Oon tykännyt jo tosi pitkään valokuvata. En väitä olevani siinä mitenkään hyvä, mutta nautin siitä. Viime vuosina on tullut katseltua entistä enemmän myös YouTubea ja sitä myös mielenkiinto myös videoiden tekemiseen on herännyt. Oon kuvannut sekä kuvia, että videoita aika paljon, mutta valtaosa niistä jää julkaisematta. Siihen on parikin syytä.

Ensinnäkin - oon aika kriittinen oman kätteni jäljen suhteen. Siitä yritän kyllä kovasti päästä irti ja on kyllä onnistunutkin. Mun ei todellakaan tarvitse (enkä edes halua) tuottaa mitään muotilehtien tasoista sisältöä. Kirjoittelen mun jutuista ja mun elämästä. Kyllähän se saa mulle näyttää, kaikkine rosoineen ja möykkyineen, eikä mun ole mitään syytä ruoskia itseäni ja olla kriittinen. Mää kirjoitan, kuvaan ja julkaisen, koska se on hauskaa.

Mutta sitten se toinen juttu -  editoiminen on aikas työlästä! Ja mitä paremmin sitä haluaa tehdä, sitä työläämpää se on. Tän kesän Kroatian reissusta asti aloin kuvaamaan raakakuvia ja niiden käsitteleminen on mun mielestä tosi hauskaa, koska se tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia. Mutta jösses se on myös työlästä! Varsinkin siksi, kun en vielä kovin hyvin osaa.

Videoiden editoimisessa yhdistyy nämä kaksi mun tuskailun kohdetta oikein kunnolla. En todellakaan saa sellaista jälkeä aikaan kuin haluaisin. Ja voisin vähän lähemmäs tavoitteitani päästä, jos jaksaisin yrittää enemmän. Mutta videon edioitminen on hullun työlästä jo sellaisenaankin.

Tämä avautuminen tuli nyt siitä, että vietän yksinäistä torstai-iltaa mitenkäs muuten kuin editoiden. No joo, ensin raivasin keittiötä ja olkkaria kolme tuntia ja sitten aloitin vihdoin Kroatian reissuvideon editoimisen. Sieltä on niin paljon materiaalia, että hengästyin jo niiden läpikäymisestä. Joten päätin ottaa tauon, lasin valkkaria ja tulla näpyttelemään blogiin. Näköjään tuskastumisen fiilikset seurasi mukaan tänne blogiin, mutta hei. Enkös mää juuri todennut, että saa ne elämän rosot täällä blogissakin näkyä.