Hääbändi ✓

- Alkusanat: etsin tekstin kuvitukseksi kuvia sukujuhlien tanssilattialta ja tulin siihen tulokseen, että näköjään ihan hyvät on muuvit olleet ihan ilman livemusaakin.. oikeastaan niin hyvät, ettei julkaisukelpoisia kuvia ollut kun hädin tuskin kaksi! -

Jipii, yksi konkreettinen asia häitä varten hoidettu! Meillä on nyt sitten varattu bändi soittamaan häihin. Siitä hetkestä, kun alettiin yhdessä hääbändeistä keskustella, meni alle kaksi vuorokautta niin homma oli jo sovittu. Tämä on siinä mielessä vähän hassua, että joskus kauan kauan sitten häiden rahankäytöstä keskusteltaessa oltiin molemmat vähän sitä mieltä, että bändi ei ole meille välttämättömyys.

IMG_3323

Livemusiikki kun ei mitään kovin edullista lystiä ole ja rahareikiä häissä riittää muutenkin. Ajateltiin, että hyvät bailuthan sitä saa Spotifyn ja kajareiden kautta.. kunnes muutettiin mielemme. Oikeastaan vasta tässä viime kesästä alkaen hääbändi on pikkaisen alkanut kolkutella mun mieltä. Ja mielen muuttumiseenhan vaikutti oikeastaan erittäin hyvä syy - se, että tässä muutaman kerran bilebändin soittaessa legendaarisia Suomi-hittejä olen huomannut, että tanssilavan puolella on ihan törkeän hauskaa. Tietty vielä parempi syy voisi olla vaikka lottovoitto, joka kumoaisi kaikki säästötarpeet, mutta sitä odotellessa...

Lisäksi tiedän, että ainakin yksi kaasoista ja meidän äiti olisivat olleet järkyttyneitä jos ei livemusaa olisi. Minä olisin vielä ehkä toipunut tietokoneelta tulevista diskomusista, mutta entäs sitten se häävalssi? Me nimittäin halutaan varmaankin sellainen tanssahdella ja musta tuntuisi vähän hassulle painaa playta ja lähteä valssaamaan. Bändin soittama häävalssi tuntuu paljon tunnelmallisemmalle, mun mielestä. Varsinkin jos se häätanssi meillä tosiaan on sitä perinteistä valssia!

Me varattiin kolme 45 minuutin settiä. Ajattelin itse niin, että ensimmäinen näistä voisi olla täysin humppaa, toinen jotain siltä väliltä ja kolmas pelkkää armotonta bilemusaa. Sillä tavalla olisi vähän jokaiselle jotakin! Varaamamme bändi kun molemmat tyylilajit hallitsee. Niin ja repertuaarikin on tällä bändillä enemmän, kuin mun mieleen. Bändiasiasta keskusteltaessa katsottiin tämän kyseisen bändin promovideo ja olin ihan myyty heti, kun kuulin Backstreet Boysin pauhaavan.. mutta uskokaa tai älkää - vielä parempaa oli promovideolla tulossa nimittäin ikisuosikkini Raptorin Oi beibi!

IMG_3288

Kyseinen bändi on siis Bilebändi Mimosa. Viidestä nuoresta mutta ammattitaitoisesta muusikosta koostuva bilebändi. En muista törmäsinkö Mimosaan Googlailujen seurauksena ensin keskustelupalstakokemusten muodossa vai päädyinkö suoraan Jyväskylän yliopiston esiintyjäpankkiin. Kuitenkin tutustuttuani sekä muiden kokemuksiin, että esiintyjäpankissa esiteltyihin hinnastoihin totesin Mimosan olevan erittäin potentiaalinen vaihtoehto! 

Bändi ja varsinkin laulaja Sanni olivat saaneet paljon kehuja ja mielestäni Mimosan hinnat olivat enemmän, kuin kohtuulliset (tästä esiintyjäpankkiin, jos kiinnostaa). Päätettiin siis laittaa kyselyä menemään, kun muutama asia vielä askarrutti mieltä. Mun oli ihan pakko mainita myös tästä Ellan ikävästä kokemuksesta, jonka vuoksi itseäni bändin varaaminen kammoksutti. Laulaja-Sannin kanssa viestittely kuitenkin rauhoitti mieleni ja Sanni vakuutti heillä olevan laaja verkosto, josta esim. sairastapauksiin saadaan korvaaja. He pitävät kuulemma huolen, että kaikki korvaajat ovat vähintään yhtä hyviä, kuin alkuperäinenkin jäsen. Eikä tosiaan keikkoja ole koskaan jouduttu perumaan! Sannin kanssa viestittely oli muutenkin mukavaa ja tunnuttiin olevan samalla aaltopituudella.

Siispä sovittiin keikasta ja me voidaan taas vetää yksi kohta listalta yli.. niin no, oikeastaan ensin pitää lisätä tämä yksi kohta ensin sinne listalle ja sitten vetää se yli, heh. Mutta tässä vielä tuo Bilebändi Mimosan promovideo, jos muita kiinnostaa! Kyllä se livemusiikin valinta vaan oli hyvä päätös.. kyllä se niin hyvin tunnelmaa ja meininkiä synnyttää!


6 Kommenttia

  1. nyt on kyllä pakko sanoa että tuo nuotinvierestä laulanta raastaa hermoja :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä missään nimessä kuvailisi tuota noin. Ja sitäpaitsi annan kyllä mahdolliset pienet epäpuhtaudet erittäin mielelläni anteeksi, jos ne korvataan mielettömällä fiiliksellä! Me ainakin otetaan mieluummin bändi, joka antaa mennä täysillä, eikä himmaile virheiden pelossa :)

      Mutta en kyllä millään ymmärrä miksi sinun oli pakko niin sanoa? Minä olen kyllä vähän sitä mieltä, että jos ei ole mitään ystävällistä sanottavaa, niin olen mieluummin hiljaa.

      Poista
  2. Joo kyllähän hääbändi on ihan ehdoton, jos vaihtoehtona on ihan perus Spotify-soittamista. Musiikin pitää olla kunnon osassa tuollaisilla tärkeillä hetkillä. :)

    Meillä ei ole bändiä, mutta sitä vastoin meillä on koko kaveripiiri mukana musisoinnissa, koska soitellaan meidän levareilla ja vinyylilevyillä koko ilta kollektiivisesti - sama tyyli on ollut kaikkien kavereidenkin häissä. Vinyylejä toki pitää aina olla pari sataa, kun alkuillan humppien lisäksi pitää olla aina aamuyön pomputuksiin asti kaikkea.. Pääasia että musiikki itsessään on jotain muuta kuin tietokoneen shufflea, ja miksi ei käytä tätä vanhaa kaveriporukan soittotaustaa hyväksi näissä jutuissa. :)

    ps. minua ei laulaminen häirinnyt - vaikuttaa hyvältä bändiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tuo kuulostaa ihan mahtavalle! Voin vaan kuvitella, kuinka ihana fiilis tuolla tavalla saadaan aikaan. Ja tosi kiva juttu, että koko kaveriporukka osallistuu.. tasaisesti vuorotellen :) Tuohan on ihan täydellinen tilanne! Tässähän pitää melkein ryhtyä kateelliseksi siitä, että meidän kaverit ovat enemmänkin urheilun, kun musiikin harrastelijoita!

      Mukava kuulla. Tosin toki minun kanssani saa olla asioista eri mieltä, eikä mun valintoja tarvitse pelkästään kehuja. Mutta mun mielestä eriävän mielipiteensä voi aina muotoilla tavalla, joka ei ketään loukkaa! Itse ainakin pyrin siihen ja toivoisin, että niin tekisivät muutkin :)

      Poista
  3. Voi hitsi, nyt alkoi kyllä bilebändin etsintä kuumottaa :| t: köyhäilijä-"nokylläsespotifyriittää"-morsio. Onneksi kohta on lauantai ja lottoarvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, olen ollut sun kanssa samaa klaania vaikka kuinka pitkään.. Mutta sitten aloin miettiä sitä hetkeä, että kuinka houkutella ihmisiä tanssilattialle.. "No niin, nyt on painettu playta, että tanssimaan pääsee..." Kannattaahan teidän ainakin katsella bilebändiä vielä. Pelkkä katseleminen ei kuitenkaan maksa! Joukosta voi löytyä tosi edullisiakin helmiä :)

      Ja sanos muuta.. onneksi on! Pitäisi varmaan vaan ensin lotota niin meidänkin voiton mahdollisuudet vähän kasvaisi.. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!