Tätäkin postausaihetta ole pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Taisinkin joskus mainita, että haluaisin kirjoittaa täällä hieman siitä miksi menemme naimisiin ja miksi menemme naimisiin sillä tavalla, jolla menemme. Nykyään liittoja muodostetaan niin monilla erilaisilla tavoilla, niin monissa erilaisissa paikoissa ja niin monista erilaisita syistä. En myöskään halua sanoa, että meidän tapa tai meidän syyt on ne ainoat oikeat. Haluan vain kertoa, jotta ymmärrätte minua ja meitä ehkä vähän paremmin.
Ja ehkäpä tämä postaus herättää myös keskustelua. Tämän blogin kommenttiboksissa on ollut tosi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne. Erilaisia ajatuksia, jotka avaavat silmät. Sellaisia ajatuksia, jotka ovat olleet kuin suoraan omasta päästäni. Ajatuksia, jotka ovat oikeastaan vasta aavistuksia. Kaikki ovat tervetulleita. Haaveet, kokemukset, unelmat, vinkit. Kaikki. Kiitos teille kommenteistanne.
Niin ja kuvituksena kauniita vanhoja talvisia kuvia. Kauniit talvikelit kun on nytkin niin miksei fiilisteltäisi niitä tässä samalla?
Miksi naimisiin?
Koska me rakastetaan toisiamme ihan valtavasti. Me viihdytään yhdessä ja tehdään toisemme onnelliseksi ja halutaan tehdä niin ikuisesti. Koska me molemmat halutaan, että meidän liitto on myös muiden (kuten ihmisten ja valtion) silmissä oikea ja virallinen. Koska se helpottaa monia asioita sitten, jos joskus olemme niin onnekkaita, että saamme lapsia. Koska me halutaan juhlia meidän rakkautta ja meidään solmimaa liittoa (joka mun mielestä on jo olemassa). Me halutaan ylipäänsä vahvistaa sitä ja saada meidän liitolle suojaa ja tukea muiltakin kuin itseltämme.
Miksi isosti?
Mikäpä parempi syy juhlaan, kuin rakkaus? Me halutaa juhlia sitä, että me ollaan löydetty elämiimme puoliso, jonka kanssa jakaa ilot ja surut koko loppuelämän ajan. Koska se on niin onnellista, että halutaan jakaa se onni kaikkien meidän rakkaiden kanssa. Koska jokainen syy juhlaan tulisi hyödyntää. Eikä näin isoja syitä juhlaan ole liian usein. Ei ole liian usein syytä tai mahdollisuutta kutsua kaikki rakkaat paikalle ja nauraa ja tanssia niiden kanssa aamuun asti. Ja halutaan ottaa siitä tilaisuudesta vaari.
Miksi kirkossa?
En voi väittää olevani kovinkaan uskonnollinen. Ehkäpä sanoisin ennemmin, että olen hengellinen. En osaa selittää sitä millään järjellä, mutta minusta tuntuu sille, että jos meidän vihitään kirkossa, joku korkeampi voima (jolle on osaa antaa nimeä) vahvistaa meidän liittoa. Minusta tuntuu sille, että silloin tämä on vielä vähän pelkästään meidän omaa tahtoa vahvempi. Olen haaveillut kirkkovihkimisestä pikkutytöstä saakka. Muistot kirkkovihkimisistä ovat jättäneet mieleeni vahvan tunteen siitä, että kirkkovihkiminen on juhlavaa, kaunista, jännittävää ja koskettavaa.
Miksi Jyväskylässä?
Koska me ollaan molemmat sieltä kotoisin. Minä olen kyllä kasvanut vähän matkan päässä Jyväskylästä, mutta aika lähellä kuitenkin. Tällä hetkellä se on edelleen meidän molempien kotikaupunki, vaikka Turussa tilapäisesti asummekin. Ja siellä suunnalla meidän molempien vanhemmatkin asuvat. Jyväskylän lisäksi meillä ei oikeastaan ollut edes mitään muita vaihtoehtoja, kuin korkeintaan se lähikunta, jossa minä kasvoin. Jyväskylästä löytyi kuitenkin mieleisempi juhlapaikka ja siksi häät lyötiin lukkoon Jyväskylään.
Miksi kesällä 2015?
Pääasiassa rahatilanteen vuoksi. Kypsyys, varmuus ja valmius tehdä päätös naimisiin menemisestä olisi varmasti ollut valmiina aikaisemminkin. Koska häät on meille liiton solmimisen lisäksi kerran elämässä vietettävät juhlat, haluamme nauttia niistä parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien tärkeiden ihmistemme kanssa. Eikä naimisiin meneminen tällä tavalla ole kovin halpaa. Me olemme olleet koululaisia tai opiskelijoita oikeastaan koko seurustelumme ajan, joten paljoa aikaisemmin meillä ei olisi ollut mahdollisuutta käyttää häihin kuluvaa rahasummaa juhlien järjestämiseen.
Minähän ehdotin pitkään, että mentäisiin naimisiin kesällä 2016, mutta Joni ehdotti vuotta aikaisempaa. Vuonna 2016 me oltaisiin seurusteltu jo 10 vuotta, ja se on kuulemma liian pitkä aika odottaa naimisiinmenoa.
Entäpä sinä?
Miksi menet naimisiin tai miksi et? Millä tavalla haaveilet joku päivä meneväsi, vai haaveiletko? Vai osaatko edes oikein selittää. En minäkään oikein meinannut osata. Enkä osaa kaikkia ajatuksiani ja syitämme oikein pukea sanoiksi. Ja oikeastaan se kai on se syy, miksi näitä onkin tärkeää edes miettiä.
Mutta ehkä tiivistetysti siksi, että tämä tuntuu meistä molemmista oikealle ja tärkeälle.
Ihana kirjoitus! Oon miettinyt kirjoittavani samantyylisen postauksen, erityisesti siitä, miksi olen menossa jo 19-vuotiaana naimisiin. :)
VastaaPoistaMiksei menisi, kun kerran rakastaa sitä toista niin äärettömän paljon että haluaa jakaa sen kanssa koko loppuelämänsä? :)
Kirjoita ihmeessä, olisi mielenkiintoista kuulla! Juurikin siitä, että mistä tai milloin se varmuus tuli! Minäkin nimittäin haaveilin naimisiinmenosta jo silloin 17 vuotiaana ihan seurustelun alussa, mutta silloin onneksi tiedettiin itsekin, ettei vielä olla ihan riittävän kypsä tekemään niin pitkäkestoista päätöstä :D
PoistaIhana krjoitus <3 mutta liian kipeä minulle kommentoitavaksi kysymyksiisi... 10 vuotta liian pitkä aika olla menemättä naimisiin. Auts. Ihana kuulla kun olet niin onnellinen, oikein oikeasti hymyilyttää minua täällä :)
VastaaPoistaVoi että. Kiitos <3
PoistaMutta harmi, että herätin myös kipeitä tunteita. Haluan vielä korostaa, että en todellakaan halua tarkoittaa, että meidän ajatukset ja tapa olisi ainoita oikeita. Tai että 10 vuotta on liian pitkä aika ja piste. Varsinkin kun eihän se minunkaan mielestä ollut, Jonin vaan. Mutta siis se, että me toimitaan näin ei missään nimessä tarkoita sitä minunkaan mielessäni, että jokin muu olisi yhtään vähemmän arvokasta ja oikein!
Postausta lukiessa mieleni hoki vain tauotta "niinpä, niinpä, niinpä, niinpä", eli olen hyvin samaa mieltä kanssasi asioista (: Kyllähän sitä voisi sanoa rakkaalle "Tahdon" vaikka farkut jalassa arkipäivänä maistraatissa, mutta kirkkovihkiminen ja isot juhlat tärkeimpien ihmisten kanssa tekee päivästä lähes taianomaisen joka säilyy muistoissa ikuisesti. Itse olin seurustelun alkumetreiltä asti varma että tuossa on nyt tyyppi kenen kanssa astelen joku päivä alttarille, joten häiden suunnittelu alkoi heti kihlauksen jälkeen. Rahatilanteen takia ne ovat vasta 2015, mies kyllä sanoi ihanasti kosinnan jälkeen että olisi valmis menemään maistraattiin vihittäväksi vaikka heti (:
VastaaPoistaHauska sattuma muuten, me ollaan kumpikin Turun seudulta kotoisin ja asutaan tällä hetkellä Jyväskylässä opintojen takia. Ja häät järjestetään siis Turussa, juuri päinvastoin kuin teillä ;D
Eikä, aika hauska sattuma! :D
PoistaMutta hei, kiva kuulla, että sieltä löytyy samankaltaisia ajatuksia! :) Juurikin noin, kyllä minäkin voisin mennä naimisiin vaikka farkuissa, ei häissä ole siitä materiasta kysyms, mutta onhan se nyt sellainen asia, jota on ihana juhlistaa oikein kunnolla.
Ja voi, ihanasti on miehesti sanonut! Ja niinhän sen pitää ollakin.. ei kai tulisikaan kosia, jos ei olisi valmis naimisiin asti menemään :)
Kiitos kun jätit kommentin Feline!
MIKSI NAIMISIIN?
VastaaPoistaJännä, että tosiaan nykyään tämä pitää kysyä näin päin, eikä "miksi EI naimisiin".
Näen avioliiton julkisena, virallisena ja myös hengellisenä liittona, joka pohjautuu Raamattuun eli on siis Jumalan hyvä ja täydellinen tahto ihmisiä kohtaan.
Avioliitto on nimenomaan LIITTO, eli enemmän kuin pariSUHDE tai jonkinlainen SOPIMUS. Liitto jostain asiasta tehdään kerran ja se pitää. Ja tämän vuoksi esim. avoliitto -termi on "vähän" ristiriitainen, koska siinä samassa on "avo" ja "liitto", jotka ovat toisten vastakohtia ja kumoavat toisensa.
Avioliittoon solmitaan julkisesti ihmisten ja Jumalan edessä ja Jumala siunaa sen (niinkuin Kirsi kirjoitit että "se jokin korkeampi voima", niin ainakin Jumalan itsensä mukaan Hän on juuri se, joka on tän kaiken keksinytkin ja myös vahvistaa ja siunaa sen). Se ei siis sinänsä ole ainoastaan kahden ihmisen välinen juttu, vaan siinä luvataan rakastaa kuolemaan asti toiselle, mutta myös kaikille paikalla oleville ja Jumalalle. Tämä erottaa avioliiton muista suhteista.
Mun mielestä tässä makee juttu on se, että tietyllä tapaa tämä julkinen lupaus velvoittaa myös muita häävieraita. Siis sillä tavalla, että koska he ovat olleet todistamassa ja vahvistamssa tämän liiton tekemistä, heidän tulisi olla paikan päällä tukemassa myös silloin, kun parisuhteessa tulee eteen haastavia ja jopa umpikujalta tuntuvia tilanteita. Ja tietty jo mielellään ennen niitä. Eli teillekin jaan sen viisauden ja neuvon mitä olen muilta saanut: älkää jääkö liitossanne kahdestaan, vaan hankkikaa apua ja tukea jo ennen kuin mitään kriisejä edes tulee (koska niitä kuulema joka tapauksessa jossain vaiheessa tulee).
Tän ajan yleinen ilmapiiri ei arvosta eikä ihaile eikä tue sitoutumista, pyyteetöntä rakkautta tai anteeksiantoa, vaan hehkuttaa koko ajan hetken mielihyvää, helppoja ratkaisuja, "oman hyvinvoinnin" etsimistä. Ja avioliitossa jos missä ei pärjää noilla viimesillä. Että tosiaan täyttäkää ajatusmaailmanne sillä, mikä on hyvää ja tukee avioliittoa. Lukekaa rakentavia kirjoja, kattokaa selviytymisdokkareita ja kuunnelkaa niitä ihmisiä, jotka ovat omassa elämässään valinneet sitoutumisen.
Mun mies monesti sanoo että "Kyllähän avioliitto toimii ihan kenen vaan miehen ja naisen välillä". Koska se on tahdon asia. Kun me mietittiin ja muutkin meiltä kysy että "mistä sitä voi tietää että toi on se oikee?". Niin me ajatellaan se niin, että siitä asti, kun sanoo "tahdon", siitä toisesta tulee sulle se oikee. Sen jälkeen ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista että jossain muualla olisi joku oikea, tai että yhtäkkiä huomaisi ettei toinen olekaan oikea.
Ja ylipäänsä sinkuille, seurusteleville ja vielä kihloissa olevillekin toivon sitä, että he eivät keskittyisi löytämään Sitä Oikeaa, vaan keskittyisivät olemaan itse se oikea. Nojoo, pätee tämä kyllä myös avioliittoonkin:)
Nojoo, takaisin kysymykseen, miksi naimisiin (kun se näyttää olevan noin hiton epätrendikästä ja vaikeeta)?
Uskon, että todellisen elämän mielekkyyden ja onnellisuuden voi löytää ainoastaan siinä, että rakastaa toista pistämällä oman itsensä kakkoseksi ja toisen ykköseksi. Ja avioliitto on just sitä.
Ei vain vaaleanpunaisena kaunokirjoituksella kirjoitetulla käsialalla, vaan ihan arkioikeesti. Joka päivä saat mahdollisuuden (tai sata) valita joko itsesi tai toisen edun. Saat valita anteeksiannon tai kiukun. Nalkuttamisen tai kehun. Irvistyksen tai hymyn. Mökötyksen tai halauksen. Ottamisen tai antamisen. Loukkauksen tai kehun.
Tulet huomaamaan omat heikkoutesi ja karmaisevat piirteesi useammin ja selvemmin ja satuttavammin kuin missään muualla. Näet ja huomaat ne jatkuvasti myös siinä toisessa. Ja silti tahtoo rakastaa. Jos ei siinä, niin missä on elämän tarkoitus?
Voi vitsit Maija kiitos taas ihan mielettömän pitkästä, ihanasta ja fiksusta kommentista! Niin monessa kohdassa nyökyttelin, ja ajattelin, että "just niin!".
PoistaJuuri eilen oli puhetta siitä, että sille on syynsä, minkä takia vihkimisen yhteydessä kysytään, että "TAHDOTKO?". Koska avioliitossa ei oo kyse vaan rakkaudesta, siis pelkästään siitä, että on joku tyyppi johon on rakastunut. Vaan siinä on kyse myös päätöksestä. Siitä, että valitsee, että rakastan tätä ihmistä koko loppu elämäni. Oon sen puoliso koko loppuelämäni. Tuen sitä koko loppuelämäni. Valitsen sen joka päivä. Koko loppu elämäni.
Mutta se täytyy kyllä vielä sanoa, että kyllä minä ainakin koen, että me ollaan koettu monia noita asioita jo tässä suhteen aikana, ilman avioliittoakin. Siis kaikkia noita asioita toisen hyvinvoinnin priorisoimisesta omien kaameimpien piirteiden löytämiseen. Mutta myös sen takia koetaan, että ollaan valmiita solmimaan avioliitto. Toki se hetki, kun siitä on ollut varma niin on tullut oikeasti jo ennen sitä, kun mentiin kihloihin. Mutta varsinkin kun me ollaan alettu niin nuorena seurustelemaan, niin musta on hyvä, että me ollaan saatu kokea kaikkia noita juttuja ja varmistua siitä, että pystytään tähän, ennen kun ollaan tehty päätös solmia tää liitto.
Mutta joo, niinkun sanoit, että on se vähän nurinkurista, että nykyään saa perustella sitä, miksi naimisiin välillä enemmän, kuin sitä että miksi ei!
Ja vielä lisään edelliseen, jossa paasasin avioliiton haudanvakavuudesta ja haastavuudesta ja että se on taistelua ja nöyrtymistä.
VastaaPoistaNiin totta kai se on ihan sairaan hauskaa!! Ja jännää. Ja ihanaa. Ja seikkailu. Ja täynnä rakkauden tunteita. Fiilistelyä ja noloja insidejuttuja. Naurua, pakahtumista, sydämen jakamista, yhdessä unelmointia ja niiden toteuttamista ja date nighteja. Yhä uudelleen häkeltymistä kun tajuaa, että on päässyt maailman upeimman tyypin kanssa NAIMISIIN!
Niinpä. Onneksi se on toiselta puolelta myös kaikkea tota! Ja vielä paljon muutakin. Tukemista, rohkaisemista, onnistumista, epäonnistumista ja ja ja.. ei kai tässä millään voi kaikkea luetellakaan?!
PoistaMutta ei tullut kyllä tuosta edellisestäkään kommentista mikään ahdistus. Se herätti ajatuksia ja se on vaan hyvä! :)