joni oli yhtä tykästynyt Jaakon tyyliin. Ihan oikeasti, vähintään kerran kuussa käyn vieläkin selaamassa kaikki portfolion hääkuvat läpi.. ja huokailen edelleen.
Nolottaa myöntää (koska lupasin lähettää Jaakolle linkin blogiin), mutta ennen ensimmäistä yhteydenottoa tehtiin vielä jotain. Koska kyseessä on lähes meidän ikäinen jyväskyläläinen, piti tietenkin facebookstalkata löytyykö yhteisiä kavereita. Facebookstalkkaus saattaa kuulostaa ihan hullulta, ja onhan se. Mutta meille se, että Jonin kanssa yhteisiä kavereita näkyi löytyvän, oli taas yksi rohkaiseva tekijä lisää. Kyllähän yhteiset kaverit antaa edes hieman enemmän osviittaa siihen suuntaan, että luultavasti tullaan tyypin kanssa toimeen. Yhteydenoton ja varauksen tekemisen jälkeen kävi muuten ilmi, että Jaakko on yhden Jonin hyvän ystävän todella hyvä ystävä. Ihan huippua siis.
Yhteydenoton seurauksena varattiin siis Jaakko Sorvisto kuvaamaan meidän häät. Eikä voitaisi enempää olla innoissamme. Jos joku vielä kaipaa dokumentaarista valokuvausta häilleen ja on mielettömän taitavaa valokuvaajaa vailla, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä Jaakkoon. Me ollaan oltu yhteyksissä vain sähköpostitse, mutta yhteydenpito on silti ollut nopeaa, helppoa ja ystävällistä. Siitäkin huolimatta, että molemmilla kerroilla, kun olen ottanut yhteyttä, on Jaakko ollut reissussa. Mulla ei ole pienintäkään valittamisen aihetta yhteydenpidosta.. tai mistään muustakaan!
Tässä vaiheessa ei tunnu enää kovin järkevälle sanoa, että pidemmittä puheitta suunnataan katsomaan muutama maistiainen Jaakko Sorviston ottamista upeista hääkuvista. Vähän pidemmiksihän nuo mun alkulöpinät taas venyi. Mutta nyt suosittelen ottamaan mukavan asennon siinä sohvan nurkassa ja uppoamaan näihin ihaniin häätunnelmiin oikein rauhassa. Here we go...
Kaikki kuvat: Jaakko Sorvisto
Kaikki postauksen kuvat ovat siis tosiaan Jaakon ottamia ja kuvaajan luvalla julkaistuja. Jos teille kävi samoin kuin mulle, ettette saaneet ollenkaan tarpeeksenne näistä maistiaisista, niin suosittelen jatkamaan fiilistelyä kurkkimalla Jaakon portfolioon. Se on täynnä aivan ihania, kauniita rakkaustarinoita!
Mitäpä tykkäsitte näistä maistiaisista? Oletteko ennen törmänneet Jaakko Sorviston kuviin? Millainen homma teillä kuvaajan valinta oli - ison selvityksen takana vai rakkautta ensi silmäyksellä?
Ps. Muistutetaan nyt vielä, että kuten mikään mukaan tässä blogissa, tämäkään ei ollut maksettu mainos. Vaan mitä vilpittömintä fiilistelyä!
No on kyllä upeaa jälkeä! Valo toimii noissa kuvissa tosi hyvin. Hieno kuvaajavalinta.
VastaaPoistaKiitos Anna, mää oon ihan samaa mieltä!
Poista"Rakastan myös luonnonvaloa ja käytän sitä hyväkseni kuvaamisessa parhaani mukaan. Niin huonoa keliä ei ole olemassakaan, ettei luonnonvalo tekisi oikeutta kauniille hääparille." <- noin Jaakko on kirjoittanut netisivuillaan, ja tämä kyllä näkyy kuvissa! :)
Ammattikaveri ;)
PoistaNäinpä! :)
PoistaOikein kauniita kuvia :)!
VastaaPoistaSamaa mieltä! :)
PoistaUpeita kuvia! Kyllä niin into piukeena jo nyt odotellaan sitä kuvamatskua omistakin häistä :)
VastaaPoistaNo joo sanos muuta! Paitsi pientä paniikkia oon jo alkanut lietsoa sen suhteen, voinko mää ikinä näyttää noin upealle, kun noi morsiamet?!
PoistaOih, voin lähes kuvitella teidät söpöstelemässä näissä kuvissa :') Loistava kuvaajavalinta!
VastaaPoistaVoi kiitos, kivasti sanottu! :) Mää en vielä voi ollenkaan nähdä itseäni noin upean hehkuvana kaunottarena, mutta ehkä se morsiamen hehku löytyy jostain hääpäivänä :)
PoistaIhania kuvia, tykkään! :) enkä malta odottaa, että pääsemme katselemaan teidän hääkuvianne. :)
VastaaPoistaNiin mustakin! Ja en määkään, miten tässä malttaa odottaa vielä yli vuoden niitä häitä?!
PoistaOI miten ihania kuvia!!!
VastaaPoistaOon ihan samaa mieltä! :)
Poista