Ihana Pukuni

Eilen hääpukutarinaa kirjoitellessani mainitsin olleeni yhteyksissä erääseen ompelijaan ennen hääpuvun löytymistä. Vaikkei meidän yhteistyömme päässytkään sen pidemmälle, halusin ihan ehdottomasti kirjoittaa oman postauksensa tästä sydämeni vieneestä ompelimosta. Puhun nyt tietenkin turkulaisesta ompelimosta nimeltään Pukuni, jonka taitava ompelija on Saara Toivanen.

Kun meidän häähaaveet alkoivat konkretisoitua, aloin myös selailla netistä hääpukuja ihan vakavissani. Mieleistä ei löytynyt, joten siirryin etsimään taitavaa ompelijaa, joka voisi haaveeni toteuttaa. Siitä on jo useampi vuosi, kun löysin netistä Pukunin ja Saaran ja ihastuin välittömästi. Olin esitellyt kyseisen ompelijan myös Jonille ja äidille jo aikaa sitten. Siis silloin kun vielä asuin Jyväskylässä. Olin ihan varma, että matkustan Jyväskylästä Turkuun saakka pukua teetättämään, mutta niin vaan satuin itsekin muuttamaan tänne tässä välissä.

Pukuni_1 Pukuni_3
Pyysin Saaralta muutamia kuvia postaustani piristämään. Postauksen kolme ensimmäistä kuvaa:
Morsiamen puku - Pukuni 
Sulhasen puku ja kengät - Pukuvuokraamo Sanelma
Morsiamen kengät - Fiancée
Kampaus, meikki ja korut - Ninka
Kimppu ja viehe - Kukka Fiori
Mallit - Mirka (Modelpoint) ja Topias
Kuvat - JS Disain

Se mihin Pukunin puvuissa ihastuin oli ehdottomasti pitsin käyttö. Saara on ihan taituri rakentamaan upeita, kantajaansa imartelevia pitsipukuja. Ja käyttää myös valtavasti aikaa ja vaivaa juuri sen täydellisen pitsin metsästämiseen. Pukunin puvuista näkee sen, että ne on tehty tunteella ja taidolla. Ne ovat vaan yksinkertaisesti upeita!

Lisäksi voin mitä vilpittömimmin sanoa, että meidän muutaman viestin perusteella yhteydenpito Saaran kanssa oli ihanan helppoa. Hän on niin lämmin ja ystävällinen, omistautunut ja jokaiseen viestiini sain vastauksen nopeasti. Kertaakaan ei tullut sellainen olo, että joutuisi odottelemaan. Ei lähimainkaan.

Pukuni_2

Kuitenkin niin nyt kävi, että meidän tiemme eivät kulkeneet samaa matkaa tämän pidempään. Löydettyäni tulevan hääpukuni Joni kehotti minua miettimään olenko valmis luopumaan unelmastani saada teetetty hääpuku. Minä mietin ja totesin, että ei unelmani ollut teetetty hääpuku vaan unelmieni hääpuku. Ja se nyt sattui löytymään liikkeestä. Ja poikkeamaan hieman siitä, millaista olisin lähtenyt teetättämään. Sitä en yhtään epäile, etteikö tuokin puku olisi ollut aivan upea. Mutta se nyt ei kuitenkaan vaan ollut minun juttuni, vaikka niin arvelin.

Haluan myös vinkata teille, että Pukunissa on vielä ensi vuodelle vapaita tilausaikoja (ja tällekin vuodelle muutamia), joten jos mielessä on yhtään kutkutellut hääpuvun teetättäminen, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä Saaraan! En voisi lämpimämmin suositella! Saara on aivan uskomattoman sydämellinen tyyppi ja kysymisestä ei ainakaan ole mitään haittaa. Mikäli yhtään kolkuttelee, niin Saaran yhteystiedot löydätte täältä (klik).

Ja vaikkei teidän pukunne tulisikaan olemaan Pukunin upeus, kannattaa mennä ainakin kurkkaamaan Pukunin blogia. Kannattaa liittyä lukijaksi, sillä mikäpä paremmin nostattaisi omaakin hääintoilufiilistä ellei aivan upeat asiakkaiden hääkuvat, joita Pukunin blogissa saa tasaisin väliajoin ihailla!

Seuraavat kaksi upeaa kuvaa:
Puvut: Saara Toivanen / Pukuni
Kuvat: Johanna ja Jouni Hietanen / Johanna Hietanen Photography
Kampaaja-meikkaaja: Nina Röntynen / Ninka.fi, myös korut ja hiuskoristeet.
Malli: Michaela

Pukuni_5 Pukuni_4

Mikäli joku epäilee, niin haluan vielä varmuudeksi selventää, että tämä ei ollut maksettu mainos tai muutakaan korruptiota. Minä itse halusin vinkata teille aivan ihanasta ja taitavasta kotimaisesta yrittäjästä, jonka kätten jälkeen olen ihan itse kovasti ihastunut.

Onko Pukuni teille ennalta tuttu? Mitä tykkäätte puvuista? Luulenpa vähän, ettette tekään voi olla tykkäämättä. Aivan upeita pitsipukuja, pistää oikein huokailemaan!

10 Kommenttia

  1. En ole itse Saaran asiakkaana ollut, mutta olen ihaillut hänen töitään jo pari vuotta. Ihan mahtavaa, että Suomesta löytyy tällaisia taitureita, jotka asiakaskuntakin on löytänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, etäältä on tullut ihailtua jo pitkään! :) Niinpä, se on tosi ilahduttavaa! Ja tosiaan Saarahan on tehnyt upeita pukuja myös mm. linnan juhliin, ei pelkästään hääpukuja!

      Poista
  2. Upeita pukuja! :) Oon tullut kyllä aika vakaasti siihen päätökseen, että munkin hääpuvusta löytyy pitsiä! Varsinkin nuo selkäosassa olevat pitsiset yksityiskohdat on jotenkin niin...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsi on niin kaunista ja romanttista, että varmasti nappivalinta! Niinpä, jos vaan haluaisin yhtän hihoja tai isompia ilkaimia, niin olisin varmasti valinnut jotain pitsiselkäistä! <3

      Poista
  3. Saaran opiskelukaverina en voi muuta kuin suositella! Supertaitava ja aina yhtä innostunut jokaisesta tekemästään puvusta ja asiakkaasta. Ja kaupan päälle vielä ihan mielettömän mukava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tällaisen kuvan minäkin olen saanut hänestä! :) Kertakaikkiaan positiivisen! Kiva, kun jätit kommenttia! :)

      Poista
  4. Mulle kävi samalla tavalla et olin eka häneen yhteydessä mahdollisen mittatilauspuvun suhteen ja sitten löysinkin Wangin. :) saara on kyllä huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa kovin tutulle :D No, meille löytyi ne oikeat jostain muualta tällä kertaa :)

      Poista
  5. Voih noita unenomaisen kauniita pukuja! <3 Itse tovin mietin puvun teettämistä ja silloin löysin myös Pukunin, mutta olenkin löytänyt kuitenkin pukuni valmiina, ehkä :) On näitä silti ihana ihailla ja fiilistellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, nämä ovat kyllä aivan upeita! :) Oi ihanaa kuulla! Ei kai sillä löytötavalla ole väliä, kunhan se puku vaan on juuri se oikea :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!