Ompa ihanaa olla kotona! Vaikka viimeisiin kolmeen viikkoon mahtui paljon ihanaa ja kivaa ja jännittävää, oltiin eilen ihan käsittämättömän onnellisia päästyämme kotiin. Kyllä oma koti on vaan paras paikka. Iskä nauroi mulle, kun sanoin kaipaavani sitä, että pääsen kotiin mun sukkien luo. Se on kuulemma outo asia kaivattavaksi, mutta jos olet kolme viikkoa reissussa, josta viikon talviurheilemassa Levillä ja mukanasi olisi vain kolmet varrelliset sukat, saattaisit sinäkin alkaa kaivata sukkiasi.
Oikeasti sukkalaatikon tonkimista ihanammalle tuntui päästä nukkumaan omaan sänkyyn. Puhtaisiin, ihanan tuoksuisiin lakanoihin. Nukkuahan voi ihan missä vaan, vaikka kovalla lattialla, mutta eiköhän valtaosa meistä nukkuisi silti mieluiten omassa sängyssään.
Mulla on piakkoin vaikka mitä postattavaa, kunhan joudan kuvailemaan ja kirjoittelemaan. Tämä päivä on mennyt lähinnä pyykätessä ja shoppaillessa. Huomennahan on mun synttärit ja lauantaina Jonin nimpparit, joten vielä viikonlopun ajan elämä on yhtä juhlaa, mutta sehän on vaan ihanaa!
Jostain näyttää pikkuhiljaa hiipineen esiin taas hieman enemmän bloggausintoa.. johtuisiko siitä, että kiireiden vuoksi on tahattomasti tullut otettua tämän suhteen vähän iisimmin..? Postausta blogimaailmassa mua ahdistavista jutuistakin on tulossa, mutta en ole saanut sitä vielä hiottua valmiiksi.
Huh, nyt klikkailen auki omia suosikkiblogejani ja luen pitkästä aikaa myös muiden kirjoituksia! Onkin ollut teidänkin juttuja jo ikävä.. tosin sitä ennen taidan päästä ripustamaan lisää pyykkiä kuivumaan. Mutta palaillaan viimeistään huomenna!
Kuulostaapa ihanalta! :-) Ja mitä ihanaa pinkpoweria, kyllä! <3
VastaaPoistaHih, kaikki on niin paljon mukavampaa kun on vähän pinkkiä ;)
Poista