Salakavalasti kasvanut Essieperhe

IMG_3544

Mainitsinkin jo edellisessä kynsipostauksessani, että mun suhde Essien kynsilakkoihin ei aina ole ollut yhtä lämmin kuin nyt. Itse asiassa sen verran viileä se suhde oli, että mun täytyi ensin saada kuusi merkin lakkaa, ennen kuin ostin itse yhtään!

Ensimmäinen mun Essie oli tuo persikkaisen oranssi Tart deco. Sain sen MouMou -blogin kautta Iinan palkittua lukijoitaan. Ensimmäistä kertaa lakkaa testattuani en ollut kovin hullaantunut. Sivellin oli mun makuun aivan liian leveä ja raidatonta jälkeä oli musta vaikea saada. Toinen Essieni löytyi Livboxin sisältä. Kyseisen kuun bokseissa oli sekä saamaani Muchi muchi lakkaa, että jotain toista. Luonnollisesti olisin halunnut saada juuri sen toisen. Muchi muchi oli aivan liian ohut ja vaalea ja tylsä mun makuun. Ja jälleen, siistiä tulosta oli vaikea saada ja minä olin pettynyt.

IMG_3550IMG_3547

Sitten sain viime jouluna lahjaksi neljä lakkaa Essien Luxeffects kokoelmasta. Ne olivat kaikki ihania ja aivan huikean kimaltelevia. Niillä ei mennyt kertaakaan pieleen ja lakat olivat huikean värikkäitä, riittävän glitterisiä ja hyvin kestäviä. Ainoa ongelma oli, etten saanut hopeista Sparkle on top -lakkaa, eikä sitä meinannut mistään enää saada!

IMG_3552IMG_3557IMG_3556

Kunnes viime kuussa meidän lähi Cittarissa sitä taas Essiehyllyssä oli! Ja vielä -25% alennuksessa Plussakortilla. Ja samoiten siellä hyllyssä oli aivan ihana Mint candy apple. En tiennyt ensin viitsinkö ostaa sitä, koska Tart decon levittäminen oli ollut niin vaikeaa. Mutta ostin kuitenkin ihanan sävyn vuoksi ja sehän oli ihan täydellinen. Leveä sivellin ei tuntunut enää ollenkaan vaikeala ja kahdella kerroksella sai aikaaan täydellisen, peittävän ja tasaisen lopputuloksen.

IMG_3553IMG_3554

Sen jäkeen kokeilin uudelleen myös aina aiemmin kiroamaani oranssia ja eihän sekään ollut enää niin vaikeaa! En tiedä onko enemmän kyse siitä, että oon vaan oppinut käyttämään paremmin Essien leveämpää sivellintä. Vai oliko sekin vain mun päässä. Että kun päätin lakkojen olevan ihania, niin ei niiden levittäminenkään enää ollut mitenkään vaikeaa. Luultavasti se oli juuri niin.

IMG_3558

Mutta onnellinen loppu on pääasia. Essien lakat on ihania, hyvin levittyviä ja aikas kestäviä. Muchi muchi on edelleen ihan liian ohutta mun mieleen, mutta mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä. Essiellä on niin valtava sävyvalikoima, että luulisi sieltä löytyvä myös sen täydellisen, vähän peittävämmän haalean pinkin!

4 Kommenttia

  1. Minulla on noista stroke of brilliance ja olen tykännyt siitä niin paljon, että haluaisin myös tuon set in stonesin. :) Minulle on sattunut myös muutama hutiostos kun olen etsinyt sellaista tietynväristä nudelakkaa ja monesti ne ovat todella läpikuultavia vaikka kuinka monta kerrosta lakkaisi. Onneksi niitäkin voi käyttää sitten muuten. :) Tosi kiva essie kokoelma sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä molemmat aivan ihania! Ja jos yhtään pinkistä tykkää, niin toi a cut above on aivan huikea myös!

      Ja toi tuntuu olevan aika monella ongelma.. että vaaleat pinkit ja nudet osoittautuukin tosi läpikuultaviksi tai ohuiksi :/ harmi! Voihan niitä tosiaan muuhun tarkoitukseen käyttää, mutta ei sellaisiakaan nyt määräänsä enempää tarvitse!

      Poista
  2. Ihania kuvia kauniista puteleista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!