Tällä viikolla astuin ihan uudelle maaperälle, mitä kynsiasioihin tulee. Mullahan ei ole ikänä ollut minkäänlaisia rakennekynsiä tai muita kestojuttuja. Aina on tullut mentyä vaan omilla kynsillä ja tavallisilla kynsilakoilla. Äiti on kuitenkin yrittänyt painostaa mua geelilakkausten pariin jo pidemmän aikaa ja tällä viikolla kotiin (tai lähi-Siwaan, jos tarkkoja ollaan) kolahti postipaketti, joka piti sisällään moiset tarpeet.

Sensationail_3

Kyse on siis oman kynnen lakkaamisesta LED -uunissa kuivatettavalla lakalla. Mitään jatkoja omaan kynteen ei tässä tule, mutta geelilakkauksen pitäisi pysyä siistinä ja lohkeamattomana useamman viikon ajan. Näin oma kynsikin pääsisi kenties alla kasvamaan vähän rauhallisemmin, kun geelilakka suojelee kärkiä katkeilulta.

Olin katsellut ja tutkiskellut näitä geelilakkaussettejä ja eri merkkejä jo pidemmän aikaa ja aika pitkään oli selvää, että SensatioNail tulisi olemaan mulle sopivin merkki. Viimeinen niitti tähän päätökseen oli, kun luin Sonnela -blogista Sonnen todenneen myös Kaga -merkin UV -geelilakkojen kuivuneen onnistuneesti SensatioNail uunissa.

Sensationail_1

Lisäksi näissäki kuvissa kynsillä oleva sävy Pink Chiffon vaikutti juuri täydelliselle sävylle tulevien hääkynsieni pohjalle. Geelilakkaus kun olisi hääkynsien pohjalle haaveissa lähinnä siksi, että saisi yhden jutun lisää, jonka voi tehdä vähän aikaisemmin kuin viime tipassa häiden alla.

Ensimmäiselläkin kerralla sain mielestäni oikein kivaa jälkeä aikaan. Valitettavasti tiedän mokanneeni muutamassa kynnessä niin, että geelilakkaa on päässyt kynsinauhalle, joka luultavasti vaikuttaa lakkauksen kestoon, kun geelin "alle" pääsee ilmaa.

Mutta toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta! Lupaan raportoida geelilakkausten kestävyydestä ja postata lakkausprosessistakin, kunhan mulla on vähän enemmän kokemusta koko hommasta!

Sensationail_2

Onko geelilakkaus teille tuttu juttu? Teettekö itse vai otatteko hoitolassa? Mikä on teidän suosima merkki?