Koska häihin on vielä puolitoista vuotta aikaa, ei mulla ole vielä häitä varten ihan hirveästi konkreettista tehtävää. Nyt touhu on lähinnä suunnittelua ja suunnittelua ja vielä kerran suunnittelua. Mun tekisi mieli hössöttää häistä ihan hirveästi ja voisin puhua ensi vuonna siintävistä, vielä erittäin epämääräisistä pippaloista vaikka jokaisen vastaantulijan kanssa. Mutta oikeasti en niin tee.

Mun ongelma vaan tällä hetkellä on se, että mää en oikein tiedä kenen kanssa näistä häistä hössöttäisin vielä tässä vaiheessa. Mulle on tulossa kolme kaasoa, ja siinä olisi kyllä hyvä joukko ihmisiä joille tätä ylitsepursuavaa hääinnostusta voisi purkaa.. mutta en kuitenkaan viitsi. Kohta nimittäin ne kaikki oksentaa sanan "häät" kuullessaan. Ja lisäksi tuntuu hassulle höpöttää ja intoilla ja esitellä omia häähaaveita ja suunnitelmia niille, kun vielä ennen meidän häitä niistä kolmesta ainakin kaksi mennee naimisiin.

Mulla on yksi erittäin häähullu ystävä, jolle viimeksi kahvitellessamme päivittelin sitä, että kyllästytän kaikki ihmiset mun ympärillä puhumalla kukista ja pitseistä ja kampauksista. Se vastasi, että hän ei koskaan kyllästy hääjuttuihin, ja minä tuulettelin onnellisena. Tälle tytsylle kun voi hääjutuista puhua ihan syynkin kanssa, koska samainen nainen laittanee mun hiukset ja nassun hääpäivänä edustuskuntoon. Nähdään kuitenkin suhteellisen harvoin pitkän välimatkan takia ja pelkään, että jossain vaiheessa hällekkin tulee raja vastaan, jos joka päivä whatsappi pimputtaa uusien kampauskuvien merkeissä.

Mun mies on kyllä ihan kiinnostunut hääjutuista, mutta ei sillä ihan niin palavaa intohimoa huntujen analysoimiseen ole, kuin mulla. Viime viikolla erittäin aikuismaisesti mökötin pahoitin mieleni, kun se ei mun mielestä ollut riittävän kiinnstunut hääpuvun olkaindilemmasta. Taisi vähän väsyttää meikäläistä, kun piti sillä tavalla mököttää, jonkun noin tärkeän asian vuoksi. Mutta kyllähän se mies sitten osoitti kuolematonta rakkauttaan vertailemalla mun kanssa olkaimia ja olkaimettomia vaihtoehtoja. En mää kuitenkaan sellaista siltä joka ilta tai edes joka viikko vaadi. Se ei taitaisi olla enää inhimillistä, eikä todellakaan ole reilua mököttää siksi, että miestä kiinnostaa enemmän aika monta muuta asiaa, kuin hääpuvun olkaimet.

Suunnittelu- ja purkautumiskanavaksi kaavailtu blogikaan ei ole oikein tuonut mulle apua tähän ahdistukseen. Musta olisi kiva kirjoittaa tänne konkreettisista asioista. Millaisia suunnitelmia meillä häiden suhteen on, minkä asian kanssa kamppaillaan, minkä kahden vaihtoehdon välillä koitetaan päättää jne. Mutta ei mulla vielä ole mitään sellaista kirjoitettavaa! Tuntuu tylsälle alkaa kirjoittamaan pelkistä jahkailuista, ideoimisesta ja inspiraation hakemisesta. Niistä hääpuvun olkaimistai. Tuskin sellaista kukaan jaksaa lukea. Lisäksi en haluaisi postata ilman kuvia, mutten myöskään mielelläni haluaisin lainailla muiden ottamia kuvia. Plääh.

Tässä tekstissä ei ollut näköjään typerän ruikuttamisen lisäksi mitään muuta pointtia, kuin ilmoittaa, että häähössötyksavautumisen kuuntelijan paikka on auki. Valitettavasti palkkaa ei makseta. Ei edes lounasseteleinä. Pomo saattaa saada hermoromahduksia spagettiolkainten vuoksi, työajat ovat epäsäännölliset ja omaa työpistettä ei ole tarjota edes avokonttorissa. Työsuhde-etuna tosin tarjotaan kuppikakkuja, silloin kun pomoa huvittaa leipoa.

Eli siis vakavissaan: kenelle te muut tilitätte ja höpisette ja intoilette ja jahkaatte? Pärjäättekö kaiken tämän kanssa ihan vaan itseksenne vai mihin kanavaan purkaudutte? Vai olenkohan minä vaan aivan liian uppoutunut tähän hääasiaan? Tarvitseeko kenenkään muun edes jahkata ja ahdistua näin paljon? Täytyy myöntää, että eilen oli pakko laittaa Gilmoren tyttöjen jakso pauselle, kun oli ihan pakko Googletella vähän hääkynsiä. Kesken jakson, eikä missään nimessä myöhemmin. Mutta sitten turhauduin, kun en osannut päättää millaisista tykkäisin ja edes mies ei ollut kotona mun kanssa kynsistä keskustelemassa. Joten suljin koneen ja jatkoin katsomista.

Hyvin ahdistuneena tosin...