Heippa kaikille! Täällä kirjoittelee Kirsi, 24-vuotias morsian Jyväskylästä. En voi sanoa olevani kokenut bloggaaja, mutta olen minä aiemminkin blogia kirjoitellut. Blogikärpänen puraisi ensimmäisen kerran, kun keväällä 2012 Roomassa yliopistovaihdossa ollessani kirjoitin kuulumisiani vaihtariblogiini. Nyt kuitenkin kaipasin vielä toista paikkaa, jonne vuodattaa vielä siirappisempaa hömppää.
Mun pää nimittäin meinaa räjähtää siellä kuplivan häähömpän vuoksi! Pohdin pitkään, että kehtaanko vielä aloittaa hääblogia, häihin on kuitenkin vielä 707 yötä... ja sitten tajusin. Jos minulla on ollut pimeinä tunteina aikaa laskea, että häihini on 708 yötä, niin olen kipeästi häähömppäpurkautumisen tarpeessa.
Mun pää nimittäin meinaa räjähtää siellä kuplivan häähömpän vuoksi! Pohdin pitkään, että kehtaanko vielä aloittaa hääblogia, häihin on kuitenkin vielä 707 yötä... ja sitten tajusin. Jos minulla on ollut pimeinä tunteina aikaa laskea, että häihini on 708 yötä, niin olen kipeästi häähömppäpurkautumisen tarpeessa.
Ei vielä löytynyt hirveästi kesälle 2015 häänsä asettaneiden morsianten (eikä sulhojenkaan) blogeja, mutta eihän tätä ole kenenkään pakko lukea (paitsi minun sulhon, hehe). Ja sitten puolentoistavuoden päästä, kun muut 2015 -vuoden morsmaikut alkavat kahlata kuumeisesti hääblogeja, niin onpahan täällä ainakin valmista materiaalia, hih. Uuden blogin Peace, love and bubblegumin rinnalle perustin siksi, ettei kaikkia sen blogin lukijoita välttämättä kiinnosta meikäläisen häähössötys. Eikä hääblogeja selailevia välttämättä kiinnosta miten ajattelin H&M:ltä ostetun huivin yhdistää syksyllä.
Jos mietitte, miten se kipinä laskea öitä ja puhua häistä ja ajatella vain häitä iski juuri nyt? Kihloissahan ollaan oltu jo lähes vuoden päivät. No, siten se iski, että me mentiin ja varattiin hääpaikka ja sitä myöten lyötiin meidän hääpäivä lukkoon. Iiks. Niin jännittävää. En mää oikeasti vielä hoksaa, että oon morsian ja menossa naimisiin.
Nyt te mietitte, että se johtuu siitä, että siihen on vielä kaksi vuotta aikaa. Voipi olla, mutta pakkohan tässä on jo alkaa valmistautua. Mutta sanokaa mun sanoneen. Kaksi vuotta tulee hujahtamaan nopeasti. Niiin nopeasti. Ainakin tää kulunut vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa, ja niin meni se vaihdossa vietetty puolikas sitäkin ennen. Sanokaa mun sanoneen...
Ja tervetuloa mukaan! Jätä ihmeessä viesti vierailustasi kommenttiboksiin, odotan niitä innolla ja vastailen kaikkiin. Lukijoiden kanssa höpöttäminen, kun on bloggaamisen paras puoli.
Olen kirjoitellut jo vähän esittelyä itsestäni ja meistä, joten palaillaan pian ja kuulette vähän enemmän, että millainen morsian (iik!) täällä ruudun toisella puolen kirjoittelee!
Olen kirjoitellut jo vähän esittelyä itsestäni ja meistä, joten palaillaan pian ja kuulette vähän enemmän, että millainen morsian (iik!) täällä ruudun toisella puolen kirjoittelee!
Meilläkin oli kihloihin mentäessä melkein kaksi vuotta hääpäivään, ja nyt se on jo ensi kesänä :) Kyllä se aika menee nopeasti. Ja parempi suunnitella ja toteuttaa niin paljon kuin mahdollista etukäteen niin ei tarvitse sitten stressata lähempänä hääpäivää :)
VastaaPoistaHuh ihanaa, että saan vähän vertaistukea siihen, että kyllä tää hössöttäminen kannattaa jo nyt aloittaa! :D
PoistaOon samoilla linjoilla, että ennemmin sitten lähempänä The Päivää mieluummin nauttii ja toteuttaa rauhassa asioita, kuin tutkii ja miettii ja suunnittelee hädissään!
Kuinka jännää, enää vuosi teillä! Sekin tulee niin nopeasti kulumaan :)
Ihanaa että kirjoitat tätä, itse aloitin hääsuunnitelun muutama viikko sitten ja mietin että kirjoitaakohan kukaan muu hääblogia vuodelle 2015. Ja sit löysin sun blogin! Hihi..
Poista-mirkku
Hei kiva homma, että löysit tänne, tervetuloa mukaan :)
PoistaJuu loppukesästä kun aloittelin, niin eipä näitä 2015 kesän blogeja tainnut paljoa olla, mutta nyt tuntuu olevan yhä enemmän päiviä lyöty lukkoon sinnekin asti! Onnea sullekkin hääsuunnitteluun!
Itselläkin olis heinäkuussa 2015 hääjuhlat tiedossa, enkä ikinä olisi uskonut olevani "häähömppä-ihminen"..täällä sitä blogeja selaillaan :)
VastaaPoistaHei mahtavaa! Joku 2015 vuoden morsian-kollega! Paljon onnea!
PoistaJa niin se häähömppä vaan koukuttaa! Mutta hyvähän se vain on, saahan sitä elämästä iloita :)
Näissä sun vanhoissa postauksissa ei näy enää kuvat :(
VastaaPoistaNo voihan peffannsuti! :D Mää tässä taannoin vähän tiukensin yksityisyysasetuksia, niin taisi käydä näin siinä samassa.. joten kiitti kun sanoit, täytyy näpytellä jokainen yksitellen uudestaan esiin :D
Poista