Meidän häät: Hääauto - Team Ahman Saab

Auto_3
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Voi hitsin hitsi! Hyvin pitkälti.... No nythän mää vasta hokasin! 

Kuulostaako tutulle? Käsi ylös kuka muistaa legendaarisen Team Ahman? Jos et niin olet kyllä missannut jotain hyvin oleellista. Kuten tämän huikean menopelin, joka meidän hääauton tehtävää toimitti.

Mehän oltiin jo ehditty suunnitella, että ensimmäinen "meidän auto", ysikytluvun helmi, farkkumallinen Toyota Corolla olisi meidän hääauto. Mutta sitten mun vanhemmilta tuli kysymys, että mitä oltaisiin mieltä siitä ihan oikeasta, aidosta ja alkuperäisestä Team Ahman Saabista. Sattuivat tietämään, että se on erään tutun omistuksessa nykyään ja iskä tarjoutui sitä lainalle tiedustelemaan. Jos vaan haluttiin siis. Kieltämättä jouduttiin aika kauan pohtimaan ihan tosissaan, että mitä tehdään. Lopulta kuitenkin päätettiin, että onhan se Team Ahman auto ihan jäätävän hauska ja rakas Corolla voi olla Jonin menopeli kirkolle sekä toimia virallisena takakonttina.

Sen enempää tässä vaiheessa paljastamatta täytyy sanoa, että tällä järjestelyllä Corolla pääsi kyllä varmastikin suurempaan rooliin näistä kahdesta autosta. Kaikki virallisen hääauton kanssa ei nimittäin mennyt ihan putkeen.. mutta siitä parin postauksen päästä omassa tekstissään. Uusi jakso PIELEEN MENI -sarjaan siis tulossa pian!

Mutta Team Ahman menopeli tarjoili meille oikein hyvät kyydit pois hääpaikalta! Kuskina toimi mun isoveli, joka handlasi auton ei-niin-sujuvat rattivaihteet oikein mallikkaasti. Ja vastoin kaikkia odotuksia mahduttiin myös Jonin kanssa yhtä aikaa takapenkille. Ja mun pukukin vielä samaan kyytiin. Varsinaisesti ylimääräistä tilaa ei kyllä jäänyt. Kuten ei ylimääräistä turvallisuuden tunnettakaan. Turvavöitähän ei takapenkiltä löytynyt. Siitäkään huolimatta, että auto oli rekisteröity kuudelle vai seitsemälle kyytiläiselle. Niin ja onneksi hentoinen bensan käry, joka auton sisällä leijaili, ei tarttunut hääpukuun!

Auto_2 Auto_4
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Hääauton takalasiin kiinnitettiin sydänkyltti, jonka reunustaa koristavat kukat koristivat myös kahden morsiuslapsen vanhempien hääauton takalasissa ollutta sydänkylttiä vuosikymmen sitten. Kylttiin kirjoitettiin KOEAJO SUORITETTU & RENKAAT VAIHDETTU - teksti, jonka näin aikaa sitten jossain hääblogissa ja hullaannuin välittömästi. En vaan kuollaksenikaan saa mieleeni, että kuka se oli, jolta tämän idean pääsin pöllimään myös meidän käyttöön. Muistatko sinä (tai olitko se sinä)? Jos muistat niin kerro mulle, mielelläni annan kunnian sille, jolle se kuuluu!

Auton perään äiti ja iskä olivat järjestäneet killuttimet valmiiksi. Perässämme kolisi sählypalloja, piparimuotteja, korkkareita ja sisäpelikenkiä sulassa sovussa. Ja niiden kaverina muutamat pinkeiksi ja turkooseiksi maalatut säilyketölkit myös! Voin kertoa, että kyllä pari katsetta kääntyi, kun tuolla pelillä hurautettiin kohti ensimmäistä potrettikuvauspaikkaa. Oranssi valo katolla vilkkuen tietenkin! Kyllä, todellakin laitettiin se päälle.

Ps. Pakko oli tätä postausta kirjoittaessa kaivaa esiin vähän viihdettä YouTuben kätköistä. Mua tunnetusti naurattaa huonot vitsit, mutta vitsi, että osui ja upposkin taas Jarnon ja Alpon jutut! Ja katsokaas mikä se siinä on kuvassa heti ensimmäisessä kohtauksessa.

Meidän häät: Kirkosta poistuminen

Poistuminen_1
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Muistatteko, kun kirjoitin blogiin, että heitän riisiä kirkon portailla vaikka ilman lupaa? No, käänsin takkini! Olin vielä hääviikon keskiviikkona aikeissa heittää luvattomasti riisiä, mutta muutin mieleni, kun viime hetkellä kirkkoharjoituksesta lähtiessämme pappi vielä sanoi, että ja riisiähän sitten ei saa heittää. Päätettiin vaan siirtää riisin heittäminen hääpaikalle ja ottaa kirkon portailla vastaan vain hurraussateen!

Portaiden yläpäähän koottiin pieni kunniakuja mailoista ja huiskista - meidän molempien harrastuksia edustamaan. Mailathan tosiaan Joni muisti vasta kirkolle saavuttuaan, mutta best man kipaisi vielä äkkiä takaisin Jonin vanhempien luo ja sieltähän löytyi juuri sopiva nippu keppejä (yhdestä puuttui lapa) kunniakujaa varten. Kuokkalan kirkon portaathan ovat pitkät ja leveät joten koko hääväki mahtui paremmin kuin hyvin portaille saattelemaan taputuksillaan meidät hääauton kyytiin.

Auton kyytiin meidät saatteli myös Beethoovenin Oodi ilolle (joka myös EU:n tunnushymninä tiedetään, eh..). Kuokkalan kirkon kellotorni nimittäin poikkeaa hieman perinteisistä suomalaisista kellotorneista. Yhden kellon sijaan siellä on nimittäin 23 erikokoista kelloa, jotka muododstavat kahden oktaavin laajuisen carillon -soittimien eli tornikellopelin. Olin kuullut, että hääpari saisi valita siihen, mitä kellot soittavat ja kysyin asiaa kirkkoharjoituksen yhteydessä suntioltamme. Hän kysyi, että mitä me haluttaisiin kuulla ja suosituksia kysyttäessä kuin apteekin hyllyltä tuli Oodi ilolle. Sanottiin, että käy oikein hyvin. Koko oodi olisi jäänyt multa huomaamatta itse hääpäivänä ellei kirkkoharjoituksessa tätä keskustelua käytäessä paikalla ollut serkkuni olisi meille portailta huikannut, että kuunnelkaa nyt niitä kelloja! Kiitos vaan Liisa, onneksi huikkasit koska aika mahtavasti ne kirkonkellot meidän kunniaksi soitti!

Poistuminen_3 Poistuminen_5 Poistuminen_4
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Kauaa ei ehditty kelloja kuunnella, kun änkeydyttin hääautoon ja hurautettiin potretteja ottamaan. Sillä välin myös häävieraat pakkautuivat autoihin ja suuntasivat jo juhlapaikalle. Seuraavaksi luvassa postausta meidän hääautosta, potreteista ja siitä mitä vieraat meitä odotellessaan touhusivat.

Mikä on teille mieleisin tapa poistua kirkosta? Riisisateeseen, kunniakujaan, saippuakupliin, huiskutuskeppejen joukkoon vai ihan vaan ilman sen kummempia kommervenkkejä?

Meidän häät: Vihkisormus - Qiva Jewellery

sormus

Kuva: Kultasepänliike Qiva - Jouni Saarenpää

Tässä se nyt on - mun rakas, ihana ja uniikki vihkisormukseni! Eikö olekin upea? Vihkisormukseni valmisti Jyväskylässä sijaitsevan kultasepänliike Qivan Jouni Saarenpää. Pitäydyn edelleen mielipiteessäni siitä, että Jouni oli kyllä yksi parhaita palveluntarjoajia, joihin hääjärjestelyissä törmättiin. Aivan uskomattoman ammattitaitoinen kultaseppä, uskomattoman hyvä asiakaspalvelija ja kaikin puolin ihana tyyppi muutenkin! Koko prosessi oli niin helppo ja vaivaton eikä mistään tarvinnut murehtia. Jouni on sellainen raudanluja ammattilainen, jonka kassaan ilolla vie pennosensa. Ja jonka luona asioisi ilomielin jatkossakin! Ja on muuten vähän jo asioitukin. Suosittellaan Jonin kanssa Jounia ja Qivaa niin lämpimästi, että polttaa. Vaikka olisit vähän kauempanakin, harkitse ihmeessä.

Mun vihkisormuksen rungon materiaaleiksia tosiaan sulatettiin Jonin vanha valkokultainen kihlasormus. Sormuksen rungosta tehtiin tismalleen samanlainen kuin kihlasormuksessani on, joten nämä kaksi sopivat kyllä ihan saumattomasti yhteen! Sormuksen isoin kivi on pisaran muotoinen vaaleanpunainen safiiri ja kaksi muuta sitten briljanttihiottuja timantteja. Kirjoittelin joskus aikoinaan blogiin, että olen saanut päähäni, että mun sormuksesta tulee jotain vähän perinteisestä poikkeavaa oli mielessä juurikin värilliset kivet. Silloin en vielä ajatellut, että sormuksen isoin kivi olisi se värillinen, mutta jestas miten huikea päätös se oli!

IMG_1982

Heti kun ajatus väreistä tuli mieleeni, aloin vähän toppuutella itseäni. Voinko mää nyt värillistä ottaa? Eikö sellaisiin erikoisiin asioihin kyllästy? Kunnes totesin, että ei todellakaan kyllästy. Jos se erikoisuus tai erilaisuus on just mun näköistä, niin ei varmasti kyllästy. Ja tiedättekö, nyt olen ainakin 110 prosenttisen varma, että en tule kyllästymään. Tämä sormus on niin mun näköinen. Ihan kuin se olisi jo osa mua! Ja tässä puolen vuoden aikana olen myös todennut, että vaaleanpunainen on oikeastaan aika neutraali väri. Tuon safiirin sävy vähän vaihtelee valon mukaan. Välillä se näyttää lähes kirkkaalle, välillä lämpimän vaaleanpunaiselle, välillä kylmälle lähes haaleaan violettiin taittavalle. Välillä sen sävy näyttää olevan hyvin lähellä mun ihonväriä. Ja jokaisessa valossa se on niin kaunis!

En käytä sormusta joka päivä, koska kotona ollessani en sormuksia pidä ja töissä en sitä käytä (enkä normaalina työpäivänä viitsi edes ottaa mukaan pyörimään). Mutta joka ikinen kerta kun sen sormeeni sujautan jaksan edelleen ihastella sen kauneutta. Viimeksi torstaina istuttiin autossa Jonin kanssa, kun havahduin siihen, että Joni naurahti mulle. Istuin pelkääjän paikalla käsi edessäni vähän kuin Stop -merkkiä näyttämässä ja tuijotin sormuksiani katulamppujen valoissa kimmeltämässä. Hups.. mutta kun ne kimmelsivät niin kauniisti!

IMG_1963

Mutta sellainen on mun vihkisormus! Mitä tykkäätte? Minä rakastan ihan hullun lailla! Onko värilliset kivet sullakin mielessä vai täysin poissuljettu vaihtoehto? Eikö ole muuten upea myös tuo ensimmäinen kuva, jonka Jouni sormuksestani oli ottanut? Se oli mulla usein esillä puhelimesta silloin, kun vielä odotin, että saan sormuksen käyttööni! Joninkin sormus on muuten älyttömän päheä (myös Qivan Jounin käsialaa!) ja sitä täytyy teille myös vilauttaa. Joni vaan on oikeastaan aina poissa kotoa, kun bloggailen, joten en ole päässyt Jonin sormusta kuvaamaan.. täytyy koittaa osua jossain vaiheessa yhtä aikaa kotiin päivänvalon aikaan.

Meidän häät: Vihkiminen

Ah vihkiminen! Se hääpäivän tärkein osio. En todellakaan osaa kirjoittaa siitä lyhyesti, joten suosittelen varautumaan pitkään teksiin ja moneen kuvaan. Joni oli sanonut monesti ennen häitä, että jos päivän päätteeksi ollaan naimisissa niin meidän hääpäivä oli onnistunut. Voin jo postauksen alkuun paljastaa, että naimisiin päästiin. Vihkimisetä jäi muutenkin tosi hyvät muistot. Ja nyt pääsen jakamaan niitä muistoja teidänkin kanssa.

Vihkiminen_1
Vihkiminen_2 Vihkiminen_3
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Meidät vihittiin siis Jyväskylässä Kuokkalan kirkossa ja täytyy sanoa, ettei voitaisi enemmän tyytyväisiä kirkkovalintaamme olla. Jyväskylän suosituimmat vihkikirkot ovat Jyväskylän Kaupunginkirkko ja Taulumäen kirkko (nimissä linkit Googlen kuvahakutuloksiin). Kauniita ja perinteikkäitä kirkkoja molemmat. Silti uusi, valoisa, raikas ja pienempi Kuokkalan kirkko oli paljon meidän näköisempi valinta.

Joni odotti vihkimisen alkua kirkon pääsisäänkäynnin vieressä olevassa sakastissa. Minä morsiamena pääsin saapumaan sisään eri ovesta ja hurautin hissillä kerroksen ylöspäin kirkkosalin tasolla olevaan "morsiushuoneeseen" vihkimistä odottelemaan. Siellä oli valmiina nojatuolit ja vesikannu laseineen ja hyvä odotella piilossa.

Noin viisi minuuttia ennen vihkimistä asetuttiin valmiiksi seisomaan kirkkosalin ovien taakse. Ensin sanoin, ettei jännitä yhtään ja iskä sanoi, ettei häntäkään. Noin minuutti meni, kun sanoin, että nyt mua sittenkin jännittää aika paljon. Ja iskä sanoi, että niin häntäkin. Kaasot olivat jo menneet valmiiksi alttarin viereen seisomaan ja täytyy myöntää, että odottavan aika oli erittäin pitkä niiden muutaman minuutin aikana, jolloin seistiin siinä lähes hiljaa parijonossa - neljä morsiuslasta ja minä isin kanssa. En tiedä olenko koskaan kokenut sellaista tunnevyöryä kuin sillä hetkellä, kun suntio vihdoin avasi pariovet kirkkosaliin ja Prinsessa Ruususen juhlamarssin ensimmäiset sävelet kaikuivat urkuparvelta. Sitä oltiin odotettu ja nyt se oli menoa!

(Klikkaa Play, jos haluat fiilistellä!)
Vihkiminen_5 Vihkiminen_6 Vihkiminen_7 Vihkiminen_8
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Heti ensimmäisenä ovien auettua katseeni osui ystävääni Saaraan, jonka reaktio mun näkemiseen oli läimäistä molemmat kätensä (ihastuksesta!) kasvoilleen. Sanoin isille ääneen: "Apua, Saara alkaa itkemään, mun täytyy katsoa pois!", jonka jälkeen tuijotin ensin kirkon alttaritauluun kunnes tajusin, että voin myös katsoa Jonia. Matka Jonin luo meni nopeasti, vaikka käveltiinkin juuri sopivan rauhallista tahtia. Tahtia pitäneet morsiuslapset hoitivat tehtävänsä ihan täydellisen hienosti ♥ Kun oli aika luovuttaa mut Jonin käsipuoleen, isi ja Joni heittivät tietysti kehiin "salaisen kättelynsä", joka päättyi mihinkäs muuhun kuin otsien kolauttamiseen yhteen. Kun asetuttiin alttarille Jonin perheen vihkiryijyn päälle seisomaan kaasoni Alma tuli asettelemaan laahukseni ja huntuni kauniisti. Oltiin sovittu, että kun helmat on kunnossa Alma ottaa kimppuni myös, mutta mulle tuli paniikki, että en voi odottaa niin kauan ja päätin vain ojentaa sen kahta muuta kaasoa kohden. Milla -kaaso sen sitten multa nappasi, vaikka olisin kyllä ihan hyvin voinut Almaakin odottaa. Ehdin vain hätääntyä ihan suotta.

Vihkiminen_9 Vihkiminen_4
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Itse vihkitoimitus sujui kaikkinensa mielestäni todella nopeasti. Heti alkuun vihkipappimme puheen aikana pelkäsin pyörtyväni enkä suoraan sanoen muistanut kovinkaan paljon siitä, mitä hän puheessaan sanoi. Onneksi on häävideo, joten nyt on papin sanatkin palautuneet mieleen! Onneksi huimauskin häipyi tiehensä muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen. Kyyneleet polttelivat silmien takana lähes koko vihkimisen ajan, mutta muuten oli helppo olla ja hymyillä. Krista -kaaso oli sanonut omien häidensä jälkeen, että alttarilla oli helppoa olla koska ei nähnyt muuta kuin papin ja se kyllä piti paikkansa. Oli helppo katsoa pappia ja kuunnella ja välillä vaihtaa katseita Jonin kanssa.

Jonin sisko luki Raamatusta Korinttolaiskirjeen pätkän. Me vaihdettiin sormuksia. Kun sain Jonin sormuksen käteeni, tyyppi sanoi mulle, että ei tule menemään. Eikä muuten mennytkään! Tai siis meni sitten, kun Joni itse auttoi myös! Sitten olikin aika pussata. Ja heti sen jälkeen oli aika pyyhkiä Jonin naamasta pois ne kirkkaan fuksiat huulipunajäljet! Hääväki repesi nauramaan, mutta nauruhan on vain hyvästä!

Vihkiminen_11
Kuvat: Jaakko Sorvisto 
www.jaakkosorvisto.com
(Klikkaa tästä loppupostauksen ajaksi biisi soimaan!)

Valehtelematta vihkimisen liikuttavimmat minuutit koettiin toimituksen loppupuolella, kun oli musiikkiesityksen vuoro. Laulajan löytäminenkin oli usemman mutkan takana, mutta lopulta saimme vihkimiseemme esiintymään meille ennalta tuntemattoman Noora Kuusikon. Olin toivonut laulajaa pianosäestyksellä, mutta sellaista ei sitten lopulta löytynytkään, joten otimme itseään kitaralla säestäneen Nooran. Olin ollut hetken pettynty kitarasta, mutta nyt mua vain nolottaa, että miksi edes epäilin. Noora lauloi ja soitti Johanna Kurkelan kappaleen Oothan tässä vielä huomenna. Se esitys oli ihan käsittämättömän liikuttava. Noora lauloi uskomattoman kauniisti ja akustinen kitara oli täydellinen pari niin kaunisääniselle laulajalle. Mitään Johanna Kurkelalta pois ottamatta, menisi sanomaan, että Noora lauloi vielä alkuperäistäkin versiota kauniimmin. Mitään äänentoistolaitteita ei tarvittu, vaan päästiin kuulemaan esitys ihan sellaisenaan ja voin muuten vannoa, että montaa kuivaa silmää ei tainnut silloin kirkossa olla! Jopa aikuiset miehet tunnustivat itkeneensä kuunnellessaan laulua (ja kuulemma viimeistään katoessaan kyynelehtivää Jonia, hehe). Muakin kyllä itketti, mutta myös hymyilytti, kun huomasin, että siinä on mun hetkeni katsella kaikkia meidän läheisiä kirkon penkissä ilman, että kukaan katsoo mua. Tuo esitys - se oli niin täydellinen huipennus ihanalle vihkiseremonialle!

Vihkiminen_12 kirsi-joni-v+ñri-2048px-212
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Sen jälkeen ei ollutkaan luvassa paljoa muuta kuin pois lähettäminen. Joni sai vihkiraamatun käteensä ja pappimme toivotti onnea sekä virkansa puolesta, että entiseltä norssilaiselta kahdelle entiselle norssilaiselle. Mendelssohnin vihkimarssin tahtiin lähdettiin astelemaan pois kirkkokäytävää pitkin. Morsiuslapset taas mallikkaasti johdattivat juhlaväen kirkosta ulos, kun me Jonin kanssa paineltiin käytävä loppuun asti ja morsiushuoneeseen hihkumaan, että naimisissa ollaan! Jes! Tavoite saavutettu ja nyt voidaan juhlia!

Huh. Vieläkin saan perhosia vatsaani tuota puolituntista miettiessäni. Niin tunteikasta ja niin ihanaa. Miltä kuulosti teidän korvaan? Ja hei - oletteko valmiita huomenna näkemään millaisen sormuksen vihkimisessä sormeeni sain?

Ps. Jos joku siellä kotona miettii, että erikoinen kappalevalinta vihkimisessä esitettäväksi, niin tulette vielä huomaamaan meidän hääpäivän myöhemmissäkin vaiheissa, että meitä ei pieni synkistely haittaa ja synkähköt rakkauslaulut on meidän mieleen enemmän kuin pelkkää siirappia olevat!

Kunniamainintaa ja ihania ihmisiä

Moikka vaan! Joni lähti tänään taas työmatkalle ja mulla on töistä ja muista menoista vapaa ilta ja tuossa mutisin, että en tiedä mitä ihmettä teen, kun mulla on kokonainen ilta ihan vapaa ilman yhtään mitään. Joni siihen tokaisi, että mitä jos vaikka bloggaisit... Joten kyllä, tunsin piston sydämessäni ja tein niin kuin muru käski! Tänään luvassa siis armotonta postausten näpyttelemistä. Huomenna luvassa ensimmäinen postaus ja aiheena meidän vihkiminen.

Ennen vihkimiseen pääsemistä täytyy vielä mainita muutama sekalainen juttu viime viikoilta. 

Ensinnäkin - kiitos ihanista kommenteistanne meidän häävideoon liittyen. Ette olleet selvästikään mielipiteenne kanssa yksin, sillä meidän häävideo sai kunniamaininnan Häät -lehden järjestämässä Vuoden hääkuvakilpailun Häävideo -kategoriassa! Jee, huikeaa! Vaikka täytyy kyllä sanoa, etten ihmettele yhtään. Niin upean ja koskettavan videon Juho Vuolas meille kuvasi.

Toisekseen - muutama viikko sitten kävin pyörähtämässä (valitettavan pikaisesti) Kaapelitehtaalla järjestetyssä Love Me Do -häätapahtumassa! En ehtinyt tehdä muuta kuin viettää hetken aikaa bloggareiden omassa loungessa, mutta oli niin ihanaa nähdä taas kaikkia bloggaajia. Vanhoja tuttuja, uusia tuttuja ja tuttuja joiden juttuja on tullut luettua, mutta vihdoin nimi sai myös kasvot. Love Me Do:ssa oli taas pidetty meistä hääbloggaajista aivan huikean hyvää huolta. Oli niin herkulliset tarjoamiset ruokineen ja viineineen ja goodiebagit täynnä kaikkea ihanaa! Harmi vaan, etten ehtinyt jäädä maistelemaan raakakakkuja - näyttivät Instagramin perusteella aika herkullisille nekin!

Kolmanneksi - on aina tosi jännää huomata, että joku tunnistaa mut blogin perusteella tuolla ihan oikeassakin elämässä. Jotenkin sitä ei tajuakaan, että ihan oikeasti tätäkin blogia lukee joku muukin kuin oma äiti ja iskä (äitiä ja iskää yhtään vähättelemättä ♥). Jos muhun törmää niin saa ja pitää aina tulla vetämään hihasta! Ja jos käyttäydyn jäätävästi niin se ei johdu siitä, etteikö musta olisi kiva teitä tavata vaan siitä, että hämmennyn siitä, että joku mut tunnistaa! Terkut sulle, joka näit mut työpaikallani ja tunnustit lukevasi blogiani - kiva kun sanoit, mulle tuli siitä niin hyvä mieli koko loppupäiväksi!

Ja neljänneksi - me ollaan vihdoin varattu häämatka! IIIIIIKS! Siitä tulee niin parasta ikinä! Kiinnostaako teitä häämatka-asiat yhtään vai pitäydytäänkö vain häissä? Tiedän, siinäkin on ollut ihan riittävästi haastetta viime aikoina!

Mutta nyt lopetan höpöttelyn ja menen höpöttelemään meidän vihkimisestä. Ootteko valmiina, huomenna aamu seiskalta on postaus ulkona! Ja mitäs teille kuuluu?