Meidän taloudessa siirryttiin vegaaniseen ruokaan viime kesänä. Arkiruokien suhteen muutos edelliseen ei ollut enää kovin radikaali, mutta yksi asia on aiheuttanut eniten päänvaivaa: Mitä vegaani laittaa leivän päälle?
Määhän olen aina aiemmin elämässä vannonut ruisleivän ja juuston taivaallisen yhdistelmän nimeen. Mutta mitäs nyt, kun vanha rakas Oltermanni ei ole enää mahdollisuus? Meillä isoimmaksi pelastajaksi on tullut itse tehty hummus, koska se on varsinkin paahdetulla ruispalalla tai hapankorpulla herk-ku-a! Mutta rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että ei se missään tapauksessa ravaista, suolaista ja sulavaa juustoa korvaa. Hyvä (ja terveellisempikin) vaihtoehto se kuitenkin on ja melkeinpä viikottain sitä tehdään!
Hummusta voi muokata ja maustaa monella tavalla (esim. punajuurta tai aurinkokuivattuja tomaatteja lisäämäällä), mutta alta löytyy meillä eniten käytössä oleva perushummuksen respeti.
RESEPTI: ITSE TEHTY HUMMUS
Tarvitset
3 dl keitettyjä kikherneitä (tai 1 iso tölkki valmiita)
½ sitruunan mehu (tai pari ruokalusikallista purkista)
1 rkl tahinia
2 rkl oliiviöljyä
loraus vettä
ripaus suolaa
paprikajauhetta
Tee näin
- Laita kikherneet (jos käytät säilykkeitä, kaada neste ensin pois), sitruunamehu, tahini, öljy ja suola yleiskoneen kulhoon tai tavalliseen kulhoon jos käytät sauvasekoitinta.
- Käynnistä yleiskone (tai käyttele sauvasekoitinta..) ja surauta karkeaksi massaksi. Meidän yleiskonetta pidän yleensä käynnissä noin 15 sekunnin ajan.
- Lisää vettä pieni loraus kerrallaan, kunnes massan koostumus on sopiva. Hummuksesta ei kannata tehdä liian sileää eikä liian juoksevaa. Pyri ennemmin esim. pestomaiseen koostumukseen.
- Kaada hummus kannelliseen säilytyskulhoon tai -rasiaan.
- Ripauta päälle reilusti paprikajauhetta ja ripottele päälle vielä hieman oliiviöljyä.
Nauti esim. leivällä tuoreiden kasvisten, suolakurkkujen tai avokadon ja balsamicon kanssa!
Hummus toimii hyvin myös vihanneksille dipiksi tai lounassalaatin päälle. Hummus säilyy hyvänä yleensä ainakin viikon ajan. Meillä tätä tehdään kerralla yleensä vähintään tupla-annos. Ja muuten - älä ole liian tarkka mittojen suhteen - me tehdään aina ihan summittain ja hyvää on aina tullut ❤
***
Onko hummus sulle tuttua tavaraa vai uudempi tuttavuus? Meneekö testiin?
Hummus on hyvää! Mutta yllättävän hyvää oli myös juustoton juusto eli cashew-pähkinöistä tehty "juustoke". Se, että siitä on helppo vedellä juustohöylällä siivuja, tekee siitä myös juustomaisen. Mutta maku, rakenne ja muottirasiasta irtoaminen oli kaikki plussaa! Sehän löytyi siitä Vegaanin joulukirjasta.
VastaaPoistaKun on tällainen sekasyöjä, voi napata joka ruokavaliosta ne parhaat herkut. Ja syödä sitten niitä oman omantunnon mukaan! Mutta kyllähän kasvispainotteisuus itselläkin lisääntyy.
Se oli kyllä ehdottomasti positiivinen yllätys! Varsinkin just tuo rakenne ja höylättävyys :) sitä pitäisikin taas muistaa tehdä!
PoistaNiinhän se kannattaa tehdä, mikä itsestä tuntuu parhaalle! :)