Ne pahamaineiset olkaimet

Toissapäiväinen avautuminen tuli kyllä tarpeeseen ja nyt jaksaa taas hössöttää paremmilla mielin. Kiitos vielä vertaistuesta ja rohkaisusta blogivuodattamiseen! Siinä postauksessa kerroin kuinka olin vetäissyt aikuismaiset mökötyskohtaukset, kun mies ei ollut yhtä sitoutunut hääpuvun olkainkeskusteluun, kuin minä. No, mökötys saatiin loppumaan ja keskusteltiin sen jälkeen olkaimista oikein olan takaa (hehheh). Nyt ajattelin kuitenkin kertoa teillekin, mikä tässä näin suurten pohdintojen aiheena oikein on ollut!

Minä olen aika pitkään haaveillut olkaimettomasta hääpuvusta. Oikeastaan aina kaikki mun konkreettiset hääpukuhaaveet on olleet olkaimettomia. Vuosikausia olen myös haaveillut sweetheart kaula-aukosta. Tässä jo pidemmän aikaa olen kuitenkin hieman ollut tylsistynyt siihen, millaisen selkämyksen sweetheart kaula-aukko vaatii. Jotta puku pysyy päällä ei selässä voi olla mitään kovin näyttävää. Ainakaan minun mieleistäni näyttävää eli avonaisuutta. Paitsi jos puvussa olisi olkaimet.

Kuva_1

Tässä vasemmanpuoleisessa kuvassa on aika tismalleen mun unelmien hääpuvun yläosa. Tuohon vyötärönauhaan asti tuo on millilleen sitä mitä yläosan etumukseen haluaisin. Ja vasemmalla sitä, mitä silloin takaosa joutuisi olemaan. Napitus tai nyöritys ja suhteellisen korkealle asettuva reuna.

Seuraavassa kollaasissa taas on oikealla minun pitkaikaisin rakkauteni mitä hääpuvun selkäpuoliin tulee. Tuo on kertakaikkisen täydellinen! Syvään uurrettu selkämys, reunoilla pitsiä ja vyötäröllä niitä kiinni kuromassa satiininauha. Niin ja sitten ne olkaimet. Se tarkoittaisi sitä, että unlmien etuosaani joutuisin tekemään kompromisseja. Täydellisen pyöreä sweetheart mallia joutuisi muokkaamaan hieman kulmikkaammaksi, jotta olkaimet lähtisivät yläosasta kauniisti.

Kuva_2

En tosiaan tiedä mitä mieltä olisin. Mökötys aiheutui siitä, että mies sanoi, että ainahan oot halunnut olkaimettoman, eikä mun mielestäni antanut aluksi riittävästi mahdollisuutta olkaimille. Koska yhtälailla olen aina halunnut myös näyttävämmän selkämyksen, mutten ole pitänyt sitä mahdollisena. Aina aikaisemmin olen ajatellut, etten voi saada mieleistä selkää ja yläosaa. Mutta nyt tuo selkäosan kaipuu on alkanut olla aina vaan suurempaa ja suurempaa. Nyt olen oikeasti päätynyt siihen pisteeseen, että olisin ehkä valmis tekemään kompromiseeja etuosaan saadakseni unelmieni selän.

Olen ihan kahden vaiheilla. Tämän suuren olkainkeskustelun jälkeen ajattelin taas, että ehkä se olkaimeton on varmempi, kun olen sellaisen suorastaan päättänyt haluavani. Mutta nyt tänään avasin taas tuon kuvakansion ja totesin, että jestas nuo olkaimellisetkin on kauniita.

Joten mielipiteitä ja apuja kaivataan kipeästi! Mitä te olette mieltä?

18 Kommenttia

  1. Mä olen vähän jo miettinyt omaa pukuani... Oon päätynyt siihen, että haluan olkaimellisen. Olkaimettomat jutut ei vaan sovi mulle! Haaveissa on aika basic, ohuet olkaimet ja avoin, näyttävä selkä. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoin selkä on kyllä aivan ihana juttu hääpuvuissa, joten fiilistelen täysin sun suunnitelmia :) Tärkeintä on se, että viihtyy itse hääpuvussaan joten ei missään nimessä kannatakaan ottaa mitään sellaista mitä hääpuvun "pitäisi olla" vaan sellaista missä tuntuu itse hyvälle :)

      Poista
  2. En tiedä johtuuko se vain noista ylläolevista mekoista, mutta tuossa tapauksessa olkaimellinen on mielestäni kauniimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mieleen taas tuo olkaimellinen yläosakuva ei ole yhtään... :D se on lähinnä kuvaamassa sitä minkä mallinen yläosan pitäisi olla. Mutta tuo selkäpuoli taas on niin ihana, ettei mitään rajaa! Ja sehän se ongelma onkin :)

      Poista
  3. Olkaimilla! Äänestän ehdottomasti tätä vaihtoehtoa, koska tuon selän linjan saa niin paljon kauniimmin uurretusti kuin ilman olkaimia. Eikä tuo etuosa tarvitse niin kulmikas olla, oikein mitoitetut ja oikeassa kohdassa olevat olkaimet menevät myös pyöreämmän sweetheartin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka tuuliviiri mää oon kun pari päivää sitten mökötin kun en saanut riitävästi kannatusta olkaimille ja nyt mää oon melkein harmissani kun vaan olkaimet on saaneet kannatusta :D

      Ollaan kyllä samaa mieltä siitä, että tuo selkä on olkaimilla ehdottomasti kauniimpi. Siksi sen niin kovasti haluaisinkin!

      Mutta mää taas en oo ihan samaa mieltä pyöreämmästä sweetheartista ja olkaimista. Jos esimerkiksi tuohon mun unelmaetuosaan liittäisi olkaimet niin ei toimisi mun mielestä ollenkaan. Mulle tulee sellaisista raktaisuista mieleen vaan kaupan valmismekot / bikinit / rintsikat joita on tarkoitus voida käyttää ilmankin ja sisällä sitten olkainten kiinnityslenkit - niissä on mun mielestä se vika että ne olkaimet näyttää sille, ettei ne kuulu siihen. Joten jos laittaisin olkaimet niin mun mielestä tosta unelmien etuosasta pitäisi muotoilla vähän toisenlainen, että se mekko-osakin näyttää olkaimelliselle mekolle. Eikä olkaimettomalle mekolle, jossa on olkaimet.. osaankohan selittää asiaani yhtään? :)

      Poista
  4. Hankalimpia tilanteita ovat juuri nämä, kun joutuu taistelemaan omien toiveiden kanssa, kun tuntuu siltä, ettei kaikkea voi saada. Tulee fiilis, että on itse oma "vihollisensa". Oletko kokeillut näitä vaihtoehtoja päälläsi? Kehotan aina kaikkia pukuvalintojen kanssa kamppailevia marssimaan liikkeeseen ja kokeilemaan reilusti eri vaihtoehtoja päällä. Voi hyvin olla, että mielipide olkaimiin, etumukseen, selkämykseen ja melkeinpä kaikkeen selkenee jo sillä. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon viestistäsi Varpunen! Nyt täytyy myöntää kyllä, että tunnen itseni erittäin tyhmäksi, kun mulle ei ole oikeastaan tullut mieleenkään, että menisin liikkeeseen sovittamaan :D Mutta se johtuu ehkä lähinnä siitä, että haaveissani ja suunnitelmissani on hääpuvun teetättäminen. Niin olen ajatellut, etten viitsi tai kehtaa mennä liikkeisiin pukuja sovittelemaan, koska en aio heiltä pukua ostaa.

      Mutta olet kyllä varmasti oikeassa - tuo päälle sovittaminenhan se varmasti olisi tähän se ratkaisu. Itsekin sanoin tuossa kommenteissa, että tärkeintä on se, että viihtyy itse siinä, mitä päällään on. Joten siinähän sen varmasti huomaisi - tuntuuko minulle paremmalle olkaimissa vai ilman :)

      Poista
  5. Olen ollut varma koko ajan siitä että haluan olkaimettoman puvun, mutta mites ne rintsikat??? Onko kellään kokemuksia mistään hyvistä rintaliiveistä, joissa ei ole olkaimia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalin olkaimetoman puvun allehan saa vielä ihan normaalit olkaimettomat rintsikat - varmasti erikoisliikkeissä osaavat auttaa oikean ja toimivan mallin ja koon suhteen :)

      Se onkin sitten oma lystinsä jos ottaa tuollaisen selästä avonaisen puvun. Sen kanssa kun ei voi laittaa rintsikoita ollenkaan tai sitten vaan sellaiset liimattavat kupit :)

      Poista
    2. Itselläni ei ole kokemuksia niistä liimattavista kupeistakaan :D Onko ne hyviä? Pitäisi varmaan kokeilla.. Kaikki olkaimettomat rintaliivit mitä minulla on ollut ovat olleet aika huonoja.. Eivät tue tarpeeksi :/

      Poista
    3. Noo.. ne kupit toimii varmaan ihan hyvin pienirintaiselle, mutta ei ne isompia rintoja kyllä juurikaan tue.

      Ootko käynyt koskaan erikoisliikkeessä ja ottanut ihan ammattimaista myyjää koppiin asti? Ammattilaisen avulla pitäisi kyllä löytyä toimivat ja tukevat olkaimettomat isompirintaisellekin! :)

      Poista
    4. Täytyypi metsästellä noita rintsikoita.. Täytyy ensin löytää se morsiuspuku :D

      Poista
    5. Joo ei kyllä häitä varten kannata rintsikoita ostaa ennen kuin puku on selvillä :)

      Poista
  6. Oon aina ollut olkaimettomien mekkojen puolesta puhuja! Mutta täytyy myöntää, että tietyissä malleissa olkaimet näyttää kauniilta, varsinkin jos selkäosa on väljempi ja koristeellisempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, ehkä myös siksi, että solisluut on mun mielestä kaunein kohta naisessa :) Tää on hirveetä kamppailua "kahden haaveen" kesken!

      Poista
  7. Olkaimet! Ehdottomasti. Saat upean puvun edestä ja takaa :) toki mielipiteeseeni vaikuttaa paljon se, että suhtaudun vähän nihkeästi olkaimettomiin ylipäätään. Mielestäni ne eivät sovi kovin monelle... ja tuo selkä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka upea puku olkaimilla olisi edestäkin, niin ei ehkä kuitenkaan mun maun mukainen :/

      Se on kyllä totta, että valitettavan usein näkee olkaimettomia pukuja, jotka ei ihan täydellisille näytä, mutta uskoisin senkin johtuvan isolta osin siitä, ettei se istu täydellisesti. Yleensä nimittäin se "ei niin kiva" fiilis olkaimettomasta yläosasta johtuu siitä, että se on liian pieni että paikat tursuaa ulos tai liian iso, ettei se asetu oikein.

      Mutta niinpä.. tuo selkä!! Aivan tajuttoman upea!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!