Täällä sitä taas ollaan. Täällä sitä taas yritetään tehdä paluuta tämänkin blogin pariin. Elämä on kieltämättä ollut viime vuosina hyvin pitkälti häitä, häitä ja vielä kerran häitä. Ihan sama, vaikka ne on tanssittu jo kahdeksan kuukautta sitten. Mutta viime kuukausina mieli on palannut taas muidenkin juttujen pariin. Olen hiljaisuudessa muokkaillut blogin ulkoasua vähän uuteen uskoon ja kameraakin on taas tullut kaivettua esiin yhä useammin.
Jopa asukuvia on taas tullut napsittua. Tässä niistä ensimmäiset. Asusta, joka on mulle jotenkin tosi musta. En kovinkaan usein tykkää pukeutua päästä varpaisiin mustaan. Mutta paidan selkämys itsessään on niin kiinnostava, ettei sitä viitsi arkisessa asussa parittaa minkään kovin hullun alaosan kanssa. Ja hei myönnetään myös se, että jos on matkalla kakkubuffettiin herkuttelemaan, ei haittaa kovinkaan paljoa, vaikka asu hukuttaisi kaikki kehon muodot alleen. Mustaa takkia tähän asuun ei olisi voinut mitenkään yhdistää, mutta onneksi henkarissa roikkui myös tuo vaalea alelöytö H&M:ltä. Niin kliseistä mätsäilyä kuin tämä onkin, tuo takki, huivi, laukku ja kengät vaan on mun mielestä ihan paras yhdistelmä.
Toivotaan, että tämä ketsuppipullo olisi nyt kerrasta auki. Blogin ulkoasun työstäminen on kyllä vielä kovasti kesken, mutta sellaistahan se on - joskus elämä on kovin keskeneräistä. Siitä huolimatta pukeutuminen, kynsien lakkaaminen, leipominen ja vaikka mikä muu jatkuu siinä ohella. Ja kokkaaminen. Sitten viimenäkemän olen ryhtynyt kasvissyöjäksi, joten keittiössäkin on ollut taas ihan uutta intoa kokeilla erilaisia asioita. Tervetuloa taas seurailemaan!
Moikka Kirsi, tervetuloa takaisin. Katsotaan miten mobiilisti kommentoiminen onnistuu (aiemmin ollut ongelmaa, ja nytkin piti vaihtaa selainversioon, että kommenttiboksi avautui).
VastaaPoistaMulla on kasvisruuan lisäämisen projekti meneillään kans, joten mua kiinnostaisi reseptit ja vinkit. Eihän tässä ois mitään ongelmaa muuten kuin että ruokahommelit on niin helppo vetää tottumusten mukaan. Blogitoiveita siis: helppo siirtyminen kasvisruokaan (ilman "jauhelihan korviketta" eli tummaa soijarouhetta, koska se ei sovi)? Onks teidän urheilijaherra kasvis myös? Miten saada tarpeeks protskua ja energiaa? Entä sun syitä kasvisruokavalioon? Oliko kerrasta poikki vai pidempi prosessi?
Kivat pastellisävyiset asusteet ja kaunis nainen!
/Maija M.
Moi Maija ja heti kärkeen iso kiitos ihanasta ja pitkästä kommentista! Se todellakin ilahdutti mua :) Miltäs näyttää nyt kännykällä? Bloggerissa on ilmeisesti paljon ollut ongelmaa kustomoitujen pohjien kanssa juurikin tuon kommenttiboksin mobiilissa puuttumisen ja sitten kommenttiketjuun vastaamisen kanssa. Kun sain ensin korjattua tuon kommenttiboksin niin sittenhän huomasin, ettei mullakaan toimi enää tässä kommenttiin vastaaminen, mutta nyt ainakin mulla toimii molemmat ja kommenttiboksi näkyy myös kännykällä. Toivottavasti sielläkin :)
PoistaHei mää vastaan sulle tässä jo pikaisesti muutamia juttuja noihin sun kysymyksiin, vaikka kasvisruokajutuista tulen varmasti postailemaan enemmänkin. Niitä on muutkin multa toivoneet :) Mun syyt kasvisruokailijaksi oli ympäristön, eläinten ja mun itseni hyvinvointi. Olin jo pitkään kanssa yrittänyt lisätä kasvisruokaa, mutta kuten sanoit - ruokajutuissa tottumus on aivan valtavan vahva. Joten eihän siitä ihan oikeasti oikein tullut mitään. Sitten pitkän harkinnan jälkeen (oikeasti, olin pyöritellyt tätä asiaa mielessä jo pari vuotta) totesin, että jos haluan tässä projektissa onnistua niin nyt vaan "cold turkey" sitten. Tosin sen verran annoin itselleni löysää, että voin syödä toistaiseksi kerran viikossa kalaa, jos sille tuntuu. Mutta tiedätkö - aika usein ei tunnu :) Epäilin kovasti, että noinkohan onnistun, mutta ei ole tuottanut ongelmia. Vointi on sekä henkisesti, että fyysisesti parempi, eikä mielitekojakaan ole ollut kuin kerran tai kaksi tässä kolmen kuukauden aikana. Eikä nekään niin voimakkaita, etteikö olisi ollut helppo sivuttaa :)
Joni on edelleen sekasyöjä, mutta senkin ruokavaliosta on liha karsiutunut tosi kovalla kädellä. Kun herra on ollut ruuanlaittovuorossa (hyvin harvoin ja treenittöminä päivinään tosin vain), ei se ole itse kertaakaan laittanut liharuokaa. Minä taas sitten olen laittanut niin, että olen tehnyt meille molemmille omat versiot enkä ole kokenut sitäkään työlääksi :) monesta ruuasta on tosi helppoa tehdä kaksi eri versiota. Ja monesta ruuasta herra haluaa syödä myös minun versiota, kun se on niin hyvää :) Protskun saantikaan ei ole todellakaan mikään ongelma. Hyviä proteiininlähteitähän on vaikka kuinka - esimerkiksi linsseissä ja mustapavuissa on proteiinia yli 20g/100g eli saman verran kuin vähärasvaisessa naudan jauhelihassa. Siemenistä, pähkinöistä ja muista palkokasveista löytyy kyllä tosi paljon variaatiota vaikkei soijarouhe kävisikään. Itse tein soijarouhetta tän muutoksen jälkeen ekan kerran vasta tällä viikolla :) esimerkiksi täysjyväviljat on myös hyviä proteiinin lähteitä, mitä moni ei välttämättä edes tiedä. Ja tosiaan vegaani kun en ole niin maitotuotteet ja kananmuna on mukana ruokavaliossa myös!
Mutta näistä täytyy postailla lisää, kun kerta lukijoillakin kiinnostusta riittää :) Ja mulle saa aina toki laittaa viestiäkin niin voidaan jutella lisää - mikään ammattilainen en tosiaan ole. Ihan tavallinen nuori nainen vaan, joka haluaa pitää huolta itsestään ja ympäristöstään :)
Kiitos ihanista kehuista Maija <3 ja aurinkoista päivää sinne!
Blogin ulkoasu näyttää hyvältä! Ja huomasin heti, että sun hiukset on tosi nätisti näissä kuvissa - tolleen rennon tyylikkäästi :) Kasvisruoat on mun mielestä hyviä.
VastaaPoista♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi
Kiitos tosi paljon Sini! Tiedätkö, tuo kampaus oli ihan vaan sellainen oikeasti kahden minuutin kampaus. Eiliset kiharat käteen vaan kasaan ja parilla pinnillä kiinni. Vilkaisu peiliin ja totesin, että näyttää ihan ok:lle, joten lisää pinnejä sotkua kiinnittämään ja siinä se. Ei yhtään asettelua eikä säätämistä :)
PoistaKasvisruokareseptejä toivottavasti luvassa pian!