Pansio_1Pansio_2Pansio_3Pansio_5Pansio_7Pansio_4Pansio_6Pansio_8

Moi ja kivaa alkavaa viikonloppua! Ajattelin näin viikonlopun kunniaksi jakaa muutaman kuvan eiliseltä, kun käytiin Pansion frisbeegolfradan lähettyvillä olevilla kallioilla "piknikillä". Eli ostettiin Prismasta toffeemunkit ja limpparit ja käytiin hetki hytisemässä kylmässä, katselemassa auringonlaskua ja räpsimässä parit kuvat siinä samalla.

Päälle mulla eksyi H&M:n möhköneule (valehtelematta mun eniten käyttämä vaate tällä hetkellä) ja ekaa kertaa poistuin kotoa myös noissa Zaran kukkahousuissa. Ostin ne viime kesän alennusmyynneistä ja olen vetänyt ne kotona jalkaan varmaan kymmeniä kertoja, mutta joka kerta vaihtanut vielä johonkin muuhun ennen kotoa poistumista. Enkä itsekään tiedä miksi. Kangashousut on oikeastaan aika mukavat päällä eikä tuo kukkaprinttikään nyt niin villi ole, kuin välillä olen ajatellut.

Vajaamittaiset lahkeet ja mun viime viikkojen paras ystäväni nilkkatuki eivät kyllä ole mikään kaunein mahdollinen yhdistelmä, mutta minkäs teet. Tässä on syy miksi on ollut vähän hiljaista viimeaikoina pukeutumisrintamalla. Harvat kengät/housut mahtuu tuon tuen kanssa ja eipä ole ihan hirveästi ollut mahdollisuuksia pukeutua ja lähteä kotoa, kun koipi on ollut paketissa. Mutta toivottavasti pääsen siitä eroon mahdollisimman pian, kunhan jaksan vielä hetken tunnollisesti sitä käyttää. Alkaa olla kyllä jalat vähän hellänä ja rakkoja on niin kantapäässä kuin jalkapöydälläkin, auts!

Mutta nyt toivottelen ihanaa viikonloppua kaikille. Meillä on pitkästä aikaa vapaa sellainen, molemmilla yhdessä. Jee! Luvassa on hääsuunnittelua, kuohuviinien maistelua, hyvää ruokaa, yhteistä aikaa ja lepoa. Ei kuulosta ollenkaan hullummalle, vai mitä?