Jokainen mut tunteva tietää varmasti myös, että minä tykkään kynsien laittamisesta. Suorastaan rakastan kynsien laittamista. Ja siitä syystä en kyllä kovin herkästi suostuisi laitattamaan hääkynsiäni jollain muulla. Hääkynnet ei myöskän todellakaan ole mielestäni ihan sama. Kädet on yllättävän suuressa roolissa päivänä, jolloin ihmiset varmasti ihastelevat sormusta ja tulevat zoomailemaan silmänsä ja tarttumaan kätensä morsiamen (ja sulhasenkin) tassuihin.
Joten ajattelin koota muutamia ideoita hääkynsiin. Näiden otsakkeiden alla on mahdollista varioida todella paljon ja monenlaisia kynsiä. Mutta toivottavasti näistä ideoista löytyisi teille vinkkejä ja ahaa -elämyksiä. Ja saisitte vähän osviittaa siitä, mikä voisi olla teidän kynsillenne oikea suunta. Vaihtoehtoja kun on niin paljon, ettei kaikkea meinaa hoksatakaan. No, asiaan. Ensimmäinen oleellinen kysymys kuuluu:
Lakkaa koko kynsille vai kärkiin?
Tätä kannattaa pohtia ihan ajan kanssa. Koska postauksessa esittelemiäni ideoita voidaan soveltaa sekä kärkilakkauksiin, että koko kynnen juttuihin. Itse sanoisin, että kärkilakkaukset ovat klassisempia hääkynsiä, mutta omasta mielestäni koko kynnen lakkaukset ovat vähän kiinnostavampia. Jokaisen pitää vaan miettiä, mikä on just sun juttu tän pohjan suhteen. Mun juttu tulee olemaan koko kynnen lakkaus. Mutta keväällä laitan yhdelle morsiamelle ranskalaisen lakkauksen (pienelä twistillä toki) ja uskon, että niistäkin tulee aivan upeat hääkynnet! Aletaanko sitten käymään muutamia vaihtoehtoja läpi? Aletaan toki!
Klassinen ranskalainen manikyyri
Ranskalainen manikyyri on takuuvarmasti hääkynsien klassikko. Uskaltaisin melkein laittaa pääni pantiksi väittäessäni, että ranskalainen on suositumpi hääkynsillä kuin mikään muu tyyli. Ja miksipä ei olisi. Ranskalainen manikyyri on klassinen, kaunis ja jotenkin puhdas. Valkoiset kärjet sointuvat hyvin hääpukuun.
Ranskiksenkaan ei kuitenkaan tarvitse olla tylsä vaihtoehto, koska valkoisia kärkiä voi piristää esimerkiksi hennolla kimalluksella, timanteilla tai vaikka pienillä kukkakoristeilla kaikissa tai muutamissa kynsissä Myös ohut glitterviiva rajalla näyttää mun silmään tosi kivalle.
Ei-niin-klassinen kärkilakkaus
Kärkilakkauksen voi toteuttaa muutenkin, kuin tasaisella valkoisella kärjellä. Itse tykkään kovasti liukuvärjätyistä kärjistä. Niissä säilyy ranskalaisen manikyyrin keveys, kun osa kynnestä on lakkaamatta, mutta ilme on vähän erikoisempi ja modernimpi kuin perinteisessä ranskiksessa. Kärkilakkauksen raja kun voi olla vino, epäsymmetrinen tai vaikka jo mainitsemani liukuva.
Vähäeleinen nude
Nudekynnet tuntuu olevan yhä suositumpia valintoja. Nudekynnet eivät toimi häätyylin katseenvangitsijoina, mutta takaavat sen, että huomiota saavissa käsissä kynnet ovat vähäeleisen tyylikkäät ja sirot. Jos itse päätyisin nudekynsiin niin piristäisin manikyyriäni laittamalla vaalean tai nuden glitterliu'un joko kynnen tyveen tai kärkeen.
Rohkea värilakkaus
Jos haaveilet koko kynnen lakkaamisesta, mutta nude tuntuu liian vaatimattomalta, voi kynnet toki lakata räiskyvämmälläkin värillä. Kirkkaan väriset kynnet itsessään ovat jo aika näyttävät, mutta hääeleganssissa saa toki näyttävyyttä ollakin. Siksi jotain pientä kivaa olisi mukava värilakkaukseenkin lisätä. Omia suosikkijuttujani värilakkauksen piristämisessä on ehdottomasti kimallus. Kynsille voi laittaa glitterlakkaa joko kynsien kärkeen tai juureen liukumaan. Omaa silmää miellyttävät myös lakkaukset, joissa värilakkausta piristämään on laitettu muutamia timantteja tai timanttirykelmiä. Ne tuovat simppeliin lakkaukseen heti pientä erityisyyttä, olematta liian överit kuitenkaan.
Jotain sinistä
Mielestäni hyvä paikka perinteikkäälle "jollekin siniselle" on kynsissä. Tämä vaihtoehto on hyvä ottaa lukuun, ennen kynsienlaittajalle suuntaamista. Pieni sininen pilkahdus kynsissä on mielestäni jotenkin piristävä yksityiskohta. Ja tämäkin teema jättää tilaa tosi monille toteutustyyleille. Jotain sinistä voi olla koko kynsillä pohjasävynä, koristeena ranskalaisen manikyyrin päällä, tai ranskalaisten kärkien sävyissä, timantteina tai vaikka seuraavassa kohdassa enemmän esittelyä saavana aksenttikyntenä!
Aksenttikynsi
Aksenttikynnet on mun omia suosikkijuttujani. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yksi kynsi on erilainen kuin muut. Aina, kun teen aksenttikynsiä se erilainen kynsi on ollut mulla juurikin nimetön - ja mikäpä sen osvampaa hääkynsiin kuin nimettömän korostaminen? Aksenttikynsiä voi toteuttaa sekä ranskalaisiin, että koko kynnen manikyyreihin. Ranskalaisissa nimettömään voi laittaa koristeen, jos muut kynnet ovat vain perinteiset valkoiset kärjet. Tai nimettömän voi vaikka lakata kokonaan!
Mikäli haluaa jotain sinistä aksentikseen, nimettömän kärjen voi lakata siniseksi, tai korvata hopeisen glitterviivan (tai muun koristuksen) nimettömässä sinisellä vastaavalla. Tai koko kynnen lakkauksissa vaikkapa hopeisten kynsien joukossa siinen nimetön voisi olla upea. Jos unohdetaan sininen, niin koko kynnen lakkauksissa nimetön voisi olla kokonaan vaikka glitterkuorrutteen peitossa. Tätä tyyliä toteutan itse aika usein omille kynsilleni Mutta ihan oikeasti tässä hommassa on vain taivas rajana.
Teemavärit kynsissä
Yksi harkinnan alle otettava asia on se, haluatko toistaa häidenne teemavärejä myös kynsissäsi. Hyvin moneen kärkilakkaukseen on mahdollista lisätä joku kiva väripilkku! Luonnollisesti homma onnistuu myös koko kynnelle. Näillä näkymin mun kynsillä tullaan näkemään meidän teemavärejä, mutta se ei varsinaisesti johdu teemaväreistä, vaan siitä millainen mun huulimeikki tulee olemaan ja että haluan kynsien sointuvan huuliin. Toki koko kynnen värilakkaus voi olla jotain muutakin kuin häiden teemavärejä, mutta teemavärilakkaus on yksi vaihtoehto, joka kannattaa ilman muuta pitää mielessä.
Jos haluaa viedä teemavärit kynsillä vielä astetta pidemmälle, vähän hulluttelevampaan suuntaan, on yksi vaihtoehto myös ihan suoraan teema kynsillä. Jos tykkää pienestä leikkisyydestä, niin miksei merihenkiset häät järjestänyt morsian voisi laittaa ihan ronskisti merihenkisyyttä myös kynsiinsä? Tai matkailuteemaisiin häihin lentokonetta lentelemään kynsille (Robin -teemaisiin häihin tuo alla oleva paperilennokki sopii sellaisenaankin, eheh) ja niin edespäin. Kaikista klassisimpaan tyyliin tämä ei ehkä sovi, mutta jos pitää pienestä leikkisyydestä, niin miksipä ei?
Kynsihulluttelua
Jos mottosi on sama kuin mulla, eli parempi överit kuin vajarit on tämä viimeinen otsikko juuri sua varten. Kukapa sanoi, ettei hääkynnet saisi olla aivan hulvattoman hauskat tai muuten vaan jotain ihan muuta kuin klassisen kauniit ja elegantit? No en minä ainakaan! Jos yhtään sille tuntuu, niin anna palaa vaan! Senkun lakkaat kynsiisi hääparin (kokeilin tätä kerran ja on muuten helpot toteuttaa myös itse) tai kuorrutat kyntesi timanteilla. Tai lakkaat vaikka jokaisen kynnen eri värillä! Jos se on sun juttu ja sopii just sulle, niin miksi ei? Mää en ainakaan keksi yhtään syytä!
Siinäpä olisi muutamia mun ajatuksia hääkynsien suhteen. Miltäs kuulosti? Onko teillä omien kynsienne suhteen suunnitelmat selvillä vai ettekö ole vielä ehtineet ajatellakaan? Oliko näissä vahtoehdoissa jotain mikä voisi toimia teille? Arvaako joku muuten tarkemmin, mitä mun kynsillä on luvassa? Mulla on tietysti suunnitelmat jo aika selvillä tänkin suhteen!
Ps. tunnen suurta tunnontuskaa toisten ihmisten kynsikuvien julkaisemisesta näin luvatta.. kolme ensimmäistä ovat omia kynsiäni ja kaikki muut oman tietokoneen kätköistä inspiraatiokansioihin tallennettuina... en tykkää toimia näin, mutta näköjään enemmän halusin ihanista ideoista postata, kuin pysyä periaatteideni takana.. hyi minua!
MAAILMAN IHANIN POSTAUS. Kynnet kynnet kynnet!! Me ollaan ihan yhtä hulluja niiden suhteen, olen huomannut! :D Mun tekis koko ajan mieli lakata kynsiä, ihan joka päivä uudelleen. Ei vaan aika meinaa riittää kun päivän jälkeen yrittää tehdä kaikkea muutakin ja ruuanlaiton jälkeen jää noin tunti aikaa ennen nukkumaanmenoa, ja niiden pitäisi kuivuakin ja ja ja..
VastaaPoistaVaikka en usein täällä kommentoikaan, luen joka ikisen postauksen, ja koko ajan tulee vaan enemmän ja enemmän sellainen olo että EN KESTÄ odottaa ja nähdä mitä kaikkea olet valinnut, puvuksi, kynsiksi, hiuksiksi, ym. sitten kun oikeasti päivä koittaa. Ihailen niin suuresti tätä intoa jolla häitä suunnittelet, olen niin fiiliksessä täällä mukana, vaikka omia häitä ei ole mailla halmeilla. Mutta ei se haittaa kun olet sinä ja sun ihanat hääsuunnitelmat! <3 :)
Kynsiin liittyen, kerro mulle mistä löytyy monessa näistäkin kuvista näkyviä oikeasti hyviä glitterlakkoja? Siis sellaisia, joissa glitteriä on todellakin runsaasti, mahdollisimman peittävästi ja tuollaisia aika isoja ne isoimmat "palat", if you know what I mean? Että saisi olla kaiken kokoista hilettä siinä lakassa, mutta ne isoimmat olisi tuollaisia näyttäviä. Etenkin pronssi-kullan väristä ja hopeista olen etsinyt, mutta niistä ei jotenkin koskaan tiedä minkä paksuisia ja peittäviä ne on ennen kuin tekee sadannen hutiostoksen ja luovuttaa..
Kiitos jos osaat auttaa ja kiitos kun olet <3 täällä blogissa(kin)
Maailman ihanin kommentti sanon minä <3 Kiitos itselles kun olet! Blogimaailmassa ja muutenkin. Ja kiitos tästä ihanasta piiitkästä kommentista! Ja siitä, että seurailet ja fiilistelet mukana joka tapauksessa. En meinaa minäkään malttaa odottaa, että se päivä jo tulisi. Mutta sitten toisaalta toivoo, ettei se koskaan tulisi, koska tätä "odotusaikaa" ei saa enää koskaan takaisin :)
PoistaHaha, oon tosiaan huomannut. Me ollaan ihan samanlaisia, mitä kynsiin tulee. Sopivan hulluja ;) Sama täällä, että koko ajan tekisi mieli laittaa ja tehdä kaikkea uutta ja näpertää, mutta ei vaan millään meinaa ehtiä tai muuten vaan malttaa!
Hitsi vie, tuo glitterlakkojen ostaminen on kyllä ihan mahdotonta! Mää luulen, että aika moni tänkin postauksen kynsissä näkyvistä lakoista ei oikeasti ole yksinään sellaisia mille ne tuossa näyttää. Musta aika moni näyttää sille, että tuo pienempi hile on lakattu erikseen ja sitten lakka, jossa on isommat hileet on erikseen. Mikä on kyllä tosi ärsyttävää, koska itsekin tykkäisin, että niissä olisi vähän molempia.. tai siis paljon molempia, että saisi peittoakin.
Ei mullakaan ole kovin montaa hyvää glitterlakkaa, mutta mun suosikit on toistaiseksi olleet China Glazelta ja Essieltä. Ja lisäksi joulun alla ostin ihan mielettömän hyvää glitterlakkaa Gina Tricotilta. Se oli kultaista ja olin siihen tosi tyytyväinen. Silloin joulu alla oli myös pronssista, mutta en tiedä onko enää ja sitä en ole itse testannut. Ja hei, joskus ostin myös aivan ihania glitterlakkoja Seppälästä, ne oli Golden Rose -merkkisiä, mutta siitä on varmaan jo pari vuotta enkä tiedä onko Seppälässä kyseistä merkkiä enää saatavilla :/
Mutta kulta/pronssiakselille ihan kaikista eniten suosittelisin sulle Essien viime vuoden Luxeffects kokoelman lakkaa nimeltään Summit of style. Se näyttää olevan aivan ihanan värinen! (samassa kokoelmassa oli myös puhtaamman kultainen Rock at the top, mutta mun silmään toi Summit of style on ihanampi) Uskoisin, että siinä on riittävästi hileitä ja siten peittoa. Noi on siis tän talven versioita tosta Luxeffects kokoelmasta, jonka vuotta vanhemmasta setistä sulla on se A cut above, se pinkki glitter! Joten uskoisin tän olevan peitoltaan hyvin samanlaista. Tossa näkyy olevan myös piemepää hilettä seassa. Niin ja hei, mulla on myös niistä vuoden vanhoista Essieistä se hopeinen Set in stones ja oon tykännyt siitäkin hirveästi.. siinä tosin ei oo niin paljon niitä pieniä hileitä.
Ja sitten vielä viimeinen ihan ehdoton vinkki glitterlakkaostoksille - älä osta mitään ilman, että googletat swatch -kuvia ensin. Mää teen nykyään niin AINA. Jos näen kaupassa ihanan lakan, niin kaivan puhelimen esille ja heitän googlen kuvahakuun kyseisen lakan nimen + swatch.. koska niin kuin tiedät niin on ihan mahdotonta arvioida vain pullossa katsoen mille se näyttää kynsillä. Ja joku muu on aina ehtinyt jo testata ja laittaa kuvan nettiin.. jää ainakin muutama hutiostos tekemättä, kun näkee, ettei se näytäkään kynsillä niin ihanalle kuin pullossa. :)
Tulipas hirvittävä paasaaminen, mutta toivottavasti tästä oli yhtään apua :) <3
Kiitos muru <3 Luin muuten just hetki sitten Jonnalta kans tuon swatch -vinkin, en ole sitä koskaan ennen tajunnutkaan! Ihan älyttömän hyvä.
PoistaSe mun housukuva oli muuten instassa (hups vaan anteeksi) EDELLISSYKSYLTÄ eli lokakuulta 2013, täällä:http://instagram.com/p/eEn3_lhspY/?modal=true
Jos päätät myydä niin you know what to do :) Mutta jos ja kun et, todellakin ymmärrän, ne on ihanat!
Mä tästä lähdenkin korkkaamaan yhtä uutta hopeista glitterlakkaa (jota en ehtinyt swatchata), ja katsotaan mitä tulee :)))
Eipä kestä, mielelläni autan, jos vaan osaan! :) tuo swatch googlailu on kyllä osoottautunut ihan rahan arvoiseksi jutuksi ainakin itsellä :D
PoistaHyvä kun käydään tätä keskustelua kahdessa paikassa yhtä aikaa, mutta mää kirjottelinkin jo sulle, että ei ne olleet nuo :( vitsi miten ihanat nuo sun on!! Noissa on aivan ihana sävymaailma, mulla paljon kirkkaampaa oranssia ja tylsempää kuviota :/
Ja sun uudet kynnet bongasinkin jo instagramissa - ihanat!! :)
Hah, mullekin on muotoutunut tapa lakata/koristella aina nimettömät erivärillä kuin muut kynnet :D Ja kyllä kiitos, viimeinen kategoria oli inspiroivin häiden osalta, nudet ja ranskikset kuuluvat arkeen ;)
VastaaPoistaNiin sama mulla! Nudekynnet ja ranskalaiset manikyyrit kaikessa tyylikkyydessäänkin on aivan liian tylsiä mun hääkynsiksi :D
PoistaAivan liikaa ihania vaihtoehtoja! Nyt meni pää aivan pyörälle ja lähinnä tekisi mieli lähteä penkomaan omia kynsilakkavarastoja. :D Tähän postaukseen täytyy palata, kun joskus löydän mekkoni, koska siitähän se kaikki muu koristautuminen lähtee ;)
VastaaPoistaHaha, voi ei! :D Mutta niinpä.. siitähän se tyylin rakentaminen varmasti monella lähtee.. puvustakin olisi ihana ottaa inspiraatiota. On niin kauniita pitsikynsiä ja vaikka mitä muuta olemassa :)
PoistaMulla oli häissä perus ranskis+ nimettömissä aksenttikynsi :) Toimi hyvin tälläiselle ei-tavallisesti-rakennekynsiä käyttävälle tyypille hyvin. Näistä kuvista tuo kynsihulluttelun iso keskimmäinen kuva on oma suosikkini, tällekin linjalle olisi hyvin voinut mennä :)
VastaaPoistaKuulostaa hyvälle ja klassisen kauniille. Mullakaan ei oo koskaan ollut rakennekynsiä, eikä ole tulossa häihinkään. Itse tykkään laittaa omia luonnonkynsiäni, kauniita saa onneksi niistäkin, vaikkei välttämättä yhtä kestäviä :)
PoistaVoi, kaipaan meidän kynsistudioita! Aikamoiseksi asiantuntijaksi olet kehittynyt. Ja häissä on näköjään jokainen yksityiskohta mietitty.
VastaaPoistaAina kun tullaan autolla niin voidaan pitää kynsistudioita! Junaan ei jaksa hirveän montaa lakkapulloa raahata :D ja ihan yhtä pro alat äiskä itekin olla :)
PoistaSanoisin että vasempaan käteen menettelee mun taidoilla mutta oikean käden kynnet ei oikein meinaa vasurilla onnistua! Ja sulla riittää noita ideoita!
PoistaNo se on hyvä alku sekin.. ja enhän määkään vasurilla yhtä hyvin onnistu :) kiitti!
PoistaMeillä on suunnitteilla teemaksi jotain japanilainen puutarha tyyppistä koristelua, joten keksinpä tuossa yhtenä iltana, että haluan kynnetkin samaan teemaan sopiviksi. Nyt siis olen googletellut cherry blossom nails, ja rakastun noihin kynsiin aina vain uudelleen. Niin kauniita, erikoisia ja jotenkin häihinkin todella sopivat.
VastaaPoistaIhania kuvia olet kyllä tähän postaukseen löytänyt! Itsekin olen ihan hulluna kynsiin <3
Ei vitsi hetki kun luin sun ekassa lauseessa japani -teemasta ajattelin, että kirsikankukkakynnet olisi ihanat sulle! Ja sieltähän se tulikin, great minds think alike! :D Sopii kaikessa herkkyydessään ihan varmasti häihin :)
PoistaMikä ihana inspiraatiopläjäys! Onneksi ostin juuri tänään uuden lakkapurkin kokeiltavaksi, joten saan tästä innostuneena kokeiltua jotain uutta kynsiin. :) Omat suosikit näistä olivat varmaan rohkeissa väreissä ja tuo biitsiteema nyt ainakin oli ihan mielettömän upea yksityiskohtineen!
VastaaPoistaHih, mukava kuulla, että tämä oli toimiva inspiraatiopläjäys :) kynsien laittaminen on niin ihanan terapeuttista.. Ja varsinkin just uuden lakan testaileminen :)
PoistaSamaa mieltä biitsikynsistä. Ihan mielettömän ihanat noi, joissa yhdistyy jotenkin tosi onnistuneesti rantahiekan ja meriveden tunnelmat. Tollaiset täytyy kyllä tehdä kesäkynsiksi muuten vaan kun ei satu hääteemaan osumaan!