Tän blogin laiminlyönti sen kun jatkuu.. Buu, tosi tylsää! Mutta turhapa sitä on jäädä menneitä murehtimaan. Muistellaan ennemmin menneita kivoissa merkeissä. En nimittäin oo muistanut kertoa ihanasta kahvilakokemuksesta.. tää on varmaan jo kuukauden takaa, mutta välikö sillä. Voisin kuvittela, että ihana Gaggui Kaffela ei tässä kuukaudessa ole yhtään sen huonommaksi muuttunut.
Muuan sunnuntai-iltapäivänä haluttiin lähteä jonnekkin käymään. Siis ihan vaan jonnekin kotoa ulos ja yhdessä vähäksi aikaa. Ajateltiin menevämme johonkin tunnelmalliseen kahvilaan ja pienten Googlailuiden jälkeen sellaiseen päädyttiin. Gaggui oli tarjolla täällä Turussa osoitteessa Humalistonkatu 15. Sinne kannattaa suunnata herkuttelemaan koska tahansa paitsi maanantaina. Ovessa kerrottiin, että pulju on silloin aina kiinni, koska silloin leivotaan!
Paikka on tosi pieni, mutta siksi myös tunnelmallinen. Ja täytyy vielä sanoa, että nuo astiat oli ihan täydelliset mun makuun! Määkin haluan tollaisia pieniä turkooseja ja valkoisia pitsikuvioisia lautasia. Ja tollaisen pienen teepannun! Koska ilmeisesti ne pari teen hauduttamiseen käytettävää pressopannua ja yksi isompi kannu eivät mulle riitä... kröhöm.
Mutta siis pointtini oli - turkulaiset tai Turussa vierailevat. Suosittelen testaamaan makeannälkään tän paikan! Tai vaikka tulemaan kauempaakin. On nimitäin lähellä rautatieasmaa, joten kyseiseen paikkaan on helppo tulla junallakin, heh.
IHANAN näköinen kakkupala! Nam :P
VastaaPoistaSe oli aivan ihanan makuinenkin! Tahtoo lisää! :D
Poista