Wuhuu, mulla on ihan sellainen olo kuin oisin maailman huipulla! Oon niin fiiliksissä! Jotkut teistä saattaa tietääkin, että kilpacheerleading on mun vanha harrastus. Treenasin vuosia ja melkein yhdeksän vuotta sitten, kun jätin itse kilpailemisen, jatkoin lajin parissa edelleen valmentajana ja seuramme hallituksessa. Turkuun muutto vuonna 2013 pakotti lopettamaan vanhassa rakkassa kilpacheerleadingseurassa puuhailun, eikä intoa uuteen seuraan menemiseen ollut. Tuon jälkeen jatkoin hetken valmentajatuutorina ja kävin juontamassa seuramme näytöksiä, mutta muuten olen viimeiset, reilut kolme vuotta ollut tsiippari vain sydämessäni.
Kunnes koitti mun elämän mullistava, tuulinen ja synkeä talvipäivä (joka eilisenäkin tunnetaan). Rohkaisin vihdoin mieleni ja suuntasin täällä Helsingissä toimivan cheerjoukkueen treeneihin. Siis sellaisen joukkueen, jossa kaikki ovat tällaisia mun kaltaisia veteraaneja. Oman cheeruransa päättäneitä naisia ja miehiä, jotka haluavat edelleen nauttia maailman huikeimmasta lajista rennolla fiiliksellä. Ja mulla oli niin tajuttoman hauskaa, ettei sanat riitä kuvailemaan!
Älkää ymmärtäkö väärin, näin päivä treenien jälkeen oon aivan romuna. Mua sattuu ihan joka paikkaan ja eniten sellaisiin lihaksiin, jotka en edes muistanut olevan. Vähän eri lihakset joutuu hommiin kuperkeikkoja ja arabialaisia pyöritellessä kuin body pump tunnilla. Millonhan viimeksi olen edes tehnyt käsilläseisontoja? Puhumattakaan niistä lihaksista, joita tarvitaan kun heitellään ihmisiä ilmaan ja otetaan turvallisesti kiinni. Kyllä en yhdenkään kyykkytangon kanssa saa itsestäni sellaisia tehoja irti kuin sain eilen. Kun on pakko tehdä täysillä, jos haluaa saada nousijan siltakaadosta suoraan stunttiin.
Pelkäsin ennen treenejä ihan hirveästi, että osaankohan mää enää mitään. Muistankohan mää enää miten asiat tehdään. Mutta kyllä se oli kuulkaas kuin polkupyörällä ajo. Jostain selkäytimestä se kaikki palautui ihan heti. Paitsi takaperinkuperkeikka... se ei ole koskaan mun elämässä ollut niin vaikea kuin eilen.
Kilpacheerleadingin paras puoli on kyllä ehdottomasti joukkuekaverit. En tiedä onko montaakaan muuta lajia, joissa vieressä treenaavilla on niin suuri merkitys kuin cheerleadingissa. Pitää luottaa toisiin ja pitää uskaltaa yhdessä. Pitää uhrautua, pitää auttaa. Ja tulee kuulkaas nopeasti tutuksi, kun joutuu käpälöimään toisen pakaroita!
En meinaa millään malttaa odottaa ensi viikkoon seuraavia treenejä. Tuli ihan hirveä palo myös tsempata entisestään kaiken muun treenailun suhteen. Mää en halua nuupahtaa kesken kisaohjelman, joten tänäänkin on intoa suunnata salille hölkkäämään ja jumppaamaan. Niin ja luit ihan oikein: kisaohjelman. Meidän joukkue lähtee nimittäin toukokuussa kisaamaan! Ihan liian siistiä! Kimalteita, rusetteja kisapukuja ja maailman parasta urheilua samassa paketissa. Paras harrastus ikinä ♥
Onko sulla harrastuksia? Tykkäätkö sinä harrastaa porukassa? Entäpä uskaltautuisitko itse cheerleaderiksi? Kommentoikaa ihmeessä, teidän kommentit viime päivinä on ilahduttaneet mua ihan hurjasti!
(Melkein kaikki cheerkuvat on joukkuekavereiden kanssa ja poikkeuksetta keltaisia, joten hirveästi ei cheerkuvamatskua tähän postaukseen irronnut. Sori!)
Voin vaan kuvitella kuinka hyvältä tuntuu pitkästä aikaa taas päästä rakkaan lajin pariin<3 Mä en oo koskaan itse harrastanut kilpacheerleadigniä, mutta vielä pari vuotta sitten seurasin kyllä tosi aktiivisesti eri joukkueita, kisoja ym. Mun mielestä laji on ihan hurjan mielenkiintoinen ja apua miten taitavia suomalaiset cheerleaderit onkaan! Voin vaan kuvitella kuinka rankka laji toikin on, kun tosissaan treenaa ja kisaa :)
VastaaPoistaToi on ehdottomasti laji, mitä itsekin olisin halunnut harrastaa, mutta musta on aina tuntunut, että kiinnostuin lajista ihan liian myöhään ja liian vanhana :/
Kiitos mun kanssa fiilistelemisestä Linda <3 on kyllä ihan mahtava fiilis!
PoistaCheer on kyllä just niin huippu laji kun sanoitkin. Ihan mahtavaa, että Suomessa on ensinnäkin paljon kovia joukkueita ja vieläpä sellaisia, jotka pärjäävät maailmankin tasolla ihan huippukahinoissa! Rankkaa urheilua se todellakin on, on myös mahtavaa, että nykyään se tunnutaan yhä laajemmin tiedostavan :)
Voi harmi, että susta tuntuu sille, että se olis voinut olla sulle hyvä laji, muttet päätynyt testaamaan! Kuule, koskaan ei oo liian myöhäistä! :) En oo varma onko Smashilla aikuisten alkeisjoukkuetta, mutta mun kokemus cheerseuroista on kyllä, että uusia harrastajia otetaan mielellään vastaan :) että kysäise ihmeessä, jos kaihertaa! Tai jätä ainakim hautumaan :) mun kasvattiseurassa Jyväskylässä alkoi just nyt vuoden alusta "Oikeesti Aikuiset" joukkue, jonne toivotetaan tervetulleiksi just kaikki oikeasti aikuiset, jotka haluaa päästä lajin pariin ja kokeilemaan. Sellaisia saisi olla muuallakin!
Kiva että teit sen mistä olet pitkään puhunut ja haaveillut! Tuskallista mutta tehokasta löytää itsestä uusia lihaksia. Hauskoja tsiippari-iltoja sinulle pitkästä aikaa! Eläkeläinen, veteraani 😊!
VastaaPoistaKiitos äitsy! Nyt olisi hirveä hinku päästä heti uusiin treeneihin, mutta ehkä parempi että on vaan kerram viikossa. Ehtiipähän vanha toipua välissä :D
PoistaWau, mahtava kuulla että olet tuollaisen harrastuksen taitaja ja kuinka ihanaa, että löysit itsellesi uuden joukkueen.
VastaaPoistaItse harrasti aikoinani Taekwon doa melkein 10 vuotta ja ihan raskauden loppumetreille saakka kävin treeneissä tai ainakin vetämässä treenejä. Se se vasta oli aikaa, huh heijaa, silloin oli lihaksia ja se kunto.
Meillä neiti 9vee haluaisi alkaa harrastamaan tuota sinun lajiasi (joka on ihan liian vaikea kirjoittaa) ja olenkin metsästellyt jo seuraa hänelle.
Oi vau, mahtava harrastus sulla ollut! Mua on monesti kiehtonut kamppailulajit (mutta aina totean, että ei musta olisi niihin) ja taekwondoa katsottiin just viime kesän Olympialaisista useamman ottelun verran. Nostan kyllä hattuani sulle ja muille sen taitajille tosi korkealle! :)
PoistaVoi että, multa tulee iso lämmin suositus, että mukaan vaan! :) Oulussa Northern Lights on iso, vanha ja vakaa seura, jossa on varmasti hyvä harrastaa. Ovat jo vuosia menestyneet hienosti ja seura on niin iso, että joukkueita on moneen lähtöön. Eli siis on alkeisjoukkueita ja sitten kun taidot karttuvat niin samoissa ikäluokissa erilaisilla sitoutumisvaatimuksilla ja treenimäärillä olevia joukkueita. Jokaiselle löytyy sieltä varmasti omansa :) NL:n toiminnanjohtajana on muuten Heli Kaskela, joka on ollut myös Suomen Cheerleadingliiton puheenjohtaja, joten seuraa johdetaan varmasti osaavin kävin :)
Cheerleadingissa kausi muuten menee yleensä kalenterivuosittain, että just nyt olisi äärimmäisen otollinen aika ilmoittautua mukaan, jos se houkuttaa! :) Toki monet joukkueet saattaa ottaa uusia jäseniä ympäri vuoden. Myös meillä Jyväskylässä alkoi alkeisryhmät monesti myös syksyllä, mutta en tiedä miten NL:ssa se menee. Vuoden alusta varmasti pääsee ainakin mukaan :)
Multa lähtee ainakin iso suositus tuolle harrastukselle, toki vähän puolueellinen sellainen :D Mutta mää olen saanut siitä liikuntaharrastuksen lisäksi ihan valtavasti muutakin. Ison kasan aivan huikeita ystäviä, oppia ryhmätyöskentelystä, esiintymiskokemusta ja vaikka mitä muuta. Kuten sanoin, cheerleading on kyllä mun maailman paras harrastus <3
Ah, on niin mahtavaa löytää uudestaan se vanha palo. Mä soitin pianoa 6- tai 7-vuotiaasta siihen asti, että muutin pois kotoa. Äiti lupas muuton aikoihin, että kun hänestä aika jättää, hän jättää pianonsa mulle. Just. Syksyllä Nykissä tupsahdettiin musiikkiliikkeeseen, jossa vahingossa satuin istumaan sähköisen pianon ääreen, joka näytti ihan oikealta pianolta, tuntui ihan oikealta pianolta ja kuulokkeista korviini kantautui ihan oikean pianon ääni. Tuli sellainen olo, että hei, osa mua on jäänyt johonkin pianon uumeniin ja haluan pianon. Kuitenkin sen verran iso investointi olisi kyseessä, ettei pianoa nyt ihan heti hommata. Tein lupauksen tälle vuodelle, että laulan enemmän. Kurkkukipuisena se ei ole onnistunut, mutta heti kun tää helpottaa, niin.... :) Toivotan iloa ja vetreyttä sun harrastuksille!
VastaaPoistaNiin totisesti on!
PoistaVoi, musiikki on kyllä varmasti aivan ihana harrastus! Minä soitin lapsena kanssa pianoa muutaman vuoden, mutta mun lahjakkuus ja etunenässä sinnikkyys eivät kantaneet sitä harrastusta sen pidemmälle :) mutta olen kyllä aina sen jälkeenkin ihastellut ihmisiä, jotka osaavat soittaa tai laulaa. Tai varsinkin molempia! Just niin kuin sinä :) Jos meille joskus lapsia siunaantuu niin haluan kyllä heitä kannustaa myös musiikin pariin. Mun mies soittaa kitaraa ja minä vain joudun tyytyä ihastelemaan.
Piano on kyllä iso investointi. Rahallisesti ja tilallisestikin! :D Käytetytkin pianot ovat aika kovissa hinnoissa. Puhuttiin siitä joskus ystäväni kanssa, joka pianoa etsi. Hän totesi, että ei ole niin iso hintaero enää uuteen, joten parempi ottaa suoraan sitten sellainen. Varmaan varsinkin tuollaiset uudet, laadukkaat sähköpianot ovat aika hinnoissa!
Toivottavasti saat sitten ainakin tuosta lauluharrastuksesta vähän korviketta siihen aukkoon, joka sinusta on pianon uumeniin unohtunut! Kiitos paljon Taru! Iloa sunkin harrastukseen, toivottavasti kurkkukipu paranee pian niin pääset sen pariin :)