Postimerkit omilla nassuilla

Tässä viime päivinä olen istunut koneella lukien perjantaiseen yrittäjyyden tenttiin. Kuitenkin kuten arvata saattaa, ajatus on välillä päässyt karkailemaan kaikkeen selvästi tenttimateriaalia oleellisempaan. Kuten hääkutsuihin. Olen etsinyt insipiraatiokuvia, suunnitellut kirjekuoria ja jopa ostellut kyniä testiin hääkutsukokeiluita varten. Äärimmäisen järkevää, kun ottaa huomioon sen, että kutsujen lähettämiseen on vielä yli vuosi aikaa!

Nyt olen kuitenkin muodostanut pakkomielteen yhdestä kutsuihin liittyvästä asiasta, nimittäin kutsuihin liimattavista postimerkeistä. Meidän on ihan pakko hankkia kutsuihin omakuvapostimerkit!

Postimerkki

Tykkään niin kovasti tuosta meidän kihlakuva/kiitoskortti/save the date -kuvasta, että pakkohan sitä oli vähän käydä mallailemassa Postin Omakuvapostimerkki -palvelussa. Tuosta koira-aiheisesta arkista huolimatta, ihanallehan se näytti.

Sitten alkoikin pohdinta, että pitäisikö tällaiset teettää jo niihin STD -kuoriin.. mutta totesin, että ei. Niihin saa luvan kelvata ihan valmiit postimerkit. Ja oikeastaan se on huomattavasti toimivampi niin, että varsinaisen hääkutsun postimerkeissä näkyvä kuva on häävieraille jo tuttu, kun se kuori postilaatikossa odottaa. Musta on kivaa, että se kuva toistuu sitten varsinaisessa hääkutsussakin niin, että vieraat tunnistavat heti kuoresta, mistä oikein on kyse.

Tai no, tunnistavat jos hoksaavat kiinnittää huomiota postimerkkiin! 

Mitäpä tykkäätte omakuvapostimerkin ideasta? Tuntuuko liian itseriittoiselta teetättää postimerkkejä omalla nassulla? Kyllähän se vähän hassulle tuntuu mustakin, mutta huomattavasti enemmän siistille kuin oudolle. Nyt kun olin järkevä ja totesin, että STD:t pärjäävät ihan normaaleilla merkeillä, voisin ehkä kuitenkin vielä häiden jälkeen teetättää omakuvamerkit jostain hääkuvasta kiitoskorttien kuoriin. Menisiköhän se jo liiallisuuksiin? Kahdet postimerkit omalla nassulla.. hmm.. tätä pitää vielä pohtia!

14 Kommenttia

  1. Ihana idea! PS. MUSTA TULEE KAASO, KÄÄKS! <3 Häät on elokuun alussa...Ompas jännää! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooo! Onnea kaasolle! Onpas ihanaa, nyt sääkin pääset oikein syyn kanssa häähössöttämään :)

      Poista
  2. Mua ei oma kuva merkissä välttämättä sytytä, mutta ajattelin teettää omat, yhtenevät merkit kaikkiin kuoriin, mitä meiltä lähtee. Sehän toki tarkoittaa, että teema pitäisi olla valittuna jo ensi talvena, mutta murehdin sitä myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä idea.. mustakin tuntui vähän oudolle, mutta ehkä ton verran vielä kestäisin, kun ei ne itse naamat varsinaisesti näy. Mutta tosi hyvä idea tuo, että teetättää jotkut omat, jotka sitten noudattavat yhtenäistä linjaa koko ajan.. eihän noiden omakuvamerkkien tosiaan naamakuvista tarvitse olla! :D

      Poista
  3. Ihana ajatus! Kyllähän se tuo sitä hääparin omaa persoonaa esille (:

    ... meillä lätkitään todennäköisesti kaikki laatikoiden jämämerkit Muumeista Suomi-maisemiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole yhtään jämämerkkejä, mutten olisi hyvä idea sekin :D Kauniita postimerkkejä on Suomessa tosi paljon, että tuskinpa valmiillakaan vikaan menee :)

      Poista
  4. Saimme juuri hääkutsun missä tällainen postimerkki oli! Minusta se on kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että ihmiset ovat löytäneet omakuvamerkkien pariin! :)

      Poista
  5. Meillä oli std:ssä omakuvamerkit, samalla teemalla jatketaan kutsujen merkkien kanssa ja pienellä erotuksella myös rsvp:n kanssa. Kiitoskortteihin tulee luultavasti erilaiset merkit, mutta edelleen omalla kuvalla. Sointuu sitten kaikki kivasti napakaksi kokonaisuudeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa kyllä järkevälle, että kautta linjan noudattaa sitten samaa (tai samankaltaista) periaatetta :) Eihän se mitään halvinta lystiä ole, mutta mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä..!

      Poista
  6. Ihan huippusöpö! Meillä oli myös kihlajaiskuva hääkutsujen postimerkkinä. Maksoihan merkkien teettäminen, mutta oli se mielestäni sen arvoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kuulostaa kyllä ihanalle! Mun täytyy käydä vielä kaivelemassa sun blogia, koska en näin äkkiseltään muista niitä nähneeni, vaikka seuraillut oonkin.

      Itse vähän ensin toppuuttelin juuri ton hinnan vuoksi, mutta tuumasin myös, että on se sen arvoista. Ja lisäksi hoksasin, että eihän postimerkkejä tarvitse teettää jokaiselle häihin kutsuttavalle, vaan viisihenkinen perhekin tulee kutsuttua yhdellä merkillä! :)

      Poista
  7. Meilläkin lähti kutsut omilla naamoilla! Mun mielestä mahtava idea, eikä jää epäselväksi kuorestakaan että keneltä tuli postia. Lisää persoonallisuutta eikä ollut liian kallista kun kutsuja lähti vain 15.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei siitä liian kallista tule, kun ei edes jokaista vierasta tarvitse omalla kutsulla kutsua! :) Kiva kuulla, että oot samoilla linjoilla.. juurikin tuo pointti, että heti kuoresta tietää keneltä kuori on ja mihin se liittyy, houkuttaa minua!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!