Muistatteko, kun kerroin olevani välillä vähän holtiton leipuri? Mutta, että mun leipomukset ei ikinä epäonnistu? Perun puheeni, sillä nyt on kokeiltu myös totaalista epäonnistumista. Leivoin puoliskolleni synttärikakkua ja en todellakaan tiedä mitä tapahtui, mutta plörinäksi meni. Kakkupohjan leikattuani vuuan pohjaa vasten ollut kerros oli ihan ok, mutta kaksi muuta muuttui täydelliseksi muruksi. Siis edes sentti kertaa sentti kokoisia paloja ei kahdesta muusta levystä jäänyt.
Kello oli kuitenkin siinä vaiheessa niin paljon ettei ollut aikaa lähteä hakemaan tarvikkeita uuteen kakkupohjaan. Joten ei auttanut muu kuin tehdä parhaansa niillä tarvikkeilla joita jäljellä oli. Näin syntyi synttärikakun sijasta synttäritortunryökäle. Pirulainen, jossa yhden ehjän kakkulevyn päälle lätkäisin kerma-vaniljarahkavaahdon, banaania, tuoreita mansikoita, Daim -lohkoja ja spritsasin päälle sulatettua valkosuklaata. Joukoon vielä valkosuklaanumerot synttärisankarin ikää toitottamaan.
Ihan hauskahan siitä lopputuloksesta tuli näinkin ja sankari sai sentään jotain makeaa murua rinnan alle. Mutta aikamoinen epäonnistuminen tämä "kakku" oli. Seuraavana päivänä leivoin lisää kakkua ja silloin pohja onnistui ihan normaalisti.
Niistä tuli muutenkin aika hienot, mutta ne vilautan vielä omassa postauksessaan!
Oletteko te koskaan joutuneet tekemään hätäpelastuksia kun ensimmäinen yritys on mennyt täysin plörinäksi?
Minusta tuo kakku näyttää hyvältä! Ja jos et ois maininnu, oisin varmaan luullut, että sen ois kuulunutkin olla juuri tuollainen! :D
VastaaPoistaHaha, hyvä hämäys siis! :D Kyllä se aika nopeaa lautaselta hävisi, että taisi kelvata myös synttärisankarille!
PoistaNäyttää pahalta...Ei tekis yhtään mieli...Ei tässä auta mieltänsä hallita, näyttää ihan törkeän hyvältä! Voi voi...:P
VastaaPoistaPahoittelen ;) Uskotko jos väitän, että se oli tosi pahaa ja et varmasti ois sitä halunnutkaan syödä? :D
Poista