Lupasin kirjoitella teillekin esiin juuttinarukartoituksen tuloksia eli siis mistä hankkia edullista juuttinarua - jospa näin säästäisin ainakin vähän Googlailuvaivaa edes joltain! Tässä meidän juuttinarunmetsästyksessä oli sellainen kriteeri, että sitä oli saatava lähes tulkoon heti eli siis kaupasta tai vähintään suomalaisesta verkkokaupasta. Mistään eBaysta en halunnut lähteä tätä kaivamaan, koska toimitusajat ovat toisinaan niin pitkiä, etkä voi ikinä olla ihan varma laadusta - ja sitten jos laatu onkin hyvää, joudut odottamaan uudelleen yhtä pitkän toimitusajan, kun tilaat lisää.
Minun kokmukseni mukaan Prismat ja Cittarit olivat aivan hyödyttömiä - niissä hinnat olivat aivan naurettavan kalliit ihan vaan pienistäkin rullista. Sen sijaan kolme parasta - jotka kaikki ostettiin ja haettiin vielä lisääkin - löytyivät Sinellistä ja Biltemasta.
Biltemasta nämä löytyvät talousnarun nimellä (klik), kun taas Sinellistä ihan perinteisesti juuttinaruna (klik). Me päätettiin käyttää meidän tarkoituksiin kaikkia kolmea narua, koska huomattiin, että näyttää parhaalle, jos muuttaa narun paksuutta purkin koon mukaan. Eli pienempiin purkkeihin tuota Bilteman ohuinta, keskikokoisiin Sinellin narua ja isoimpiin purkkeihin kierros Bilteman paksua.
Kaikista eniten metrihintaan näytti vaikuttavan narun paksuus eli ohuin on halvinta metrihinnaltaan ja paksuin kalleinta. Tästähän saattaisi nokkelasti päätellä, että kannattaa ostaa siis tuota ohuinta! Mutta jos kuitenkin aikoo kieputtaa narua purkkien ympärille paksummaksu kaistaleeksi, niin kannattaa ottaa huomioon, että sitähän joutuu sitten myös kieputtamaan useamman kierroksen, jotta saa yhtä paksun kaistaleen aikaan.
Sellainenkin seikka kannattaa vielä huomioida, että nuo molemmat Bilteman narut ovat huomattavasti pörheämpiä kuin Sinellin. Siis tuollaisia enemmän karvaisia, kun sinellin juuttinarun pinta on enemmän siloiteltu. Itse en rullalla lämmennyt yhtään tuolle Bilteman narujen pörheydelle, mutta purkeissa se näyttikin tosi kivalle. Jos kuitenkin haluaa vähän siloitellumman tuloksen niin kannattaa unohtaa nämä Bilteman naru ja suunnata mieluummin Sinelliin.
Tällaiset ovat siis mun kokemukset laajan juuttinarukartoituksen jälkeen. Yritettiin etsiä juuttinarua myös isommilla kerillä - siis sellaisilla kilon kokoisilla, mutta niin vaan kävi ilmi, että niiden metrihinta oli näitä pieniä keriä kalliimpi eli ei kannattanut sillekään tielle lähteä!
Oliko tästä teille hyötyä? Ja mistä olette itse juuttinarunne hankkineet? Kommenteissa saa vinkkailla kokemuksia suuntaan tai toiseen!
Ihanaa että juuttinarusta saa kokonaisen postauksen! :D Mutta varmasti paljon hyötyä muille narua metsästäville. Pitäneekin käydä biltemassa kurkkimassa löytyisikö sieltä muutakin potentiaalista häihin sopivaa :)
VastaaPoistaNo äläpä! :D Kaikkeen sitä tuleekin häiden myötä näin antaumuksella paneuduttua :'D
PoistaItse suosin kaikissa askarteluissani Presentoa Turussa. Hyvät valikoimat ja ihan kohtuulliset hinnat. :)
VastaaPoistaKiitos Sari vinkistä! :) Minulle on nämä Turun liikkeet kovin vieraita vielä vuodekin asumisen jälkeen...
PoistaKiitti vinkistä! Minulta löytyy tuollaista tosi pörröistä ja kaipaisinkin enemmän sileää. Sinelliin tilausta siis! :)
VastaaPoistaEipä kestä! Kiva kuulla, että oli apua! Toi Sinellin kerä on myös ihanan iso, joten ei lopu ihan heti keskenkään! :)
PoistaSinellissä kävinkin naruja kerran jo tutkimassa ja pidin kerää kalliina, mutta eipä se sitten olekkaan, kun löysin jonkun lankakaupan hinnan! Biltema kuulostaa lupaavalta, täytyypä poiketa joskus. Kiitos vinkeistä!
VastaaPoistaSamaa mieltä, pidin sitä itsekin kalliina ennen kuin aloin tarkemmin asiaa tutkia.. siinä oli kuitenkin myös paljon metrejä, että metrihinnaltaan kannattavaa sekin! :)
PoistaSisalnaru on kivan hintaista
VastaaPoistaSitäkin äiti mulle ehdotti, mutta itse pidin juuttinarun ulkonäöstä enemmän :)
Poista