Hyvää naistenpäivää kaikille! Ajattelin tän päivän kunniaksi kirjoitella
Henkilökohtaisesti musta on ihanaa olla nainen. Musta on ihanaa tehdä niitä asioita, joita me naiselliseksi mielletään. Lakata kynsiä, käyttää kirkasta huulipunaa, kihartaa mun pitkiä hiuksiani, pukeutua pinkkiin ja sipsutella korkokengissä. Musta on ihanaa, että mulla on mies johon turvautua ja joka avaa suolakurkkupurkit. Mutta ihan yhtä ihanaa musta on jättää sääret sheivaamatta, pukeutua isoihin lökövaatteisiin, vaihtaa auton renkaat, hakata halkoja ja avata kurkkupurkkini itse. Jos vaan sille sattuu tuntumaan. On ihanaa, että mulla on mahdollisuus olla nainen niin, että mulla on mahdollisuus tehdä mitä vaan.
Käsitys siitä, mitä naiseus, mieheys tai sukupuoli ovat, muodostuu kaiken meitä ympäröivän vaikutuksesta. Käytännössä siis, miehille ja naisille määritetyt normit ovat meidän itsemme keksimiä. Onneksi se tarkoittaa myös sitä, että meillä on mahdollisuus itse muokata sitä, millaisena naiseus käsitetään. Mun haave on, että me onnistuttaisiin laajentamaan käsityksiämme sukupuolesta. Siitä, mikä on kellekin soveliasta tai vaadittavaa. Niin tulevat sukupolvet saisivat kasvaa ympäristössä, jossa jokaista yksilöä arvostetaan.
Tämä maailma on täynnä ihan mielettömiä supernaisia. Vahvoja, rohkeita, hauskoja, rakastavia, taitavia, herkkiä ja pelottomia. Ihan ainutlaatuisia jokainen. Minä toivon, että jokainen meistä supernaisista saisi elää elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. On ihan yhtä okei haluta kotirouvaksi kuin haluta elää itsenäisesti ja vaikka kiertää maailmaa. Toivon myös, että jonain päivänä me naiset saataisiin kierrellä sellaista maailmaa, jonka jokaisessa kolkassa meitä arvostettaisiin ja meillä olisi turvallinen olla. Toivon, että jokainen maailmaan suuntaava nainen, oli sitten suuntana toinen manner tai elämä omassa kotikylässä, muistaa ottaa mukaansa reppukaupalla kunnioitusta. Itsensä ja muiden. Toivon, että jokainen muistaisi saavansa itse määrätä omasta vartalostaan ja omista valinnoistaan.
Mua jaksaa aina ihmetyttää naisten kyky kantaa ja synnyttää lapsia tähän maailmaan. Ja vielä ruokkiakin niitä. Ihailen sitä, että me naiset moiseen pystytään ja nostan hattuani niille jotka niin valitsevat tehdä. Mutta sitten taas yhtä ihailtavia ovat lapsettomatkin naiset, yhtä paljon naisia. Jotkut jäävät lapsettomaksi omasta tahdostaan ja jotkut vastoin tahtoaan, eikä se vaikuta kenenkään ihmis- tai naiseusarvoon. Mua jopa suututtaa vallitseva ajatus siitä, että nainen on jotenkin vähemmän nainen ja epäonnistunut, jos ei ole äiti. Ei äitiys tee kenestäkään parempaa tai huonompaa naista. Kuten ei muuten lapsen synnyttäminenkään tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä.
Äitiysasian lisäksi murtaisin monia muitakin naisiin ja naiseuteen liittyviä ennakkokäsityksiä, jos voisin. Esimerkiksi oletuksen siitä, että nainen on naiselle susi. Voihan niin joskus olla, mutta ei se kyllä varmasti naiseudesta johdu. Kyllä silloin on kyse ihan vain sanonnan alkuperäisestä muodosta ihminen on ihmiselle susi. Eikä niitä susiakaan meidän joukossa niin paljon ole. Minä ainakin näen vahvoja, lämpimiä, rohkeita ja kannustavia naisia ympärilläni, minne tahansa katsonkin. Sen sijaan en vaan kertakaikkiaan näe syytä niputtaa kaikkia naisia yhteen pinkkaan. Varsinkaan negatiiviseen sellaiseen. Uskon vahvasti siihen, että positiiviseen keskittyminen myös tuottaa lisää positiivisuutta. Ja kaikkea ikävää on tässä maailmassa ihan riittävästi, ilman että me itse leivomme sitä lisää. Me naiset kun tunnetusti olemme hyviä leipomaan.
Positiivisesta ajattelusta puheen ollen: olen pohjattoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä naiseksi Suomessa. Vaikka ei tietenkään ole oikein, että naisen euro on edelleen 83 senttiä, on meillä ihan hurjasti kiitollisuudenaihetta. Meillä on äänioikeus ja muutenkin yhätäläiset kansalaisoikeudet ja velvollisuudet kuin miehilläkin. Me elämme valtiossa, jota on jotanut rouva presidentti. Meillä tytötkin pääsevät kouluun ja naisilla on sama oikeusturva kuin kaikilla muillakin tässä maassa. Meillä on oikeus päättää omista asioistamme ja omasta kehostamme.
On meillä silti myös tehtävää tasa-arvon toteuttamisessa. Siinä, että kaikki muistaisivat toisten koskemattomuuden. Siinä, että palkat ja vaikkapa mahdollisuudet johtavan aseman työtehtäviin olisivat kaikilla samat. Mutta mielestäni on tärkeää myös muistaa, etteivät nuo sukupuolten välillä olevat kuilut ole pelkästään miesten rakentamia. Yhtä lailla me naiset ollaan hakkuinemme niitä kaivamassa. Sillä, ettei uskota omaan pärjäämiseemme. Sillä, ettei edes haeta niitä haastavia työpaikkoja. Sillä, ettei uskota olevamme arvokkaita tai että tyydytään. Onneksi ei aina, mutta joskus kuitenkin. Eikä onneksi kaikki, mutta jotkut kuitenkin. Onneksi me voidaan myös täyttää niitä kuiluja. Tai jos ei jakseta niin osataan me rakentaa siltojakin!
Jos jotain saisin sanoa kaikille lapsille ja nuorille, muistuttaisin tyttöjä ja poikia siitä, ettei mitkään ennakko-odotukset määritä heitä. Niin naisia kuin miehiäkin on moneen junaan ja jotkut jäävät vielä asemallekin. Jokainen on täydellinen juuri sellaisena kuin on eikä kenenkään tarvitse täyttää toisten ihmisten odotuksia kelvatakseen. Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa olla nainen, naisellinen, mies tai miehekäs. Vaikka ympäristömme ohjaisi meitä tiettyihin odotuksiin, ei naiseutta edes olisi ilman sitä edustavia yksilöitä. Sinua, minua ja Pihtiputaan mummoa.
Jokainen meistä on osa sitä yhtälöä, joka määrittää mitä naiseus on. Joten muistathan aina olla rohkeasti juuri sellainen nainen kuin olet. Ja muistathan nauttia siitä! Hyvää naistenpäivää!
Olipa upea postaus! <3 Herätti paljon ajatuksia. Mä olen myös iloinen, että olen nainen ja saan esimerkiksi käyttää hameita ja meikata! Toki voivathan miehetki tuota tehdä, mutta kuitenkin :D Mä en myöskään tiedä haluanko koskaan äidiksi, mutta arvostan todella paljon äitejä ja sitä miten he kaiken jaksavat ja hoitavat :) Mä oon myös onnellinen, että asun juuri Suomessa, vaikka täälläkin on vielä parannettavaa niin siltikin täällä on monet asiat tosi hyvin!
VastaaPoistaKiitos Niina, kiva kuulla, että teksti herätti ajatuksia. Sitä toivoinkin :) Just noin, eli jokainen saa nauttia niistä asioista joista nauttii, sukupuoleen katsomatta :) Ollaan selvästi samoilla linjoilla!
PoistaTodella hieno teksti, on niin kattavasti kirjoitettu etten varmaan lisäisi tähän yhtään mitään. :) Myöhäiset naistenpäivän toivotukset siulle! ^^
VastaaPoistaKiitos Milla! Onpa ihana kuulla :) En ollut ajatellut näin pitkän tekstin kirjoittamista, mutta sitten vaan tuntui, ettei mitään voinut jättää poiskaan :) Sitä samaa, ihanaa naisten vuotta!
PoistaOlipa siinä vahvaa tekstiä!
VastaaPoistaToivoisin jokaisen maailman naisen voivan elää onnellisena, tasa-arvoisesti ja itse valitsemallaan tavalla. Yhteiskunnassa tarvitaan meitä kovin monen- ja erilaiseen rooliin. Kaikkia maailman murheita ei voi alkaa kantamaan. Täytyy tehdä vain se, mitä kykenee ja mihin itse pystyy vaikuttamaan. Vaikkapa kasvattaa noin ajatteleva tytär :)!
Onneksi asumme Suomessa, missä asiat ovat monella tapaa hyvin ja kehitystä on esimerkiksi viimeisen 50 vuoden aikana tapahtunut tosi paljon. Ei tämä vielä täydellistä ole näissä nais- ja tasa-arvoasioissa, mutta työ jatkuu...
Hyvää naisten vuotta meille kaikille! Ja nostetaan hattua ja arvostetaan myös miehiä, sillä eipä meitä olisi ilman miehiä...
Kiitos äiti <3 <3 Kyllä mää kovasti ainakin yritän olla ajatteleva ja nähdä muidenkin näkökulmia kuin omiani :)
PoistaJust noin, meidän täytyykin olla erilaisia, eihän tämä homma muuten toimisi, jos oltaisiin kaikki samasta muotista. Ja samaa mieltä, että kukaan tuskin voi kaikkea korjata, mutta jos jokainen muuttaa vaikka yhtä ajatustaan niin saadaan jo maailmassa aika paljon muutoksia aikaan :)
Suomi on kyllä ehkäpä maailman paras maa olla nainen, joten ei todellakaan voi valittaa! Kyllä mää ainakin olen ylpeä siitä mitä täällä on jo tehty. Esimerkiksi naistutkimuksen kursseilla puhuttiin paljon subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Noh, siitä nyt voi kokonaisuudessa olla montaa mieltä, koska järjestelmien hyväksikäyttäjiä aina löytyy, mutta yksi merkittävimpiä yksittäisiä naisten aseman parantajia on ollut se, kun se muistaakseni vuonna 83 Suomeen säädettiin. Sillä on ollut ihan valtava vaikutus muidenkin naisten oikeuksien kehittymiseen ja esimerkiksi naisten asemaan työelämässä :)
Juuri noin, tasa-arvo ei ole keltään pois ja kaikki sen ansaitsevat :)