Lasten kutsuminen häihin on viime aikoina noussut häiden järjestämiseen liittyväksi kuumaksi puheenaiheeksi. Eikä vähiten tämän heinäkuisen artikkelin vuoksi, jossa pohditaan sitä saako lapsi huutaa ja pilata kirkkohäät. Nyt ajattelin kertoa oman mielipiteeni tähän asiaan, se on nimittäin kovin yksinkertainen: SAA!

Toki tuo vastaukseni on vähän kärjistetty, mutta niin on tuo IS:n artikkelikin. Tietenkään en ole sitä mieltä, että lapset, tai sen puoleen mikään tai kukaan saisi pilata häät. Enhän herran jestas halua minkään pilaavan kenenkään häitä. Tarkoitan sitä, että jos lapsi itkee kirkossa häissäni, minun häät eivät siitä pilalle mene.

IMG_0214
Pienet kädet tutkivat utealiaasti virsikirjaa.

Jokainen on omien häidensä herra ja toki kunnioitan joidenkin parien päätöstä juhlia häitä ilman lapsia. Eikä siinäkään mitään pahaa. Se on hääparin toive, ja mikäs minä olen siihen puuttumaan. Sen päätöksen tekevät parit vaan ottavat samalla sen tietoisen riskin, että lapselliset parit eivät välttämättä sitten osallistu häihin ollenkaan. Tosin tiedän kyllä myös tapauksia, joissa vanhemmat ovat iloisia siitä, että pääsevät "hyvällä omalla tunnolla" juhlimaan häitä ilman lapsiaan - kyllähän kaikki vanhemmatkin ansaitsevat välillä omaa aikaa.

Minä henkilökohtaisesti en kuitenkaan voisi kuvitellakaan jättäväni lapsia kutsujen ulkopuolelle. Meidän suvussa on paljon pieniä lapsia, äänekkäitä ja eläväisiä sellaisia. Lapsia, jotka tylsistyvät pitkään kirkossa istuessaan ja saattavat joskus itkeäkin. Mutta se on osa elämää. Häät ovat elämän juhla! Ja lapset, itkuineen ja kiukkuineen kuuluvat elämään. Ja kaikki ne lapset, jotka häihin kutsutaan, kuuluvat minun elämään. 

Tiedän myös, että näiden lasten vanhemmat ovat sen verran fiksuja, että poistuvat esimerkiksi kirkosta lapsensa kanssa, jos ovat itse sitä mieltä, että lapsen itku voi jotain häiritä. Mutta enpä usko, että se minua häiritsisi.

IMG_0285
Pienet juhlavieraat tämän kesän rippisankarin jaloissa.

Sitä paitsi mielestäni tekee ihan hyvää lapsille opetella tällaisiakin sosiaalisia tilanteita. Aina ei voi juosta ja huutaa, niin kuin mieli tekee. Välillä vaan täytyy istua hetki paikoillaan ja kuunnella. Niin häissä tehdään. Mutta samalla voi ihmetellä, että miten sillä Kirsi-tätillä on noin hassu mekko..!

Ja meidän häissä ei ole myöskään pukukoodia - lasten ei tarvitse kitua koko päivää pienissä tummissa puvuissaan, vaan saavat minun puolestani tulla ihan sellaisessa asussa, missä viihtyvät. Minun ylioppilasjuhlissani 1,5 vuotias kummipoikani paineli menemään vaipoissa, kauluspaidassa ja lippiksessä eikä se haitannut  yhtään ketään.

Millaisia ajatuksia teillä on tästä asiasta? Oletteko olleet lapsettomissa häissä? Ja miten te, joilla lapsia on, itse kokisitte sellaisen kutsun? Minä en lapsettomissa häissä ole koskaan ollutkaan, vaikka senkin näkökannan toki ymmärrän. Jätä ihmeessä kommenttia!

Ps. en näköjään osaa kirjoittaa tähän blogiin lyhyitä tekstejä, heh.