7 SYNTIÄNI

12.40

Blogeissa pyöri keväämmällä haastepostauksia, joissa jaettiin seitsämän syntiä eri otsikoiden alta. Ideaa vähän muokaten, tässäpä tulisi oma, hyvin rehellinen synnintunnustukseni ihmissuhteiden, elämäntapojen ja muiden tottumusten maailmasta.

  1. Voisin syödä sipsejä ja ranskalaisia loputtomiin
    Siinä on mun ihan ehdotton herkuttelusynti numero yksi. Leffaillan (tai ihan perus tiistainkin) herkku numero yksi on aina sipsit! Lisäksi mulla meni varmaan vuosia, että ravintolassa tilasin annoksen sen perusteella, että lisukkeena on ranskikset. Njams!


  2. En melkein ikinä soita ystäville
    Asun kaukana monista ystävistäni, mutta silti en melkein koskaan soita niille. Se ei johdu siitä, ettenkö välittäisi, kaipaisi tai olisi kiinnostunut kuulumisista. Mää en vaan tykkää hirveästi puhua puhelimessa, joten en saa soitettua ja ennemmin laitan viestiä. Mielelläni kyllä vastaan ja rupattelen, kun mulle soitetaan. Mutta jos en ole puhelimen ääressä sen soidessa, oon ihan äärimmäisen huono soittamaan edes takaisin.


  3. Syytän välillä puolisoa omista valinnoistani
    Jos Jonilla sattuu olla menoja tai vaikka työreissupäivä, haluan yleensä itse sillä aikaa tehdä kotona suursiivouksen, käydä kaupassa ja valmistella viikon tai viikonlopun ruuat. Ja sitten kun toinen tulee kotiin, saatan syyttää sitä siitä, että oon joutunut yksin raatamaan koko päivän ja illan. Siis siitä huolimatta, että oon itse päättänyt tehdä sen kaiken, vaikka Joni on yleensä jopa ehdottanut yhdessä siivoamista.


  4. En voi pitää sormiani erossa finneistä ja mustapäistä
    Monta kertaa on tullut tehtyä pyhä päätös, että en saa näpertää kasvojeni ihoa, mutta ei se koskaan pidä. En vaan kertakaikkiaan pysty antamaan näpyn parantua itsestään, vaan sormet hakeutuu aina näpertämään ja sitten saakin parannella tulehtunutta ihoa.


  5. Yksin kotona ollessani valvon yömyöhään, vaikka seuraavana päivänä olisi töitä
    Mulle on tosi vaikeaa käydä nukkumaan, jos oon yksin kotona. Siksi on tullut annettua itselleni lupa kukkua silloin  yömyöhään, vaikka seuraavana päivänä olisikin töitä. Yleensä otan sänkyyn joko läppärin tv-sarjojen katselemiseen tai kirjan luettavaksi. Ei missään nimessä fiksua, vaikka kyllä sen seuraavan päivän aina hyvin jaksaa vähemmilläkin unilla, jos on muuten lähiaikoina nukkunut hyvin.


  6. Pahimpaan banaanikärpäsaikaan en kierrätä biojätettä
    Tälle ei ole mitään oikeutettavaa puolustusta ja tämä tapa pitäisi ihan ehdottomasti parantaa! On vaan niin hermostuttavaa, kun loppukesän pahimaan banaanikärpäsaikaan niitä kuhisee ihan tolkuttomasti. Siksi kerätään ennemmin kaikki taloyhtiön roskikseen menevä samaan pieneen roskapussiin, jonka voi viedä päivittäin töihin lähtiessä.. Biojätettä siis keräämme pestävään astiaan ja sen kanssa päivittäinen tuusaaminen tuntuu liian työläälle. Kamalaa, mutta oli vielä tänäkin kesänä totta.


  7. Yksin kotona ollessa annan kodin sotkeentua ja siivoan vasta just ennen puolison paluuta
    En todellakaan tiedä miksi, mutta jos oon vaikka pari päivää yksin kotona, jää koko sen ajan tiskit pöydille, kauppakassit lattialle, pyykkiin menevät vaatteet sohville ja niin edes päin. Annan kaiken sotkun kasaantua yksin ollessani ja raivaan kämpän taas miellyttävämpään kuntoon vasta sitten, kun puoliso on palaamassa kotiin. Viihdyn siis itsekin ennemmin siistissä kämpässä, mutta kun olen yksin, en tee edes normaaleita asioita, kuten laita tiskejä koneeseen!

Huh, sellaisia tunnustuksia oikeasta elämästä. Tuli ihan sellainen olo tekstiä lukiessa, että en taida kuulostaa kovin miellyttävälle tyypille tämän listan perusteella, apua. Pakko koittaa ajatella asiaa positiivisen kautta - asioita voi muuttaa vasta sen jälkeen, kun niistä tulee tietoiseksi! Mutta jos teen parannuksen tärkeimpien asioiden suhteen eli alan soittaa ystäville, kierrättää biojätettä myös ne pari banaanikärpäsviikkoa ja syytän vain itseäni huonoista valinnoistani, niin saanhan edelleen herkutella sipseillä ja valvoa välillä liian myöhään? Saanhan?

Millaisia huonoja tapoja sulla on? Ja löytyykö jotain samoja kuin mun listalla on?

POLKKATUKAN VUOSIPÄIVÄ

21.02

Niin vaan on  kokonainen vuosi vierähtänyt siitä, kun pätkäisin puoli metriä hiuksistani pois. Ihan hullua! Olin ollut käytännössä aina pitkähiuksinen. Viimeksi näin lyhyet hiukset mulla oli kai kolmosluokalla eli 20 vuotta sitten.

Hiusten pätkäiseminen ei oo kyllä kaduttanut hetkeäkään. Aiemmin olin ihan varma, että niin kävisi, mutta pohdin tätä muutosta vuosia, joten kun lopulta sen tein, olin aika varma. Silti se täytyy kyllä sanoa, että en edelleenkään tunne oloani lyhythiuksiseksi. Tiedättekö, sitä on vain jotenkin alitajuisesti luonut tietyn kuvan itsestään, eikä se välttämättä muutu, vaikka joku asia ulkoisesti muuttuisikin.

Sama oli mulla myös yläasteella, kun halusin värjätä pitkät, vaaleat hiukseni ruskeaksi. Niin teinkin, mutta tunsin oloni vaaleahiuksiseksi koko ajan. Ja sama identiteetti taisi jatkua muidenkin silmissä.

Meidän yläasteella oli nimittäin tapana, että ysiluokkalaiset pitävät huolen Lucian päivän juhlallisuuksista. Yksi valitaan Lucia-neidoksi ja hän enkelikuoron ja tonttujen kera kiertää luokissa laulamassa ja jakamassa pipareita. No, perinteisestihän Lucia-neidoilla oli aina vaaleat, pitkät kiharat hiukset, mutta meidän ysivuonna Lucian virkaa toimitin minä ruskeine hiuksineni. Oikeastihan hiustenvärillä ei tietenkään ole mitään väliä, mutta mua aina naurattaa muisto siitä, kun joku isoon ääneen kuulutti koulussa, että kyllä Kirsi voi ruskeahiuksisenakin olla Lucia, kun on sisimmässään niin blondi. Luulen, ettei se ollut kehu, mutta naurattaa silti!

Joten yksi pitkähiuksinen blondi se täällä kirjoittelee kuin hiukset olisivat maailman tärkein asia. Eivät todellakaan ole, mutta pakko tunnustaa, että hämmentävän iso osa identiteettiä ainakin minulla. Polkkatukan pätkäiseminen ei onneksi aiheuttanut identiteettikriisiä, mutta aika paljon muutoksia hiusrutiineihin. Nämä kuivuvat niin paljon nopeammin, tarvitsevat paljon enemmän laittamista, mutta osaan niihin paljon vähemmän kampauksia.

Joitain kikkoja ja kampauksia on tässä vuoden aikana tullut opittua, joten ajattelin jakaa niitä teillekin. Pitkä polkkatukka kun on ollut varmaan se kaikista suosituin hiusmalli parin viime vuoden ajan. Mulla on ihan hullu videoinnostus parhaillaan, joten ajattelin jakaa hiusvinkkejä siinä formaatissa piakkoin!

Pidätkö mua ihan hulluna, kun leikkasin pitkät kutrit pois? Vai toimiiko lyhyt paremmin? Tein lauantaina virallisen polkkatukan vuosipäivän kunniaksi Instagram-kyselyn, että kumpi toimii paremmin. 86 prosenttia äänistä meni polkkatukalle, joten insta-kansan kanta oli selkeä!

ANNA TUULEN PUHDISTAA

16.00
"Anna tuulen puhdistaa,
nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin,
kevätmyrskyn kastella, mekko liimata kiinni vartaloosi,
olet kaunis, kaunis, ja maailma on sun."

Ylläolevat sanat on Tehosekottimen Maailma on sun-kappaleesta ja ihan mun suosikit. Tiedättekö, ne vaan on ihan oikeassa! Viimeisin vuosi on ollut ehkä mun aikuiselämän innostavin. Oon päässyt opiskelemaan alaa, josta oon ihan aikuisten oikeasti innoissani, ja tehnyt ihanassa porukassa vastuullista työtä, jolla on oikeasti merkitys. Mutta samalla mun aivot on olleet kovemmassa käytössä kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Siksi niitä on tarvinnut myös tuulettaa!

Helsingissä on eilen ja tänään satanut kaatamalla vettä, joten en voinut vastustaa tästä aiheesta kirjoittamista. Koska mun mielestä ihan paras keino tuulettaa aivoja, on oikeasti tuulettaa niitä! Kokeilepa joskus, kun aivot on tukossa. Seiso silmät kiinni raittiissa ilmassa ja anna tuulen puhdistaa. Sen voi melkein tuntea, kun tuuli menee toisesta korvasta sisään, myllertää ajatukset raikkaiksi ja kaikki se myllerrys puhaltaa toisesta korvasta ulos. Mitä tuulisempi keli sen parempi.

Pari viikkoa sitten viikonloppuna mulla oli ihan mahdottoman uuvahtanut olo, henkisesti siis. Mutta onneksi ihan kuin olis tilattu, tuli oikein kunnon sade ja myrsky. Menin ensin seisomaan parvekkeelle sateeseen - kerrankin lasiton parveke oli positiivinen asia! Mutta vielä muuttui paremmaksi! Nimittäin Joni ehdotti, että eiköhän lähdetä kunnolla ulos.

Me asuttiin Jyväskylässä Lutakossa, ihan lähellä oli sekä uimaranta että Aaltopuisto. Se on sellainen nurmialue, joka on muotoiltu kumpuilevaksi. Silloin meillä oli tapana lähteä monesti kaatosateella uimaan ja yleensä jatkettiin uinnin jälkeen vielä Aaltopuistoon juoksentelemaan. Otettiin täysiä vauhtia ja liu'uttiin alamäkeen kunnon liukkareilla.

Joten joko arvaatte mitä tehtiin pari viikkoa sitten? Tietenkin. Lähdettiin läheiseen rantaan juoksemaan sateessa. Juostiin liukuja nurmikolle, heitettiin kuperkeikkoja ja tehtiin vesisade-enkeleitä. Hitto vie, se oli parasta!

Väitän kyllä, ettei oo olemassa mitään parempaa tapaa nollata ajatuksia kuin heittäytyä luonnonvoimien virkistettäväksi. Ehkä se johtuu osin siitä, että se muistuttaa hyvin siitä kuinka pieni osanen itse on tätä maailmaa. Kuinka pieniä omat murheet on. Tai ehkä se vaan oikeasti tuulettaa aivoja ja pesee kuonaa pois. En tiedä. Joka tapauksessa toimii. Suosittelen.

Dublin 2018-41 Dublin 2018-70 Dublin 2018-54
Nää kuvat ei ole viime viikkojen tuulista vaan oikeasti jo keväiseltä Dublinin reissulta. Silloin tehtiin päiväretki lähellä sijaitsevaan Howthiin. Käytiin kävelemässä rantakallioilla kulkevaa maisemareittiä pitkin. Istuttiin kallioilla ja nähtiin pyöriäisiä. Ja annettiin tuulen puhdistaa. Ihan paras päivä! Suosittelen sitäkin!

Kuulostaako ihan hullulle? Miten sää tykkäät tuulettua? Saa kommentoida!

JOS TOTTA PUHUTAAN, NIIN KUISKATEN

12.29

Moi pitkästä aikaa! Miten teidän kesät on menneet? Täällä oikein hyvin, mutta palataan siihen myöhemmin enemmän. Koska nyt aattelin höpötellä yhdestä ajatusprosessista, joka on keväällä ollut paljon mielessä ja tullut päätökseensä nyt kesän aikana. Mää nimittäin haluaisin viedä tätä blogia vähän pintaa syvemmälle.

Viime syksynä jo tuntui tosi vahvasti sille, että en halua blogistani vielä luopua, mutta se kaipaa ehdottomasti uusia tuulia. Päivitin ulkoasun, mutta se ei tuntunut oikein millekään (vaikka uudesta ulkoasusta ihan hulluna tykkäänkin). Jotenkin pelkkä pinnallinen ja kevyt höpinä ei enää motivoi riittävästi. Haluaisin höpötellä enemmän myös pintaa syvemmältä. Ekologisemmasta elämästä, feminismistä ja tasa-arvosta, vegaaniruokavalioon siirtymisestä ja niin pois päin. Tiedättekö miksi näin?

Koska nämä asiat on viime vuosina mun pään täyttäneet.

Mutta miten ihmeessä ne sopivat kaikkien kynsilakkausten, suklaakakkujen ja asukuvien joukkoon? En oo vielä ihan varma, mutta kokeillaan! Onhan mun blogihöpinä aina aiemminkin keskittynyt siihen, mikä milloinkin on mielen päällä. Välillä häät, välillä H&M:n uutuudet. Jatkossa se voisi olla välillä flanelipaidat, välillä feminismi.

Sellaista sekametelisoppaa mitä mun arki on. Kiireisen työpäivän jälkeen nopeasti tehtyä vegepastaa. Lauantain skumppakestejä, jotka kääntyy keskusteluiksi suomiräpin naiskuvasta. Tasapainoilua lempparihajuvesien ja luonnonkosmetiikan välillä.
Dublin 2018-105 Dublin 2018-95 Dublin 2018-101
Tän postauksen otsikko on jäänyt mun mieleen joskus metron näytöltä. HSL:n Aforismeja raiteilla kamppiksen myötä metrovaunujen sisällä olevilla näytöillä pyöri näitä ihmisten lähettämiä lausahduksia. Tämä Eino Vastarannan aforismi iski muhun heti. Tuo on ollut munkin toimintaa kuvaava lausahdus. Paljon mielipiteitä, mutta vähän ääntä. Siksi siihen tulee muutos nyt.

Tarkaan valitun otsikon lisäks on pakko sanoa, että nää kuvatkaan ei valikoituneet tähän postaukseen sattumalta. Postasin nimittäin ton ensimmäisen kuvan Instagramiin kesäkuun alussa ja kirjoitin sillon saatteeksi näin:

"Tässä kuvassa hymyilen Dublinissa jonkun satunnaisen kadun varressa. Heti, kun saavuttiin perille Dubliniin, huomattiin kaikkien suloisten kadunvarsien olevan tupaten täynnä julisteita abortin puolesta ja vastaan. Alkuun oltiin koko tilanteesta tietämättömiä turisteja, mutta hymy hyytyi, kun ymmärrettiin miksi kadut oli julisteilla tapetoitu. Nyt uskaltaa taas hymyillä, kun Irlannin vanha aborttilaki kumottiin muutama viikko sitten kansanäänestyksellä.

Ensin ajattelin, etten minä tällaista asiaa kevyiden somepäivitysteni teksteissä ala kommentoimaan, mutta totta kai alan! En todellakaan pelkää ilmaista mielipidettäni oikeassa elämässä, miksi sitten somessa? Sitä paitsi, jos saan vihat niskaani ihmisoikeuksien puolustamisesta niin oon kyllä valmis ne vihaajat kohtaamaan. Sitä vaan halusin tällä kaikella sanoa, että hyvä Irlanti! Ja toivottavasti minä ja sinä uskalletaan jatkossakin puhua ääneen myös näistä ei-kevyistä asioista. Somessa ja oikeassa elämässä. Koska ongelmista tietoiseksi tuleminen on aina ensimmäinen askel tiellä kohti muutosta ja siten parempaa maailmaa!"

Siinäpä se! Tolla linjalla ajattelin jatkossa mennä. Kirjoitella niistä kivoista ja kevyistä jutuista, mutta samalla pohtia vähän syvällisempiäkin juttuja, kun ne mielenpäällä muutenkin on.

Tervetuloa messiin, toivottavasti viihdyt mukana!


Dublin 2018-87

NEULE, JOKA SOTKI KAIKEN

15.27

Listallani asioita, joista ei kehtaisi valittaa, mutta valitan silti: On ihan sietämätöntä, kun kiva neule varisee valkoista nöyhtää kuin joulukuusi neulasia laskiaisena! Ja vielä sietämättömämpää on oma typeryys, kun huomasin sen pöllyävän karvaa ja ostaessa. Mutta se oli niin ihana, etten voinut halunnut vastustaa.

Haluatteko kuulla, mikä ei ole ihanaa? Repun epätoivoinen putsaaminen rullaharjalla, kun olet erehtynyt laittamaan sen hetkeksi selkään ilman, että takki oli neuleen ja repun välissä. Eikä se, että joudut suunnitella käyttäväsi tätä neuletta töissä ainoastaan viimeisenä päivänä ennen kuin aiot laittaa mustat työhousut pesuun. Koska tämän neuleen ja mustien housujen yhdistelmä... ei ole kovin ihana ei.

Sekään ei ole kyllä ihanaa, kuinka typeräksi tuntee itsensä, kun kehtaan valittaa siitä, kuinka sotkeva neule on mun isoin murhe. Lisäksi poden tämän (ja muutaman muunkin neuleeni) suhteen enemmänkin omatunnon kolkuttelua. Tämä on siis villaneule eikä muovista tuotettua, hiostavaa keinokuitua. Hyvä homma, vai mitä? Siis ainakin siihen asti, kun alan miettimään sitä lammasraukkaa, joka elelee vain tuottaakseen ihmisten tarpeisiin villaa.

Toki tiedän, että lampaiden kertiseminen tekee niille hyvää. Mutta valitettavasti se ei tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset kasvattaisi lampaita ihan vian hyötyäkseen niistä. Ja jotenkin epäilen, ettei tämä H&M:n neulepuseron villa ole tullut suloisen Pihtiputaan mummon lemmikkilampaan keritsemisestä.

Ja niinpä, H&M... ei edes aloiteta niistä työolosuhteista...

P3101338 P3101364 P3101303 P3101331 P3101376 P3101305
Tänään on näköjään taas tällainen päivä, kun koko maailman tuska tuntuu jokaisessa solussa. Kunpa vaan osaisin, voisin ja jaksaisin niin pelastaisin koko maailman ja kaikki sen otukset mieluiten heti. Tai no, päivän teeman mukaisesti, muutama ihmisotus on kyllä herättänyt mussa viime päivinä sellaista epätoivoa, että heidän kohdallaan harkitsisin pelastusköyden heittämistä vähän pidempään..

Miten sun viikko on mennyt? Toivottavasti vähän vähemmän tuskaisesti! Vai tunnistatko itsesi tästä tekstistä ja hyökyaallon lailla vyöryvästä maailmantuskasta? Jätä ihmeessä kommenttia!

| VIDEO | SUNNUNTAIRETKI NUUKSIOON

18.58

Heissan! Pakko aloittaa tämä video kiittämällä edelliseen postaukseen tulleista kommenteista. Oli hauska vaihtaa ajatuksia mun epäsuosituista mielipiteistä. Ja erityisen hauskaa huomata, etten ollut niiden kanssa yksin, vaikka vähän meinasi jännittää niitä julkaista!

Tänään puolestaan toivotan teidän tervetulleeksi mukaan meidän eiliselle sunnuntairetkelle Nuuksioon. Paistettiin soijanakkeja nuotiolla, hikoiltiin retkipoluilla, lennätettiin dronea ja hihitettiin ihan hepulissa.

Aika komeana näyttäytyi keväisen lämmittävässä auringossa kylpevä Nuuksio. Suosittelen kurkkaamaan!


Ja kuten aina, jätä ihmeessä kommentti ja kerro mitä tykkäsit! Aurinkoista viikkoa!

EPÄSUOSITTUJA MIELIPITEITÄNI

16.24

Tänään olisi luvassa blogitekstien klassikko eli epäsuosittuja mielipiteitäni! Siis sellaisia mielipiteitäni, jotka eivät taida nauttia valtavirran suosiosta. Mutta ovat rehellisiä mielipiteitäni silti. Toivottavasti et loukkaannu, jos olet jostain näistä eri mieltä kanssani. Minäkään en pahastu siitä, että tiedän monien olevan eri mieltä. Mutta olisi hauska myös kuulla, jos olet jostain näistä mun kanssa samaa mieltä - heitähän kommenttia!

1. Suklaa ei ole herkkua

Ei vaan ole, enkä ikinä osta itselleni kaupasta suklaata. Ostan suklaata ainoastaan leivontaan ja muille ihmisille. Ei suklaa mun mielestä pahaakaan ole ja syön kyllä sitä toisinaan, jos tarjolla on. Mutta ei se herkkua ole. Sipsit sen sijaan....

2. Game of Thrones on surkea sarja

Tiedän, tämä lausahdus saa varmasti reilusti vastustusta. Mutta se vaan on! Ja tiedän, nyt GoT fanit sanovat, että katso vaan pidemmälle, sitten kun pääsee kärryille niin se muuttuu hyväksi. Mutta ei se muuttunut. Katsottiin pari tuotantokautta, eikä se siinä ajassa muuttunut hyväksi. Liikaa hahmoja, liian ennalta-arvattavia käänteitä eikä oikeastaan mitään kiinnostavaa. Kokeiltiin jopa jos alkoholin vaikutuksenalaisena oleminen auttaisi, mutta ei!

3. KonMarittaminen lisää kertakäyttökulttuuria

KonMari ja siivouksen elämänmullistava taika, hohhoi. Maailmaa ja sen ihmisiä siivousfaneiksi ja minimalisteiksi käännyttänyt metodi on hyvä, jos se johtaa omien kulutusvalintojen kriittiseen tarkasteluun. Mutta valitettavan paljon metodin keskiössä on vain silmitön tavaran pois heittäminen. Joka vieläpä rohkaisee siihen, että voit myöhemmin ostaa uuden, jos alkaa kaduttaa! Ei kiitos.

4. En välitä koirista

Tiedän, että tätä on monien vaikea purematta niellä. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että en ole tykkäämättä koirista silkkaa häijyyttäni. Rakastan eläimiä, mutta koiria pelkään tajuttomasti ja se vaikuttaa myös siihen kuinka söpöinä tai ihanina niitä pidän. Koirat ei ole koskaan tykänneet musta ja mua on purtu pahasti ensimmäisen kerran jo ollessani niin pieni, etten sitä muista. Silloin istuin äitin pyörän tarakalla olevassa istuimessa, kun koira hyppäsi ja puri mua naamasta.

5. Ei huvittaisi seurata ihmisten lapsia somessa

On ihan mahtava juttu, jos lapsi on vanhempansa elämän tärkein henkilö. Niin sen pitäisi ollakin! Mutta en silti jaksa seurata jokaisen vauvan ja taaperon jokaista päivää. Silloin tällöin on toki kiva nähdä mitä pikkuisille kuuluu, mutta mun ei tarvitse kuulla jokaisista päiväunista, kaatumisista ja uusista makuelämyksistä. Enhän minä somessa sitä lasta seuraa vaan sinua, sen vanhempaa! Onneksi jokaisella on oikeus postata somekanaviinsa just mitä itse haluaa. Ei kaikki varmaan halua munkaan naamakuvia katsella ja sekin on erittäin sallittua! Enkä luonnollisesti lopeta ystävieni seuraamista, vaikka insta vauvagramiksi muuttuisikin. Välitän ystävistäni ja niiden pikkuisista aika, vaikken välittäisi loputtomiin vauvakuvia seurata. 

Sellaisia epäsuosittuja mielipiteitä tähän viikonloppuun! Vieläkö ollaan väleissä? Ootteko kaikesta mun kanssa eri mieltä vai yhdyttekö joihinkin näistä mielipiteistäni?


MAAILMAN PARAS VEGAANINEN MAKARONILAATIKKO

19.17
Vihdoin se löytyi - täydellinen vegaaninen makaronilaatikko! Ryhdyin kasvissyöjäksi pari vuotta sitten ja aloin etsimään hyvää vegemaksulootaa. Tein ihan siedettäviä, ihan järkyttäviä ja yhden ihan hyvän kokeilun. Siispä kyseinen ruokalaji jäi pois meidän ruokalistoilta, koska melkein ok makaronilaatikko vaan ei riitä. Nyt puhutaan kuitenkin kotiruokien kuninkaasta!

Kunnes iski kova kaipuu hyvää ja halpaa kotiruokaa kohtaan. Siitä alkoi kuumeinen etsintä, joka päätyi tähän reseptiin ja siitä muokattuun versioon. Joka on maailman paras makaronilaatikko - ja kokonaan vegaaninen! Tämän pidemmittä puheitta siis: tämä on jäätävän hyvää, kokeile sitä ja skippaa jauheliha, maito ja munat edes joskus! Se oli käsky.

P3131389

VEGAANINEN MAKARONILAATIKKO SOIJAROUHEESTA

Tarvikkeet:

1 pss täysjyvämakaronia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 rkl paprikajauhetta
½ tl chilihiutaleita
1-2 prk tomaattipyreetä
1 tl suolaa
1 rkl soijakastiketta
2 dl tummaa soijarouhetta
4 dl vettä
1 kasvisfondi

7 dl kasvimaitoa (meillä yleensä kauraa)
½ dl perunajauhoa
½ tl pippurirouhetta

P3131390

Tee näin:

1. Keitä makaroni lähes kypsäksi (lisää keitinveteen vähän suolaa!)
2. Kuumenna pannulla öljy ja lisää joukkoon pieneksi silppuamasi (tai laiskana päivänä murskaamasi) valkosipuli, paprikajauhe ja chilihiutaleet.
3. Lisää pannulle soijarouhe, soijakastike sekä suola, tomaattipyre, kasvisfondiannos ja sekoita. Lisää vettä desi kerrallaan ja sekoita huolella.
4. Sekoita kasvimaitoon perunajauhot ja pippuri. Pidä vispilä vielä lähettyvillä, koska maito kannattaa sekoittaa uudelleen vielä juuri ennen makaronilaatikon päälle kaatamista.
5. Valuta makaronit ja kaada soijarouheseos kattilaan makaronien kanssa. Sekoita huolella ja kaada seos uunivuokaan.
6. Kaada päälle maitoseos ja ripottele päälle halutessasi vähän korppujauhoa tai tomaattiviipaleita.
7. Paista makaronilaatikkoa uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Sitten jäljellä onkin vaan tärkein vaihe - nauti ja ihmettele sitä, miten hyvää vegaaninen makaronilaatikko voikaan olla! Vielä lähemmäs lapsuuden makaronilaatikkokokemusta päästään, jos rinnalla tarjotaan porkkanaraastetta ananaspaloilla höystettynä. Ja ketsuppia päälle tietty!

Miltäs kuulostaa, meneekö testiin? Vannon, että tää on hyvää!

P2201092 P3131393

VIIKONLOPPULOMA DUBLINIIN

19.37
Kuvan ottanut ja omistaa: Giuseppe Milo

Varattiin tänään reissu Dubliniin, vähänkö hauskaa! Lähdetään keväiselle pidennetylle viikonloppulomalle kaupunkiin, jossa kumpikaan meistä ei ole ikinä ollut. Meille tarjoutui mahdollisuus lähteä viikonloppulomalle jonnekin päin Eurooppaa. Kun uusi Venetsian käynti oli suljettu vaihtoehdoista budjettisyistä, pohdittiin pitkään Roomaa, Lontoota, Lissabonia, Amsterdamia ja Dublinia.

Päädyttiin lopulta Dubliniin siksi, että kumpikaan ei ole siellä koskaan käynyt ja lisäksi arvellaan sen olevan just sitä mitä tuolta lomalta kaivataan. Rauhallista vaeltelua, eksymistä ja pubissa istumista. Meillä ei ole vielä pienintäkään aavistusta, mitä Dublinissa kannattaisi neljässä päivässä tehdä, mutta ehtiihän tässä vielä Googletella.

Ja kysyä teiltä - sattuuko blogin lukijoissa olla Dublinissa reissannutta porukkaa? Otetaan ilolla vastaan timanttiset matkavinkit: mitä ei kannata missata ja mihin ei kannata aikaansa haaskata?

Kivaa viikonloppua just sulle! Ja iso kiitos kaikille eiliseen postaukseen kommentoineille. Teidän kanssa on aina huippua vaihtaa ajatuksia.

VÄHÄN ERILAINEN NAISTENPÄIVÄPOSTAUS

6.00

Hyvää naistenpäivää itse kullekin säädylle!

Halusin tänäkin vuonna kirjoittaa jotain naistenpäivän kunniaksi, mutta tästä tulikin vähän erilainen naistenpäiväpostaus. Se johtuu ihan vain siitä, että viimeisen vuoden aikana mun ajatukset on jatkaneet samoilla (ilmeisesti vuoristoradan) raiteilla kuin ehkä vuosikymmenen ajan jo. Vuosi vuodelta mun ajatukset tuntuvat vääntyvän aina uuteen uskoon. Mutta uskallan väittää, että vuosi vuodelta parempaan sellaisen. Vielä entistäkin avoimempaan, suvaitsevampaan ja vähemmän mustavalkoiseen. 50 shades of grey - se on ilmeisesti mun naistenpäiväajatusten teema.

Ensinnäkin, en kehota miehiä ostamaan tänään naisille kukkia tai suklaata (enhän mää edes tykkää suklaasta). En kerta kaikkiaan meinaa jaksaa sitä, jos naistenpäivässä on kyse vain vanhasta kahden vaihtoehdon sukupuolikäsityksestä. Tai vielä vanhempien sukupuolistereotypioiden vahvistamisesta. Siitä, että nainen on se heikompi tässä yhteiskunnassa. Se jota miehen pitää hoivata ja hemmotella sekä kerran vuodessa juhlia, kun eihän se itsekään pärjää

Toivottavasti ymmärrätte, etten tarkoita sitä, etteikö naiselle saisi ostaa lahjoja. Tänään tai koskaan muulloinkaan, tietenkin saa! Tarkoitan vaan sitä, että eikö naisia (tai ketä tahansa) voisi muistaa ja lahjoa ihan koska tahansa. Vähän niin kuin ystävänpäivä! Tuskin olen ainoa, joka on ystävänpäivänä muistanut ystäviään ja ajatellut samalla, että onneksi ystävänpäivä on joka päivä. Vähän sama juttu tämän naistenpäivän suhteen. Eikö se voisi olla joka päivä?

Tai jos naistenpäivä on vain tänään, niin sopisiko teille, että siinä olisi kyse naisten voimaannuttamisesta ja arvostamisesta? Ihan kaikkien naisten.

Mun päässäni nuo edelliset kolme sanaa ovat ne painavimmat naistenpäiväsanat tänä vuonna. Mut itseni on syntymän jälkeen määritelty meidän kahdesta laillisesta sukupuolesta naiseksi ja itse satun olemaan siihen varsin tyytyväinen. Satun vieläpä olemaan stereotyyppisen naisellinen nainen, joka tykkää korkokengistä, pupuista, vaaleanpunaisesta ja essu päällä leipomisesta. Kaikkien kohdalla se ei kuitenkaan ole niin. On paljon naisia, joiden feminiinisyyttä meidän yhteiskunnassa ei hyväksytä. Ja on paljon ihmisiä, joita meidän yhteiskunta pakottaa naisiksi, vaikkeivat he sitä olisi.

Vaikka itse satunkin elämään (biologisia lapsia vaille) meidän suomalaisen yhteiskunnan ideaalissa, kahden valkoisen, terveen, keskituloisen heteron avioliitossa, ei se kerta kaikkiaan ole ainoa oikea tapa elää ja olla olemassa. On jopa melkein kiusallista juhlia naistenpäivää, kun mun isoin tasa-arvo-ongelma on se, että mun euro onkin vain 76 senttiä.

Tiedän kyllä, oon äärimmäisen etuoikeutettu.

Joten ehkä nyt kuitenkin yritän lopettaa tämän paasauksen edes tämän verran lyhyeen, jotta päästäisiin kaikki viettämään tätä kaikkien naisten päivää. Tukemaan toinen toisiamme, ihan missä tahansa nyt toinen kannustusta saattaisi tarvita. Päästäisiin muistamaan kaikkia niitä ihmisiä lähellämme, jotka tänään kaipaisivat muistamista. Ja että niin tekisi ihan jokainen meistä. Ei pelkästään miehet.

Vaikka toki suosiollisesti katsoisimmekin miehiä, jos he tulisivat tänään kotiin vaaleanpunaisten ruusujen ja ihan törkeästi liian kalliiden tikkarikorkkareiden kanssa. Ei vaineskaan, halit riittää mulle paremmin kuin hyvin!

Hyvää naistenpäivää ihan jokaiselle!

Ps. Vähän jännittää kirjoittaa näin suoraan jostain muustakin kuin huulipunasta. Mikä on teidän tuomio, kiinnostaisiko kuulla enemmän muitakin höpinöitä? Koska mua kiinnostaisi kyllä kirjoittaa, ehkä jopa enemmän kuin kuppikakkuresepteistä!

Pps. Oman naaman kuvat ei tuntuneet erityisen sopiville tähän postaukseen, mutta Knockers-paita sitäkin enemmän, joten annoin mennä!
PB120167

5 x IHANA MAANANTAI

21.49

Sanokaa mun sanoneen, että välillä ei ole mitään parempaa kuin kunnon valittaminen. Mutta tänään on toinen ääni kellossa! Koska tänään on ollut ihana maanantai! Eipä sillä, ei mulla yleensäkään mitään maanantaita vastaan ole. Mun inhokkipäivä on aina ollut torstai (niin pitkällä viikkoa, muttei vieläkään perjantai). Mutta tää maanantai on ollut ihan erityisen hyvä, ja ajattelin jakaa teidän kanssa viisi syytä miksi.

1. VIIKONLOPPU
Viime viikonloppu oli liian hauska! Perjantaina kävin after workeilla, nukahdin päikkäreille Jonin kitaransoittoa kuunnellen, käytiin saunavuorollamme ja pidettiin leffailta. Lauantaina oltiin mun rakkaan ystävän kanssa järjestetty (vaikka itse sanonkin) ihan huikeat tuplatreffit kahdelle pahaa aavistamattomalle herralle. Päädyttiin muun muassa lautapelien, onnenpyörien, virtuaalitodellisuuslasien ja erinäisten sanaristikoiden kautta karaokebaariin ja sille illalle on naurettu ihan kunnolla vielä tänäänkin!

2. LENKKI PAKKASESSA
Kävin tänään tuolla kirpakassa pakkasessa tunnin lenkillä. Oli ihanaa, kun pakkanen pisteli poskia ja hengitysilma oli niin raikasta. Siis siitäkin huolimatta, että täällä kaupungissa joutuu aina lenkkeilemään vähintään jossain vaiheessa autotien vieressä. Äitikin viestitteli lenkin aikana ja äitihän ilahduttaa aina!

3. UUSI PAISTINPANNU
Poikkesin lenkin lopuksi ostamaan meille kauan kaivatun paistinpannun. Meidän kaksi paistinpannua on olleet mennyttä kalua jo varmaan vuoden. Paistinpannu on mun mielestä vähän kuin sukkahousut - tarpeellinen melkein joka päivä, mutta en ikinä haluaisi käyttää moiseen pennosiani. Mutta nyt se on tehty ja hyvä niin!

4. INNOSTAVAT TYÖT & OPINNOT
On päivittäinen ilo, kun saa viettää päivänsä sellaisten asioiden parissa, joista välittää. Ei mun työtehtävät aina ole pelkkää järisyttävää unelmien ilotulitusta, mutta sillä ei ole mitään väliä, kun saa tehdä töitä tärkeän asian eteen. Ja vieläpä huikeassa porukassa! Ja sama opinnoissa just nyt. Ei jokainen luento tai suoritustapa (kuten tän päivän oppimispäiväkirja) ole mun suosikki, mutta käsittelen niin mielenkiintoisia asioita, että jopa oppimispäiväkirjan tekeminen on kiehtovaa. Parasta!

5. PUHELU YSTÄVÄLTÄ
Kirsikka tän maanantain päällä oli kyllä ehdottomasti puhelu rakkaalta ystävältä. Oli kuulemma ilmeisesti ollut mua ikävä, kun olin ilmestynyt uniin kolmena yönä peräjälkeen! Ja täytyy kyllä sanoa, että ikävä oli täälläkin suunnassa. Mää oon maailman historian laiskin ystäville soittaja, mutta siinä pitäisi kyllä skarpata. Se ilahduttaa aina molempia osapuolia.

Toivottavasti sullakin oli hyvä maanatai! Mitä se piti sisällään? Vai vihaatko maanantaita etkä halua uhrata enää ajatustakaan sille, miten se sua tänään potki päähän? Siinä tapauksessa pahoittelen ja toivotan parempaa viikonjatkoa!

Instagram

12.58

Seuraa mua Instagramissa @Pitsiniekka


BONJOUR 90-LUKU

7.00
Baskerit on taas muodissa, jipii! Pipo on ehdottomasti mun käytetyin päähine, mutta lempparilistan kärjessä komeilee kyllä suloinen baskeri. Nyt ne on taas muodissa ja munkin hattuhyllyllä paistattelee tämä vaaleanpunainen söpöliini

Iso syy siihen, miksi baskerilla on näin iso paikka mun sydämessä on lapsuuteni ysärillä. En todellakaan tiedä, olivatko baskerit silloin muotia missään muualla kuin mun vaaleilla kutreillani, mutta siellä ne pysyivät vuosia. Pääasiassa siksi, että äiti ompeli niitä mulle!

Äitin ompelukoneesta putkahteli kukkakuvioisia trikoobaskereita hurjaa tahtia - ja pakko kai olikin! Tarina ei todellakaan kerro mitä tapahtui, mutta matkasin säännöllisesti päiväkotiin isoveljen polkupyörän tarakalla ja jostain syystä noilla matkoilla mun päästäni hävisi lukemattomia baskereita. En ihan oikeasti muista yhtään, mitä niille hatuille muka tapahtui, eikä isovelikään ole tunnustanut. Se on ainoa varma fakta, että kotipihan ja päiväkodin välillä mun päästä hävisi useita trikoobaskereita jälkiä jättämättä.

Toinen varma fakta on se, että toisenlainen oli maailma 90-luvulla. Vai osaisitteko nyt kuvitella tilannetta, jossa 6-vuotias matkaisi päiväkotiin ja sieltä kotiin 9-vuotiaan isoveljen pyörän tarakalla? En minäkään! Mutta eipä se silloin mikään kummallisuus ollut. Eikä koskaan mitään käynyt! Siis meille lapsille... baskerit eivät olleet niin onnekkaita!

AJATUKSIA YSTÄVYYDESTÄ

18.22
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Hyvää ystävänpäivää mussukat!

Eikö olekin ihana keksintö, että Suomessa vietetään ystävänpäivää, eikä romanttiselle rakkaudelle varattua Valentine's Dayta? Musta ainakin on, eikä se johdu edes siitä, että suklaarasiat ja kukkakimput ahdistaisi oman murun puutteen vuoksi.

Mulla ei ole paljon hyviä ystäviä, mutta kyllä ystävyydessä laatu korvaa määrän! Laitoin just tänään noiden yllä näkyvien jalkojen omistajille ystävänpäiväkuvan, jossa ihmeteltiin ystävyyttä. Että siinä on kyse siitä, että valitsee jonkun ihmisen, toteaa pitävänsä tästä ja sitten vaan tekee asioita sen tyypin kanssa. Vuosia. Tai noidenkin jalkojen omistajien kanssa vuosikymmeniä!

Outoa, eikö vaan? Outoa, mutta ihanaa.

Ja miten joistain niistä tyypeistä tulee niin tärkeitä, että tuntuvat ihan oikeasti perheelle. Huikeaa! Ja huikeaa on myös se, että mulle on siunautunut niin ihana perhe ja suku, että ne tuntuvat ihan oikeille ystäville. Joiden kanssa viettää aikaa ja seikkailee siksi, että haluaa. Ei siksi, että on pakko, koska ovat serkkuja.

Yksinkin on välillä tosi ihanaa ja tärkeää olla. Mutta kyllä se silti on vielä huikeampaa, kun pääsee jakamaan elämää rakkaiden ihmisten kanssa. Oli ne jutut sitten yliampuvia, kuten NHL pudotuspelin katsominen New Yorkissa tai arkisempia kuten omalle etupihalle tehty viikon telttaretki. Tai vielä sata kertaa arkisempaakin. Ei tollaisille kokemuksille voi laittaa mittaa eikä hintalappua. Ne jaetut kokemukset on kyllä elämän suola - se Cittarin valikoiman laadukkain mahdollinen!

Siinä on jotain tosi liikuttavaa, että tietää tuntevansa ihmisiä, jotka ei ikinä tuomitse sua. Tai no.. vaikka vähän tuomitsisivatkin niin rakastavat silti. Kyllä kunnon ystävä on se, joka aina auttaa sut ylös. Siis heti sen jälkeen, kun on lakannut nauramasta sulle!

Miten sää vietit ystävänpäivää? Ja oothan muistanut sanoa ystäville, että ovat tärkeitä? Onneksi sen voi sanoa vaikka joka päivä!

Ps. Toissapäiväisessä postauksessa mainitut Alligaattori-shortsit olisi livenä mun Insta Srotyssa NYT. Eli jos et vielä seuraa mua siellä, käyhän etsimässä @haapamakirsi ja käy kurkkaamassa meikäläisen yläaste-eleganssia! Story on näkyvillä vielä torstaihin noin klo 15 asti!

ONE LIPSTICK TO RULE THEM ALL

6.00
P2050533
Huulipuna on parasta! Ihan oikeasti, kyllä se on. Tykkään meikeistä ja meikkaamisesta, mutta en ole edelleenkään megahyvä esimerkiksi silmämeikkien tekemisessä. Silmänrajauksista puhumattakaan. Mutta huulipuna - se onneksi onnistuu ja usein kaivetaankin meikkilaatikosta.

Jos vaan osaa sutia huulipunat edes suunnilleen huulten rajojen sisään, ei huulipunan laittamisessa ole hirveästi epäonnistumisen paikkoja. Siis sillä tärkeimmällä ehdolla - jos käytössä on hyvä huulipuna ja huultenrajauskynä. Ainakin minun tavallisen ihmisen kokemuksillani. Jos huulipuna halkeilee, valuu huulteen ulkopuolelle, näyttää laikukkaalle, kuivuu ryttyiseksi tai häipyy silmänräpäyksessä, ei se yleensä laittajasta johdu.

kirsi-joni-väri-2048px-49 kirsi-joni-väri-2048px-81 P2050527
Laittautumiskuvat: huikea Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Siksi hyvän huulipunan löytäminen onkin melkoinen onnenpotku! Sellainen mulle kävi mun häähuulipunan kohdalla. Kävin valkkaamassa Stockmannin tiskiltä ihan vain värin perusteella MAC:n Uptown Girl-huulipunan. Onneksi Amplified Creme sattui olemaan myös hyvä koostumus. Sen kaveriksi hääpäivän meikkini laittanut rakas ystäväni auttoi mua valkkaamaan siihen sopivan rajauskynän, Make Up Storelta Hot Fuchsia-sävyssä.

Nuo kaksi ovat kyllä sellainen yhdistelmä, että oksat pois! Ne eivät muuten hievahda, eivätkä kulahda. Hääpäivänä tarkistettiin mun huulipuna kahdesti ja ruuan jälkeisellä kerralla lisättiin vähän, vaikkei tilanne ollut huono silloinkaan. Jos huulipuna kestää 16 tuntia puhumista, juomista, syömistä ja pussailua niin kyllä silloin sietää olla tyytyväinen!

Tuo herkullinen fuksia on mun vakkari vielä nykyäänkin! Voin suositella mitä lämpimimmin! Löytyykö sulta joku ehdoton huulipunasuosikki, johon mun pitäisi tutustua? Kuulen mielelläni!

IHAN HIPSTERINÄ

14.18
P1140394
Näissä kuvissa on kummallinen asu. Ihan hassu kokonaisuus isoja ja laatikkomaisia juttuja. Ja samalla kokonaisuus, johon oli hauska pukeutua ja viihdyin hyvin. Tunsin oloni ihan hipsteriksi. Tiedättehän, yhdeksi niistä boheemin tyylikkäistä Kallion tai Punavuoren asukeista, jotka pitävän sellaisesta muodista ja musiikista, joista tällainen maaseudun tyttö ei ole koskaan kuullutkaan.

Hipsteri on kai oikeasti enemmän haukkumasana, jolla kuvataan ihmisiä, jotka eivät tykkää (tai myönnä tykkäävänsä) mistään valtavirran suosimasta. Mutta mun mielessäni siinä on silti jotain tyylikästä. Jotain joka herättää kateutta siitä, että miksen itsekin uskalla enemmän pukeutua ihan mihin huvittaa. Joten tässä sitä ollaan, sisäinen hipsterini päästettynä pienelle päiväkävelylle. Asussa, joka on mun mielestä vähän hassu ja tiedän, että muiden mielestä enemmänkin. Mutta silti viihdyin niin hyvin!

Tosin kun nyt asiaa pysähdyn miettimään, niin eihän hipsteriyden pitäisi mulle niin mystiseltä ja vieraalta tuntua. Jonkin asteen esi-hipsterihän olen varmastikin yläasteikäisenä ollut. Eikös silloin pitäisi luontaisesti haluta olla kuin kaikki muut ja yrittää sulautua massaan? Mutta minä painelin kouluun isoveljen vanha rallireppu selässä. Nappiverkkarit villasukkiin tungettuna. Turkoosia luomiväriä silmillä. Kesällä viiletin isoveljen vanhoissa, äitin ompelemissa college-shortseissa, joissa oli krokotiilien kuvia ja vieressä teksti See you later, alligator. Ja harrastin muuten partiota.

Ja olin vielä pirskatin ylpeä tästä kaikesta!
P1140407 P1140485 P1140480 P1140472 P1140487 P1140464 P1140457
| TAKKI - ELLOS | PAITA - MARIMEKKO | LAUKKU - FURLA | HOUSUT - MONKI |
|PIPO - GINA TRICOT | KENGÄT - H&M |

Mitäs tykkäätte tästä asusta? Tai hipsteriydestä? Sana on vapaa kommenteissa!

KOKEILUINHALUA KEITTIÖSSÄ

16.42

Jokainen, joka on tuntenut mut lapsuudesta saakka voi todistaa seuraavaa: oon aika nirso. Mua aina nolottaa myöntää tuo ääneen, mutta niin se vaan on. Tai varsinkin on ollut. Heti puolustuksekseni pitää myös sanoa, että en ole nirsoillut kiusallani. Sanoisin vaan, että mulla on herkkä makuaisti.

Mutta voi pojat, että on maailma avartunut kasvissyöjäksi ryhtymisen jälkeen. Kun on ollut pakko. Ja sen pakon myötä on myös tullut opeteltua, miten asioista saa oikeasti hyviä. Yksi uusista tuttavuuksista on tämä romanesco-kukkakaali, eikö olekin kaunis? Sen kokkailussa ei kyllä ollut mitään eksoottista, koska se maistuu aivan samalle kuin tavallinenkin kukkakaali. Kolminkertaisen hinnan saa maksaa vain tuosta ulkonäöstä.

Ja mitä tulee siihen, miten kasviksista saa hyviä? Suosittelen lämpimästi höyryttämistä! Mihin tahansa kattilaan laitettavan höyrytysritilän osto on ollut varmaan viimeisen vuoden parhaiten sijoitetut pennoset. Sitä tulee käytettyä viikoittain. Höyryttäminen  on nopeaa ja lopputulos hyvää! Kyllä kiitos!

Ootko kokeillut ikinä romanesco-kukkakaalia? Tai jotain muita villejä uutuuksia? Tykkäätkö kokeilla uutta vai oletko taipuvainen nirsoiluun?

BREATHE IT ALL IN, LOVE IT ALL OUT

22.22

Voi elämä!

Mulla ei ole tänään mitään järkevää sanottavaa. Aivot lyö kertakaikkisen tyhhää, joten ajattelin tulla jakamaan nämä kuvat ja höpöttelemään. Kertoa teille tosta ihanan arkisesta lauantaista viime syksyltä. Oli vapaapäivä, joten ehdittiin ottamaan kuvia. Alkoi tietysti satamaan kesken kaiken. Juostiin hihittäen  metrolle ja ajettiin Kamppiin ostelemaan vinyylilevyjä. Ja lähdettiin sen jälkeen vielä ihan hetken mielijohteesta syömäänkin. Ja poikettiin nappaamaan jälkkärit Pien-puodin valikoimasta.

Oli niin tavallisen arkisen rentoa ja ihanaa. Sellaista on viimeisen puolen vuoden aikana ollut niin monta kertaa, että eihän sitä meinaa kehdata edes sanoa ääneen. Koska kel onni on, se onnen kätkeköön, eikö vaan? Mutta otan riskin ja sanon ääneen elämälle kiitos!

En tänään muutakaan sanottavaa keksi. Ainakaan näin väsyneenä, tähän aikaan maanantai-illasta. Koska väsymys, jos joku, nostaa mun tunteet aina pintaan. Eikä asiaa ainakaan auta se, että kirjoittelun taustalla pyörii Kadonneen jäljillä ja sisko tapaa just ensimmäistä kertaa kauan kadoksissa oleen veljensä. Jonka olemassaolosta kuuli isänsä kuolinvuoteella. Tietenkin.

Itkuvirsihän tästä on tulossa, joten ehkä meidän on parempi vain katsella kuvia? Ja todeta, että tuo vaaleanpunainen neule se vaan on mieleinen edelleen. Vaikka onkin jo ihan nyppyyntynyt. Ja keinokuituisuudessaan hiostava kuin muovipussi. Pörrötennareista en edes aloita. Tykkään niistä niin paljon, että saattaisin alkaa vetistelemään.

PA070734 PA070690 PA070721 PA070741
| Neule - H&M | Farkut - Lindex | Kengät - H&M |

Mitäs sun maanantaihin  kuului? Nyyhkytitkö tosi-tv:n ääressä vai jotain ihan muuta? Ja mitä tykkäät mun asusta? Olin muuten tänään tismalleen samoissa vaatteissa töissä ja koulussa!

@Instagram