Moikka kaikille! Oliko teillä hyvä viikonloppu? Mulla oli ihan mahtava! Ajattelin tulla höpöttelemään siitä tässä samalla, kun vilautan asukuvia viimeisillä keltaisella taustalla. Nyt kun Helsinki on ihanan lumipeitteen alla, tuntuisi hassulle näpytellä syksyisistä maisemista, joten kirjoittelen mieluummin meidän ihanan virkistävästä viikonlopusta.

Viikonloppuna meillä alkoi pikkujoulukausi ja oikein kaksin kappalein. Perjantaina vietettiin viime vuonna legendan maineeseen nousseita pikkujouluja pienellä kaveriporukalla, ihan vaan meidän kotona. Paikalla oli mun ja mieheni lisäksi kolme mun tyttökaveria ja illan ainoana suunnitelmana oli juoda herkullisia drinksuja ja syödä herkkuja villasukat jalassa. Meiltä nimittäin löytyy aikamoinen kokoelma erilaisia drinkkilaseja noin niin kuin kahden hengen talouden mittakaavalla. Löytyy täydet sarjat skumppa-, valkkari- ja punkkulaseja. Löytyy kymmenen setit martini-, hurrikaani- ja margaritalaseja. Ja, ja ja.... Siispä tarpeen on pikkujoulut joissa väsäillään drinksuja ja käytetään mahdollisimman paljon erilaisia laseja.

Voi että meillä olikin mukava ja nauruntäyteinen ilta! Seuraavana aamuna heräsin ihan ylitsepursuavaan iloon siitä, että oon onnistunut haalimaan ympärilleni maailman parhaita tyyppejä. Ystäviä, jotka tulevat toimeen keskenään välittömästi, kun tapaavat toisensa ensimmäisen kerran. Ja miehen, joka ei säikähdä tyttöjen juttuja vaan päin vastoin lyö lisää vettä meidän räkätysmyllyyn ja tuo piña coladat pöytään siinä samalla 

23
4

Oli onni, että lauantaihin herättiin hyvällä mielellä sillä seuraavat pikkujoulut olivat luvassa heti perään. Joni, veljensä ja siskonsa mies eivät tienneet mitä lauantaina oli luvassa, kun me naiset oltiin järjestetty meille kolmelle pariskunnalle pikkujoulurientoja. Iltapäivä aloitettiin suuntaamalla Salmisaaren liikuntakeskukseen Prison Island -seikkailuun, joka oli muuten aivan tajuttoman hauskaa!

En halua paljastaa Prison Islandista liikaa, sillä suosittelen lämpimästi paikkaan suuntaamista kaikille leikkimielisille ja/tai kilpailuviettisille aikuisille! Homman idea on tiivistetysti se, että vankilaan suunnataan mielellään kolmen hengen joukkueissa (meillä tytöt vastaan pojat) ja tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä suorittamalla eri selleissä erilaisia tehtäviä. Salmisaaren Prison Islandissa on 28 erilaista selliä, joista me tytöt ehdittiin 1,5 tunnin seikkailun aikana käydä kahdessakymmenessä. Homma toimii siis niin, että joukkue menee sisään avainlätkällä valitsemaansa vapaaseen selliin ja koittaa keksiä mitä siellä pitää tehdä ja sitten tehdä sen tehtävän onnistuneesti. Sellejä saa yrittää niin monesti kuin haluaa.

Me käytiin joissain selleissä jopa kuusi kertaa ennen kuin onnistuttiin tehtävä suorittamaaan, jotkut onnistuttiin kerrasta ja jotkut päätetiin luovuttaa kerran epäonnistumisen jälkeen. Sellit vaativat tosi erilaisia taitoja. Jotkut fyysistä ketteryyttä, tarkuutta, voimaa tai ryhmätyötä ja toiset matemaattista osaamista, päättelykykyä tai taktikointia. Kuten jo sanoinkin niin vankilaseikkailu oli ihan tolkuttoman hauskaa! Jälkikäteen naurattaa edelleenkin se, mitä kaikkea sitä on aikuiset ihmiset heittäytyneet tekemään.. en nimittäin ainakaan minä ole koskaan ennen syöksynyt salamannopeasti ovenraosta lattialle makaamaan ja ryöminyt metri x metri kokoiseen laatikkoon piiloon kälyni kanssa päällekkäin. Ja siitä sitten liu'uttanut itseäni huoneen lattian halki selälläni maaten - meduusamaisesti edeten - tutkimaan erästä laatikkoa. 

Jos suuntaatte joskus Prison Island -seikkailulle niin suosittelen lämpimästi asuksi liikuntavaatteita. Ohuet kollarihousut ja trikoopaita ja lenkkarit olivat oikein hyvä varustus. Voin muuten kertoa, että tuli hiki! Polvisuojiakin oli aika ajoin ikävä. Sen verran tuli kontattua pienissä tunneleissa, että nyt on polvet mustelmilla. Ja ainakin meidän meiningissä farkut olisivat olleet koetuksilla, mikäli sellaiset olisi sattunut jalkaansa vetämään.

567
| TAKKI - H&M | PIPO - H&M | NILKKURIT - DINSKO | LAUKKU - MARKKINOILTA FIRENZESTÄ |


Vankilaiseikkailun jälkeen suunnattiin meidän luo vähän siistiytymään ja vaihtamaan vaatteita. Korkattiin myös pullo skumppaa, ja lasilliset upposivat kurkkuihin varmaan ennätysajassa, koska oli niin kamala jano! Virvokkeiden ja virkistäytymisen jälkeen lähdettiin pitsalle ja ansaitulle valkkarille Putte'siin. Mahat täynnä ei tehnyt ollenkaan mieli mennä tönöttämään minkään kuppilan jonoon, joten hurautettiin taksilla takaisin meidän luo vielä jälkkäridrinksuille ja SingStarille. Kaikkiaan ihan mahtava ilta siis!

Eilinenkin hurahti siivillä, kun siivottiin kaksien pikkujoulujen jäljet kotoa, pestiin pyykkiä ja lähdettiinkin sitten ajelemaan pikavisiitille Keski-Suomeen. Tänään mun toimisto sijaitsee vanhempien olkkarissa kahvipöydän ääressä. Tällä jakkaralla olen muuten viimeksi naputellut blogipostausta aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten, kun odottelin mun polttariseuruetta mua noutamaan! Oi nostalgiaa...

Onko kukaan muu käynyt seikkailemassa Prison Islandissa? Entäpä onko teidän pikkujoulukaudet jo polkaistu käyntiin? Mulla ei varmaan ole enää muita pikkujouluja tänä vuonna luvassa, mutta eipä haittaa yhtään, hetki menee näistä edellisistä toipumiseen nimittäin vielä...