Jotkut saattavatkin muistaa, että jätin lihan pois vuosi sitten. Nyt ajattelin vastailla postauksessa muutamiin kysymyksiin, joihin olen saanut vastailla usein tästä päätöksestä kerrottuani. Saa myös kysyä, jos tulee jotain mieleen!
Miksi jätit lihan pois? Oman itseni, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin takia. Monipuolinen kasvisruoka tekee hyvää ihmiselle ja ainakin omalla kohdallani siihen siirtyminen helpotti pitkään piinanneita vatsavaivoja. Lisäksi lihantuotanto kuormittaa ympäristöä valtavasti ja haluan omalla toiminnallani edesauttaa sitä, ettei ihmiskunta tuhoaisi tätä kaunista maapalloa. Eikä mielestäni ole tarpeen satuttaa eläimiä, kun meillä on mahdollisuuksia ravita itseämme toisinkin konstein.
Miten meni ensimmäinen vuosi ilman lihaa? Hämmentävän helposti. Yhden käden sormilla laskettavissa olivat ne kerrat kun lopulta oikeasti halusin syödä lihaa. Enemmän oli niitä kertoja, kun esimerkiksi ravintolassa harmitti kasvisruokavalikoiman suppeus ja olisin sen vuoksi halunnut valita jotain muuta. Pelkäsin sen olevan hankalaa, mutta ei se ollutkaan.
Etkö syönyt kertaakaan lihaa? Söin minä muutaman kerran. New Yorkissa söin yhden tavallisen juustohampurilaisen Shake Shackissa ja syksyllä tallinnassa söin yhden kanansiiven ja pari suikaletta lihaa sukujuhlilla texmex -ravintolassa. Lisäksi söin silloin tällöin kalaa. Olin aluksi antanut itselleni luvan syödä kerta viikkoon kalaa (olla pescotaristi), jotta ruokavalion muutos ei olisi yhtäkkiä liian raju. Pelkäsin repsahtavani kokonaan, ilman pientä armollisuutta. Mutta kerta viikkoon eikä kerta kuukauteenkaan ollut lopulta tarpeen,
Miten sujui elämä, kun mies jatkoi sekasyöjänä? Alkuun ehkä puolet ajasta syötiin yhdessä kasvisruokaa ja toisen puolen tein toisessa kattilassa jauhelihakastiketta ja toisessa papukastiketta spagetin kaveriksi tai paistoin kasvispihvejä itselleni silloin kun tein kanapihvejä miehelleni. Mutta parin kuukauden jälkeen mieskin sanoi, että söisi oikeastaan mieluummin vain kasvisruokaa. Joni on aina välittänyt eläimistä ja ympäristöstä varmaan enemmänkin kuin minä, joten päätös syödä pääasiassa kasvisruokaa tuli Jonille ihan luonnostaan. Ravintolassa mies saattaa edelleen tilata lihaa, jos sille tuntuu. Tai sitten se saattaa työmatkan jälkeen kertoa syöneensä kokonaan vegaanista ruokaa. Molemmat kannustaa toisiaan, eikä kritisoi ja lyttää. Niin kuin kaikessa muussakin.
| GULLICHSENIN AVOKADOPASTA (täältä) | 2 AVOKADOA, VALKOSIPULINKYNSI, ½ CHILI, LIME, SUOLAA, PIPPURIA, OLIIVIÖLJYÄ, BASILIKAA, 30G PARMESAANIA, 30G PECORINOA, 500G SPAGETTIA | 1. Laita spagetti kiehumaan suolattuun veteen | 2. Pilko tarkoilukulhoon valkosipuli ja chili. Purista päälle limen mehu. | 3. Puolita avokadot, poista kivet, kuutioi kuoressaan ja koverra lusikalla samaan kulhoon. | 4. Lisää suola, pippuri, oliiviöljytilkka, hienonnetut yrtit ja raastetut juustot ja sekoita | 5. Lorauta tilkka valmiin pastan keitinvettä kastikkeen joukkoon, valuta spagetit, kaada kulhoon kastikkeen päälle ja sekoita. | 6. Raasta päälle parmesaania ja nauti ♥ |
Miten kasvissyöjänä saa riittävästi proteiinia? Ja kaikkea muuta tarpeellista? Monipuolisesta kasvisruokavaliosta saa kaiken tarpeellisen helposti. Proteiinia on vaikka missä muussakin kuin lihassa, eikä tavallinen ihminen tarvitse sellaista määrää proteiinia kuin nyt fitnessvillityksen lomassa moni tuntuu luulevan. Ainoa asia, jota kasvissyöjä ei ravinnostaan saa on B12-vitamiini, joten sitä täytyy aina ottaa purkista. Olen vuoden aikana lukeut valtavasti tietoa raaka-aineista ja niiden ravintoarvoista ja hankkinut lisää tietoa. Siitä miten kasvissyöjä saa kaiken tarvitsemansa voisin kirjoittaa vaikka postauksen verran. Huikatkaahan jos kiinnostaa!
Mitä kasvissyöjä syö? Vaikka mitä! Minä olen (ikävä kyllä) vähän nirso, mutta lihan jättäminen on laajentanut mun raaka-ainevalikoimaa ihan valtavasti. Äitikin sanoi, että ei olisi voinut kuvitellakaan, että näkee mut joskus syömässä papuja, niin järkähtämättömästi olen niitä lapsesta asti kammonnut. Ja nyt pidän monista niistä. Kuten myös kikherneistä, jotka on nykyään vakiokamaa ja hyvää sellaista. Tänä vuonna olen tykästynyt tosissani myös avokadoihin, pähkinöihin ja siemeniin. Niin ja alkanut idättämään mung-papuja ihan itse! Soijatuotteet on mulle edelleen hankalia. En ole vielä kertaakaan syönyt onnistunutta tofua, soijasuikalekokeilukaan ei ollut menestys ja soijarouhekaan ei ole mun suosikki. Vihdoin sentään löysin toimivan soijarouhemakaronilaatikon reseptin, jossa se kammottava soijarouheen ominaismaku ei tule yhtään läpi.
Mitä kasvissyöjä grillaa? Tai syö jouluna? Grilliin kasvissyöjä voi laittaa kasvisten kaveriksi vaikkapa soijanakkeja, soijanugetteja tai seitania. GoGreenin pakasteessa olevat nakit on mun suosikkeja ja saman merkin soijanugetit on musta parempia kuin kananugetit. Seitanin tekeminen kuulosti alkuun tosi oudolle, mutta näytti hämmentävän paljon lihalle ja maistui tosi hyvälle! Joulun selvisin oikein hyvin ilman kinkkua ja karjalanpaistia. Laatikoiden ja salaattien kaveriksi tehtiin nyhtökauraa pitkään haudutetussa stout-kastikkeessa ja tokihan joulupöyästä löytyi myös porkkalaa.
Et kai sentään vegaaniksi ajatellut ryhtyä? Tämä oli tosi monen ensimmäinen kysymys, kun kerroin jättäneeni lihan. Viime vuonna en ajatellut, mutta tein silti toisinaan vegaanisia valintoja. Korvasin esimerkiksi ruokakerman kaurakermalla ja maidon kauramaidolla. Nyt ajattelen totaalista vegaaniutta ja olen tässä tammikuussa vienytkin ruokailuani siihen suuntaan. Kaukana olen vielä siitä, että olisin lopun ikääni 100% vegaani, mutta tiedättekö, vegaanisen arkiruuan tekeminen ei ole ollenkaan vaikeaa tai erikoista. Isoin muutos olisi luopua kokonaan juustosta leivän päällä, mutta juuston kovien rasvojen skippaaminen tekisi kyllä hyvää kaikin puolin. Lisäksi mietin leivontaa ilman munia ja maitotuotteita, siinäkin ehdottomuus tuntuu vielä hankalalle. Mutta aika näyttää... tänään meillä on muuten ruokana maailman parasta linssikeittoa, sekin sattuu olemaan vegaanista ja ihan törkeän hyvää.
Heräsikö teille jotain ajatuksia kasvissyöjäksi ryhtymisestä? Kysykää ihmeessä, jos joku vielä mietityttää. Olisitteko halunnut kuulla jostain aihepiiristä vielä lisääkin? Voisitko itse jättää lihaa pois tai ryhtyä vegaaniksi vai onko tämä mielestäsi hullun hommaa?
Hyvä Kirsi!
VastaaPoistaMulle sopii kans ajattelu "jätän lihan pois" ennemmin kuin "alan vegetaristiksi". Pään sisällä toi on merkittävä ero, vaikka käytännössä sama. En tosin ole jättänyt lihaa kokonaan pois, mutta huomaan, etten syö punaista lihaa ollenkaan mielelläni ja syön sitä mahdollisimman harvoin.
Pienin askelin pysyvään ja hyvään muutokseen, matkalla ollaan edelleen.
Kiitos Maija <3 oot ihan oikeassa, että se tuntuu pään sisällä pienemmälle muutokselle.. Ja sille se varmaan tuntuu myös ulkoa katsoville. Ainakin itse oon vähän ollut yllättynytkin siitä kuinka paljon ihmetystä "kasvissyöjän" titteli on aiheuttanut. Puhumattakaan siitä, että "vegaani" tuntuu olevan suoranainen kirosana :/
PoistaMää oon sun kanssa ihan samoilla linjoilla, että vähän kerrassaan parempaan suuntaan on hyvä taktiikka :) ja ehdottomasti oon sitä mieltä, että vähän on aina enemmän kuin ei yhtään! Tuskin sellaista onkaan kuin täydellisyys, mutta se on oikea suunta että vähän kerrassaan tekee kaikkien kannalta kestävämpiä valintoja :)
Hyvä Maija, tsemppiä jatkoonkin <3
Arvaa mitä syötiin äsken? Punaista linssikeittoa joka taitaa olla maailman parasta! Herkullista ainakin- sanoo myös isäsi. Kasvisruoka on hyvää mutta ehdoton ei tarvi olla jos ei halua. Tämmöinen sekasyöjän elämäkin on ihan ok. Toki kasvisruokien osuus on kasvanut. Leivontaa ilman munia en vielä osaa kuvitella! Tai juustotonta pizzaa!
VastaaPoistaHaha hauskaa, onpas molemmilla tänään ollut yhtä hyvä maku :D hyvää oli kyllä taas!
PoistaNiinhän se on, että jokainen tekee omat päätöksensä siten kuinka itselleen parhaaksi kokee ja niin sen pitää ollakin :) tässäkään asiassa en tykkää käännyttämisestä :)
Juustoton pizza kyllä voi olla hyvää, jos on oikeanlaiset muut osat, mutta kyllähän se siinä herkkua on! Mää oon aatellut alkaa testailemaan vegaanisia juustoja, joita meidän lähikaupassakin on :) mutta joo, leivont ilman munia kuulostaa aika hankalalle :D
Tietty muna-allergikot voi älähtää, sillä on toki olemassa reseptejä ilman munia. Ja varmaan lopputulos voi olla ok. Se vaatii taas uuden harjoittelun ja reseptien kaivelun jos siihen päätyy :)!
PoistaNiinpä :) Ja onhan monia reseptejä, jotka ei välttämättä sitä munaa kaipaa vaikka perinteisesti laitetaankin. Esim. pullataikina :) Toki voiteluun käytän aina, vaikka taikinaan en laittaisikaan...
PoistaOon joskus ajatellut,että voisin kyllä kokeilla lihan vähentämistä, mutta välttämättä en tällä hetkellä pystyis kokonaan lopettamaan. Toki toikin ajatus varmasti muuttuis, jos kokeilis olla ilman lihaa pidemmän aikaa.. :)
VastaaPoistaLiityin muuten lukijaks! :)
Mää kokeilin pitkään lihan vähentämistä, mutta eihän siitä mitään tullut :D joten ei auttanut muu kuin kokeilla ihan täydestä "Joka päivä lihaa" -vaihteesta suoraan lihattomaksi. Eihän se siinä mielessä helppoa ole, että tavat ja tottumukset ja mieltymykset on niin vahvat kun on pitkään samalla tavalla syönyt :) mutta aina edes pieni vähentäminenkin on plussaa, jos jotain muutosta haluaa kokeilla :)
PoistaKiva juttu Terhi, kiva kun oot matkassa :)
Hurjan mielenkiintoinen postaus! Kiva kuulla, että siirtyminen kasvisruokavalioon sujui noin hyvin sulla :) Mä oon ajoittain pyrkinyt vähentämään todella radikaalisti sitä lihan syömistä, mutta jotenkin pikkuhiljaa ne lihatuotteet aina vaan palaa takaisin ruokavalioon.. Varmaan pitäisi tehdä kerrasta se päätös lopettaa lihansyönti, jotta siitä tulisi oikeasti jotain. Pitäisi ehdottamasti ainakin opetella uusia herkullisia kasvisruokareseptejä näin alkuun!
VastaaPoistaMahtavaa, että tykkäsit! Kiitos Linda :)
PoistaHei tiedän niin ton tunteen.. sama kävi mulle aina kun päätin lisätä kasvisruokaa tai pitää joka viikko vähintään yhden lihattoman päivän. Aina se sitten unohtui :D sitten kun kerrasta teki muutoksen niin oli pakko myös opetella uusia ruokalajeja ja miettiä uudelleen, että mitäs sieltä kaupasta nyt ostetaankaan jos ei jauhelihaa ja kanapihvejä :)
Onneksi on olemassa valtavasti ihanaia ja terveellisiä kasvisruokareseptejä, että kannattaa ilman muuta ottaa niitä osaksi sekaruokavaliotakin :)
En tiennytkään, että oot kasvissyöjä :) Jotenkin mennyt ihan ohi! Mä oon myös kasvissyöjä, mutta syön kyllä kalaa. Eli pesco siis :D Tosi hienoa, että lopetit lihan syömisen, mä lopetin sen kahdeksan vuotta sitten eikä koskaan ole ollut vaikeaa. Äidin tekimiä ruokia oli joskus alkuun ikävä kun asui kotona, mutta kyllä kasvisruoka on niin hyvää ja kokoajan tulee kaikkia uusia hyviä tuotteita kuten nyhtökaura ja kasvispiirakka(Vihis:D). Mun oli jotenkin niin helppo lopettaa lihan syöminen, toivon välillä että kunpa herkkujenki lopettaminen olisi yhtä helppoa! Mielelläni lukisin enemmänkin sulta reseptejä ja muita vastaavia postauksia :)
VastaaPoistaEnkä minä, että sää :D En mää ole yrittänyt sitä mitenkään salailla, mutta en ole yrittänyt turhan paljon mainostaakaan, koska en halua vaikuttaa saarnaajalle tai käännyttäjälle :)
PoistaOon ihan samaa mieltä sun kanssa, että helppoa on, mutta toki on ikävä toisinaan joitain juttuja, joita on just lapsesta asti tottunut syömään.. mutta just niin kuin sanoit - onneksi on vaikka mitä kivaa tullut tilalle!
Nyhtökaura on kyllä niin hyvää. Sitä on vaan vähän hankala saada täällä Helsingissä käsiinsä, mutta onneksi mulla on ihana äiti, joka sitä hamstraa mulle Jyväskylästä <3 vihis puolestaan ei sytyttänyt mua (mies kyllä tykkäsi), mutta se johtuu varmaan siitä, etten tykkää normaalissakaan lihiksessä siitä sisusmössöstä :D
Haha, ihanasti sanottu... jep.. kai se herkkujenkin kanssa menis kun vaan olis riittävän painavat syyt päättää lopettaa :D mutta ei kai niiden suhteen ole tarvettakaan olla ihan ehdoton ja ainakin mulle kaiken sorttinen vähentäminen on osottautunut hankalaksi :D
Kiva kuulla, kotiruokakeskiviikko saisi taas tehdä paluun :)
Inspiroiva kirjoitus! Oli kiva lukea sun ajatuksia lihattomuudesta :) Mä aion ehdottomasti kyllä tuon vegaanihaasteen jälkeen vähentää lihankäyttöä, varsinkin punaisen lihan!
VastaaPoistaKiva kuulla, että tykkäsit! :) Ja toi on just paras tapa miten se haaste voi toimia, eli inspiroi ihmisiä kokeilemaan uutta ja ajattelemaan omia tottumuksiaan :)
PoistaTämä olikin tosi inspiroiva teksti! Pitää ehdottomasti antaa kasvisruualle vielä mahdollisuus ja totuttaa mahaa noihin uusiin ruoka-aineisiin vähän pienemmin askelin :) Mun työkaveri muuten vinkkasi tosta samasta linssikeitosta, joten pakko laittaa se testiin! :D
VastaaPoistaEihän mitään totaalikasvisruokailua ole pakko toteuttaa, jos tuntuu ettei se itselle toimi :) voihan se olla etteivät ne runsaissa määrin käy sulle ollenkaan, mutta oot varmasti ihan oikeassa, että vähemmän radikaalit muutokset antaa elimistölle aikaa sopeutua muutoksiin aina :)
Poistaen nyt todellakaan yritä verrata sekaruokavaliota totaliseen pikaruokavalioon, mutta muistan joskus katsoneeni telkkarista jotain "Hurjaa painonpudotusta" tai vastaavaa, jossa henkilö oli elänyt vuosia ellei vuosikymmeniä käytännössä pelkällä pikaruualla. Kun hän alkoi syödä hedelmiä ja vihanneksia, niin vatsa kipeytyi ja turposi ja hän koki valtavaa pahoinvointia. Eli vähän vastaava esimerkki siitä, että yhtäkkinen muutos voi aiheuttaa elimistölle stressiä, vaikka se terveellinen olisikin :)
Ja hei kannattaa testata, se on niin hyvää! Mutta sellainen varoituksen sana multa, että mun mielestä se ei tarvitse todellakaan niin paljon suolaa kuin ohjeessa lukee! Eli suosittelen laittamaan ensin vähemmän ja maistamaan tarviiko lisätä :)