Weekend getaway

Moikka taas pienen hiljaisuuden jälkeen! Mulla oli vilpitön tarkoitus päivitellä blogia viikonlopun aikana ja kuvailla materiaaliakin.. vaan kuinkas sitten kävikään? No, tällä kertaa kävi niin, että melko vapaa viikonloppu muuttuikin perjantaina täysin vapaaksi viikonlopuksi. Ja mietittiin, että mitähän me sitten tehtäisiin. Mää ehdotin, että tehdään jotain hassua, johon tuo puoliskoni ehdotti, että lähdetään laivalle. Siinä vaiheessa oltiin autossa matkalla ruokakaupasta kotiin ja Viking Gracen lähtöön oli 45 minuuttia aikaa.

Grace_2Grace_1Grace_3

Joten äkkiä kotiin, äkkiä passit ja muutamat vaihtovaatteet matkaan ja 35 minuuttia ennen laivan lähtöä hypättiin autoon ja hurautettiin kohti satamaa. Siinä vaiheessa ei saanut enää netistä eikä Vikingin myyntipalvelunumerosta tietoa, onko risteilyllä vapaita hyttejä, joten ainoa mahdollisuus oli mennä lähtöselvitystiskille kysymään. Puoli yhdeksältä (25 minuuttia ennen laivan lähtöä) seistiin jonossa ja hetken jonottamisen jälkeen kävi ilmi, että vapaita hyttejä löytyy, joten welcome on board! Hyttiin päästyämme kyllä vähän naureskeltiin, että täälläkö me nyt oikeasti ollaan. Mutta oltiinhan me, joten blogit, kamerat ja muut hömpötykset sai jäädä unholaan, kun tarjoutikin mahdollisuus viettää kahden kesken laatuaikaa ihan koko viikonlopun ajan.

Grace_4

Lauantaina palattuamme kotiin jatkettiin viikonloppua leffaillalla, sunnuntaina kävelyllä, kermavaahtokaakaolla höystetyllä kauppareissulla, kodin siivoamisella, saunomisella, syömisellä ja Suits -maratonilla. Ja olipahan muuten ihan parasta, ihan kaikki! Niin harvassa on ne viikonloput, kun meillä on molemmilla yhtä aikaa vapaa viikonloppu. Siis sellainen, ettei mikään ulkopuolinen velvollisuus määritä yhdenkään aamun tai päivän tai illan tekemisiä, vaan saa valita ihan itse mitä viikonloppuna tekee. Tällä kertaa me valittiin lähteä äkkilähdöllä laivalle. Ja siitä päätöksestä jäi jälkeensä iso kasa hyviä muistoja!

8 Kommenttia

  1. Ihanaa kun vaan lähditte tuolleen!! :D Kaipais paljon enemmän spontaaniutta tähän maailmaan! Tylsää kun kaikkea aina täytyy suunnitella viikkokaupalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon sun kanssa niiin samaa mieltä! Vähän sama taka-ajatus mulla oli, kun ehdotin, että tehdää jotain hassua.. että tekis jotain just spontaania ja sellaista mitä ei yleensä tehdä.. no, eh ihan ajatellut mitään noinkaan isoa kuin laivalle lähtö,mutta olipahan ihanaa vaan mennä. Just ilman suunnitelmia ja valmistautumista! :D

      Poista
  2. Vitsit, aivan ihana postaus! Tätä lukiessa tuli heti sellainen olo, että pitäisi itsekin muistaa enemmän tehdä spontaanimmin asioita. Ei sitä aina tarvitse ennakkoon suunnitella kaikkea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Miten sitä aina onkin niin omiin kaavoihinsa kangistunut. Ihan mielettömän virkistävää oli tehdä jotain, mitä ei oltu huolella etukäteen suunniteltu :)

      Poista
  3. Ihanan spontaania, pitäis itsekin joskus vaan ottaa ja lähteä tolla tavalla jonnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Kyllä kannattaa! Oli todellakin virkistävää vähän repäistä välillä :)

      Poista
  4. Voi vitsi, kuulostaa niin hauskalta toi! :D Ihanan kuuloinen viikonloppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se tosiaan olikin! Ihan parasta välillä vähän heittäytyä ja tehdä jotain päätöntä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!