Tämä teksti raapaisee vähän pintaa syvemmältä. Huomattavasti syvemmältä kuin monet muut blogitekstini. Luonnollisestikaan kaikki parisuhteen ykityiskohdat eivät ole blogiin kuuluvaa asiaa, mutta mielestäni hääblogiin on ihan sopivaa kirjoittaa välillä myös vähän parisuhdeasiaa. Kuitenkin se suhde on aika oleellinen asia tämän hääprojektin kannalta.

Idea tähän kirjoitukseen lähti oikeastaan jokin aika sitten töissä, kun kuulin työkaverini suusta seuraavanlaisen lausahduksen: "Tajuatko sää Kirsi ollenkaan kuinka tajuttoman kateellisia ihan tajuton määrä naisia on sulle? Teillä on ihan täydellinen parisuhde ja vaikka kuinka moni antais vaikka mitä saadakseen sen mitä sulla on!"

Niin.. tiedän kyllä, että oon ihan äärimmäisen onnekas, kun oon löytänyt näin ihanan miehen elämääni. Oon kiitollinen siitä joka päivä ja sanon sen myös joka päivä ääneen. Tottahan on, että kyllä meidän suhteessa on asiat aika älyttömän hyvin.

Me rakastetaan toisiamme, me arvostetaan toisiamme, me pidetään toisiamme viehättävänä, me pidetään toisiamme hauskoina, me halutaan samoja asioita elämältä just nyt ja meillä on samanlaiset haaveet tulevaisuuden varalle. Me molemmat ollaan valmiita näkemään vaivaa toisen eteen ja tekemään uhrauksia toisen puolesta, mutta silti meillä molemmilla on myös omat elämät ja omat harrastukset ja me ymmärretään ettei ne ole meidän parisuhteelta mitenkään pois. Me kohdellaan toisiamme aina kunnioittaen.

Välillä me riidellään, mutta me pyydetään ja annetaan anteeksi. Meidän ei yleensä tarvitse riidellä mistään oikeasti tärkeästä. Tarkoitan sitä, että yleensä riidat johtuu siitä, että väsyttää, nälättää, stressaa tai joku muu on huonosti. Ja sitten se purkautuu siihen, joka on kaikista lähimpänä. Ja niinhän sen pitääkin olla, koska sitten taas helpottaa ja molemmat osaa pyytää anteeksi, jos käyttäytynyt tyhmästi.

Mutta ei se silti tarkoita sitä, että mun elämä tai parisuhde-elämä olisi jotenkin täydellistä. Kyllä mekin molemmat ollaan annettu aika paljon, saadaksemme tän mitä meillä on. Meidän suhdetta koko tän kahdeksan vuoden ajan on leimannut tuo otsikossakin näkyvä sanapari: läpsystä vaihto. Nimittäin sellaista meidän elämä on ollut aina. Hirvittävän kiireistä, aikataulutettua ja ristiin menemistä. Sellaista, että useampia vuosia ollaan oltu yhtä aikaa kotona päivässä pääsääntöisesti noin kuusi tuntia. Aikavälillä 23-05 tietenkin. Ja sitten pidempiä aikoja vielä enemmän erillään. Jonin vuosi armeijassa ja mun puolikas Italiassa.

Lähes samaa kaavaa meidän päivät noudattaa edelleen. Jonin työpäivät alkaa mun työpäiviä aikaisemmin. Ja kun minä tulen töistäni kotiin, nähdään minuutti eteisessä ja Joni rientää taas seuraavan velvollisuuden pariin. Otetaan vaan läpsystä vaihto. 

Joskus on tullut mietittyä, että miten me ollaan siitä huolimatta onnistuttu tässä näin hyvin? Luulen, että siihen on kaksi syytä. Sen lisäksi, että uskon meidän olevan match made in heaven, taitaa tämä onnistuminen johtua juuri siitä ongelmasta itsestään. Eli ehkäpä meidän vahvuus on se, että haasteet yhteisen ajan löytämisessä on motivoineet arvostamaan sitä vähää yhteistä aikaa joka meille löytyy. Silloin kun on mahdollisuus olla toisen kanssa, niin ollaan myös läsnä. Tehdään jotain edes pikkaisen erityistä. Kuunnellaan oikeasti mitä toisella on sanottavaa. Ja ikävöidään silloin, kun toinen on poissa. Sekin on nimittäin ihanaa. Rakastaa jotain niin paljon, että kaipaa koko sydämestään. Ja miten ihanaa onkaan se, kun just silloin sattuu saamaan toiselta tekstarin, että silläkin on kova ikävä just mua.

En todellakaan väitä, että oltaisiin jotenkin ainutlaatuisia tässä suhteessa. Ihan lähipiiristäni tiedän kyllä, että muilla pareilla on sama ongelma kiireen kanssa. Se taitaa olla tän nykyajan vitsaus, se ajan puute.

Mutta pointtini on, että ei mun "täydellinen parisuhde" ole täydellinen sen takia, että olisin vaan sattunut saamaan täydellisen suhteen lahjaksi. Se on epätäydellisen täydellinen siksi, että me ollaan tehty siitä sellainen. Siksi, että me molemmat halutaan, että tämä homma toimii, vaikka arjen järjestelyt olisikin maailman epätoimivimmat.

Se toimii, kun niin yhdessä päättää. Kun molemmat tahtoo rakastaa toista myötä ja vastamäessä. Ihan oikeasti tahtoo. Silloinkin kun otetaan taas vaan läpsystä vaihto. Silloinkin ehtii suikata toiselle suukon ja kertoa rakastavansa. Ehtii varmasti, jos vain tahtoo.

Ja niin tahdon tehdä tänäänkin. Kun pääsen illalla töistä ja ehditään olla kotona mun työpäivän jälkeen yhtä aikaa ehkä viisi minuuttia ennen kuin Jonin täytyy lähteä muutaman päivän työreissulle.